29.8.2010

Yksi kuukausi. Kuusi vaatetta.

Vaatteet on mulle ilmaisukeino ja rakastan koreilla vaatteilla ja leikitellä kaikella muotiin liittyvällä. Vaikka haluaisin, en ole minimalisti, jolla on muutama kauden avainvaate, joita vähän asustelee uudestaan päivästä ja tilanteesta riippuen. Mulla on kaapit ja nurkat täynnä vaatteita ja asusteita (jopa yläasteaikaisia juttuja yhä käytössä!) ja pukeudun to-del-la impulsiivisesti. Ei mitenkään voi tietää aamulla herätessään, missä releissä lähtee ovesta ulos. Siksipä onkin jännää ottaa osaa haasteeseen, jonka rakas toimituksemme (sekä muutama lukijakin) mulle heitti: käytän syyskuussa vain kuutta vaatetta.

Mikä kuuden vaatteen kuukausi on? Säännöt ovat seuraavat:

1. Valitse korkeintaan kuusi vaatetta, joita käytät syyskuun ajan eli 1.-30.9. Myös legginsit, neuleet ja topit ovat vaatteita. Vaatteita saa siis olla myös vähemmän kuin kuusi.

2. Kuuteen vaatteeseen ei lasketa alusvaatteita, päällystakkeja, sukkahousuja, huiveja, kenkiä, koruja, hattuja, hansikkaita jne.

3. Kuuden vaatteen lisäksi saa käyttää erikseen myös urheiluvaatteita, yövaatteita ja bilevaatteita. Näissä kuitenkin kehotetaan tarkkaan harkintaan ja minimalismiin - miten tiukasti, siitä päätät itse. Jos sinulla on kaksi täysin samanlaista ja samanväristä vaatetta, ne voidaan laskea yhdeksi.

4. Luo ja julkaise omat sääntösi, jos tämä määritelmä ei sinulle sovi.

Super! Tällainen haaste on mitä kiinnostavin kokeilu ihmiselle, joka mielellään vaihtaa tyyliään päivästä toiseen.


Aluksi ajattelin siis, että kuusi vaatetta kuukauden ajan on hankala homma, kunnes tajusin, että olen käyttänyt viimeisen kuukauden ajan yksiä farkkuja, kaksia leggingsejä, kolmea eri toppia ja yhtä neuletakkia. Se tekee seitsemän vaatetta, joten ehkä kuudellakin pärjäisi? Tämä viimeaikainen, suppea vaatteilla koreilu on pienen tyttöni aikaansaamaa: mun pitää kyetä pukeutumaan sekunnissa ja vaatteiden pitää olla toimivat niin imettäessä kuin vaunuja kokoon jumpatessa jne.


Vaikka olen melkein koko kesän pärjännyt vain muutamalla vaateparrella, on syyskuu huomattavasti haasteellisempi kuukausi: alkukuusta voi olla vaikka hellettä ja loppukuusta taas tosi kylmä. Onneksi ulkovaatteet ei kuulu mukaan laskuihin, enköhän siis pärjää.


Ja mitkä ne mun kuusi vaatetta on?

Se on vielä mietinnässä, mutta veikkaan tämän hetken lempifarkkujeni (kuvassa) olevan laskuissa mukana. Tai ehkä sittenkin mun harmaat kivipestyt pillifarkut.. Vai mustat? Vaikea päättää! No, syyskuuhun on enää muutama päivä, joten mä painelen nyt kaivamaan vaatekaapistani kuusi avainvaatetta, ja te saatte postauksen aiheesta viimeistään ensimmäinen päivä syyskuuta.

Ei kommentteja:

Suositut tekstit