16.8.2010

Kauneusvirhe

On trendikästä olla eko ja ympäristötietoinen ja myös festarit mainostavat nykyään vihreää ajatteluaan. Niin myös viikonloppuna järjestetty Flow. Uusi Musta kertoi seuraavaa:

"Flow Festival on tänä vuonna suunnitellut Pöyryn kanssa viimevuotista perusteellisemman ympäristöohjelman, jossa on huomioitu jätteiden määrä ja lajittelu, artistien matkustus, yleisön liikkuminen sekä energiankulutus, kertoo tiedottaja Matti Nives".

...mutta todellisuus oli lauantaina tämä:

Tyhjiä pulloja oli aivan h---ti festivaalialueen pääsisäänkäynnin edessä kymmenien metrien matkalla, eikä astioita pulloille oltu varattu kuin muutama hassu pömpeli! Huvittavaa, että jätteiden lajittelu on oikein erikseen mainostettu panostuksen kohteena, ja sitten festari toivottaa vieraansa tervetulleeksi jätekasoin. Sanottakoon, että kuvat antavat tilanteesta todellisuutta ruusuisemman kuvan, tyhjiä pulloja oli oikeasti paljon.

Ehkä tilanne olikin seuraava: Flow-festarialueella kierrätys oli fiksattu, mutta festarialueen edusta ei olekaan festivaalijärkkääjien vastuulla. Ehkä? Tietenkin voi syyttää festariväkeä siitä, että portille marssitaan omien pullojen kanssa, mutta eikö se ole oletettavaa? Meilläkin oli mukana vesipullo, jolle etsittiin sijoituspaikkaa — jotain muuta kuin asfalttikenttä. Kyllä se roskis löytyikin, mutta ei liene vaikea arvata, että se oli täynnä. Niin hienosti kuin Flow muuten olikin järkätty, oli tämä ehdottomasti viikonlopun ärsyttävä kauneusvirhe, johon toivottavasti ensi vuonna panostetaan paremmin.

14 kommenttia:

marja kirjoitti...

mua myös ärsytti, että jostain syystä festarin järjestyksenvalvojat ajoivat festarialueen edustan pullonkerääjät pois. oletin, että festareilla oli omat pullojen kerääjät mutta ilmeisesti näin ei ollutkaan. käsittämätöntä...

olisi ihan hauska tietää, miten tuo suunniteltu ympäristöohjelma toteutui, onko flow merkittävästi ekologisempi kuin muut suomalaiset festarit?

Noora kirjoitti...

Marja: Epäilin juuri tuota (että kerääjät häädettiin porttien edustalta, koska heitä kyllä oli aikaisemmin festarireitin varrella), mutta en kirjoittanut niin, koska en ollut varma asiasta. Ihan käsittämätön juttu! Uusi Musta voisi ehkä palata Flown järkkääjille asiassa ja vähän udella, että miksi näin?

Noora kirjoitti...

Marja: Epäilin juuri tuota (että kerääjät häädettiin porttien edustalta, koska heitä kyllä oli aikaisemmin festarireitin varrella), mutta en kirjoittanut niin, koska en ollut varma asiasta. Ihan käsittämätön juttu! Uusi Musta voisi ehkä palata Flown järkkääjille asiassa ja vähän udella, että miksi näin?

cinneamon kirjoitti...

