27.10.2010

Salamatkustajia sushissa

Blogini perustuu postaukselleni Ratkaisu selittämättömiin vatsavaivoihin. Kannattaa lukea, jos olet uusi Kemikaalicocktailin seuraaja. Havaitsin siis Japanissa lomeillessa, että vatsaoireeni katosivat kokonaan ja siitä alkoi kala-kasvispainotteisen ruokavalion noudattaminen ja rakkauteni sushiin.

Kuitenkin juuri tässä lempiruoassani, sushissa, on kaikenlaista scheissea, jota en mielellään syö, esimerkiksi natriumglutamaattia (E621) ja aspartaamia (E951). Olen aikaisemmin postannut natriumglutamaatista misokeitossa ja surimipuikoissa, ja löytyypä aromivahvennetta kaupan katkaravuistakin. Mikä saattaa yllättää monet teistä on se, että natriumglutamaattia löytyy myös sushi-inkivääristä. Ei kaikista, mutta joistakin.

Natriumglutamaatin lisäksi sushi-inkiväärissä voi olla aspartaamia. En tosin ole tiennyt tätä vielä kauaa, sillä hoksasin asian vasta kesällä, törmätessäni S-marketissa kuvan Yukata-inkivääriin, jonka tuoteselosteessa aspartaami mainitaan. Se tosin lukee E-koodilla E951, eli sanaa aspartaami ei purkin kyljestä löydy.

Ystäväni lähetti minulle eilen viestin Facebookissa: "Ootko ollu tietoinen et monissa sushi-inkivääreissä on aspartaamia yök! Olin tänään taas syömäs Ichibanissa ja tsekkasin niiden inkiväärit ja siel oli sitä. Sit soitin omistajalle ja pyysin sitä tilaamaan sellaista jossa vain sokeria ja se innostui onneksi".

Frendini tapaan kannattaa eh-dot-to-mas-ti osoittaa ravintolassa, että on kiinnostunut siitä, mitä suuhunsa laittaa. Sushi on yhä lempiruokaani, mutta vastedes kysyn itsekin raflassa misokeiton koostumuksen lisäksi myäs inkiväärin tiedot. Helpompaa (ja halvempaa) alkaa olla tehdä sushi itse. Kaupasta ostamissani sushi-inkivääreissä ei ole ollut natriumglutamaattia eikä aspartaamiakaan, ja kun jättää natriumglutamaattia sisältävät ravut ja surimipuikot kaupan hyllyyn, voi ihan itse valmistaa E621-vapaan sushiaterian. Tsekkaa sormisushin ABC täältä!

Psst... Kaikki sushiaiheiset postaukseni lölydät kategoriasta japanihanaa.

10 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Vau. Tässä jo viikon mahavaivoja kärsineenä annoit toivoa! Tänään olen menossa lääkäriin saapa nähdä mitä hän sanoo.

Fru L kirjoitti...

Jos tekee sushia itse, niin kannattaa se inkiväärikin tehdä ite. Näin me ainakin tehdään. Koskaan ei olla ostettu kotiin valmista inkivääriä. Netti väärällään ohjeita.

Coraline kirjoitti...

Ihana tuo sinun vatsavaivat -kirjoituksesi! Itselläni on ollut ihan samanlaisia oireita muutama vuosi sitten... Itselläni tutkittiin myös helikobakteeria ja oli kaikennäköisiä sen häätämiskuureja. Kärsin siis silloin närästyksestä ja juuri tuosta vatsan pistelystä ja kuvauksesi noihin oireisiin oli niin osuva! Sitten noiden kuurien jälkeen se vain katosi (lopetin myös kahvinjuonnin,tupakoinnin, herkkujensyönnin yms.) . Nykyään minulla on yhä vatsavaivoja, mutta harvemmin eivätkä ne enää ole niin pahoja.. Olen kasvissyöjä ja olen alkanutm myös syynäämään tuoteselosteita ja aina kun mahani on kipeä olen yleensä herkutellut tai syönyt jotain E-koodi höttöä. Itse olen hirveä suklaaaddikti, joten en tyysin ole pysynyt hyvässä ruokavaliossa...

Mutta joo olisi tosi kiva jos vastaisit näihin kyssäreihin, koska nämä kuulostivat tosi mielenkiintoisilta tuotteilta...

