31.3.2009
Öljyä vedessä
Tissikakkua

Tuleva isä oli kakun nähtyään todennut: "ette te kyllä ihan terveitä ole". Hei kamoon, koska kukaan, missään, on saanut näin hienon täyttärin? Aika terhakkaat maitorauhaset, sanoisin.
30.3.2009
Erävoitto!
Käytännössä kyse on yhden ihmisen tervejärkisestä reagoinnista vanhempien kasvavaan huoleen. Espoon koulutoimenjohtaja Minna Ahola on päättänyt, ettei riskejä enää oteta, E621:n käyttö lopetetaan Espoon kouluissa ensi syksynä. Ahola välttää myös itse aineen käyttöä aina kuin mahdollista ja tekee erittäin fiksun päätöksen suojelemalla kaikkia Espoon lapsia tältä hermomyrkyltä.
Vaikka osasin arvata, että E621 on kouluruoassa yleisesti käytetty, järkytyin tiedosta, että lapsille syötetään natriumglutamaattia kouluruoassa lähes joka päivä! Huh huh. Jos olisin äiti, olisin tästä tiedosta aivan raivoissani. Ei ihme, että vanhemmat Espoossa ovat vaatineet muutoksia kouluruokaan. Tämä on iso askel, jonka toivon johtavan siihen, että aineen käyttö lopetetaan pian myös muissa kunnissa.
Psst... Jos et tiedä mitä natriumglutamaatti on, lue juttuni E621. Kirjoitin aiheesta myös Olotilassa: E621 on pian kielletty aine.
Hot Now
Huomasin, että Olivia-lehden tapaan myös Hot Now on palkannut toimittajaksi muotibloggerin, Nelliinan, joka kirjoittaa lehteen ilmeisesti tuunaus-aiheisia postauksia.
Mitäs sanotte, mihin lehteen sopisi Kemikaalicocktail-palsta? Jos itse saisin valita lehden, sanoisin ehkä... Nooralla on nyt vähän asiaa - lehti. Taidan perustaa sellaisen. Siinä olisi paljon kiinnostavaa asiaa ja se maksaisi euron, ihan kuin Hot Now. Antaisin myös pukeutumisvinkkejä ja pitäisin "Näin saat miehen" - palstaa. Kerran kuussa esittelisin vaatekaappini ja laittaisin uudet kenkäni riviin ja pyytäisin teiltä hyväksyntää.Sori aivoton läppä. Treenasin, uin, kokkasin, imuroin, siivosin, pyykkäsin ja nyt menen lukemaan. Ei riitä aivotoimintaa blogille, yritän uudestaan huomenna.
Psst... Huomaa kuvan kynsilakka. Kekkasin ihan itse, että lakka näyttää huomattavasti kivemmalta, kun sen vetää vaan puoleenväliin kynttä. Ne pienet ilot katsokaas.
Earth Hour - feikkailua



Paratiisin syntymäpäivä

29.3.2009
Aamiaisklubi - kotona
Terveellinen aamiaisbuffet voi koostua vaikkapa näistä:- luomutomaattia ja -kurkkua
- luomusalaattia, rucolaa
- luomumunia
- Herbamarea
- ruisleipää (ruippariakin saa luomuna)
- luomuavocadoa (levitteeksi voin tilalle)
- juustoa (ei pakollista!!)
- luomumanteleita
- kurpitsansiemeniä
- soijajogurttia tai kauramaitoa
- marjoja
- hedelmiä (suosi luomuja ja reiluja)
- luomurusinoita
- luomuhunajaa
- teetä
- mehua
Pitää muuten vielä tarkentaa, eettä itse asiassa korvasin tuoreen avocadon La Alternativen luomuguacamolella, jota sain mukaani Milttonista. Ihan mahtava tuote, jota uskoakseni saa ainakin Ruohonjuuresta. Tuote sisältää yksinkertaisesti: avokadoa, sipulijauhetta, valkoviinietikkaa, suolaa ja valkosipulijauhetta. Oikea avocado voittaa tietty valmisteen - tuore on aina parasta - mutta ehkä tällekin on paikkansa, esimerkiksi laiskojen sunnuntaibrunssien lisukkeena...
Ja kotibrunssilla musiikin saa valita itse!
Earth Hour-huiputus
Päivän Hesarissa on katutasosta otettu kuva Stokkan pimennetyistä näyteikkunoista, mutta Tornista tilannetta seuranneet huomasivat kyllä selkeästi, kuinka hetki katutason sammumisen jälkeen, pari kerrosta ylempänä syttyi monta huoneellista - jopa pari kerrosta - valoja. Stockmann ei todellakaan osallistunut Earth Houriin pimentämällä tavarataloaan, vaan tavaratalo pimensi muutaman näyteikkunan ja tykitti pari kerrosta ylempänä huoletta valoa pimeään talviyöhön. Kännykän kamerassa on tästä erittäin havainnollistava foto, jota en valitettavasti saa ulos ennen huomista, mutta näytän se hetsilleen kunhan saan kuvan ladattua koneelle.
Ihmettelin myös Kiasman valoja, sillä ainakin Tornista katsottuna, koko Kiasman edustan valaistus paloi koko tunnin ajan. Myös Forum taisi pimentää ainoastaan näyteikkunat, ainakin Tornin suunnasta katsottuna tunti näytti suhteellisen hyvin valaistulta. Äh.
Archive - Bullets
Vaikka postaus menee kategoriaan "kannattaa katsoa", on todettava, että musavideo on aika kummallinen ja ärsyttävä, mutta biisissä on kaikki kohdallaan. Mahtavaa on, että bändin Controlling Crowds - levy julkaistaan HUOMENNA! Ei ole kysettäkään siitä, missä kökin aamukympiltä: Stupido Shopin oven takana.
Psst... Oli myös pakko vihdoin luoda kategoria otiskolla "musiikki", done.
28.3.2009
Violetti aamupala



