31.1.2010

Kosteutta talvi-iholle

Luen jatkuvasti aikakauslehtiä, joko kotona, töissä tai kahviloissa. Jo ennen kuin aloin kiinnostua luonnonkosmetiikasta, loikin lehtien kosmetiikka-artikkeleiden yli, koska
a) käytän aika vähän kosmetiikkaa,
b) usein artikkeleista paistaa läpi maksettu mainos.

Alan ihan oikeasti kyllästyä siihen, että naistenlehtien kosmetiikkamainonta ja -artikkelit ovat niin homogeenisia. Se on tylsää ja ennen kaikkea: se vääristää ihmisten käsityksiä kosmetiikasta.

Taas kerran naistenlehden "Näin löydät täydellisen kosteuttavan naamion" - juttu pitää sisällään vain tavanomaista kosmetiikkaa: Biotherm, Ole Henriksen, Clarins, Nuxe, Korres ja The Body Shop (joista Biotherm ja The Body Shop ovat L´Oréalin brändejä). Ei ihme, että Lorsku on saanut näiden kuuden ehdokkaan joukkoon tuplamäärän tuotteita muihin brändeihin nähden, onhan se lehden suurin kosmetiikkamainostaja. Mutta eikö joukossa voisi olla edes yksi vaihtoehto luonnonkosmetiikkapuolelta?

Miksi olen tätä mieltä? Koska tavanomainen kosmetiikkateollisuus käyttää tuotteissaan raaka-aineita, jotka ovat huonoksi sekä ihmiselle että luonnolle. Esimerkiksi mineraaliöljyjen käyttöä tavanomaisessa kosmetiikassa perustellaan sillä, että ne saavat aikaan iholle kosteutta suojaavan kalvon. Mutta todellisuudessa mineraaliöljyt tukkivat ihohuokoset ja estävät ihoa hengittämästä ja näin ihon luonnollinen rasvoittuminen häiriintyy ja iho tulee riippuvaiseksi purkkirasvoista (teollisuudelle tämä on toki kätevää). Jos haluat tietää enemmän, luepa blogaukseni Mineraaliöljy kosmetiikassa on nou nou.

Tämän pienen valitus- ja infopläjäyksen jälkeen haluan — sen sijaan että vain urputtaisin — antaa hyvän vaihtoehdon tehokosteuttamiseen, luonnonkosmetiikan puolelta: Couleur Caramelin Masque Hydratant on eismerkiksi ihan mainio! Olen käyttänyt naamiota viikottain tämä talven ajan ja homma kyllä toimii. Naamio kosteuttaa erinomaisesti, eikä ihoni ole koko talvena hilseillyt ollenkaan, vaikka sääolosuhteet ovat olleet rankemmat kuin moneen talveen. Käytän tosin aina naamion jälkeen iholle saman sarjan kosteusvoidetta Fluide Anti-Age (sori en löydä linkkiä suomen- tai edes englanninkieliselle sivulle!), joka niinikään kosteuttaa reilusti, joten kosteuttava vaikutus saattaa olla tietenkin näiden kahden tökötin yhteisvaikutustakin.Kuten kuvasta huomaa, myydään tuotteet pakkauksissa, jotka tosin lienevät energiajaetta ihan kuin muoviputelitkin, mutta tällainen pussimainen pakkaus menee paljon pienempään tilaan kuin vastaavan tilavuuden muovipurkki, ja tyhjennyttyään pakkaus on myös tosi kevyt. Sain tuotteiden mukana lasipurkit, joita on tarkoitus täyttää aina kun ostaa tällaisen täyttöpussin.

En minä noin yleensä tartu tuotteisiin, joissa lukee Anti-Age, mutta nämä tuotteet on saatu testattavaksi maahantuojalta, siksi päätin kokeilla niitä, ja olen kyllä ollut tosi tyytyväinen. Huomioikaa, etten kirjoita blogissani kaikista tuotteista, joita testattavaksi saan, joten jyvät on seulottu akanoista.

Käytän CCn naamion lisäksi muitakin naamiotuotteita, kuten jo hehkuttamaani Argiltuboa, jota jokaisen naisen mielestäni on testattava edes kerran. Se mullistaa ihan oikeasti käsityksen kasvonaamioista. Savi vaan on yksinkertaisesti kauneudenhoitoaine numero 1. Myös blogissani mainittu Santen Lotus & White Tea -naamio on erinomainen ja kätsy: kertapakkaus menee pieneen tilaan, jos vaikka haluaa ottaa naamion reissulle mukaan.

Näissä kolmessa naamiossa on tosin se ero, että CCn ja Santen naamiot ovat selvästi kosteuttavia siinä missä Argiltubo on puhdistava, kevyesti kuoriva ja virkistävä. Teenkin yleensä niin, että levitän kasvoille Argiltuboa, annan sen vaikuttaa, hieron se veks ja laitan suihkun jälkeen kasvoille CCn tai Santen naamion ja sen jälkeen rasvan. Tosin, jokainen tavallaan, tämä sopii mulle.

Laittakaa ihmeessä taas omat kosteusnaamiovinkit jakoon, ja ennen kaikkea: teetkö kosteuttavan naamion itse?

30.1.2010

Siivouspäivä

Tänään on kuulkaas siivottu! Pidämme huomenna ystävien kanssa kaverikirppiksen, jonka vuoksi pakotin itseni ruotimaan kaapin syöverit perusteellisesti. Ei sieltä kauheasti mitään ylimääräistä löytynyt, mutta oi kuinka siistiä nyt onkaan!


Törmäsin vaatekaappia siivotessani kirppislöytöön, jota en ole tainnut käyttää kertaakaan. Kai se on viesti siitä, että ihmisellä on liikaa tavaraa... Myönnän olevani kamala kirppishamstraaja, mutta ei kai tällaisia nyt voi jättää muillekaan? Hinta oli muistaakseni kaksi euroa.


Tekisipä Pertti Palmroth vielä nykyäänkin hienoja laukkuja — ja kenkiä. Onneksi näitä kirppisaarteita tulee vastaan aina toisinaan. Olen löytänyt kirpputorilta myös hienot Palmroth-saappaat, missäköhän ne ovat...

29.1.2010

Haussa paras "hippiripsari"

Kemikaalicocktailin kosmetiikkatestit ovat vain minun näkemyksiäni siitä, onko tuote minulle sopiva vai ei. On ollut hienoa saada paljon palautetta kommenttiosioihin siitä, mitä mieltä te olette samasta tuotteesta ja usein olette suositelleet testattavakseni jotakin verrokkia, jos tuote ei ole minua miellyttänyt.

Nyt vihdoinkin ollaan siinä pisteessä, että voin alkaa aktivoida teitä testaajiksi! Uuden Mustan ensimmäinen kosmetiikkatesti on alkamassa ja me etsimme nyt viittä testaajaa luonnonkosmetiikabrändien, volume ripsareiden testaajiksi. Testissä kuvan Dr. Hauschka, Coleur Caramel, Sante ja Lavera.

Jos siis haluat olla mukana kertomassa mielipiteesi, käy ilmoittautumassa testiehdokkaaksi täällä.

Tiedoksi, että kukin osallistuja joutuu täyttämään kunkin brändin kohdalla seikkaperäisen kysymyskaavakkeen ja kirjaamaan käyttäjäkokemuksiaan muistiin, sillä tuotteet ja ominaisuudet tullaan pisteyttämään. Jos siis vaan haluaa helpolla ilmaisia ripsivärejä, ei kande vaivautua. Testi vaatii oikeasti sitä, että on valmis analysoimaan tuotteita.

Niin jännää! Kuten tiedätte, en itse ole löytänyt luonnonkosmetiikasta korvaajaa Max Factoilleni, joten odotan innolla testiraadin tuloksia.

Hyvästä fosfori — vuonna 2012

Hassu viikko. Kahdesta isosta aiheesta, joista olen ajat sitten kirjoittanut, uutisoidaan samalla viikolla. Ensin alkuviikosta kerrottiin, että bisfenoli Ata aletaan vihdoinkin tutkia Suomessakin ja nyt Suomi aikoo kieltää fosforin kotien pyykinpesuaineissa (ei tosin vielä konetiskiaineissa). Kirjoitin Fosfaatit my ass -postauksen kesällä 2008, tässä lainaus tekstistäni:

"Itämeren suojelukomission raportin mukaan kotitalouspesuaineiden fosfaateista luopuminen vähentäisi Itämeren fosforikuormaa 3000–9000 tonnia vuodessa! Se olisi lähes neljännes kaikesta Itämerta ulkoisesti kuormittavasta fosfaatista. Kyse on todella isosta asiasta.

Aikataulusta fosfaattien käytön lopettamiselle keskustellaan seuraavan kerran vasta vuonna 2010. Siis keskustellaan ja vuonna 2010?! Uskomatonta. Saksassa pyykinpesuaineiden fosfaateista luovuttiin jo vuonna 1984 ja Ruotsi kielsi hiljattain pyykinpesuaineiden fosfaatit ja valmistelee vastaavaa kieltoa myös astianpesuaineille. Taas kerran Heija Sverige - miksi, oi miksi me tulemme aina perässä? Saksakin on tajunnut homman jo yli 20 vuotta sitten!"

- Kemikaalicocktail 6.8.2008

Ja aivan kuten silloin kirjoitin, on asiasta nyt keskusteltu, mutta päätös astuu voimaan vasta vuonna 2012. Ei ihme että WWFn mukaan Suomi reagoi asiaan aivan liian myöhään. No, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan... Mutta on se vaan niin huvittavaa, että me tulemme aina perästä, vaikka Itämeri on aivan tuossa vieressä ja me olemme mökkikansaa, joka rakastaa mökkirantojaan ja vesiään. No, onneksi edes nyt, tai siis vuonna 2012. Ehkä ne konetiskiaineetkin saadaan fiksummiksi joskus vuonna 2020...

