Kyllä se kaverit niin on, että ruoka ja ravinto on kaiken a ja o. Olen tässä kevään mittaan miettinyt ruokaa poikkeuksellisen paljon, sillä raskauden myötä ruokailurutiinit luonnollisesti muuttuu (väliaikaisesti, mutta silti): jotakin ruokia tekee mieli hulluna, jotain tiettyä taas ei ollenkaan, ja pakostikin miettii tarkemmin kaikenlaisten vitamiinien saantia ja monipuolisuutta ruokavaliossa. Ja sitten on se pirun sokeri, jota voisi syödä jatkuvasti. Saakeli.
Siinä ei kuivatut aprikoosit paljon auta, jos tekee mieli vetää lounasbuffan verran kakkuja. Ja toisaalta: ei raskaus ole kuitenkaan mikään tekosyy heittäytyä ihan sekopäähulluksi herkkujen kanssa.
Vaikka himoja on suuntaan ja toiseen, se ei muuta sitä, että ruoka on tärkeässä asemassa siinä, minkälainen olo ihmisellä itsestään on. Tai ainakin mulla se on niin. Mun syömä ruoka on yhtä kuin mun fiilis. Jos vedän hormonipyörrehulluuksissani liikaa sokeria, niin olo on ärsyttävä ja harmittaa. Toisaalta en mä itseäni mitenkään hulluna ruoski, todellakaan, kyllä sitä pitää olla itselleen armollinenkin, mutta fakta on silti, että sokerimässyistä ei tule hyvä olo. Ei vaan tule. Tietenkin määrillä on väliä: mä ehkä vedän helposti liikaa kerralla, tällainen hotkija kuin olen. Pitäisi olla malttia.
Raskaus toisaalta myös kasvattaa kärsivällisyyttä. Kaikkea ei voi kontrolloida eikä ole tarkoituskaan. Tätä voisi verrata Islannin tulivuori -caseen:
luonto on luonto ja ihminen on ihminen ja ihminen on luonnon armoilla. Se on loppujen lopuksi aika yksinkertainen kuvio. Asioita vaan tapahtuu, ja itse on osa tätä ihmeellistä prosessia, eikä voi tehdä muuta kuin odottaa. Se on hieno tunne.
Muutun päivä päivältä enemmän muumiksi, ja olen asiasta sekä iloinen että vähemmän iloinen. Toisaalta on mahtavaa saada jatkuvasti mahakehuja ja olen superylpeä kasvavasta kummustani, jonka sisällä on jo sellainen meiniki, että oksat pois. Omaan kroppaan alkaa suhtautua ihan eri tavalla kun sisällä kasvaa uusi ihminen ja se on mahtavaa! Naurattaa vähän koko ajan ja on sellainen velmu olo ;)
... ja sitten toisaalta odotan sitä, että saan systeemin taas haltuun! Että nilkat ei turpoile, että voi käyttää farkkuja (kaverit: SE on luksusta!), että voi fillaoida vauhdilla alamäkeä, että voi juosta sporaan, että voi astangajoogata vanhaan malliin ja seistä päällään, että voi kantaa mökin pihakiviä eikä tarvitse pyytää muilta apua, että ei hengästy rappusissa ja että voi nukkua mahallaan — ja että vois vetää kännit.
Mutta takaisin ruokaan. Kun kesäkuusta eteenpäin olen vastuussa oman ruokailuni lisäksi myös pienen tyypin ruokailusta, on ihan selvää, että oma tarkkuus kasvaa entisestään. Jos siis kevään ajan on ollut hiljaista tuoteselosteiden syynäämisen osalta, veikkaan aktivoituvani siinä aika lailla. Ja kunhan saan kirjaproggiksen päätökseen, palataan kemikaaliasioihinkin taas syvemmällä levelillä.
Hmm... Olikohan tässä tekstissä punaista lankaa? Ehkä se oli jotain sen suuntaista, että ei kannata olla liian natsi itselleen ja että toisaalta taas, itse sitä on pitkälti vastuussa siitä, mikä oma fiilis elämästä on. Ei se ole jonkun muun heiniä.
Sinä et ole maailman napa, mutta oman elämäsi napa olet kyllä. Eikä se ole mienkään itsekästä, vaan itsestäänselvyys.
Mulle tärkeimmät tavat pitää itsestäni hyvää huolta on ravinto ja liikunta, ja raskauden aikana olen huomannut, että nää kaksi korostuu entisestään. Jos jaksaa (ja voi) pitää itsensä aktiivisena, säästyy erilaisilta säryiltä ja kivuilta ja voi kohdata sen h-hetkenkin voimakkaampana. Ruoka puolestaan on sun bensaa, ja surkealla bensalla matkanteko tökkii. Nämä asiat pätevät tietenkin myös ei-raskaanaolevien arkeen ja jos miettii elämää vähän eteenpäin, on vanhuuskin valoisampi, jos jo nuorena jaksaa välittää omasta koneistostaan.
Mä vastaan parhaillaan kahdesta koneistosta, ja taidan nyt mennä hakemaan keittiöstä fiksua bensaa matkantekoon. Huomiseen!
Psst... Terveellinen ja herkullinen resepti taas
Uudessa Mustassa...
Vapusta puheenollen: Katja julkaisi eilen kiinnostavan tekstin kierrätykseen liittyen. Roskaa tulee taas niin paljon että hirvittää, joten se että edes ymmärtää pakkausten kierrätysmerkintöjä, on ihan jees. Lue Katjan postaus, jotta osaat heittää esimerkiksi erilaiset muovimateriaalit ja ilmapallonjämät oikeisiin paikkoihin. Ja "roskien" uudelleenkäytöstä puolestaan bloggaa Meri-Tuuli, jonka perunankuorisipsien reseptin löydät täältä. Tuota pitää kokeilla itsekin!