Kuvan annoksessa marjavuoren (itse poimittuja mustaherukoita!) alla ei poikkeuksellisesti ole omaa herkkumysliäni, vaan kahta muuta tuotetta. Alimmaisena on uskokaa tai älkää, on Painonvartijoiden luomu-kokojyvä corn flakesejä! Enpä olisi uskonut ikinä, koskaan, milloinkaan ostavani mitään Painonvartija-merkkistä. Mutta hyviä ja luomuja ovat. Hullua on, etten löydä tuotetta netistä, joten en saa teille tämän parempaa infoa, pakkauskin on jo roskiksessa...
Kyseessä jokatapauksessa erittäin kuitupitoisia aamiaismuroja, joiden seassa on omenan palasia. Annoksessa päällimmäisenä on kauniin violettia ruis-puolukkamysliä, joka on kotimaista tuotantoa, ja myös tämän tuotteen boksi on jo roskiksessa, joten tästä tuli nyt oikein informatiivinen postaus, hehhehee...
Lasissa on muuten Innocent - smoothieta, joista viime keväänä kirjoitinkin. Innocentit olivat viime viikolla isosti esillä Miltton Showroomissa ja tuotteita mainostetaan uudessa Stokkan Hullujen päivien esitteessäkin, joten kohta Innocentejä löytyy myös suomalaisten markettien hyllyltä.
Tällä vitamiinipommilla luulisi ihmisen jaksavan uhmata ulkona odottavaa lumimyräkkää. Sankeli mikä sää. Onneksi räntäpaskauhrautumisen jälkeen palkintona odottaa kakkua ja kuohuviiniä, onnea Hanna-Maijalle!
27.3.2009
Biohajoava eväsboksi
Boksi on valmistettu biohajoavasta kartongista, eli se kelpaa biojätteisiin. Parempi vaihtoehto ehdottomasti, kuin että kantaa tyhjää, haisevaa rasiaa mukanaan. Olisi tosin hienoa, jos pakkaukset olisi tehty kierrätysmatskua, mutta saattaa olla, ettei elintarvikkeille tarkoitettuja säilytysastioita saa hygienisyyssyistä tehdä kierrätyskartongista...?
Jokatapauksessa rasia on hyvä juttu silloin, kun eväsrasiaa ei ole mahdollisuus pestä. Esimerkiksi vappupiknikillä Bio Boxit voisivat olla kätevä vaihtoehto, ainakin vuoden takaisen New Yorkin matkan Central Park - eväshetkemme hoitui kätsysti Whole Foodsin biopakkausten avulla.