Tosiaan, nyt muistin yhtäkkiä, että Fosfaatit my ass -postaustani pyydettiin käytettäväksi jonkin oppikirjasarjan tai opetusmateriaalin yhteydessä. Hmm... Annoin tekstille käyttöluvan, mutten muista ollenkaan, mihin tekstini lopulta päätyi :) Jos sinä joku, joka pyysit minulta oikeutta tekstiini luet tämän, laittaisitko mulle vielä linkin lopulliseen materiaaliin? Kiitos!

Uusi (Musta) logo

Jess!! Uuden Mustan logokisa on ratkennut. Kisan voitti graafikko Johanna Arajuuren kilpailutyö, joka näyttää tältä:

Tsekatkaa Johannan haastattelu ja kunniamaininnan saaneet kilpakumppanit täältä. Kiitos vielä tätäkin kautta kaikille osallistuneille, arvostan!

28.1.2010

ON AIR

Eilen mainitsemani radiohaastattelu on nyt kuultavissa netissä, klikkaa itsesi meikäläisen YLEX Tänään -haastatteluun tästä.



-kuva täältä

Eikä tämä suinkaan ole viimeinen kerta kun olen äänessä radioaalloilla: maaliskuun 27 päivä alkaa YLE n Radio Ykkösellä pyöriä Suoraa puhetta -ohjelmapaikalla minun ja Katjan luotsaama Uusi Musta! -radio-ohjelma, josta tulee kuulkaas sellainen spektaakkeli että oksat pois :)

Globaali karpalo

Minulle tulee Pirkka-lehti. En tosin taida kuulua aktiivisimpiin plussakorttilaisiin, sillä puolen vuoden aikana kertynyt etuni oli säälittävät 50 senttiä.

En löydä asiakaslehdestä muuta kiinnostavaa kuin lukijakysymykset, tässä niistä yksi:


Niin hullua. On aika kuvaavaa, että kanadalaiset karpalot lennätetään (tai kuljetetaan laivateitse) pakattaviksi Italiaan. Maalaisjärjellä ajateltuna siinä ei ole yksinkertaisesti mitään tolkkua. Mutta tätä on globalisaatio. Sinä päivänä kun tuotteiden hinta määräytyy niiden hiilijalanjäljen mukaan, loppuu tällainen turha elintarvikkeiden roudaaminen ympäri maapalloa.

Samanlainen, mahdollisimman halvan työvoiman perässä juokseminen, on muidenkin elintarvikkeiden kohdalla ihan arkipävää, se ei vaan näy meille kuluttajille. Muistaakseni norjalainen kalakin lennätetään johonkin Kiinan suunnalle kalapuikotettavaksi, josta se vielä matkaa johonkin maahan X pakattavaksi, kunnes se matkaa takaisin tänne pohjoiseen, pakastealtaiden halpaherkuksi. Ihan älytöntä. Mutta kai se nyt oliskin ihan liian kätevää, että ruoka tuotettaisiin ja pakattaisiin samassa maassa. Ei me tavalliset ihmiset varmaan voida ymmärtää tämän nykyisen kuvion fiksuutta.

27.1.2010

Paikallista luksusta luvassa


Piipahdin tänään Demos Helsingin ja Sitran Peloton idea -kilpailun voittajanjulkistamistilaisuudessa. Muistatte ehkä, että kerroin skabasta elokuussa. Kilpailu oli käynnissä koko syksyn ja voittaja julkaistiin siis tänään, ja voittajaidea, se on tosiaan ihan mainio!

... mutta mikä se oikein onkaan? Sen saat selville jutustani Uudessa Mustassa!

Kuvauskosmetiikkaa

Meikatessani itseäni NYTin kuvaukseen oli pakko räpsäistä kuva meikkipussin sisällöstä, koska se alkaa jo aika vakuuttavasti koostua ihmis- ja ympäristöystävällisestä kosmetiikasta (pahoittelen ankean väristä kuvaa).

1. Olen vastikään hankkinut Dr. Hauschkan meikkivoiteen ja tykkään siitä kovasti. Tästä kiitos Katjalle, joka yllytti minut testaamaan tuotetta, sillä olin aika ennakkoluuloinen... Olen nimittäin testaillut aina toisinaan erilaisia luonnonkosmetiikkameikkivoidetestereitä, enkä tähän mennessä ole ollut yhteenkään oikein tyytyväinen. Mutta tämä meikkivoide on tosi kevyt, levittyy hyvin, ja peittää ihan tarpeeksi. Ja kelpasi se ainakin lehtikuvaukseen!

2. Logonan puuteri on kulkenut mukana ainakin vuoden ja on aktiivikäytössä melkein päivittäin. Kestotuosikki.

3. Inkuton karitevoide on mukanani aina ja sheavoista on tullut ihan suosikkituotteeni silloin, kun tarvitsen iholle (siis muualle kuin kasvoille) jotain todella superkosteuttavaa ja ravitsevaa. Vinkkinä muuten tuleville äideille, että sheavoi on erinomaista esimerkiksi vauvan ihon hoitoon.

4. Santen huulipunat ovat uusi löytö, ja erityisesti oranssinpunainen (Warm Red 10) on tämän hetken suosikkini.

5. Kuvassa oleva, valkea tuubi on Lisen Organicsin huulirasva, jonka logo on kulunut käytössä jo ajat sitten. Tämä huulirasva on ihan mainio kaveri niin talvella kuin kesällä.

6. Santen käsivoide kulkee myös aina mukana, samoin...

7. ... Coleur Caramelin punainen huulikiilto.

Tässä siis pari suosikkituotetta. Olen erityisen iloinen siitä, ettei minun enää tarvitse vedellä iholle tavanomaista meikkivoidetta, se on iso saavutus! Kun kerran pesen kasvot luonnonkosmetiikkatuotteilla, on hyvä, että kosmetiikkakin on samaa kamaa. Näin iho ei jää epäpuhtaaksi.

Mukana kuvauksissa oli tietenkin myös Herra Pöllö, joka on mukanani missä vain kuljenkaan.

Pöllön kyljestä löytyy nykyään myös minihuuliharppu, joka muuten soi ihan oikeasti! Harpulla voi soittaa pari säveltä aina silloin kun duunissa tarvitsee suunvuoroa ;)

Psst... Huomenna tuttu henkilö äänessä YLEX Tänään -ohjelmassa klo. 12.20.

26.1.2010

Pakkasta voi uhmata tyylillä

Tarinatalon naiset osaavat pukeutua pakkasellakin. Maria puhui kolmien päällekkäisten sukkahousujen puolesta ja Veera luottaa huopikkaisiin.


Huopikkaat ovat kuulemma Veeran mummin vanhat, jostain vuosikymmenten takaa. Juuri tällaisia metsästän itse aina talvisin kirppareilta. Täydelliset!

25.1.2010

Väripilkkuja

Blogini uusi banneri taitaa olla saanut muotonsa, kiitos taas Samille, jonka graafikkotaidoilla saatiin räpellyksestäni jälleen kerran ihan hieno. Ärsyttävää vaan, että Bloggerissa on niin suppea blogipohjavaihtoehtojen määrä. Pidän siis saman blogipohjan kuin tähänkin saakka. Kai se kelpaa...

Nyt väripilkkuja! Luonnonkosmetiikkakynsilakkakokoelmani sisältää jo aika monia värejä. Kaikki ovat Santen lakkoja, sillä olen havainnut ne erittäin hyviksi hinta-laatu -suhteeltaan. Ne eivät siis ole mitään ilmaislahjoja, vaan itse ostettu ja maksettu. Tänä keväänä aion käyttää kynsilakkaa American Apparellin mainoksen tapaan.

-kuva: American Apparel

Värikkäät kynnet ovat vähintään yhtä suloisia kuin kuvan tytön pisamatkin. Söpöä ja hauskaa :)

Todettakoon kuitenkin, että kynsilakkani eivät ole sertifioituja, sillä kynsilakka vaan ei voi olla täysin luomua tai luonnonkosmetiikan sertifikaattien kriteerit täyttävää. Mutta Santen lakoissa ei silti ole yleisesti allergisoivaa formaldehydia, tolueenia tai kolofiinihartseja — ja kuten sanoin, ne kestävät kynnellä silti tosi hyvin.

Psst...Vinkkinä muuten, että Uudessa Mustassa aletaan lähipäivinä hakea testaajia luonnonkosmetiikkaripsiväritestiin, olkaahan valppaina!

Bisfenoli A:ta aletaan tutkia Suomessakin

No niin, vih-doin-kin. Muistanette bisfenoli A:n (ja lasiset tuttipullot), josta kirjoitin reilu vuosi sitten. Vihdoinkin Suomessakin ollaan kiinnostuttu tutkimaan asiaa, tässä lainaus netti-Hesarista:

"Tuttipullojen turvallisuutta tutkitaan tänä vuonna myös Suomessa. Evira ryhtyy tutkimaan suomalaisvauvoille tarjolla olevia pulloja bisfenolikohun vuoksi.

...

"Yhdysvalloissa viranomaiset ovat kuitenkin suositelleet, etteivät vanhemmat käyttäisi naarmuuntuneita tuttipulloja eivätkä laittaisi pulloihin kuumia nesteitä. Joidenkin tutkimusten mukaan haitallista bisfenolia liukenee herkemmin kuumassa vedessä. Vauvan ravinnon kuumentamista mikrossa ei suositella muutenkaan.

Tuttipullojen ainoa suomalainen valmistaja testaa jo vaihtoehtoista materiaalia ja toivoo saavansa bisfenolittomat pullot markkinoille jo tämän vuoden aikana".

-lähde: Hs.fi -uutiset

Käykää ihmeessä lukemassa koko uutinen! Kiinnostavaa, odotan jännittyneenä suomalaisia tutkimuksia aiheesta. On totta, että toisinaan jenkkilässä hermostutaan ja ihan vähän ylireagoidaan ties mistä, mutta tässä asiassa siellä ollaan kyllä paljon meitä edellä.

