30.4.2010

Vappupallo

Tänä vuonna on tosi helppoa ratkaista The Vappuasuste. En tarvitse hassua nenää, hattua tai sepentiiniä, koska mulla on vappupallo omasta takaa. Se on ollut vakiovaruste jo useamman kuukauden ajan.

En tosin aina muista, että se "vähän" rajoittaa esimerkiksi pukeutumista, ja niinpä jostain ihmeen mielenjohteesta piipahdin One Wayssa. En mä mahtunut mihinkään kivan näköisiin vaatteisiin, eikä luomupuuvillasta ollut tietoakaan, joten ostoksia en tullut tehneeksi, mutta mahagalleriaani sain pari uutta otosta. Tämä on ollut päivän asuni viimeiset puoli vuotta.

Vapusta puheenollen: Katja julkaisi eilen kiinnostavan tekstin kierrätykseen liittyen. Roskaa tulee taas niin paljon että hirvittää, joten se että edes ymmärtää pakkausten kierrätysmerkintöjä, on ihan jees. Lue Katjan postaus, jotta osaat heittää esimerkiksi erilaiset muovimateriaalit ja ilmapallonjämät oikeisiin paikkoihin. Ja "roskien" uudelleenkäytöstä puolestaan bloggaa Meri-Tuuli, jonka perunankuorisipsien reseptin löydät täältä. Tuota pitää kokeilla itsekin!

Mä olen varustautunut vappuun "hippiskumpalla", pussillisella juuressipsejä ja ystävillä. Se on varmaan ihan hyvä cocktail. Ja pakko muuten vinkata, että jos vappusnäksit on vielä ostamatta, aloittaa jokaperjantainen pientuottajien tori tänään toimintansa Café Lasipalatsin terassilla klo 12! Aika siisti juttu :)

Oikein leppoisaa vappuaattoa kaikille!

5 kommenttia:

Pupla kirjoitti...

Heippa,
kysymys aihealueesta roskaus ja raskaus. :)

Eli olen yrittänyt tutkia mistä löytyisi ekologisia raskaustestejä. Niissä kun muovia piisaa, vaikka pelkkä paperiluiska varmasti riittäisi.

Olisitkohan ja ottanut valmiiksi selvää, mitä kannattaisi ostaa? Täällä kun testaus on kohta ajankohtaista ja kaikkialta löytyy vaan kauheita muovipötkylöitä.

Kiitos jo etukäteen, jos jotain vinkkiä löytyisi! :)

taapertaja kirjoitti...

Ainakin mammaksi.fi myy tuollaisia liuskatestejä, joissa ei siis ole sitä muovikoteloa vaan pelkkä pahvinen/ohutmuovinen liuska foliotaskussa. Niiden käyttömukavuus on kyllä eri luokkaa muovipötkylätestien kanssa, mutta toimivat anyway ja ovat hyvä ja edullinen vaihtoehto jos joutuu pitkään testailemaan.

Tosin, kun miettii mikä valtava määrä tuoreille vanhemmille myydään "välttämätöntä" muovirojua vauvantarvikkeina, niin tuo raskaustesti on valitettavasti vain pisara valtameressä.. :-/

Noora kirjoitti...

Pupla:Ekologisinta on odotella ja katsoa, että onko raskaana vai ei :) Mutta ymmärrän, että kyllähän sen raskaustestin haluaa tehdä mahd. nopeasti. Ekologisemmista vaihtoehtdoista, kuin apteekkien kertisversiot on itse tiedä, mutta kiitos Taapertajalle! Vaihtoehto siis on olemassa, hyvä tietää.

Pupla kirjoitti...

Kiitos Taapertajalle!

Tiedostan kyllä, kuinka nuo ovat pisara valtameressä, mutta pisara sieltä ja toinen tuolta, niin kyllä siitä jo lirauksen saa. :)

Piaf kirjoitti...

Oi, onneksi olkoon, minulta olikin tuo uutinen mennyt ohi :) Itsellä sama meininki, vappupallo on täälläkin sievä.

Oli muuten yllätys että eivät suosittele superfoodeja raskaana oleville, ainakaan maca-jauhetta. Tämä siis Ruohonjuuren tuote-esittelijän varovainen näkemys. Toinen ylläri oli se, että en saanutkaan enää vaalentaa hiuksia valkoisiksi, vaalennusaine on kuulema voimakkaan karsinogeenista pienelle. Hmm, mitähän se tekee mulle...

Suositut tekstit