Nyt kun vielä saataisiin piknikille suotuisat säät... Ja mainittakoon nyt vielä - joku kuitenkin alkaa halkomaan hiuksia - että on tietenkin ekologisinta käyttää kestoastioita ja tuottaa mahdollisimman vähän jätettä, mutta jos sitä jätettä on tuotettava, on maatuva jäte maatumatonta parempi vaihtoehto. Tiedän, että asiasta on olemassa keskenään erilaisia näkemyksiä, mutta minusta maatuva pahviboksi on parempi vaihtoehto, kuin vastaavissa tilanteissa kaatikselle päätyvä muovischeisse.
Untuvan kallis hinta
En ollut itse eilen ruudun ääressä, kun Silminnäkijä-dokumentti "Elävä kynityt" näytettiin, mutta enpä olisi kyennyt katsomaankaan.
Kyseessä on Pohjoismaita järkyttänyt video siitä, kuinka esimerkiksi IKEAn, Jyskin ja Fjällrevenin tuotteissa käytetyt höyhenet on kynitty eläviltä linnuilta. Linnut kärsivät suunnattomasti ja menevät shokkiin. Pahinta on se, että linnut kokevat tämän kidutuksen monta kertaa, sillä niille kasvaa poisrevittyjen untuvien tilalle uusi peite, joka taas kynitään väkivalloin irti.
Näitä rassuja joudutaan toimenpiteen jälkeen pitämään elossa pakkoruokinnalla, koska monet linnut ovat liian shokissa syödäkseen. Letkua kurkusta alas ja sitä rataa.
Ei paljon lohduta, että yhteen peittoon tarvitaan 75 linnun untuvat. Kuinka monta lintua Kiinan, Puolan ja Unkarin eläinvankiloissa kidutetaankaan untuvapeittojemme täytteeksi? Voin sanoa Areenassa esillä olevan ohjelman perusteella (katsoin siitä pätkän), että nukun itse mielummin vaikka lehtiroskiksessa, kuin untuvatäkin alla. Ei jumalauta mitä touhua. Eikö tässä maailmassa voi enää ostaa mitään tuotetta, jonka aikaansaamiseksi ei olisi kidutettu, syrjitty tai hyväksikäytetty ihmisiä tai eläimiä? On todella sääli, että aina pitää epäillä pahinta, ellei tuotteessa ole Reilun kaupan - merkkiä tms. Oi kuinka odotankaan sitä aikaa, että KAIKKI on lähtökohtaisesti eettistä ja reilua. Aika villi ajatus. Taidan saada odottaa aika hemmetin kauan...
Hyvää perjantaita vaan kaikille, yritän keksiä teille tänne jotain mieltäylentävämpää ennen viikonloppua. Sitä ennen, katso Silminnäkijä, jos kykenet.
26.3.2009
Muista Earth Hour lauantaina!
Käytännössä siis ihmiset ympäri maailman sammuttavat samalla kellonlyömällä valot tunnin ajaksi. Suomessa tapahtuman kellonaika on 20.30-21.30. Itse aion kökkiä kynttilänvalossa, jos olen sisätiloissa. Olisi hienoa päästä johonkin korkealle näkemään, kuinka moni sammuttaa. Pariisissa sammuu jopa Eiffel-torni!
Suomessa valot sammuvat esimerkiksi Eduskuntatalossa, Kansallisoopperassa, monissa kauppakeskuksissa (jotka by the way voisivat olla tuohon aikaan lauantai-iltana pimeinä muutenkin!), Kiasmassa, Tasavallan presidentin kansliassa ja YLEssä: YLE PIMENTÄÄ JOPA LINKKITORNINSA!! Siis lentoestevaloja lukuunottamatta, niitä ei saa sammuttaa vaikka olisi maailmanloppu tulossa...
Tässä alla kaikki Suomessa mukaan ilmoittautuneet yritykset. Sori, mutta halusin näyttää teille, että lista on pitkä. Osallistutha sinäkin, SAMMUTA VALOT ENSI LAUANTAINA KLO 20.30 - 21.30!
1. Akava ry
2. Accenture Oy
3. Advertising Man of Veklahti Oy
4. ALBICA
5. A-lehdet Oy
6. Alnilam Oy
7. Annexus Oy
8. As Oy Kivensyrjä 2 Espoo
9. Artikkelituotanto
10. Ateneum
11. Aurinkoinen tulevaisuus ry
12. Bassomedia
13. Berny’s Restaurant
14. Brunswick Marine in Finland Oy
15. BTJ Finland Oy
16. Café Engel, Helsinki
17. Café Java, Lasipalatsi, Helsinki
18. Call Waves Solutions Finland Oy
19. Canon
20. Carlacom Oy
21. Choice Hotels Scandinavia
22. Citycon Oyj (yht. 33 kauppakeskusta Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa)
23. CO2.fi Oy
24. Coor Service Management
25. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy
26. CUBA!
27. Datanor
28. Deloitte
29. Digium Oy
30. Diskteknik Finland Oy
31. Dodo ry.
32. Edupoli
33. Eduskuntatalo
34. Ekenäs församling / Tammisaaren seurakunta
35. Elinkeinoelämän keskusliitto EK
36. Elisa Oyj
37. Elopak Oy
38. Encorium Oy
39. ENC Management Oy
40. Energiansäästöpalvelu Enespa Oy
41. Espoon esittävän taiteen koulu
42. Ethnic World Trading Company
43. Ever Done Design
44. Fazer Kluuvi –kahvila
45. Finetworks
46. Finlandia-talo
47. Finnair Oyj
48. Finnish Association for Nature Conservation
49. Fokusvalmennus tmi
50. Fortum Oyj
51. Forumin kauppakeskus
52. F-Secure
53. Gebwell Oy
54. Haaga-Helian ammattikorkeakoulu, Haagan toimipiste
55. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
56. Haapajärven seurakunta
57. Habbo – Sulake Corporation Oy
58. Hangon Kotipizza
59. Hartolan seurakunta
60. HBC Service Oy
61. Heinolan kaupunginkirjasto
62. Heinolan kaupungin liikuntapalvelut
63. Heinolan seurakunta
64. Helsingin Energia
65. Helsingin Luonnontieteellinen museo
66. Helsingin Lääkärikeskus Oy
67. Helsingin Mylly Oy
68. Helsingin ranskalais-suomalainen koulu
69. Helsingin Sanomat
70. Helsingin Satama
71. Helsingin Yliopisto
72. Helsinki Business College
73. Hertz
74. Hewlett-Packard Oy
75. Hollola Upper Secondary School
76. Huhtamäki Oyj
77. HYY Kiinteistöt (Kaivopiha Oy:n mainosvalot)
78. HYY Yhtymä
79. IdealCom Oy
80. If Vakuutusyhtiö Oy
81. Iidan Kulta oy -lomahuoneistot
82. IKEA
83. Ilmatieteen laitos
84. Improvisaatioteatteri Pore
85. Innolink Research Oy
86. Into-Digital Oy
87. ISS Palvelut Oy
88. Ixonos Oyj
89. Jaalan Jaloiset oy
90. Janakkalan Jana Yleisurheilu
91. Jenny Woo (Helsinki)
92. Jyväskylän seurakunta
93. Kalajoen meriluontokeskus
94. Kaleva Travel Ltd
95. Kannonkoski Public Library
96. Kauppakeskus Itäkeskus
97. Kauppakeskus Plaza
98. Kauppakeskus Sello
99. Karmashop.fi –verkkokauppa
100. Kemin seurakunta
101. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (Helsingissä kiinteistöt Postitalo,
Graniittitalo, Pohjois-Esplanadi 25-33, Eteläranta 8, Ruoholahden ”Lepakkotalo”,
Hakaniemen Ympyrätalo)
102. Kesko Oyj (Ruokakeskon, Rautakeskon, Maatalouskeskon, Anttilan ja VV-auton
kauppoja pk-seudulla)
103. Kiasma
104. Kiertokulku (verkkokauppa)
105. Kiinteistöantenni
106. Kinnarps Oy
107. Kiteen Seudun Osuuspankki
108. KJ-Kiinteistöjohto
109. Kone Oyj
110. KONE Global Spares Supply, GSS
111. KONE Hissit Oy
112. Kontiolahden seurakunta
113. Kontulan Sosialidemokraatit ry
114. Konut Tählet ry
115. Kouvolan seudun kestävän kehityksen verkosto
116. KPMG Oy Ab
117. Kulttuuritalo Valve, oulu
118. Kyläjoen koulu
119. Kårkulla Samkommun Pargas
120. Kätkä Viisi Oy - Hotelli K5Levi
121. Käyrämön Bensa, Rovaniemi
122. Käyrämön Keidas
123. Lahden seurakuntayhtymä
124. Lahden Sibeliustalo
125. Lahti Energia Oy
126. Lappeenrannan kylpylä
127. Lasipalatsi, Helsinki
128. Lepolan Puutarha Oy
129. Logonet Oy
130. Lokalahden Osuuspankki
131. Loviisan seurakuntayhtymä
132. Lunatek productions
133. Luonnollisen arjen keskus IlonHippu
134. Luonnontieteellinen keskusmuseo
135. Lännen Omavoima Oy
136. Maanväki
137. Mahnalan Ympäristökoulu
138. Mainostoimisto Arvo
139. Mainostoimisto Tasku Oy, Viestintätoimisto Povitasku Oy
140. MAL Oy Tietokonevälitys
141. McDonald’s Oy Finland
142. Mebis
143. Mediapex Oy
144. Mediaunioni MDU ry
145. Merikadun koulu
146. Metso Corporation
147. Metsäliitto Osuuskunta, Puutuoteteollisuus, Suolahden vaneritehtaat
148. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme
149. Microsoft Oy
150. Mikkelin I Apteekki
151. Mikolan Luomutila
152. Miljö- och biståndsutskottet (KAV Kåravdelningen i Vasa)
153. MPS Globe
154. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
155. Napa Ltd
156. Nelonen Media
157. Neste Oil
158. Nissan Nordic Europe Oy
159. Nokia Oyj
160. Nokia Siemens Networks
161. Nordea (valot sammuvat Pohjoismaiden ja Puolan pääkonttoreista sekä kaikista
mahdollisista pienemmistä konttoreista)
162. Novamass Ltd
163. Novo Nordisk Farma Oy
164. Nunatak Oy
165. Orimattilan Osuuspankki
166. Olutkulttuuriklubi
167. OlutTiedotus Suomi
168. Olympiastadion, Helsinki (Stadionintorni pimenee)
169. Opus Business Park Oy
170. Orbital3d Studios
171. Orimattilan seurakunta
172. Oulu 10-virastotalo
173. Oulun lääninhallitus
174. Oulun pääkirjasto
175. Oulun yliopisto
176. OP-Pohjola
177. Orient Import Oy
178. Parasta Perheille ry
179. Pielaveden seurakunta
180. Pirkanmaan Sosialidemokraattiset Nuoret ry
181. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus (Oulu)
182. Pohjois-Suomen verovirasto (Oulu)
183. Polar Electro Oy
184. Pro Human Resources oy
185. Puijon Pakertajat ry
186. Puotinkamari
187. Radisson SAS Hotels & Resorts, Finland
188. Rantasalmen osuuspankki
189. Rapal Oy
190. Ratiopharm Oy
191. Rauman Energia Oy
192. Ravintola Bistro Venla, Tampere
193. Ravintola Esperanza, Tampere
194. Ravintola Groove
195. Ravintola Kappeli / HOK-Elanto Liiketoiminta Oy (Helsinki)
196. Ravintola Karhunkeidas Oy
197. Ravintola Käyrämön Tehdas, Rovaniemi
198. Ravintola Tabu
199. Riihimäen koulu
200. Riihimäen seurakunta
201. Rintekno / Neste Jacobs oy
202. ROCE Partners Oy
203. Ruotsin suurlähetystö, Helsinki
204. Salon seudun OP
205. Sammonlahden koulu (Lappeenranta)
206. Sanguin Oy
207. sanofi-aventis Oy
208. Santa China Center, Rovaniemi
209. SAP Finland Oy
210. Save the Children Youth, Oulu, Finland
211. SaveThePlanet.ax
212. Senaatti-kiinteistöt
213. Sinebrychoffin museo (Helsinki)
214. Sinun Savo -kaupunkilehti
215. Snellmanin koulu
216. Sonkajärven OP
217. Sony Music Entertainment Finland Oy
218. Sponda Oyj (Makkaratalo/City-Center)
219. Squidoo iPhone Users
220. Starcut Ltd.
221. Stiftelsen för Åbo Akademi
222. Stockmann Oy (Helsingin, Turun ja Tampereen tavaratalot)
223. Stora Enso Oy
224. Sulake Corporation
225. Suomen Ammattiliittojen Keskusliitto SAK
226. Suomen evankelis-luterilainen kirkko (useita kirkkoja ja seurakuntia ympäri
Suomen; Hgissä mm. Tuomiokirkko, Mikael Agricolan kirkko, Johanneksenkirkko,
Suomenlinnankirkko, Tampereella Wanha kirkko, Turussa Tuomiokirkko ja
Mikaelinkirkko)
227. Suomen kansalliskirjasto
228. Suomen kansallisooppera
229. Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) ry
230. Suomen Liikunta ja Urheilu SLU
231. Suomen Luonnonsuojeluliitto SLL
232. Suomen lähetysseura
233. Suomen Nestlé Oy
234. Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry
235. Suomen Nuorkauppakamarit ry
236. Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter Oy
237. Suomen UNIFEM
238. Suomen Ympäristökeskus SYKE
239. Suomen Yrittäjät
240. Suominen Joustopakkaukset Oy
241. Sykli ry
242. Sähkö- ja Rakennuspalvelu J. Nieminen
243. Talent Partners Group
244. Tallink Silja Oy
245. Tammerkoski
246. Tampereen demarinuoret
247. Tampereen energiantuotanto Oy
248. Tampereen seudun Osuuspankki
249. Tampereen Ursa ry
250. Tarkmet Oy
251. Tasavallan presidentin kanslia
252. Teamware Group
253. Tekniikka elämää palvelemaan – Tekniken i livets tjänst ry
254. Teleperformance Finland Oy
255. Teollisuuden Voima Oyj
256. The Earth Collection
257. The Switch Electrical Machines Oy
258. Tiedekeskus Heureka
259. Tieto Oyj
260. Tietoalan Toimihenkilöt ry
261. TKK Dipoli
262. TNS Gallup
263. Toimihenkilökeskusliitto STTK
264. Tori-lehti (Tampere)
265. Tre Små Rum
266. Turku Energia
267. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
268. Turun kaupunkilähetys ry
269. UPM-Kymmene
270. Ursa ry
271. Vaasan seurakuntayhtymä
272. Vahanen Oy
273. Valonia - Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden
palvelukeskus (Turku)
274. Valtioneuvoston kanslia
275. Vantaankosken seurakunta
276. Vapo Oy
277. Vasa övningsskola
278. Vasemmisto-opiskelijat ry
279. Veikkaus Oy
280. VEM Motors Finland Oy
281. Verb-IT
282. Verohallinto
283. Vetelin keskuskoulu
284. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto VINO ry
285. VR – Valtion rautatiet (sammuttaa Helsingin rautatieaseman ”Kivimiehet”)
286. VVO Yhtymä Oy
287. Wärtsilä Corporation
288. Wärtsilä Finland Oy
289. YLE ja YleX
290. Ylöjärven Nuorkauppakamari ry
291. Ympäristöministeriö – Ministry of the Environment
292. Ympäristötekniikka Minna Hakala
293. Yrkeshögsskolan Novia, enheten i Raseborg
294. YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (Ämmäsuon kaatopaikka ja
Pasilan pääkonttori)
295. Zimmer Finland Oy
296. Ähtärin Paperimarkkinat Oy
- lähde: WWF
Psst... Haastan kaikki muut bloggerit ottamaan osaa tapahtumaan ja mainitseman siitä omille lukijoilleen!
25.3.2009
Aurinko paistaa!
Vedän iltapäivällä ekan Kemikaalicocktail-presentaationi yleisölle, nyt siis Powerpointin uumeniin... Onneksi suurin osa teistä taitaa viettää vapaat hetkensä netin sijaan ulkosalla, siellä on aika mahtava valoilmiö! Aurinkoista keskiviikkoa kaikille!
24.3.2009
Ole tarkkana hiusvärisi kanssa!

