10.5.2010

Nykynaisen hyvinvointiniksit

Luin pari viikkoa sitten läpi Irmeli Casténin kirjan Nykynaisen hyvinvointiniksit. En ajatellut kommentoida kirjaa sen kummemmin, mutta kun oma blogini mainittiin Hesarissa Castrénin kirja-arvostelun yhteydessä, päätin nyt kuitenkin tehdä niin.

Hesarin arvostelussa todetaan, että opuksen nimi tulisi ennemmin olla Nykyihmisen kotikonstit hyvään vointiin, olen samaa mieltä. Mielestäni sekä kirjan nimi että takakannen teksti ovat harhaanjohtavia.

Takakannessa kerrotaan esimerkiksi, että kirjan niksit auttavat säästämään luontoa. Takakansi lupaa myös ohjeita kauneudenhoidon sudenkuoppien väistämiseen ja internetin karikoista selviämiseen jne.

Minulle jäi päällimmäisenä tunteena kuitenkinyksi sana: mainos. Kirjassa ladellaan huima määrä, etenkin apteekin tuotteita tähän tyyliin:

"Käytä pesuun vesiliukoista apteekin perusvoidetta, esimerkiksi Humektania tai Aqualan L:ää."

"Edullisinta on käyttää shampoon tavoin hapanta apteekin perusnestettä, esimerkiksi Lactacydia tai Avecydia.."

"...muiden muassa Ketoconazol Sandoz, Konact ja Nizoral".

"Levitä sen sijaan hiuspohjaan glyserolia sisältävää geelimäistä käsidesiä, esimerkiksi AntiBactia tai Vividal Desirimiä. Kutinaa lievittää tehokkaimmin apteekin hydrokortisoniliuos".

"Teetä apteekissa hiusnaamio seuraavan ohjeen mukaan...

"Apteekista saa Dexem Head -nimistä, erityisesti hiuspohjalle tarkoitettua..."

... nämä kaikki ekalla 20 sivulla. Eikä tuotteiden yhteydessä puhuta ympäristöstä mitään. Homma jatkuu samaan tyyliin:

"Apteekista saatoki valmiita nenähuuhtelusuihkeita, esimerkkeinä Orttimer ja Erisan.."

"Korvakäytäviä onkin hyvä "öljytä" kerran viikossa esimerkiksi Ceridal Lipolotion- tai Vaxol-suihkeella."

"...voit sipaista Hydrokortison-voidetta, mutta korvakäytävään sitä ei saa laittaa. Antihistamiinitabletit, esimerkiksi Zyrtec tai Xyzal..."

Etenkin hiuksia käsittelevissä kappaleissa sivutetaan aineiden huimat kemikaalicocktailit täysin:

"... jos kohotus ei riitä, ota avuksi suosimasi lämpöön perustuvan väineen lisäksi kampaamoista tai verkkokaupoista löytyä, ammattikäyttöön tarkoitettu lämpöaktiivinen muotoilutuote, esimerkiksi Tigi Bed Head Superstar Queen For a Day tai Sim Forme 4U Setting Lotion".

"Marketeista saa edullisesti helpommin huuhtoutuvia, suomalaiselle hiukselle sopivia XZ:n öljyhoitoja ja verkkokaupoista Simin hajustamatonta System 4 Cure Maskia ja apteekista Vitabalansin perinteisen reseptin muaan valmistettua Hoitoöljyä".

Onneksi edes hiustuotteiden mahdollinen silikoni mainitaan: "Esimerkiksi markettien edulliset XZ:n ja Herbinan tukanpesuaineet samoin kuin kampaamoista löytyvät Sim Finlandin hajustamattomat Nature-4 -ammattishampoot ovat täysin silikonittomia, ja ne on suunniteltu toimimaan suomalaisessa vedessä".

Mietin, miksi minulle on niin viersta lukea tekstiä, jossa pudotellaan näin paljon "käytä esimerkiksi tätä" -juttuja, koska niinhän itsekin teen Kemikaalicocktailissa. Kyse onkin ehkä enemmän siitä, että minä pyrin aina lukemaan tuoteselosteen ja suosimaan mahdollisimman luonnollisia aineita, kun Castrén selvästi haluaa viestiä, että halvalla voi saada yhtä hyvää kuin kalliilla, sen enempää perehtymättä oikeasti INCI-listoihin. Meillä on siis eri lähtökohdat.