23.1.2010

Vihreää mielessä ja lasissa

Äh, en oikein ehkä tykkää uudesta banneristani. Blogi näyttää joltain Kansanterveyslaitoksen irti alkoholista ja huumeista -blogilta. Noh, olkoon toistaiseksi.

En ole nyt naputtelemassa pitkää postausta, eilisaamuinen luomublogaukseni kommentointi näyttää jylläävän vielä ihan täysillä, käykääpä kurkkamassa...

Pakko kuitenkin kommentoida eilisen palautetta lyhyesti. On äärimmäisen huvittavaa kuinka se, että puhun luomun eduista, saa osan porukasta ihan sekaisin. Ei kenenkään tarvitse syödä luomua, ja jos mielummin vetää torjunta-aineilla kuorrutettuja vihanneksia ja hedelmiä, niin siitä vaan. Minusta on parempi, että jengi popsii edes vihanneksia, kuin eineksiä ja pikaruokaa. Se on tosi tärkeää. Se, että valitsee vielä luomuakin, on jokaisen oma valinta, enkä minä luomua minään autuaaksi tekevänä viherjumalana näe. Mutta kyllä minä mielummin syön ruokani sellaisena, kuin se on vuosisatoja, tuhansia jne. ollut, kuin kemikaalicocktaililla höystettynä. Se ei ole minulle uskon asia vaan puhtaan maalaisjärjen asia, lähteisiin perustuvaa tietoa ja fiksu tapa. Voit olla eri mieltä. Minä suosin luomua ja minulla on asialle mielestäni aika hyvät perustelutkin.

Se, että meikäläisen luottamusta maailman kattavimpaan luomututkimukseen (EUn rahoittama QLIF, josta eilen mainitsin) ihmetellään on lähinnä huvittavaa! Voisiko joku fiksu perustella minulle sitä, miksi tutkimus ei olisi pätevä? Antaa tulla vaan, vaikka tämän postauksen perään, kiitos!

Hyvä juttu on se, että blogissani väitellään ja että täällä hengaa myös:
a) porukkaa, jota ei vaikuta vähempää kiinnostavan, mutta silti niitä kommentteja jaksetaan vääntää :)
b) tyyppejä, joilla on vahva luomun vastainen asenne, vaikka luonnonmukaisuus on fiksu valinta sekä ympäristölle että ihmiselle
c) ihmisiä, jotka ovat kanssani eri mieltä, mutta osaavat perustella kantansa rakentavasti.

Blogini on ihan salettiin yksi Suomen kiinnostavinta keskustelua sisältävistä blogeista, ja siitä olen toisinaan jopa lapsellisen ylpeä. Hienoa, että Kemppari ei ole vain meidän yhdenlaisten ihmisten ja asenteiden foorumi, vaan kriittisen keskustelun paikka. Arvostan sitä oikeasti (vaikka mulla välillä keittääkin aika pahasti, huh). Se, että joku väittää minun valikoivan mediasta vain tietynlaiset uutiset on sikäli totta, että täällä olen ottanut tavaksi puhua muun muassa luonnonmukaisen ruoan eduista. Tietenkin luen kaiken muunkin vastaantulevan luomuasian, ja jos vaikka joku sattuisi julkaisemaan tutkimuksen, että luomuruoka edistää syöpää (täysin tuulesta temmattu väite), totta hitossa ottaisin sen puheeksi täällä. ... jos tutkimus olisi vakuuttava!

Lupaan vastata Juupas eipäs -postauksen kommentteihin kattavammin ensi viikolla. Nyt nautin smoothiesta ja kirjasta, jota muuten suosttelen kaikille: Colin ja Thomas Campbellin The China Study on e-rit-täin kiinnostava ravitsemusopus, jolle pyhitän vielä oman postauksensa. Ei siis tämän enempää kirjasta nyt, palataan siihen myöhemmin.

... ja se smoothie, joka kuvassa pönöttää, on suurta herkkua ja tehty näin:
  • 1/2 banaani
  • 3 sellerin vartta
  • 1 päärynä
  • 4 rkl omenainkiväärihilloa
  • 2 dl luomuomenamehua
  • 3 dl vettä
  • peukalon pään kokoinen pala inkivääriä
  • ananasta
  • basilikaa
  • 2 rkl maca-jauhetta
  • tuoreen sitruunan mehua

Kaikki blenderiin ja avot! Heitin sekaan nyt sellaista, mitä kaapissa sattui olemaan ja hiton hyvää tuli. Kokeile ihmeessä. Smoothien ihana, vaahtomainen rakenne on ihan superblenderini ansiota, tavallisella sauvasekottimella vastaavaa ei valitettavasti saa aikaiseksi... Suosittelen ehdottomasti tehokkaan blenderin hankkimista, jos mielit alkaa smoothiekokiksi.

Nyt suljen tietokoneen kannen ja avaan kirjan. Hyvät weekendit kaikille!

Psst... Viime viikolla on näköjään menty yli 4000 uniikin päiväkävijän, ei pöllömpää :)

22.1.2010

Tompat alessa

Vinkki vinkki! Piipahdin aikaisemmin viikolla nopeasti Green Dressin alennusmyyntirekkien äärellä ja huomasin, että Kempparissakin hehkuttamiani, kiedottavia Toms Shoeseja on alessa.


-kuva: tomsshoes.com

En löytänyt omaa kokoani, mutta pieniä kokoja (36,37) näytti olevan vielä jäljellä ja popot ovat siis puoleen hintaan. Kuten ehkä muistatte, tekee Toms Shoesien ostaja hyvän mielen myös jollekin kehitysmaan lapselle: kun sinä osatat Tomsit, saa myös lapsi parin kenkiä.

Huomasitte ehkä, että banneri on muuttunut. En tosin ole varma jätänkö sen tuollaiseksi. Slogankin on uusi. Hmm... onkohan L´Oréalilla siihen yksinoikeus? Pitää varmistaa, etten joudu ongelmiin. Hion banneria viikonloppuna, älkää antako asian häiritä. Sen siitä saa kun lähtee tekemään graafikon hommia... Noh, hitaasti ja varmasti :)

Juupas eipäs

Törmäsitte ehkä tuttuun naamaan aamun NYTissä. Pakko jatkaa haastattelun aihetta täälläkin, sen verran herkullinen se on.

-kuva: Pirita Särmä/ HS

NYTin juttu käsittelee superfoodeja, joista olen kirjoittanut jo sen verran, että taidatte mielipiteeni tietääkin (mutta aiheesta on käynnissä kiinnostava keskustelu Uudessa Mustassa!).

Haluan tässä blogauksessa keskittyä luomuun ja NYTin haastattelun kyljessä olevaan lauseeseen "Luomun korostaminen on erikoista, sillä ravintotieteellisesti luomulla ja tavallisesti kasvatetulla elintarvikkeella ei ole havaittu eroja" sanat ovat dosentti Marina Heinosen suusta.

Väittämä on sikäli kiinnostava, että luomun ravitsemuksellisesta paremmuudesta tavanomaiseen nähden on olemassa erittäin vakuuttavia ja vahvoja tutkimuksia (eikä ainoastaan minun mielestäni, vaan myös esimerkiksi samaisen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin ja elintarviketurvallisuusvirastojen mielestä).

Luomun ravitsemuksellisuuden paremmuuden tavanomaiseen nähden, sekä luomun turvallisuuden ja laadun todistavista tutkimuksista suurin on pari vuotta sitten julkaistu, maailman suurin koskaan toteutettu luomun terveellisyys- ja turvallisuustutkimus, QLIF-tutkimus (QualityLowInputFood), joka toteutettiin 31 eri maan yhteistyönä, vuosina 2004-2009. Tutkimus rahoitettiin EUn toimesta (18 miljoonaa euroa) ja se toteutettiin mm. eri maiden yliopistojen ja tutkimuslaitosten toimesta.

QLIF on erittäin laaja ja monia raportteja sisällään pitävä tutkimus, tässä muutama tulos, jotka Helsingin Yliopiston Ruralia-instituutin erikoissuunnittelija Jukka Rajala minulle pointtasi (haastattelin miestä tänään aamulla):

1. Pikkulasten allergiat. Englannissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että pikkulapsilla, joiden äidit olivat käyttäneet odotus- ja imetysaikana luomumaitoa, esiintyi kolmanneksen vähemmän ihottumia, kuin muilla lapsilla. Tutkimus oli osa laajempaa pikkulapsitutkimusta, ja tutkimukseen osallistui yli 2500 lasta.

Haastattelin aamulla myös NYTin jutussa haastateltua Heinosta, joka totesi kohdan yksi tutkimustulokset kuullessaan, että tutkimustulos liittyy ennemminkin siihen, että luomuamaitoa ei ole homogenoitu, kun taas tavallinen maito homogenoidaan. Heinosen mielestä maidon luomuudella ei ole vähentyneen ihottumariskin kanssa mitään tekemistä. Hän suositteli minua soittamaan Valiolle, että sieltä osataan varmasti vastata.

2.Rasvahappokoostumus.
Osana QLIFiä, niinikään Englannissa, tutkittiin myös luomumaidon rasvahappokoostumusta. Tutkimuksessa havaittiin, että luomumaidon rasvahappokoostumus on huomattavasti tavallista maitoa terveellisempi. Luomumaidossa on terveellisiä Omega-3 -rasvahappoja jopa 60% enemmän kuin tavallisessa maidossa. Tässä lainaus loppuraportista:

"The results showed that organic food production methods resulted in (a) higher levels of nutritionally desirable compounds (e.g., vitamins/antioxidants and poly-unsaturated fatty acids such as CLA and omega-3) and (b) lower levels of nutritional- ly undesirable compounds such as heavy metals, mycotoxins, pesticide residues and glyco-alkaloids in a range of crops and/or milk. In the case of milk, nutritionally desirable compounds were up to 70 pct higher in organic samples".