- Olin ihan paniikissa ja pelkäsin että jään tällaiseksi".
Kapulana rattaissa
Etsin siis tietoa Reilun kaupan pelisäännöistä ja Wikipedia kertoi näin:
"MOT-ohjelman jaksossa "Kierot banaaanit" annettiin ymmärtää, että Reilun kaupan tuotteiden ylimääräisestä rahasta suurin osa jäisi Reilun kaupan edistämisyhdistykselle. Ohjelmassa myös vierailtiin Reilun kaupan järjestelmässä mukana olevalla tilalla, joka ei noudattanut kaikkia Reilun kaupan sääntöjä. Reilun kaupan edistämisyhdistyksen mukaan ohjelmassa annettiin virheellistä tietoa yhdistykselle maksettavista osuuksista".
Tällainen vääristely tekee suurta hallaa eettisten tuotteiden myynnille ja vaikuttaa menekkiin huomattavasti. On tietenkin tärkeää kertoa totuus esimerkiksi tässä tapauksessa, kun Reiluksi itseään väittävä tila ei sitä ole - se on supertärkeää - mutta vääristely oman toimittajaimagon kasvattamiseksi on epäeettistä ja lapsellista. On NIIN noloa, että maamme pahimmat änkyrät ovat saman työnantajan leivissä kuin allekirjoittanut. Hävettää.
Oli pakko jakaa. Jatkakaa :)
23.3.2009
Kansa haluaa luomua
- Luomua - niin ruokaa kuin kosmetiikkaa (43%)
- Kaikka listan aiheita (42%)
- Ruoan kemikaaleja (39%)
- Kosmetiikan ainesosia (29%)
- Ilmastonmuutos- ja ympäristöaiheita (20%)
- Eettistä muotia ja lifestylea (19%)
- Teknisiä innovaatioita (6%)
Voiko shampoon korvata ruokasoodalla?
Ideana oli siis hylätä tavalliset hiustenpesuaineet kokonaan ja korvata ne ruokasoodalla ja omenaviinietikalla.
Testiin valittiin joulukuussa kolme henkilöä, jotka vein aluksi Hiusakatemiaan päänahka- ja hiusanalyysiin. Annikki Hagros-Koski (kuvassa vasemmalla) tutki tyttöjen päänahat ja hiukset todetakseen, että he soveltuvat testihenkilöiksi. Yhdellä kolmesta testaajasta havaittiin yllättäen päänahassa psoriasis (lue aikaisempi juttuni aiheesta) ja valitettavasti testin tekoa piti jatkaa kahdella testaajalla (kuvan naiset eivät ole soodapesutestaajat!).

