On hassua, miten laatikot, rosolli ja muut jouluruoat maistuvat aina yhtä hyvälle. Kun jotakin syö vaan muutaman kerran vuodessa, ei makuihin ehdi kyllästyä — niitä jopa odottaa vesi kielellä. Jouluni ei vaan ole täydellinen ilman äidin, tädin ja mummon joululaatikoiden pyhää kolminaisuutta.
Suolaisiin jouluruokiin en siis ole lähimainkaan kyllästymässä, mutta toisin on makean laita. Kaipaan jotakin uutta konvehtien, torttujen ja pipareiden tilalle, ja siksi tein viikonloppuna muutamia omia suklaakokeiluja.
Suklaahattuiset "tammenterhot" ovat helppo ja maukas joulunami!Jo mainittu vaniljahalvajäädyke, puolukkasnapsi ja suklaataatelit ilmestyvät tänne myöhemmin tänään, mutta tsekkaa aluksi suklaamanteleiden, tuunattujen piparkakkujen ja etenkin superfood-suklaapallojen, eli superpallojen reseptit Suosiekoa.fi -joulukalenterin luukustani. Kaksi ekaa reseptiä ovat megahelppoja, ja superpallojenkin valmistaminen on iisi juttu, kunhan omaat hyvän blenderin.
5 kommenttia:
hei. Löysin eräästä naistenlehdestä sinua ja elämäntapaasi käsittelevän jutun. Jo ennen tekstin lukaisua olin tehnyt johtopäätökseni, joka vain vahvistui koko jutun luettuani; Ihminen, joka näyttää noin terveeltä, ei voi olla väärässä metodiensa suhteen.
Jään seuraamaan ja otan opikseni.
Emilia
Hei, onko kitchenaid tarpeeksi hyvä blenderi suklaapallojen tekemiseen? :)
-suklaan ystävä
Emilia:tervetuloa mukaan!
Suklaan ystävä: Hmm.. luulisin. Saatko sillä esim. raa´an porkkanan silpuksi?
Tammenterhot näyttää hyviltä!
Itse olen tehnyt saman kuivatuille aprikooseille.
Kiitos resepteistä :) Henkilökohtaisesti en tosin ymmärrä, kuinka kukaan voi kyllästyä joulupipareihin ja -torttuihin.
Lähetä kommentti