Kirjassa on ihan hyviä maalaisjärkiniksejä, mutta myös omaan makuuni aivan liikaa itsestäänselvyyksiä. Mutta taas voidaan todeta, että eivät ne välttämättä kaikille sellaisia ole. Itse petyin kirjaan vähän, koska takakannen perusteella odotin muuta, mutta aivan varmasti kirjasta on monelle myös iloa.

6 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Toi kaikki tuoteplaaplaa ja vasta 20 ekaa sivua? Yhh ei todellakaan houkuta lukemaan. Etenkään kun apteekkivalmisteet on niin kryptisen nimisiä.

Kristiina kirjoitti...

Joo siis täytyy kyllä nyt todella ihmetellä, kuulostaa kaikkea muuta kun hyvältä ja rehelliseltä. Eikä (todennäköisesti) eläimillä testattuja ja pelkkää kemiaa sisältäviä apteekkituotteita voi oikein pitää ympäristönystävän valintana (eikä myöskään kemikaalienvälttäjän, sama asia?). Vai että pitäisi korvakäytäviä kuorruttaa lääkeaineilla kerran viikossa? Niin vissiin.

Johanna kirjoitti...

Mä en ainakaan koe, että sun tuotesuositukset tässä blogissa olisivat rinnastettavissa moiseen mainospaukkuun, ehkä siksi että et tietääkseni saa rahaa mainoksista blogin ylläpitoon, vaan suosittelet niitä tuotteita, joista oikeasti pidät. Ja vaikka täällä "piilomainontaa" olisikin, koen että blogeista niitä opitaan hiljalleen jo lukemaan sormien välistä, koska ne ovat ilmaisia lukioilleen ja kaikki alkavat tietää, mikä meininki on esim. tuotenäytteiden suhteen.

Jos taas ostan kirjan, en halua maksaa kasasta mainoksia. Esimerkiksi muotilehdistä olen saanut tarpeekseni maksaessani vain mainoskuvastoista. Itse osaan vielä arvioida, että nuo mainitut tuotteet eivät edes ole hyväksi ihmiselle, joten lääkefirmojen lobbausta yhtä kaikki. Yäkyäk. Älkää nyt hyvänen aika sipaisko niitä kortisonivoiteita yhtään mihinkään!

jenni kirjoitti...

Itsekään en ole muoti- tai naistenlehtiä lukenut pitkään aikaan, kun silkkaa mainosta kaikki tyynni.

Kyllä aika härskiltä lääkefirmojen nuoleskelulta kuulostaa toi kirja. (kukahan on sponsorina??) Olisi edes lukenut, että korvien öljyämiseen voi käyttää ÖLJYÄ, sitä sieltä jääkaapista, eikä suositeltu jotain apteekin sikakalliita tuotteita.

Muistelen, että kuningaskuluttajassa joskus mainittiin, kun apteekissa myytiin seesamiöljyä kuivan nenän kostuttamiseen. Litrahinta vaan oli pienellä pipettipullolla varmaan jotain 1000euroa, kun ekokaupasta samaa kamaa saa paljon halvemmalla...

Harmittaa, kun monet ihmiset kuvittelevat apteekissa myytävien tuotteiden olevan "turvallisia", myrkyttömiä, edullisia, jne. :(

Polgara kirjoitti...

Mulla on tuo arvosteltavana ja vähän petyin myös tuohon dropping names -juttuun (ilman tarkempaa asiapohjaa siis).

Toisaalta, tarkemmin selaten siellä on ihan järkeviä juttuja ihmisille, jotka haluavat jotain ekologista tilalle (mutta eivät tiedä kotikonsteja ,D). Eli löytyy hyvääkin.

Siksi arvostelu onkin jäänyt, ehkä nyt parin päivän sisällä.... Puolustaa kyllä mun mielestä paikkaansa hori-lori -oppaiden seassa.

Linnea kirjoitti...

Hei.. tätä lukiessa tuli mieleen, että olisiko sulla tiedossa jotain vaihtoehtomenetelmää metallin poistamiseen hiuksista? Eli siis kun putkistoista tulee metalleja, jotka imeytyvät hiuksiin värjäten hiukset vihreiksi. Itse olen poistanut aineita juuri tuon SIM-sarjan tuotteilla, mutta tosiaan tuotteet eivät ole mitenkään järin kemikaalittomia. Kuitenkin jos en tee mitään asialle hiukseni putoavat päästä ja kaljuunnun:D ELi siis tiedätkö mitään kemikaalittomampaa vaihtoehtoa hiusten vihreyden poistamiseen?

Suositut tekstit