Testin alkaessa kaksikon päänahkojen pH-arvoiksi saatiin melko oletettavat tulokset. Testaaja A oli edellisenä päivänä värjäyttänyt hiuksensa, joten päänahan pH oli 6,2, mutta testaaja Bn päänahan pH oli lähes ideaali, 4,8. PH 4,7 on Hiusakatemian mukaan terveen päänahan ideaaliarvo ja kaikki sen yli tai alle poikkeaa normaalista. Haastateltuani toista hiusalan ammattilaista (Goldwellin edustaja) sain selville, ettei ehkä aivan niin mustavalkoisesti kannata arvoihin suhtautua, mutta jossain siellä vähän alle viiden paikkeilla se terve päänahka kuitenkin on.
Molempien päänahat diagnosoitiin testin alkaessa siis terveiksi ja testi aloitettiin. Tyttöjen videopäiväkirjat paljastavat, ettei aina ollut kovin helppoa... Testaaja A vietti uudenvuoden Berliinissä ja voitte uskoa, että "liimaletti" pisti ärsyttämään! Nimenomaisena juhlapyhänä testaaja A pesikin hiuksensa useammin kuin kerran viikossa, joka oli antamani pesuvälisuositus.
Tapasin tytöt kahden kuukauden jälkeen testin aloittamisesta ja yllätyin: hiukset näyttivät tosi hyvältä!! Haastateltuani tyttöjä olivat he keskenään samaa mieltä siitä, että soodapesu kuivattaa päänahkaa, lisäksi molemmilla oli lievä hilseongelma. Hämmästyttävää oli kuitenkin se, että molempien hiukset näyttivät todella hyvältä, tässä todisteena henkilön A päänuppi, joka ei ole nähnyt shampoota kahteen kuukauteen.

