Rakkaiden kavereiden lisäksi ystävänpäivänä on hyvä muistaa, että myös oma keho on ihan kiva pitää ystävänä. Eikä ystävyyssuhde ole itsestäänselvyys! Sitä täytyy vaalia. Keho tykkää kun sitä vähän rasittaa ja haastaa, ja toisaalta hellii ja hemmottelee. Jos suhdetta ei pidä kunnossa, rapistuu se vähitellen ja pahimmassa tapauksessa ystävyys lopahtaa.
Ihmiset voivat joskus olla urpoja ja lopettaa ystävyyssuhteen selittämättä, mutta kroppasi ei tee niin. Saat pidettyä homman kasassa yksinkertaisesti muistamalla ystävääsi säännöllisesti. Ei tekojen tarvitse olla sen kummoisempia, pienikin efortti voi riittää. Kropan lisäksi tulet samalla tehneeksi palveluksen myös mielelle, ainakin minä olen aina treenin jälkeen vähän enemmän zen.
Sunnuntai on hyvä päivä treenata kuntosalilla, kun siellä — jostain kumman syystä — on yleensä aika tyhjää. Soin siis keholleni laatuaikaa, ihan vaan kahdenkesken, ja pumppasin salilla, muun muassa Beyoncen Single Ladies (Put A Ring On It) -biisin tahtiin. Kappale on mahtava treenibiisi! ...mutta video on valitettavan tylsä. Pomplamoose sen sijaan on tehnyt kappaleesta paljon Beyoncea hauskemman videon, katsokaa vaikka:
Tämän pätkän myötä haluan toivottaa hyvää ystävänpäivää kaikille ihanille ystävilleni. Ystävyys on parhautta ja uskomaton voimavara! Mutta muistakaa ystäväsuhteiden lisäksi vaalia myös minäsuhdetta. Oman itsensä kanssa kun on ystävä, on helpompi olla sitä muidenkin kanssa. Klisee, mutta totta.
Love!
14.2.2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Talvikengistä on ollut paljon puhetta Kemikaalicocktailissa, joten jatketaan hyväksi havaitulla aiheella. Viime viikolla esittelin teille si...
-
Yksi lempiherkuistani on mysli, jonka tekeminen on niin helppoa, että surkeinkin kotikokki siihen kykenee . Opin ohjeen ystävältäni Mallalt...
-
Hiustenvärjäyksen riskit tuntuvat olevan ainoa asia, josta eri tutkijat, kemistit ja asiantuntijat ovat samoilla linjoilla. Hiusvärit ovat s...
-
Kävin viime viikolla jokakeväisessä ihonpuhdistuksessa ja sain kosmetologilta mukaani esitteen mineraalimeikkisarjasta nimeltä Jane Iredale ...
-
Edellinen postaukseni sai teidät keskustelemaan selittämättömistä vatsaongelmista ja päätin nyt omistaa tälle rakkaimmalle aiheelleni oman ...
-
E621 tarkoittaa glutamaattia . Se on hajuton, valkoinen, kidemäinen suola, jossa on lihaliemen kaltainen maku. E621 tehostaa kei...
-
Tästä blogauksesta lähtien Kemikaalicocktailissa on uusi kategoria: Musta lista . Mustalle listalle joutuvat tuotteet, jotka ovat turhaa hu...
-
Ihmiset ovat eri mieltä siitä, onko omaa kotia fiksua esitellä lehdessä vai ei. Äitini kokee, että koti on niin intiimi paikka ettei sitä ha...
-
Mullistavaa! Tein eilen jäätelöä itse. Tai oikeastaan se on ehkä sorbettia. Mutta siinä ei ole sokeria — eikä maitoakaan! ... joten se on jo...
-
Jihuu! Rämpiessäni sunnuntaina lumipyryssä Hakaniemen torin poikki, osui kohdalleni huopikaskauppias. Ja minähän ostin mustat Lahtiset, tiet...
3 kommenttia:
Musta Beyoncen Single ladies -video on yksinkertaisesti mahtava. Jos osaa tanssia ja biisi on hyvä, niin tarviiko sitä nyt ollakaan muuta ekstraa. Luulis noin yksinkertaisen videon tekeminen olevan myös aika ekoa. Go Beyonce!
Tyttöparka on niin hymytön, ilme näyttää siltä että hän katselee koko ajan itseään peilistä, jotta näyttäisi juuri siltä, kuin haluaa näyttää. Muutoin ihan söötti juttu :)
Mä tykkään enemmän pomplamoosen septemberistä :)
Lähetä kommentti