21.9.2010

Puberty Blues

En ole pitkään aikaan ehtinyt kirjoittaa ASIAA-kategorian kemikaalijuttuja, koska vauva ja kirja yksinkertaisesti nielevät päivästä jokaisen "vapaan" minuutin. Mutta onneksi bongasin luettavaksenne tämän mainion artikkelin. Hyvä paketti, jossa on referoitu useita eri tutkimuksia oikein selkokielisesti.

Kyseessä on The Economistin Intelligent Life -julkaisun artikkeli (julkaistu kesällä) siitä, kuinka sekä poikien että tyttöjen puberteettioireet ovat alkaneet ilmaantua yhä varhemmin. Aikaisemmin ilmiötä on pidetty amerikkalaisten ongelmana (syynä on pidetty mm. ylipainoa), mutta nyt ilmiö on globaali ja Euroopassa hommaa tutkitaan etenkin Tanskassa. Ylipainon lisäksi syyksi jatkuvasti aikaistuvaan puberteettiin pidetään myös ympäristön ja arjen kemikaaleja.

Tosi kiinnostava asia on se, että lapset muuttuvat fyysisesti yhä nuorempina sukukypsiksi, muttaa henkisesti skidit on ihan yhtä lapsia kuin ennenkin, eli henkinen ja fyysinen minä ovat nyt kauempana toisistaan kuin koskaan. Artikkeli antaa paljon ajattelemisen aihetta.

6 kommenttia:

Karoliina kirjoitti...

Ja sitten tästä omituisuudesta tulee tavoiteltavaa ja normaalia, niin että ne jotka ovat oikeasti "terveempiä" ja normaalimpia kehitykseltään kohtaavat koulukiusausta, koska kehittyvät "jäljessä" :/

Helmililja kirjoitti...

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Biologisen+isän+puuttuminen+aikaistaa+tyttöjen+murrosikää/1135260293897

Jonna kirjoitti...

Aika huolestuttavaa. Minäkin olin tulossa mainitsemaan tuosta Hesarin jutusta.

Marikki kirjoitti...

Miksi luulet, että henkinen kehitys ei nopeudu? Jos puberteetin aikaistus johtuu ravinnon laadun paranemisesta, se johtaa myös aivojen nopeampaan kehitykseen.

Noora kirjoitti...

Marikki: Jos luet artikkelin, johon linkkasin, todetaan siinä, että puberteetin aikaistuminen johtuu siitä, että ravintomme on muuttunut HUONOMMAKSI. Ei paremmaksi.

Katja kirjoitti...

Marikki, aikuisuuteen kuuluu paljon enemmänkin kuin hormonaalinen kehitys: eletty elämä ja sosiaaliset kokemukset kasvattavat sietämään pettymyksiä, ymmärtämään erilaisuutta ja ottamaan huomioon näkökulmia. Artikkelissa todetaan mm., että pikkupoika joka on varustettu aikuisen miehen hormoneilla ei osaa kontrolloida testosteronin aiheuttamia tunnetiloja.

Suositut tekstit