Testihenkilön A päänahka näytti Annikin mukaan terveeltä, se ei punoittanut ollenkaan. Testaajan B päänahka oli paikoitellen punottava, mutta molempien hiukset näyttivät erinomaisilta! Ulkopuolisen silmin katsottuna soodapesun vaikutukset hiuksiin näyttivät siis positiivisilta, mutta ph-mittaus kertoi muuta. Molempien tyttöjen pH-arvot olivat päälle kuuden, joka tarkoittaa jo tulehdustilaa lähenteleviä arvoja. Henkilöllä A pH-arvot olivat korkeat jo ennen testin aloittamista (pH 6,2), mutta se johtui edellispäivän värjäyssessiosta, joka aina nostaa päänahan ph-arvoa hetkellisesti. Henkilön B pH-arvot olivat ennen soodapesua 4,7 ja kahden kuukauden jälkeen oltiin jo reilussa kuudessa. Ei hyvä siis.Hiusakatemian Annikki suositteli tilanteen korjaamiseksi tietenkin capillaarihoitoja, joihin tytöt eivät kuitenkaan halunneet. He ovat nyt palannneet ymmärtääkseni tavallisiin hiusrutiineihinsa, ja ehkä saatte heiltä kommentteja blogaukseni perässä, jos teillä on kysymyksiä, joihin en itse osaa vastata.
Mikä siis on soodatuomioni? Annikin kommentteihin ja tutkimustuloksiin mielipiteeni perustaen: kertaluontoisesta soodapesusta ei ole haittaa. Jos olet vaikka kesämökillä ja shampoo loppuu, saat hiukset kyllä puhtaiksi ja kiiltäviksi ruokasoodalla ja omenaviinietikalla. Mutta älä käytä näitä aineita pitkässä juoksussa, sillä aineet kuivattavat päänahkaa liiaksi. Shampoot on keksitty ihan syystä :) Kannattaa kuitenkin muistaa, että shampoitakin on erilaisia: sellaisia, jotka sisältävät scheissea ja sellaisia, jotka eivät sisällä. Sertifioitu luonnonkosmetiikka on shampoissa(kin) paras valinta, itse käytän esimerkiksi Laveran, Urtekremin ja Dr. Hauschkan shampoita, jotka eivät sisällä silikoneja, parabeenejä, keinotekoisia hajusteita tai ympäristöön jämähtäviä kemikaaleja (esim. EDTA).
Että näin. Haluaisitteko lisää testejä? Minkälaisia? Mitä testataan seuraavaksi? Saa ehdottaa!
22.3.2009
Mustaa, punaista ja hopeaa


Yläpuolen koru kotiutui mieheni ranteeseen oitis, ja se on jonkinsortin saavutus se. S on todella tarkka siitä, onko koru "tekorock" vai ei ja tuomitsee about 99% kaikista vastaan tulevista miesten asusteista. Ja ymmärtäähän sen, suurin osa miehille suunnatuista asusteista ON ihan kamalia.
Eija tekee rannehihnojen lisäksi toki muutakin, esimerkiksi nilkkakoruja:


Ennen kuin kuulin, ettei koru alunperin kuulu kenkään, luulin todellakin kyseessä olevan jotkut Dolce & Gabbanat, mutta kun näin saappaan lähempää, hoksasin korun Eijan tekosiksi. Hyvin tuunatut popot sanoisin!
Milttonilla oli myös Seccon tuunausnurkka, jossa tein itselleni rannekorun fillarin sisärenkaasta ja metallirinkuloista.


Kuluneen viikon aikana olette saaneet Kempparin mittakaavassa jättiannoksen ekomuotia. Sitä on tulossa toki lisää, mutta ensin keskitytään soodapesuasiaan...
Tölkki olalle, tai siis...



Laukut tehdään Brasiliassa, jossa DalaLeo työllistää köyhien alueiden naisia: naiset puhdistavat ja suoristavat avaussoljet ja virkkaavat ne sen jälkeen laukuiksi ja asusteiksi. Tuotanto takaa toimeentulon monille perheille ja samalla tarpeeton jäte saadaan hyödynnettyä.
Laukut näyttävät upeilta, mutta jotta maksaisin isosta laukusta pyydetyn 200 euroa, olisi sen kyllä ehdottomasti oltava vahvistettu vuorikankaalla. Tuotteet toimivat varmaan hyvin vöinä, rannekoruina ja pikkulaukkuina, kuten alimmaisen kuvan bilelompakko, mutta en kyllä lähtisi roudaamaan koko perusarsenaaliani isossa laukussa, joka ei ole vähääkään vedenkestävä. Hyvän näköistä silti, vielä kun saisi malliston ison laukun käytännöllisemmällä designilla!
Brändi kunnossa