Ja taas Heinosen vastaus: "Eihän kyse ole siitä että maito on luomua, vaan siitä ravinnosta, jota ne lehmät on syöneet". Eli siis ni-men-o-maan luomuravinnosta! Kyse on nimenomaan siitä, mitä eläimet syövät. Sana luomu tarkoittaa nimenomaan sitä ravintoa, mitä eläimille annetaan ja niitä kasvuolosuhteita, joissa kasvikset ja eläinten rehut kasvatetaan.

Heinonen perustelee, että "kyllä tavallistenkin lehmien rehuun voidaan lisätä aineita, jotka parantavat maidon omega-3 -koostumusta". No niin voidaan: tavallisten lehmien rehuun voidaan lisäillä ihan mitä halutaan, mutta luomulehmien rehuunpa ei voida. Palaan tähän asiaan pian omassa postauksessaan.

Tämä keskustelu on kaiken kaikkiaan erittäin kiinnostava, ja tähän palataan myöhemmin myös edellämainittujen asiantuntijoiden haastattelujen muodossa.

Entäpä luomun kemikaalijäämät sitten? Tässä otteita QLIFin loppuraportista: "Many nutritionally undesirable compounds are found in lower levels in organic foods than in conventional ones".

"The positive findings on the quality and safety of organic foods might be the reason why a majority of European baby food producers already shifted to processing organic raw materials".

Puhuin luomun terveellisyysväittämiin skeptisesti suhtautuvan Heinosen kanssa myös kasvisten kemikaalikuormasta ja Heinonen totesi, että jos kasviksissa on kemikaalijäämiä, ovat syynä esimerkiksi liikenteen raskasmetallipäästöt "sieltä ne tulevat". Torjunta-aine tai muista kemikaalijäämistä kasviksissa ei hänen mukaansa ole näyttöä. Häh?

Olen todella hämmentynyt. Julkaisin syksyllä 2008 tekstin Kemikaalijäämiä ruoassa enemmän kuin koskaan, ja blogauksessa viittaan PAN Europen (Pesticide Actin Network) raporttiin, jonka mukaan syömme tahtomattamme ja tietämättämme jo 354 erilaista kasvinsuojeluainetta. Tässä lainauksia lokakuussa 2008 julkaisemastani tekstistä:

"Euroopan alueella myytävistä hedelmistä, vihanneksista ja aamiaismuroista jo lähes puolet sisältää kasvinsuojeluaineita - määrä on huomattavasti korkeampi kuin vain 5 vuotta aikaisemmin". Huomautus: kasvinsuojeluaine on teollisuuden nimi torjunta-aineille. Synonyymejä siis.

"Yleisimmistä ravintoketjussa tavattavista kasvinsuojeluaineista viisi on luokiteltu karsinogeeneiksi, mutageeneiksi tai hormonihäiritsijöiksi. Ensimmäistä kertaa historiassa yleisimpien ruoasta löytyvien kasvinsuojeluaineiden joukosta löytyy imidacloprid - kemikaali, joka on Ranskassa kielletty suurten mehiläiskatojen vuoksi. Muistat ehkä mediassa käytyä ihmettelyä siitä, mistä mehiläisten äkilliset katoamisen johtuvat? Tätä kemikaalia pidetään yhtenä syypäistä ja siksi se on Ranskassa kielletty".

"Suurimmat kemikaalimäärät löytyvät: viinirypäleistä, banaaneista ja paprikasta".

"Kemikaalinhuuruiset tulokset saatiin vain muutamaa päivää ennen EUssa valmisteltavaa uutta kasvinsuojeluainelainsäädäntöä (joka mm. sisälsi ehdotuksen haitallisimpien kemikaalien eliminoimisesta ruoantuotannossa), mutta tulokset eivät melko varmasti päätöksentekoa hetkauta: kasvinsuojeluaineteollisuus on suuri bisnes, joka ainakin toistaiseksi polkee tämän kaltaiset tutkimustulokset jalkoihinsa".

"These are the worst pesticide results we’ve ever seen’, said Elliott Cannell, Coordinator of PAN Europe. ‘A record proportion of fruits and vegetables are contaminated, while 23 pesticides were detected at levels high enough to present an acute risk to public health – according to the EU’s own risk calculations.’

-lähde PAN Europe

Sekä Helsingin yliopiston Marina Heinosta että Ruralia-instituutin Jukka Rajalaa tulette varmasti vielä kuulemaan. Tämä blogaukseni olkoon vain keskustelun avaus.

QLIFin lisäksi toinen varsin pätevä ja asiantunteva tutkimus on tehty Ranskan elintarviketurvallisuusviraston toimesta, tähän tutkimukseen viittasin jo viime syksynä. Tulokset kertovat muun muassa seuraavaa:

1. Luomuelintarvikkeet sisältävät tavanomaisia elintarvikkeita vähemmän torjunta-ainejäämiä ja nitraattia, jonka on osoitettu aiheuttavan terveydellisiä haittoja kuten diabetesta ja Alzheimerin tautia. Nitraatista olen kirjoittanut aikaisemminkin.

2. Luomutuotteiden ravintoainetiheys on suurempi ja luomukasvisten kivennäispitoisuudet ovat tavanomaisia kasviksia korkeampia (mm rauta, magnesium).

3. Luomuvihannekset, -marjat ja -hedelmät sisältävät enemmän antioksidantteja (esim. fenoleja ja salisyylihappoa), jonka puolestaan tiedetään suojaavan syöviltä, sydänsairauksilta ja monilta muilta sairauksilta.

4. Luomueläintuotteissa on enemmän monityydyttämättömiä rasvahappoja, joka suojaavat mm sydän- ja verisuonisairauksilta.

5. Joidenkin luomuvihannesten C-vitamiinipitoisuudet näyttävät olevan tavanomaista korkeampia.

-lähde: http://swroc.cfans.umn.edu/organic/ASD_Lairon_2009.pdf

"Luomuelintarvikkeet ovat valtaosin vapaita torjunta-ainejäämistä (94-100 prosenttia puhtaita). Luomuvihannekset sisältävät keskimäärin noin 50 prosenttia vähemmän nitraattia kuin tavanomaiset vihannekset".

-lähde: kts. edellinen linkki

Ei ole todellakaan ihme, ettei luomu breikkaa isosti Suomessa (vaikkakin sen myynti koko ajan kasvaa, joskin hitaasti), kun tutkijatkin viittaavat (ja uskovat!) keskenään täysin erilaisiin tutkimuksiin.

Toimittajana minun on vaikea olla ottamatta tosissaan EUn QLIF-raporttia, joka kuitenkin on maailman suurin lajissaan toteutettu tutkimus. Enkä minä Ranskan elintarviketurvallisuusvirastin raporttiakaan ihan olan kohautuksella voi sivuttaa. Sitäpaitsi molemmissa tutkimuksissa on taustalla erittäin laaja lähdeaineisto ja vertailumateriaali, joten tulokset ovat luotettavampia kuin jonkun yksittäisen firman tuottama tutkimus.

Näitä "luomu ei ole tavallista terveellisempää" -tutkimuksia on tietenkin määrällisesti enemmän, mutta tutkimusten määrää en tässä kohtaa käyttäisi mittarina tiedon luotettavuudesta, sillä onhan se nyt selvää, että tavanomaisen maatalouden puolella on enemmän rahaa ja resursseja haluttujen tutkimustulosten aikaansaamiseksi kuin luomupuolella. Kaiken takana on myös politiikka ja monet taloudelliset intressit ja kytkökset, ja jossakin siellä seassa on ihan hyvää tutkimustulostakin.

Suosittelen tutustumaan QLIF-tutkimuksen loppuraportteihin täällä.

21.1.2010

Melkein täydellinen

En taida olla ainoa, joka toisinaan huvittaa itseään julkkikset ennen ja jälkeen photoshoppauksen -kuvilla... Lukekaapa uusin blogaukseni Täydellisyys vai todellisuus? Uudesta Mustasta (katsokaa myös hillittömän hauska video!) ja ilmaiskaa mielipiteenne: katsotteko mielummin nykymenon jatkuvan, vai soisitteko myös photoshoppaamattomille ihmisille paikan lehden kannessa? Vai pitäisikö photoshopatun kuvan yhteydessä aina lukea, jos kuvaa on käsitelty? Tätä on ehdotettu Ranskassa.

-kuva: current.com

Minusta olisi kiinnostavaa nähdä lehden kannessa ei photoshopattu ihminen. Ei se nyt niin kamalan näköistä voi olla.

A.W. Yrjänän kevytongelma

Ihan pakko lainata teille viisaita sanoja, jotka ovat A.W. Yrjänän suusta. Miehen ruokakolumni Elä keveämmin, nopeammin, pitempään! löytyy aamun Hesarin D-osan sivulta 1. Tässä lainaus tekstistä:

"On toki johdonmukaista, että jos kaapista löytyy kaikesta ravinto-arvosta puhdistettua valkoista vehnäjauhoa, niin juuston ja öljyn asemesta siellä on ruuan kaltaisia teollisia kemikaaleja. Se on suomalaisen ruokavalistuksen ja keskusliikevetoisen vähittäiskaupan suursaavutus. Kuten kai sekin, että kaikilla tuntuu olevan paska niin tiukassa nykyään, että siihen tarvitaan lääkkeeksi litrakaupalla ulkomaista kevytjogurttia. Joista useissa on monta palaa sokeria per purkki".

"Suomi on taatusti maailman ainoa maa, jossa kevyttuotteet ovat ohittaneet oikean ruuan. Kauppa sanoo myyvänsä, mitä me ihmiset haluamme. Me haluamme sitä, mitä kaupallinen propagandakoneisto tyrkyttää suulla suuremmalla kaikilla taajuuksilla koko elämämme ajan".

-lähde: Helsingin Sanomat, 21.1.2010

Tässä siis vain pari lainausta mainiosta kolumnista. Lukekaapa koko teksti, suosittelen.