Aivan, tähän liittyen, itse jo pöyristyin Ilosaarirockissa, joka on jo parina vuotena ratsastanut tuolla "ekologisin festari ever" nimellä eteenpäin. Ravileirinnän ruoanvalmistus ja notskipaikalla ei ollut yhden yhtä roskista - lähin piste oli kauempana lähimmän ruokakojun yhteydessä. Ja kukaan ei varmasti ajattele naiivisti suomalaisesta festarikansasta, että he jaksaisivat kävellä sinne asti heittämään roskan sille kuuluvaan roskikseen.
Anelimme sitten järkkäreitä, ja he toivat mitäs muutakaan kuin mustia jätesäkkejä :) se siitä kierrätyksestä.
Tottakai ajatus ympäristöajattelusta ja ekologisuudesta on jo hyvä, mutta on aika hölmöä tässä tapauksessa että Pöyryn kokoinen lafka tekee yhteistyössä Flown kanssa suunnitelmat, missä jopa LENTOkoneiden päästöt kopensoidaan, mutta festarialueen edessä oleville pulloille yms. ei "tajuta" tehdä mitään:)
Muutoin, Uuden mustan jutussa oli se pointti, että esim. bändit esiintyvät ns. sisarfestareilla, lentomatkat lyhyempiä/ekologisuuskysymys - kyseinen tapa on ollut jo monia monia vuosia käytössä ja veikkaisin että johtuu enemmänkin siitä, että isot nimet tulevat helpommin tänne Suomeen, kun voivat pysähtyä matkalla jossain lähellä muuallakin soittamassa...Ah vuodatusta, sori:)

Minya kirjoitti...

Kurkkasitko festarialueen roskiksiin? Hipsterien lajittelutaito oli vähän hukassa, vaikka roskapömpeleitä riitti. Biojäte oli täynnä jätöksiä ruokailun jäljeltä -> eli lautasia, ruokailuvälineitä ja lasipulloja! Olisikohan tähän parannuksena jokaisella jätepisteellä kaikki kolme roskisvaihtoehtoa: energia-, bio- ja sekajäte?

marsu kirjoitti...

Hmm... todella mielenkiintoista että järkkärit ajoivat pullojenkerääjät pois, siinähän tekivät kyllä karhunpalveluksen itselleen. Hölmöä! Ruisrockissa (joka on kuitenkin HIEMAN isompi festari)sisäänkäynnin edustalta ei ainakaan pullojenkerääjiä ajettu pois. Varmaan moni kerääjä teki "ihan hyvän tilin". Toisaalta voi olla, että luonnonpuisto juurikin halutaan pitää puhtaana.

Mimi kirjoitti...

Itse huomasin myös nuo valtavat pullokasat, mutta ajattelin että ne pullojenkerääjät kuitenkin keräävät ne jossain vaiheessa. Tai jos eivät he, niin joku muu.
Roskat olivatkin juttu erikseen. Festivaalin sisäänkäynnin vieressä oleva nurmikenttä oli niin törkyisen näköinen viikonlopun jälkeen, että pysähdyin oikein ottamaan kuvan siitä ja taivastelin itsekseni, miten KUKAAN kehtaa roskata tuolla tavalla. Miten vaikeaa voi olla se, että kerää ne omat roskat vaikka omaan kassiinsa ja vie ne lähimpään roskikseen? Itse toimin aina niin ja patistan seurassa olijoita samaan.
Kuitenkin annan Helsingin kaupungille runsaasti risuja siitä, että roskiksia on kaiken kaikkiaan liian vähän. Matkalla festarialueelta Sörnäisten bussipysäkille tapasin vain yhden roskapöntön, ja sekin oli bussipysäkin yhteydessä. En siis todellakaan puolustele ihmisten roskaamista - päinvastoin - mutta Helsinki voisi todella, todella kunnostautua tässä roskisasiassa.

Noora kirjoitti...

Mimi:Täyttä asiaa. Roskiksia on ihan sikavähän.

tiltha kirjoitti...

Mitä helv?? En tajua miks pullonkerääjät on häädetty pois? Pilaavatko mummot ja pikkupojat äiteineen festarin "imagon"? VMP eli *ttu mitä paskaa. :(

Provinssirockinkin (joka on minusta Suomen törkyisin festari) ulkopuolinen alue on siistimpi kuin nuo kuvat, kun pullonkerääjiä on niin paljon.