Elintarvikepakkaukset näyttävät harvoin siltä, että ruoan haluaisi välttämättä laittaa pöytään niissä. Yksi on kuitenkin ylitse muiden ja se on vieläpä luomutuote: Oatly! Mahtavaa! Juuri tätä tarvitaan lisää. Vaikka me kaikki fiksut kempparilaiset tiedämmekin luomun paremmuuden, eivät massat vielä tiedä luomusta tarpeeksi. Siksi kuluttajiin täytyy vedota kivoilla pakkauksilla ja juuri siinä Oatly on kilometrin muita edellä.
Uusia Oatly-pakkauksia on hehkutettu Kempparissa aikaisemminkin, mutta nyt kun jäkiksessä sattui olemaan uusia Oatlyja kaksin kappalein, oli pakko fotata ja hehkuttaa, I like!
Ensimmäinen Eco Stylisti

Vaate- ja asustehaalinnan jälkeen saimme 10 minuuttia aikaa pukea ja stailata mallimme. Kukin sai käyttää apunaan omaa tool boxiaan. Olin valinnut kotoa omaan työkalupakkiini sakset, hakaneuloja, erilaisia ilmastointiteippejä, metalliprikkoja ja kettinkiä, sulkia, kangaspaloja, lankaa, neuloja jne. En loppuviimein käyttänyt kuin kettingin.Meitä finalisteja oli siis neljä ja jokainen kilpailija esitteli vuorollaan oman tyylinsä, tässä Outi Pyyn tyylinäyte. Outi on tuunaamisen mestari ja oliskin ollut hauska nähdä, mitä Outi olisi saanut aikaan jos olisimme saaneet saksia tai purkaa vaatteita. Olen fanittanut Outin OutsaPop-blogia kauan, kandee tsekata, nainen osaa tehdä vaikka mitä!

Alapuolella Dina Akoudadin business-tyylinäyte. Mallilla on hartioillaan Afghan Hands- merkkinen huivi, joita saa esimerkiksi The Green Dressistä. Kyseiset huivit ovat Hollywoodissa hottia kamaa, esimerkiksi Lindsaylla ja Angelinalla on tällaiset harteillaan...

Tässä Netta Kervisen kokonaisuus. Kokeilin itsekin kuvan Bllack Noir - nahkatakkia, joka istui ihan täydellisesti! Jos joku teistä on eettisen nahkatakin tarpeessa, on kyseinen rotsi ainakin tsekkaamisen arvoinen. Hintaa takilla on reilu 500 euroa, mutta sepä on nahkatakin oikea hinta, jos tekijä on saanut työstään minkään näköistä inhimillistä palkkaa.

Tässä vielä meikäläisen street-henkinen sekametelisoppa! Eläinkuosia (Bedrock Betty /Yalo), haaremifarkkua (Plan B), huivi kaulassa, huppari (Globe Hope), kettinki vyötäröllä, rikkiviilletyt sukat ja tennarit (Tom´s Shoes). Iso laukku on Globe Hopen ja sisältä tursuaa Saumurirallikaulahuivi. Huonosti kuvassa näkyvä olkalaukku nro 2 on tehty tölkinavaajista (siis se osa tölkissä, jolla napsautetaan tölkki auki..?), laukuista tulossa pian oma blogauksensa!

Sain inspiksen oman mallini pukemiseen Plan Bn farkuista ja Hennan vaaleasta, pirteästä ponnarista. Halusin pukea Hennan katu-uskottasti ja rennosti, en erityisen feminiinisti, juhlavasti tai office-lookkiin sonnustettuna, vaan siihen tyyliin, jossa voi lähteä rennosti reissuun tai treeneihin. Koko omaisuus olalle, Riitan Herkku karpalo -pillimehu kouraan ja baanalle!




Esiteltyämme mallit, meitä vielä haastateltiin ja voittajaksi selvitytyi.... Ihana Netta!
Netalla on oma vaatemallisto nimeltä Ainokainen. Netan design on täysin kierrätysmateriaaleista tehtyä ja Ainokaista myytiin myös Milttonin ekomyyjäisissä skaban jälkeen.Vaikken voittanut, olen silti sitä mieltä, että oma lopputulokseni miellytti omaa silmääni eniten, mutta sepä juuri oli hauskaa ja hyvä juttu, että loimme keskenään aika erilaisia fiiliksiä ja kokonaisuuksia mallien ylle, joten tuomaritkin saivat valita keskenään erilaisten kokonaisuuksien väliltä. Tässä vielä Hennan ja meikkiksen tiimipousaus.

Ihastuin Hennan jalassa oleviin farkkuihin niin paljon, että ostin ne. Tiesitkö, että Kierrätyskeskuksella on oma mallisto nimeltä Plan B, joka pitää sisällään uniikkeja, tuunattuja ja uudelleenfiksattuja vaatekappaleita, trashionia siis. Kierrätyskeskuksessa tuunataan siis vanhoja releitä uuteen uskoon, ihan superhyvä idea!
Todettakoon omasta pukeutumisestani sen verran, että päälläni on Hanna Sarénin frakki, jonka ostin Fredan putiikin loppuunmyynnistä. Frakki on silmäteräni, ehkä saatte nähdä siitä jossian vaiheessa vähän paremman kuvan. Kiitokset muuten valokuvaajalle, on Samin ansiota, että saitte näin kattavan kuvasaldon eiliseltä!
Ja koska otin stailauskilpailun erittäin tosissani, heräsin eilen kahdeksalta lukemaan ekomuotiasiaa ja "pänttäämään" faktoja, joita meiltä ei todellakaan kysytty! Mutta lopputulemana tästä voin jokatapauksessa tehdä teille kattavan postauksen linkkeineen siitä, miten perusjamppa saa kaiken tarvitsemanta tiedon, kun haluaa muuttaa vaatekaappinsa sisällön ekologiseksi. Siihen saakka, käypä Vihreät Vaatteet - blogissa.
Psst... Soodapesu-blogaus ilmestyy Kemppariin viimeistään huomenna!
20.3.2009
Aarteita

Hyvä tapa bongata kirppareiden parhaat löydöt on keskittyä yksityiskohtiin, esimerkiksi saumoihin. Yksityiskohdat ovat juuri se juttu, joka määrittää, onko vaate tai asuste halvan vai kalliin näköinen. Napit, saumat, vetoketjut, vuorikangas... Keskity bongaamaan kirppareilla niitä. Ne ehkä johdattavat sinut todellisen löydön luo! Toinen tämän kevään huippulöytöni on tämä hevosvyö (sori kökkö Photoshopin käyttö). Parempi kuva vyöstä Eco Stylist-postauksessani.