20.1.2010

Luomu on terveellisempää

Puuh. Kun teen parhaani saadakseni teille mitä kiinnostavimman ja informatiivisimman kirjan aikaiseksi, kärsii luonnollisesti blogini siitä hieman. Etenkin tutkitummat, ASIAA-kategorian jutut ovat olleet vähissä viimeaikoina. Olen pahoillani siitä, mutta uskon, että ymmärrätte tilanteen.

Eräs toimittaja haastatteli minua alkuviikosta puhelimitse ja esitti väitteen "Eihän kukaan ole todistanut, että luomu olisi tavanomaista terveellisempää?" En ihmetellyt asiaa sen kummemmin, sillä tällaiset oletukset ovat harmillisen yleisiä. Siksi haluankin vinkata sekä toimittajalle että teille Ranskan elintarviketurvallisuusviraston (paikallinen EVIRA) raportista, josta itseasiassa blogasin lokakuussa, lukekaapa tekstini Luomu on tavanomaista terveellisempää, jos ette jo ole sitä tehneet. Löydät uutisen ja lähteen alkuperäiseen raporttiin Luomu.fi -sivulta.

Kun ihmisellä on kiire, on turvauduttava juttujen kierrätykseen, mutta ei siinä mitään, näköjään tämä(kin) tieto oli taas hyvä tuoda esiin uudestaan.

Manteleita ja marjoja

Kun illalla himoitset makeaa, kokeilepa tätä: sekoita manteleita, marjoja ja hunajaa keskenään. Ei ehkä näytä kovin kauniilta, mutta maistuu hyvältä :)


Kuvassa on käytetty mustikoita, mutta myös muut marjat (vaikka vadelmat) sopivat tarkoitukseen mainiosti. Nam!

Maitoa pussissa

Kätevää kun minulla on kätyreitä maailmalla vähän siellä täällä. Näin tekin saatte luettavaksenne kiinnostavia kuulumisia — esimerkiksi Berliinistä!

Sain ystävältäni Helenalta vinkin kiinnostavista maitopakkauksista, jotka vievät roskiksessa paljon vähemmän tilaa kuin perinteiset kartonkipakkaukset.


-kuva: brodowin.de

Demeter-sertifioitu (biodynaamista siis) Brodowinerin homogenoitamton maito pakataan maitopussiin, joka menee tyhjennyttyään erittäin pieneen tilaan. Pussi painaa vain 16 grammaa. Helena iloitsi viestissään siitä, että nyt roskaa tulee määrällisesti paljon vähemmän.

Heti ensimmäiseksi tulee tietenkin mieleen pussin kierrätys. Onko materiaali siis muovia? Pussin materiaaliksi kerrotaan calymer, en ole varma kuinka materiaali suomennetaan (oletteko fiksumpia?). No, joka tapauksessa, pakkausmateriaalista 40% on kalkkia, mutta lopusta ei sivuilla kerrota. Pitäisi kaivaa lisää tietoa calymeristä, mutta en tahtonut löytää! Nyt jos joku minua fiksumpi siellä tietää asiasta jotakin, valistapa meitä muitakin!

Kuvaa katsoessa tulee myös mieleen, että pysyykö pakkaus puolityhjänä pystyssä? Helena kertoo, että "pakkaus pysyy hyvin pystyssä ja on helppo käyttää ja on jopa suunniteltu siten, että se sulkeutuu (tavallaan) itsestään".

Riippuen pakkauksen materiaalista ja kierrätettävyydestä, on tuote ainakin roskan määrää ajatellen volyymissä pienempi kuin perinteinen maitotölkki. Kieltämättä ajatus kiehtoo minua sikäli, että meidänkin taloudessa tulee mehu- ja muita kartonkipakkauksia viikossa 3-4. Tällainen pakkaus veisi huomattavasti vähemmän tilaa roskiksessa.

...mutta tietenkin avainasemassa on nyt se pakkausmateriaalin loput 60%. Laitan mailia Brodowinerin suuntaan, katsotaan mitä sieltä vastataan!

19.1.2010

Ekokoruja

Saimme paljon kiitosta vime viikon Pikkumustan ekokenkä-listauksesta. Tällä viikolla Pikkumustalla on ekologisia korumerkkejä. Jos huomaat, että listalta puuttuu joku sinun mielestäsi huomionarvoinen ekokorubrändi, käy ihmeessä lisäämässä vinkkisi Katjan Haarukka sormeen ja lusikka korvaan -postauksen perään.

- kuva: laurase.com

Kaikki Pikkumustalistat muuten tulevat löytymään Uuden Mustan arkistosta, joten ekokenkälistaa kaipaaville tiedoksi, että kenkälistakin ilmestyy saitille takaisin ihan pian, jahka saamme sille sopivan paikan luotua :)

18.1.2010

Organic

Suomalaisissa kaupoissa luomupuuvillaisia vaatteita saa hakea kissojen ja koirien kanssa. Berliinissä — jossakin ihan satunnaisessa skeittikaupassa, en muista nimeä — asia oli ratkaistu näin:


Helpottaa meinaan aika paljon luomumateriaalien etsintää kaupassa. Ainakin minä turhaudun hemmetisti, kun luomupuuvillaisiin vaatteisiin törmää kaupassa aina ihan sattumalta (ja erittäin harvoin), koska niitä ei koskaan ole merkattu mitenkään sen kummemmin. Grr...

Kuvan meininkiä Suomeenkin kiitos!

60% enemmän fresh

... on uusimman Uusi Musta -blogaukseni otsikko. Tällä viikolla etsin esimerkiksi naisia, jotka oikeasti ovat saaneet ripsivärillä aikaan 60% pidemmät ripset. Käykäähän lukaisemassa...

Terveisiä Uudesta Mustasta

No niin, nyt osa teistä iloitsee isosti: Uuden Mustan nimi taipuu juurikin näin. Molemmat sanat taipuvat :)

Uuden Mustan keskustelualue on lähtenyt hyvin käyntiin ja ilmoituksena kaikille: kuka tahansa voi aloittaa keskustelualueelle uuden keskustelun! Löydät keskustelut Uusi Musta -saitin etusivun vasemmasta reunasta.

Logokilpailumme on käynnissä vielä tämän viikon, joten jos olet graafikko, ja haluat itsellesi ja työllesi hyvän näkyvyyden, osallistu logokisaamme täällä. Älkääkä pliis urputtako Kempparin puolelle siitä, ettei logokisan voittajalle makesta rahaa, sillä asia ei ole minun käsissäni ja ideana on nimenomaan antaa uusille tyypeille näkyvyyttä.

Uusi Musta ei ole vielä valmis ja rakentuu siis vähitellen, mutta Facebook-ryhmässä on jo yli 1000 jäsentä, hienoa ja kiitos! Facebookin kautta saatte muuten kätevästi tietoa blogin uusista jutuista, voit liittyä ryhmään täällä. Ja tietenkin voit tilata meitä myös Blogilistan kautta.

Palataan!

17.1.2010

Ajan patinaa Tavastialla

Kirppislöydöt ovat vaan ihan parasta. Katsokaapa tätä, ystäväni Vipen baarilaukkua, ihan mahtava! Se on saatu lahjaksi, alkuperäinen ostopaikka on kuulemma Hki10n second hand -osasto.

Olen itsekin tehnyt juuri Hki10ssä mainioita second hand -löytöjä: punaiset mokkanilkkurini tarvitsisivat ympärilleen ehkä vitriinin, niin suloiset ne ovat, ja suosikkitalvitakkinikin on samasta puljusta. Takki taitaa olla jostakin 60-luvulta peräisin ja on ehdottomasti lämpimämpi kuin mikään muu villakangastakkiyritelmä, joita olen testailut (se mainitsemani Halosesta ostettu villakangasrotsi on esimerkiksi ihan sairaan kylmä!).

Kuvasin Vipen baarilaukun perjantaina Tavastian bäkkärillä, jossa muuten otin mahtavia kuvia (takahuoneissa vaan on usein "luonnostaan" todella kuvaukselliset fotausolosuhteet), mutta koska tapanani ei ole julkaista kuvia ihmisistä ilman lupaa, jätän nyt kaikki kauniit ja komeat ystäväni pois tästä postauksesta. Saatte nähdä vain jalkoja :)

Kun aina kuvaa muita, ei hirveän usein itse ikuistu muiden valkokuvaamana (etenkään oman kameransa) muistikortille. Mutta koska blogin pitäminen on harjaannuttanut minut kuvaamaan itseäni, esittelen oman kirppislöytöni itse otetussa fotossa, joka — vaihteeksi — on yläkulmasta.

Tämä musta villkangashattu on ihan suosikkiasusteeni! Se on vaan niin hauska ja cool. Ja yksinkertainen, ja sopivasti 60´s. Ostin hatun Hoochie Mama Janesta, josta itseasiassa löytyy blogauskin syyskuulta. Indiedays-bileissä hattua luultiin tiaraksi, päähineestä kun erottuu kauempaa vain sen valkoinen koristeosa. Huvittava ajatus, kulkea tiarapanta päässä. Heh.

Edelliseen valokuvauspähkäilyyni liittyen: oma valokuvaaja olisi vaan ihan mahtava juttu. Voisinpa kuljettaa Katjaa mukanani kaikkialle. Lupaan muuten pian vihdoinkin esitellä teille tämän Uuden Mustan parivaljakkoni. Hän on varsin mainio tyyppi!

16.1.2010

Mustikkaherätys

Teen melkein joka aamu smoothien, mutta ehdin yleensä imaista sen ennen kuin hoksaan ottaa juomasta kuvan. Eikä reseptejä nyt vaan ole kiva julkaista ilman fotoa itse tuotoksesta. Nyt kuitenkin ehdin ikuistaa mustikkajuomani!