Provinssista tuli mieleen vielä se, että siellä leirintäalueen pullot kerää Törnävän Pallo -urheiluseura. Miksei Flow pyytänyt vaikka jotain yhdistystä tms. hoitamaan pullot jos mummot on rumia? Kun ne lojuu noin koko juhlan ajan niin valtava prosentti menee ruttuuntuneena eli palautuskelvottamana roskiin. Hienoa.

Pihlajatar kirjoitti...

Itse harrastin pientä pullon keräilyä hetken aikaa itse festarialueella ja muutaman minuutin metsästäjäkeräilyn saldoksi kertyi 15 euroa - festarialueella kun joka ainoalle pullolle ja tölkille oli säädetty euron pantti. Voisi kuvitella, että noinkin iso pantti saisi ihmiset palauttamaan pullonsa, mutta kyllä niitä tosiaan siellä festarialueellakin silti lojui maassa melkoisen paljon. No, kiva mulle, tienasin näin rahat muutamaankin omaan juomaan. ;-)

Ihan pöljää tosiaan, että ulkopuolelta oli "kollegani" häädetty pois. Ja millä ihmeen perusteilla? Kai nyt pullostus on Suomessa sallittua, kerran marjastaa ja sienestääkin saa jokamiehen oikeudella yksityismetsässäkin.

minna kirjoitti...

Itse olin Flow'ssa talkoohommissa ja ihmettelin kyllä samaa, kun meidät sitten lopulta nakitettiin sinne ulkopuolelle keräämään ne pullot talteen, että menevät kierrätykseen eivätkä roskiin. Oletin ihan itsekin, että pullonkerääjät ne sieltä hoitavat, kun sisälläkin tosiaan oli ihan tarpeeksi siivoiltavaa... Noh, ensi vuonna ehkä paremmin.

Tiina kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tiina kirjoitti...

Voisin itsekin flow'n siivousjärjestelyissä mukana olleena kommentoida. Tosiaan portin alue oli jäänyt hieman ei-kenenkään-alueeksi, mutta lauantaina myöhemmin/sunnuntaina panostettiin portin edustaan enemmän. Ensi vuonna paremmin. Ja tosiaan, tölkit ja pullot lähtivät kierrätykseen, vaikka valitettava kauneusvirhe tuo näky olikin! Tuo, kuten roskisten lisääminen alueelle on asioita joihin varmasti ensi vuonna panostetaan enemmän. Vaikka kaikki ei ollut täydellistä pyritään ympäristökuormaa vähentämään ihan tosissaan, ainakin itse olen henkeen ja vereen tekemässä sen eteen töitä ja haluaisin tosiaan saada asian toimimaan mahdollisimman hyvin. Yli kymmenen tuhannen ihmisen siivous/kierrätysjärjestelyt nyt ovat hieman monimutkaisia saada toimimaan, mutta joka vuosi oppii asioista lisää! Hyvä saada kritiikkiä siis.

Langanpiilottaja kirjoitti...

Norskit osasivat tuon homman. Kävin heinäkuun lopussa siellä Riddu Riddu -festareilla, ja siellä oli kierrätysroskiksia tarpeeksi, ja vähän joka puolella.
Vapaaehtoisvoimin pyöritetyillä festareilla oli myös roskisten lähettyvillä porukkaa, jotka tsekkasivat että porukka pistää oikeat kamat oikeisiin astioihin, ja vielä riitti roskien kerääjiäkin, joilla ei onneksi näyttänyt olevan mitenkään hirveästi kerättävää.
Alueen bajamajojakin hoidettiin kertakaikkiaan hyvin, ne oli siistejä (ei Suomessa ikinä noin siistejä!) ja niissä oli kyltti, jossa luki: "älä laita tänne mitään, mitä et ole laittanut ensin suuhusi" (tai jotakin sinne päin, toki veskipaperi ei kyl mennyt suun kautta ;)).
Pisteet siis norskeille tästä!

Suositut tekstit