Vyön löytyminen tapahtui peruskaavalla: UFFin 2 euron päivä, iso pahvilaatikko ja pari minuuttia kaupan sulkemiseen. Kaikki muut asiakkaat olivat ylitäysien rekkien äärellä ja pahvilaatikko seisoi yksin nurkassa. Muista aina, että kirpparien ne laatikot ja nurkat, joita muut eivät noteeraa, siellä ne aarteet odottavat!! Työnsin siis käteni aivan laatikon pohjalle ja tartuin johonkin. Se jokin on ihan mahtava asuste, sillä vyö toimii sekä vyötäröllä, lantiolla että rintakehällä. Multikäyttö on parasta!
Ja muistakaa kaverit tulla lauantaina kannustamaan meikkis voittoon Eco Stylist - kilpailussa!
Sikojen kidutus mahdollista myös Suomessa
Tämä on niin, niin, niin tuttua. Erittäin usein todetaan ja väitetään - selvittämättä, mutu tuntumalla - "Eihän meillä Suomessa"... Mutta kyllä meillä Suomessa! Ja minä kirjoitin tästä EILEN!!! Joku on nyt vähän pihalla - blogauksessani ihmettelin taiteilija Kirsti Anttilan mielipidekirjoituksen sisälöä. Kirsti kirjoitti näin: "Kuluttajana vältän luomutuotteita, koska lähden siitä, että kaiken suomalaisen tuotannon pitää pyrkiä ympäristön kannalta kestävään, eettiseet sekä terveellistä ja kohtuuhintaisia elintarvikkeita tuottavaan maatalouteen".
Minä kirjoitin: " Ai Kirsi lähtee siitä? Lähtisipä se ruokateollisuuskin siitä. Kyse ei ole siitä, että ruokateollisuus tahallaan olisi mitenkään "paha" (Kirsin sanoin), vaan siitä, että nykyisten standardien ja lakien mukaan teollisuus saa toimia erittäin epäekologisesti JA epäeettisesti".
Kertaus on opintojen äiti. Jättäkää sianliha kauppaan.
19.3.2009
Eco Stylist
Lauantaina Showroomilla järjestetään Eco Stylist - kilpailu, johon on valittu 4 finalistia:
- Dina Akoudad, tasapainoiseen tyylikkyyteen luottava vaatetusalan opiskelija pukuompelijalinjalta, joka rakastaa kirpparilöytöjä ja jolle eettisyys pukeutumisessa tarkoittaa myös Islamilaisten arvojen kunnioittamista.
- Netta Kervinen, naisellisen tyylikäs pukuompelija ja vaatesuunnittelija kierrätysmateriaaleja hyödyntävän Ainokainen merkin takaa. www.aino-kainen.com.
- Outi Pyy, vuoden 2007 City lehden "Kaupungin Paras Trashionista" pukeutuu nuorekkaan boheemisti ja kirjoittaa kestävään kehitykseen erikoistunutta muotiblogia www.outsapop.com
- ... Ja mä!





Tulkaa siis lauantaina tsemppaamaan meitsi voittoon! Osoite on Uudenmaankatu 4-5. Bar 9 vastapäätä.
Suositut tekstit
-
Talvikengistä on ollut paljon puhetta Kemikaalicocktailissa, joten jatketaan hyväksi havaitulla aiheella. Viime viikolla esittelin teille si...
-
Yksi lempiherkuistani on mysli, jonka tekeminen on niin helppoa, että surkeinkin kotikokki siihen kykenee . Opin ohjeen ystävältäni Mallalt...
-
Hiustenvärjäyksen riskit tuntuvat olevan ainoa asia, josta eri tutkijat, kemistit ja asiantuntijat ovat samoilla linjoilla. Hiusvärit ovat s...
-
Kävin viime viikolla jokakeväisessä ihonpuhdistuksessa ja sain kosmetologilta mukaani esitteen mineraalimeikkisarjasta nimeltä Jane Iredale ...
-
E621 tarkoittaa glutamaattia . Se on hajuton, valkoinen, kidemäinen suola, jossa on lihaliemen kaltainen maku. E621 tehostaa kei...
-
Edellinen postaukseni sai teidät keskustelemaan selittämättömistä vatsaongelmista ja päätin nyt omistaa tälle rakkaimmalle aiheelleni oman ...
-
Tästä blogauksesta lähtien Kemikaalicocktailissa on uusi kategoria: Musta lista . Mustalle listalle joutuvat tuotteet, jotka ovat turhaa hu...
-
Ihmiset ovat eri mieltä siitä, onko omaa kotia fiksua esitellä lehdessä vai ei. Äitini kokee, että koti on niin intiimi paikka ettei sitä ha...
-
Mullistavaa! Tein eilen jäätelöä itse. Tai oikeastaan se on ehkä sorbettia. Mutta siinä ei ole sokeria — eikä maitoakaan! ... joten se on jo...
-
Parhaita ja ekologisimpia ovat ehdottomasti lahjat, jotka voi syödä. Joulua vietetään erilaisin kokoonpanoin porukasta, suvusta, perinteistä...