Mustikkasmoothie kahdelle
  • Banaani (suosi reilua ja jos löydät luomuja niin hyvä!)
  • Paljon mustikoita (sori en mitannut mustikoiden määrää, mutta ehkä heitin sekaan noin 1,5 dl)
  • 1,5 dl luomuomenamehua tai itse tehtyä omenainkiväärihilloa (minä käytin omenahilloa)
  • Peukalon kokoinen pala inkivääriä (luomuinkivääriä saa ekokaupoista)
  • Hunajaa (luomuhunajaa saa vaihtelevasti marketeista, mutta ekokaupoista löytyy aina)
  • Tuoreen sitruunan mehua (luomusitruunaa saa jopa Alepasta!)
  • 1 dl soijajogurttia
  • Vettä tarpeen mukaan
  • 3-4 rkl auringonkukan siemeniä (suosi luomua näissäkin)

Kaikki blenderiin ja surrur. Smoothien valmistaminen vie kaiken kaikkiaan ehkä pari minuuttia. Täydellinen laiskiaisen aamupala siis.

Huomautus: määrät ovat arvioita ja etenkin jos käyttää omenahillon tilalla mehua, ei vettä tietenkään tarvitse niin paljon kuin hillon kanssa. Rakastan smoothieita juuri siksi, että aamuna, jona jääkaapissa on vain jämiä, voi silti saada aikaan erinomaisen smoothien. Esimerkiksi tänä aamuna, ei jäkiksessä ollut tarpeeksi aineksia soijajogurtti-mysli —annosta varten, eikä mistään löytynyt mehuakaan, eikä hedelmiäkään ollut tarpeeksi hedelmäsalaattia varten. Eikä mun nyt vaan tehnyt mieli puuroa. Heitin siis vähän kaikkea blenderiin ja sain aikaiseksi ihanan, pehmeän aamujuoman. Kätevää!

Auringonkukansiemenistä muuten sen verran, että niiden käyttäminen smoothiessa tuo juomaan maun, josta kaikki eivät välttämättä pidä. Voit siis luonnollisesti valmistaa juoman myös ilman siemeniä, mutta suosittelen silti kokeilemaan edes kerran, vaikka sinulla ennakkoasenteita olisikin :)

15.1.2010

Perjantaicocktail

Olen viimeiset kuukaudet möllöttänyt lähinnä kotona tai työhuoneella kirjaa ja blogia kirjoittaen. Minusta ihan oikeasti tuntuu, että olen lähes kädetön ilman näppäimistöä, se alkaa jo olla vähän huolestuttavaa. Siksi on mahtavaa, että ehdin kerrankin hankkiutua ihmisten ilmoille, ystäviä ja työkavereita tapaamaan ja oikein juhlistaa elämää kunnolla! Tänään on luvassa melkoinen cocktail erilaisia tilaisuuksia.

Olen menossa illalla Indiedays-muotiblogimedian julkaisutilaisuuteen kuulemaan, mitä tarkoittaa, kun iso joukko saman aihepiirin blogeja kerätään "yhden katon alle". Palaan tähän myöhemmin. Luvassa on myös 20-vuotisen Kuningaskuluttajan juhlistamista (hui, näittekö minun vilahtavan eilisessä juhlalähetyksessä? mikä look?!). Olen myös menossa ystäväni Adel Abidinin näyttelynavajaisiin ja vielä Reginan keikkallekin. Ei pöllömpi perjantai. Taidan olla tulossa vanhaksi, kun olen näin innostuneena menossa ihmisten ilmoille...

Monet Indiedaysin muotiblogit nättivät fiilistelevän ja pohtivan, mitä illalla oikein kannattaa laittaa päälle. Mäkin sitten. Laitan muun muassa nämä kaksi, varsin kryptisen näköstä asiaa.

Hattu on ihan parhaita päähinekirppislöytöjäni koskaan! Se ei näytä kuvassa kummoiselta, mutta on varsin mainio päässä. Kaulakorun ostin vastikään lahjakortilla, jonka sain joulupukilta Minna Parikan liikkeseen. Tiesitkö muuten, että kaikki Parikan neuletuotteet (tsekkaa upea neulemallisto) tehdään Suomessa. Yllättävää ja hienoa! Kengät kylläkään eivät taida olla Made in Finland, mutta onneksi edes neuleet ovat sitä. Sekin on pieni askel kotimaisen työn tukemiseksi.

Tänään siis vähän hienostelua luvassa, kivaa! Illan kruunaa jo mainittu Reginan Tavastian keikka. Se on muuten vuoden ainoa, joten kandee olla paikalla. Oikein leppoisaa viikonloppua ja kiitos ihanista hunajaresepteistänne!

14.1.2010

Hunajaa iholle

Ajattelin ottaa haltuun hunajan ihon- ja hiustenhoitotuotteena. Olen tähän saakka käyttänyt hunajaa saunahunajan muodossa vain joskus harvoin kotipuolessa saunoessani, mutta tiedän, että siitä olisi paljon muuhunkin!

Arvaattekin jo mitä pyydän seuraavaksi :) Jos itse käytät hunajaa kauneudenhoidossa — ulkoisesti siis — niin kerropa minulle miten?! Olisin kiitollinen!!!

T. Aloittelija

Psst... Jos kaipaat vinkkejä oliivi-, kookos-, sesam- jne. -öljyjen käyttöön kauneudenhoidossa, luepa kaikki 50 kommenttia, jotka ovat ilmestyneet Öljy toimii silmämeikinpoistoaineena -postaukseni perään. Kiitti kaikille vinkeistä!

Verta, hikeä ja T-paitoja

Satuin eilen tvn äärelle juuri oikeaan aikaan. Verta, hikeä ja T-paitoja on neliosainen sarja siitä, kuinka kuusi ihan tavallista ja trendikästä brittinuorta lähtee Intiaan ottamaan selvää, minkälaisissa oloissa heidän muotivaatteensa tehdään. Tsekkaa ohjelman puffivideo täältä.

-kuvan lähde: The Daily Mail.online

Ohjelma oli erittäin hyvin tehty ja odotan kiinnostuneena tulevia jaksoja. On aika kamalaa tajuta, että Suomessa muutamia euroja maksavaa vaatetta on Intiassa tehnyt parhaimmillaan kokonainen armeija ihmisiä, jotka tekevät niin pitkää työpäivää, että nukkuvat tehtaan paskaisella lattialla, jotta he ehtivät saada niin paljon unta kuin mahdollista. Heidät herätetään kepillä huitomalla ja tönimällä takaisin hommiin. Eikä tehtaan lattialla nukkumiselle pakosti ole juuri vaihtoehtoja, on meinaan sen verran huonot liksat. On niin väärin, että ihmiset jossakin kaukana joutuvat kärsimään ja raatamaan, jotta me täällä voimme vähän shoppailla halpaketjuissa. Ja kalliimmissakin. En usko vain halpaketjujen käyttävän tällaisia tehtaita.

Ohjelman ensimmäisessä jaksossa näytettiin, kuinka esimerkiksi erään tehtaan hygienia oli kuvottavan puutteellista: yksi vessa, eli reikä lattiassa koko tehtaan porukalle ja keittiönä toimi avotuli tai kaasukeitin, taivasalla tietenkin. Tehtaassa on myös vaarallista, sillä sähkökatkoja tulee säännöllisesti ja pistorasiat olivat melkoisen laittoman näköisiä.

Sarja on BBCn tuottama ja ekan jakson uusinta tulee perjantaina TV2lta 15.1 klo 15.05. Ohjelma löytyy myös Areenasta. Ja onneksi kolme kiinnostavaa jaksoa on vielä jäljellä — tosin en tiedä, haluanko tietää edes mitä tuleman pitää...

Huomautan, että sarjan työolosuhteita ei ole kuvattu salaa, vaan tehtaisiin on luvat (ainakin ekassa jaksossa oli) ja intialaiset haluavat selvästikin näyttää sen todellisuuden, jossa länsimaiset suurfirmat niitä pakottavat toimimaan. Kun hintaa poljetaan niin alas kuin mahdollista, on lopputulos sitten tämä. Suosittelen katsomaan. Etenkin jokaisen muotibloggaajan olisi hyvä katsoa ohjelma ja kirjoittaa siitä omassa blogissaan. Se olisi tosi tärkeää.

Aurinko päässä

Ostin kesällä Berliinistä Rike Feursteinin Öko-Tex -sertifioidun (eli kemikaalivapaan) syyspäähineen, josta tykkäsin niin, että hommasin hiljattain samasta mallistosta myös pipon. Tämä myssy on niin paksua tekoa, että se blokkaa jopa ääniä!


Talvella tulee aina pukeuduttua tummiin takkeihin ja muutenkin vähemmän värikkäästi kuin kesällä, joten tämä keinoaurinko pitää huoen siitä, että en ainakaan ole kokonaan musta.

Rike Feursteinin hauskan näköinen neulomisjälki on naisen itsensä kehittämä ja patentoima ja minusta valtavan hauska ja kaunis tapa neuloa myssy. Halpoja nämä päähineet ja pipot eivät todellakaan ole, mutta minä maksan mielelläni käsityöläisyydestä. Riken myssyt ja hatut valmistetaan Berliinissä, ja ainakin osittain itse kaupan takahuoneessa.

Kuvassa vilahtavat ihanat lapaset eivät ole valitettavasti minun, vaan ystväni Amiran, joka jo taitaa haluta lapasensa takaisin...

13.1.2010

Reilua ja luomua suklaata

Vietimme ennen joulua kaveriporukassa perinteisiä pikkujouluja: jokainen toi parin euron arvoisen lahjapaketin ja tietenkin myös sai lahjan. Minun paketistani paljastui sopivasti Pirkka luomu kaakaorouheinen tumma suklaa, jonka erinomaisuudesta en tiennyt ennen kuin pari päivää sitten, jolloin levy korkattiin.

Sori rupunen kääre, olin meinaan jo heittänyt paperin pois kun muistin, että tästähän piti blogata :)

Pirkan rouheinen tumma suklaa on siis paitsi luomua myös reilua! Tällaiset tuotteet ovat kaupassa harvassa. Oletko bongannut muita sekä reiluja että luomuja tuotteita?