Eli mitä merkkiä ovat nuo seesaminsiemenpatukat ja sokeriton suklaa, joista mainitsit tuossa vatsaongelmistasi kertoneessa postauksessasi? (ja mistä niitä voisi saada)

Ja toinen kysymys koskisi lisäaineita, eli siis oletko kokonaan syömättä kaikkia lisäaineita..? Esimerkiksi askorbiinihappoa ja pintakäsittelyaineista yms.? Vai kartatko vain osaa? :)

Iines kirjoitti...

http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Kyytönsyöjät+keskittykää/1135261178028

Virpi xittuilee jälleen. Hmm. Mitähän tuohon nyt sanoisi. No, särkyjä ei ainakaan pitäisi vähätellä. Ja osa niistä, jotka suosii kaliita ruokia, tienaa tosi vähän eivätkä asu keskustassa edes. Kuten minä O=).

pogue kirjoitti...

Coraline: Mä olin ennen myös aikamoinen suklaasyöppö. Pikkuhiljaa siirryin tummiin suklaihin, sitä vaihetta on kestänyt monta, monta vuotta. Tänä kesänä huomasin ettei mun itseasiassa tee enää mieli sitä tummaakaan suklaata, varsinkaan jos siinä on enemmän sokeria. Kaakaonibsejä tai -papuja syön joskus ja nekin yleensä jonkin seassa.

Outi / White Country kirjoitti...

Komppaan aiempaa kommentoijaa, että sushi-inkivääri kannattaa todellakin tehdä itse! Ei ole vaikeaa, ja tulee hyvää.

Minna kirjoitti...

Huomasin myös tehdessäni itse sushia että ostamassani etikassakin komeili E621:stä, eli kannattaa huomioida sekin. Johtunee siitä että ostin valmista riisiviinietikkaa sushikaupasta aloituspaketin yhteydessä. En siis osta enää, vaan lisään itse sokerini tuotteeseen.

Stormby kirjoitti...

Olisi kiinnostavaa tietää, miksi ihmiset saavat oireita ruokaan lisätystä natriumglutamaatista, mutta korviini ei ole ainakaan kuulunut, että kukaan saisi oireita niistä ruoka-aineista, joissa natriumglutamaattia on luonnostaan.

Natriumglutamaattia on luonnostaan mm. sienissä, tomaateissa, lihassa, maitovalmisteissa ja runsaasti parsakaalissa.

Onko lisätty glutamaatti jotenkin erilaista kuin luontainen?

Linnea kirjoitti...

Tietenkin luonnollisessa muodossaan se on varmasti terveellisempää ja juuri luonnollisempaa kuin teollisesti valmistettuna... Ja lisäksi sitä on varmasti huimasti enemmän sipseissä yms. mihin sitä lisätään teollisesti.

Esim. hunaja on terveellistä, mutta teollisesti tehty glukoosifruktoosisiirappi ei? Mielestäni on ihan selkeetä, että kun aletaan jalostaa jotakin teollisesti siitä tulee scheisseä...

juille kirjoitti...

Kannattaa käydä kunnolla tutkituttamassa, jos kärsii kovasti vatsavaivoista. Mulla oli hyvin samantyyppisiä oireita, joiden taustalta löytyikin sitten suhteellisen ikävä sairaus. Mutta, myös sen oireidenhallinnassa puhtaasta ja tuoreesta ruokavaliosta on onneksi apua! :)

Itseäni ärsyttää natriumglutamaatti suunnattomasti. Opiskelupaikkani ruokalassa sitä on jokaisessa ruoassa, joten ainoa vaihtoehto minulle on pitää mukana pähkinöitä ja hedelmiä, koska muuten voin tosi huonosti.

Itse tehtyyn raakasuklaaseen voi muuten käyttää makeuttajana ihan mitä haluaa :) Omia lemppareitani ovat taatelit, kookospalmusokeri ja stevia. Jos ei ole tottunut raakasuklaan voimakkaaseen makuun, voi sitä pehmentää lisäämällä joukkoon cashewpähkinää ( mausta tulee maitosuklaamaisempi, kun laittaa paljon). Tavallinen suklaa maistuu ihan vetiseltä, kunhan tottuu raakaan! :)

Suositut tekstit