Pirkkasuklaan kaakaoprosentti on 50%, eli ei se nyt ihan tummimmasta päästä ole, mutta sepä juuri saattaa ilahduttaa niitä, jotka ette tummasta suklaasta tykkää. Tämä suklaa oli omaan makuuni tosi hyvää ja minua ilahduttivat etenkin rouheiset palat, jotka rouskuivat hampaissa.

Tuoteselosteessa mainitaan luomumaitorasva, eikä tuotteessa lue "laktoositon", mutta ainakaan minun kranttu mahani ei vihoitellut maitorasvan määrästä (tosin söin suklaata aika vähän). On siis mahdoton sanoa, sopiiko tämä suklaa muille maito-ongelmaisille, mutta ainakin laktoosia karttava mieheni söi koko levyn sen kummemmitta vatsanväänteittä.

DIY-hihat

Taas mainio DIY-vinkki. Hihat!


-kuva: Nylonmag.com

... tai siis niiden teurastaminen siten, että ne katoavat melkein olemasta.

Psst... Lukekaapa Katjan mainio kalajuttu Uusi Mustan etusivulta!

Asioita

Eilinen oli taas näitä harvianaisia neljän postauksen päiviä. Yritän oikeasti vastaisuudessa vähän rajoittaa, että pysytte perässä. Pyydän myös anteeksi sitä, että blogini puhuu yhtenään Uusi Musta -saitista, mutta tässä alussa haluan luonnollisesti johdattaa teitä sivun pariin aina, kun jokin uusi osio saitilla valmistuu.

Huomenna sivuille on tulossa ensimmäinen haastattelu. Uusi Mustan suosittelemat tv-, radio-ohjelmat ja muut mediailmiöt ovat saaneet nostopaikkansa saitin oikeaan reunaan ja vasemmasta laidasta löytyy Pikkumusta sekä vastikään ensimmäisellä keskustelulla aloittanut
keskustelupalsta. Tutustukaa sovuihin kaikessa rauhassa ja laittakaa meille ihmeessä toiveita ja palautetta!

Ihmettelet ehkä oikean reunan kuvaa kauniista naisista. Tänään Tavastialla esiintyy mimmibändi The Wrecking Queens, joista tulette vielä kuulemaan — ja näkemään! Samalla keikalla myös Joensuu 1685. Tulkaa paikalle, mäkin meen!

Kuva: Popgram.fi

12.1.2010

Uusi blogi

Ystäväni Nick Triani ja Astrid Swan (kuvassa) ovat paitsi aktiivisia ihmisiä Suomen musiikkipiireissä, myös SUURIA elokuvan ystäviä, ja siksipä onkin hauskaa, että he ovat vastikään perustaneet elokuvablogin My lawyer will call your lawyer.

-kuva: Glue

Jess! Uudet blogit ovat aina mahdollisuus jollekin, noh, uudelle ja jännittävälle. Onnea mlwcyl:lle!

Linssiapua

Tein pari päivää takaperin juureskeittoa, mutta siitä tuli jotenkin erilaista kuin ennen. Ei nyt varsnaisesti pahempaa, mutta jotenkin vajaan makuista kuitenkin. Huomasin jälkikäteen, että olin unohtanut keitosta jotain olennaista: linssit!

En käytä linssejä kauhean usein ruoanlaitossa, mutta vihannessopassani ne ovat must. Ja ovathan linssit tosi hyviä ja terveellisiä, joten todellakin pitäisi muistaa käyttää näitä erinomaisia kasviproteiinin lähteitä useammin.

-kuva: www.gogreen.fi

Katja (joka siis on Uusi Musta -kollegani) on myös päättänyt ottaa linssit haltuun ja otti jo ensimmäisen askeleen: osti puolivahingossa paketin punaisia linssejä. Mutta miten ne voi maustaa? Katja avautuu Uusi Mustan (kirjoitusasu varmistuu huomenna, älkää repikö pelihousujanne tästä) vasta-avatulla keskustelupalstalla, että kaikissa löytämissään punaisten linssien maustamisohjeissa neuvotaan käyttämään juustokuminaa...? Onko kellään vaihtoehtoista makumaailmaa tarjota? Jeesikää Katjaa ja minua. Minäkin haluan oppia käyttämään terveellisiä linssejä paremmin. Help!

Väkisinkivaa

UUh, promo- tai edustuskuvien ottaminen on aina yhtä ärsyttävää. Minulla ei ole mitään valokuvattavana olemista vastaan, mutta en tykkää virallisesta poseeraamisesta, en vaan oikein tunnu hallitsevan edustuskelpoisia ilmeitä. Minua saa mieluusti kuvata niin, että saan vaan olla oma itseni, eikä tarvitse varsinaisesti hakea mitään sen kummempaa lookkia. Tai sitten niin, että saan vetää ihan kunnolla överiksi. Jos pitää olla "vakuuttava ja edustava", käy näin.

Uusi Musta -saitilla kyseltiin, josko blogauksen perään voisi aina ilmestyä kirjoittajan kuva. Nimi postauksen yhteydessä riittäköön, mutta sivuston yläreunasta löydätte nyt työryhmän naamoineen.

Työryhmän väestä tulossa lisää infoa, jahka vaan ehdin tehdä muuta kuin saitin rakentamista. Hommaa nimittäin on ihan vähän.

Uuden ajan huopikkaat

Talvikengistä on ollut paljon puhetta Kemikaalicocktailissa, joten jatketaan hyväksi havaitulla aiheella. Viime viikolla esittelin teille siisteimmät lapikkaat ikinä, nyt on huopikkaiden vuoro! Tiesittekö, että Aki Choklat on tehnyt huopikasmalliston Lahtiselle? Näyttää esimerkiksi tältä:
-kuva huopaliikelahtinen.fi -sivustolta

Aika hauskat. Tulee etäisesti (okei, to-del-la etäisesti) mieleen Vivienne Westwoodin solkisaappaat. Choklat olisi tosin voinut lisätä huopikkaisiin vielä parit soljet ja tehdä ne musta-harmaiksi, tai musta-punaisiksi! ... jos siis minulta kysytään.

Suosittelen ehdottomasti katsomaan koko Choklatin huopikasmalliston kengät, löydät ne klikkaamalla itsesi tänne ja klikkaamalla vielä kohtaa "lataa omasi tästä".

Jos muuten ekokengät kiinnostavat, tsekatkaapa Uusi Musta -saitille tekemäni lista makeista ekokengistä. Löydät Pikkumusta-listan Uusi Mustan vasemmasta laidasta. Lista laajenee vielä, joten kandee seurata linkityksiä. Kerrottakoon myös, että listaus vaihtelee, joten ensi viikolla listattuna saattavat olla ekologiset alusvaatemerkit, tai luomupuuvillafarkkumallit, luonnonkosmetiikkahuulipunavalmistajat tai ekomateriaaleja käyttävät modistit. I´ll keep you posted!

Psst... Uuden työpaikkani väellä on ihan mahtavia vaatteita ja kenkiä, esimerkiksi Maria!-ohjelman Veeralla on upeat, vanhat huopikkaat, joista tulette vielä kuulemaan...

11.1.2010

Minttuteetä loistotyyliin

Usein teen ystävän tarpeita aliarvioidaan, ja kahvilan valikoima kattaa lähinnä surkean valikoiman pussiteevaihtoehtoja. Mutta katsokaapa tätä:

This what I call kunnon tee. Tuoretta minttua, limeä ja hunajaa. Na-am. Helppo tehdä kotonakin, eikä maksa paljon. Fiksua tietty on, jos kasvattaa minttua itse, ja säilöö satoa talveksi. Minä ehkä perustan ensi kesänä kesäsiirtolamökkini pihamaalle minttupusikon.

Uusi Musta on auki!!!

No niin. Uusi Musta on olemassa ja löytyy täältä! Kuten huomaatte, on saitti yhä työmaakunnossa, eli erittäin kesken, mutta halusimme päästää teidät sivustolle jo nyt, jotta voitte olla mukana kehittämässä sivuja juuri sellaisiksi, jollaisina ne palvelevat teitä parhaiten.


Lukekaapa juttuni Voisiko kaupan luomuvalikoima sijaita yhdessä hyllyssä? ja kommentoikaa tekstini perään. Uusi Musta etsii kevään aikana kauppiasta, joka ansaitsee kiitosta selkeästä ja esimerkillisestä luomutuotteiden esillepanosta, ja vinkkejänne otetaan vastaan! Voittakavinkin antanut palkitaan myöhemmin keväällä.

Kemikaalicocktail tulee jatkamaan toimintaansa tässä samassa osoitteessa, mutta uusimmat blogaukset näkyvät myös Uusi Mustan etusivulla, joten pääset parhaillaan blogini sekä Uusi Mustan kautta että suoraan Kemikaalicocktailista.

Uusi Musta elää ja muuttuu vielä paljonkin, saamme esimerkiksi logon ja bannerin vasta logokisan päätyttyä ja logo saattaa olla vaikka juuri sinun suunnittelemasi! Jos siis olet graafisesti lahjakas ja sinulla on idea siitä, miltä Uusi Mustan logon tulisi näyttää, osallistu logokisaamme. Julkaisemme kolme parasta ehdotusta ja voittajan tammikuun aikana. Palkintona on gloriaa, kunniaa ja näkyvyyttä: voittajan haastattelu julkaistaan helmikuun aikana pääjuttupaikallamme.

10.1.2010

Hikeä pintaan!

Uusi Musta on lähtökuopissa, ja pyrkimyksenä on avata saitti teille huomenna. On ollut vaikeaa pitää näppinsä erossa projektista edes viikonloppuna, mutta nyt vääntäydyn salille, joka takaa ainakin sen, etten voi nörtteillä koneella, vaikka kuinka haluaisinkin...

Yhtä paljon kuin fiksua ruokaa (ja elämäntapaa yleensä), arvostetaan Kemikaalicocktailissa liikuntaa, joka pitää ihmisen kondiksessa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ei siis mitään verukkeita kehiin, vaan mars hikoilemaan siitä! Olen itse hoksannut liikkumisen mahtavuuden vasta parikymppisenä, sitä ennen kulutin kaiken vapaa-aikani viulunsoittoharrastuksen ja muiden musahommien parissa. On vaan ihan mahtavaa saada itsensä liikkeelle ja huomata positiiviset vaikutukset niin omassa mielentilassa kuin kropassakin.

Minua ärsyttää kuitenkin median ruokkima laihdutusvimma, jota etenkin joulun ja uudenvuoden jälkeen kietsotaan jokaisessa lehdessä. Se jotenkin tyhmentää ihmisen. Minusta jokaisella on oikeus mässäillä joulun aikana mielin määrin, kunhan sitten palaa taas arkiruotuun. Ei parin viikon joululöysäily ihmisestä läskiä tee, ne ovat kyllä ne vuoden kaikki muut viikot. Kemikaalicocktail ei suosita laihdutuskuureja, vaan fiksuja elämäntapoja. Luepa blogaukseni Hoikaksi ilman laihduttamista.

Kirjoitan blogauksessa muun muassa näin: "Parasta on se, että olo (ja paino) pysyy vakaana ja iloisena, eikä tarvitse parantaa fiiliksiä alituiseen shoppailemalla itseään onnelliseksi." Viittaan shoppailulla siihen, että usein sen sijaan, että tekisi itselleen jotain, tekee vaatekaapilleen jotain, yleensä täydentää sitä. Huomasin itse jossain vaiheessa, että kun sain joogaamalla kropan omasta mielestäni paremman näköiseksi, alkoivat vanhatkin vaatteet näyttää ylläni paremmalta. Ei siis välttämättä ole pakko hakea raikasta ja ajnakohtaista ulkonäköä kaupasta, vaan oman kropan ja mielen trimmaaminen saattaa tehdä ihan saman homman. Ei tämä tietenkään kaikkiin päde, mutta minuun kyllä.

Jos kaipaat inspiraatiota ulkoiluun tai urheiluun, ota hyvä ystävä kaveriksi ja aloittakaa vaikka pitkällä kävelyllä. Ulkona on juuri nyt mainio ulkoilusää!

8.1.2010

Tyttö kuin karkki

Törmäsin tähän kuvaan Pupaladian Jennin blogia läpikahlatessani, ihan täydellinen look sanon minä. Mustan, valkoisen (tässä tapauksessa harmaan) ja punaisen (jonka on oltava juuri oikea oranssinpunaisen sävy kuten kuvassa) liitto on minusta pyhä, ja ilahdun aina kun joku osaa yhdistää näitä kolmea väriä tyylikkäästi.

-kuva: Lookbook.nu

Oranssinpunainen huulipuna kruunaa koko jutun, eikä edes inflaation kokenut, musta paljettibaskeri tee hommasta tylsää. Piristävä tyttönen!

Kuvan tytössä on ihanalla tavalla sekä menneen maailman henkeä että nykypäivää. Toisinaan on ihana hukata itsensä jonnekin kauas menneille vuosikymmenille, ehkä osittain siksi rakastan yli kaiken naamiaisia ja teemajuhlia, etenkin sellaisia, joiden teemana on jokin tietty vuosiluku tai -kymmen. Siksi onkin mahtavaa osallistua huomenna 20-lukubileisiin! Toivottavasti saan luvan kuvata vieraita, sillä veikkaan kirppis- ja vintagekuteiden olevan aika hyvin edustettuina...

Suoraa Puhetta!

Hauskaa, YLE Radio 1 on julkaissut kevään radio-ohjelmatiedot, tässä yksi tulevista uutuusohjelmista:

Maaliskuun lopulta 20.3. - 19.6. kuullaan suoraa puhetta modernista marttaliikkeesta otsikolla Uusi musta!

Toimittaja Noora Shingler kyseenalaistaa kuluttamisen ja mainoksien maailman. Noora Shingler on työskennellyt YLEn asiaohjelmissa vuodesta 2005, mm. Kuningaskuluttajassa. Hän on myös YLEn ensimmäinen ympäristökoordinaattori ja Kemikaalicocktail-blogin perustaja ja ylläpitäjä.

Koulutukseltaan hän on mediatuottaja, ja kirjoittaa parhaillaan esikoisteostaan. Kesäsiirtolamökkireissut taittuvat fillarilla ja metrolla, ja harrastuksiin kuuluvat astangajooga ja ruoanlaitto. Lisäksi Noora Shingler on suomenruotsalainen!

Myös vuonna 2010 Suoraa puhetta vakiotiimiin kuuluvat studioisäntä Jussi ja tuottaja Kurviska! Jokaiseen lähetykseen on kuuntelijoiden mahdollista soittaa (09) 144 800 tai ottaa kantaa ohjelman nettisivulla yleradio1.fi/suoraapuhetta.

.. että näin. Uusi Musta -tiimimme pystyttää saittia parhaillaan, katsotaan josko saisimme teille nähtävää jo tänään...

7.1.2010

Perinnejalkine vuonna 2010

Kyllä mä niin tykkään teistä! Saan jatkuvasti ihan mahtavia lukijavinkkejä, niin kuin nyt vaikka Kero AB. Tsekatkaapa näitä mahtavia perinnekenkiä!


Niin siistejä! Tällaiset lapikkaat kohottavat minkä tahansa pillifarkkulahje-lookin ihan uudelle tasolle, ja kengät ovat vielä kaiken lisäksi lämpimät ja ekologisetkin (suurin osa kengistä valmistetaan poronnahasta ja ne tehdään Ruotsissa).

Kero sijaitsee fyysisesti Ruotsin puolella, Tornionjokilaakson Pajalassa ja yrityksen perusti vuonna 1929 Yrjö Kero yhdessä Karl Wälivaaran kanssa. Firman nettisaitilla kengistä puhutaan sanalla näbbskor, oletan, että "nokkakenkä" on yhtä kuin lapikas. Oikaiskaa toki, jos olen jotenkin väärässä...

Kero valmistaa kenkien lisäksi mm. laukkuja ja asusteita, esimerkiksi tällaisia kenkäkoruja. Minusta korut eivät sovi erityisen hyvin lapikkaiden nilkkaan (kuten saitilla on mallattu), mutta muiden kenkien kanssa, tai ihan muussa käytössä ne toimivat hyvinkin.

Kun omat lapikkaani lahoavat, on siis Kero pidettävä mielessä. TOSIN, maksoin omista lapikkaistani kirpparilla 20 euroa, Keron kengät maksavat yli 300. Gulp. Jotenka ehkä pidän silmät auki myös kirpparilla, jos nuo omat lapikkaani nyt ikinä ottavat tuhoutuakseen, epäilen.

Ruohoa katolla

Työskennellessäni vuoden verran YLEn ympäristökoordinaattorina tutustuin jonkin verran ekorakentamiseen. Tästä innostuneena tarkkailen jatkuvasti rakentamisen ekotrendejä, voi kunpa ehtisikin syventyä kaikkeen mikä kiinnostaa! Mutta onneksi voi ihailla kuvia, katsokaapa tätä kämppää:


-kuvat saitilta Arch Daily, arkkitehtuuri Nolaster

Tykkään tavasta, jolla rakennus sulautuu ympäristöönsä ja etenkin viherkatto miellyttää. Ei tämä talo ehkä noin muutoin edusta minkäänlaista ekoilua (se on esim. hillittömän kokoinen!) mutta on hienoa, että rakennus korvaa maapinta-alan, jonka se luonnolta vie. Viherkatot ovat ehdottomasti tulevaisuuden juttu.

En muista arkkitehtia, mutta jossain tulevaisuuden arkkitehtuuria käsittelevässä tv-ohjelmassa ekoarkkitehti X puhui siitä, kuinka tulevaisuudessa rakennuksen täytyy korvata valtaamansa maapinta-ala joko viherkaton tai seinäkasvillisuuden avulla. Tämä oli siis kyseisen henkilön uumoilua, ei tietenkään faktaa — vielä. Mutta ajatus ei ole ollenkaan pöllömpi.

Mietin usein, kuinka monta upeaa nurmikenttää Helsinkiinkin saisi kattojen ylle. Ja arvatkaa kelasinko asiaa istuessani YLEllä viidennessä kerroksessa, tuijottaen litteiden toimistorakennustemme kattoja! YLElle jos mihin saisi vaikka kuinka hemmetisti nurtsikattoa tai edes maksaruohokaton, joka jo sekin olisi ekoteko. Maksaruoho suojaa katon rakenteita, ehkäisee lämmön karkaamista ja myös viilentää kesällä. Lisäksi ruoho yhteyttää ja tarjoaa vihreää jalansijaa linnuille ja ötököille. Fiksua siis. Toki tällainen rakentaminen vaatii paljon huomioonotettavaa, ei vanhojen talojen katoille voi noin vain alkaa istuttaa nurmikkoa, tietenkään, mutta aika kiva ajatus uusia taloja ajatellen.

Esimerkiksi yhdysvalloissa on koko Fordin autotehtaan katto katettu maksaruoholla. Homma ei siis ole jotain hippipähkäilyäni, vaan ihan totisinta totta jo tänään ja näyttää tältä:

-kuva sivulta Green Roofs Australia

Fordin tehtaiden viherkatto on maailman suurin, reilut neljä hehtaaria, aikamoinen pelto siis!

Entäpä viherkatot Suomessa? Googleteltuani hieman huomasin, että ihme ja kumma, sellainen on tulossa tekeillä olevaan Musiikkitaloon. Olin kesäkuussa Berliinissä, joten homman tiedotustilaisuus on mennyt minulta ohi, mutta onpas superia, että pian Helsingin ydinkeskustassa on ainakin yksi viherkatto, jonka myötä saadaan kokemuksia ja taitoa vastaavien rakentamiseen muuallekin. Jihuu!

Suositut tekstit