Katsoin juuri A-studion, jonka pääaihe oli Paluu tuotantoeläintiloille.
Pätkä oli surullista ja lohdutonta katsottavaa: Oikeutta eläimille on tänä syksynä kuvannut kotimaisilla sikatiloilla eläinten kammottavia oloja, jotka muistuttavat maanpäällistä helvettiä. Samanlaisia kuvia näytettiin A-studiossa jo kaksi vuotta sitten, eikä mitään parannusta tiloilla ole tapahtunut, vaikka asiasta tuolloin kohuttiin, ja vaikka maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila pari vuotta sitten lupaili, että asioihin reagoidaan.
Ohjelmassa näkyi, kuinka elävien sikojen seassa oli jopa mätäneviä eläimiä, kituvia sikoja ja yksilöitä, joilta on purtu häntä tai joilla oli makuuhaavoja. Siat olivat yltä päältä ulosteessa: tämä hyvät kaverit, on suomalaisten safkaa. Hyvää ruokahalua vaan.
Surullisinta katsottavaa A-studiossa oli Sirkka-Liisa Anttilan haastattelu, joka todistaa, kuinka piittaamaton lainsäätäjä meillä on. Sanat eivät riitä. Katsokaa ohjelma Areenasta tai ohjelman uusinta huomenna, torstaina Ykköseltä klo 12.35. Ja tutustukaa ihmeessä myös "sikojen ystävän" kotisivuihin. Huh huh.
Jättäkää hyvät ihmiset joulukinkku ostamatta ja herkutelkaa vaikka joulukalalla tänä vuonna. On tärkeää lähettää signaalia, että me suomalaiset emme halua lihateollisuuden ruokkivan meitä kidutetuilla eläimillä, voimme ihan hyvin syödä muutakin! Jos te kaikki 10 000 jätätte sen kinkun kauppaan, on se paras joululahja, mitä Anttilalle voidaan yhdessä antaa. Nyt jos koska on sianlihaboikotin aika!
... Ja jos ostatte luomukinkun, käykää vaikka itse tilalla tsekkaamassa, että olot ovat ok.
9.12.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Yksi lempiherkuistani on mysli, jonka tekeminen on niin helppoa, että surkeinkin kotikokki siihen kykenee . Opin ohjeen ystävältäni Mallalt...
-
Edellinen postaukseni sai teidät keskustelemaan selittämättömistä vatsaongelmista ja päätin nyt omistaa tälle rakkaimmalle aiheelleni oman ...
-
Kävin viime viikolla jokakeväisessä ihonpuhdistuksessa ja sain kosmetologilta mukaani esitteen mineraalimeikkisarjasta nimeltä Jane Iredale ...
-
Talvikengistä on ollut paljon puhetta Kemikaalicocktailissa, joten jatketaan hyväksi havaitulla aiheella. Viime viikolla esittelin teille si...
-
Hiustenvärjäyksen riskit tuntuvat olevan ainoa asia, josta eri tutkijat, kemistit ja asiantuntijat ovat samoilla linjoilla. Hiusvärit ovat s...
-
Miltton Showroomin ekoviikoilla esittäytyi monia uusia ja kiinnostavia ekomuotibrändejä. Yksi niistä on DalaLeo , jota maahantuo Napakka Oy...
-
E621 tarkoittaa glutamaattia . Se on hajuton, valkoinen, kidemäinen suola, jossa on lihaliemen kaltainen maku. E621 tehostaa kei...
-
Tästä blogauksesta lähtien Kemikaalicocktailissa on uusi kategoria: Musta lista . Mustalle listalle joutuvat tuotteet, jotka ovat turhaa hu...
-
Jihuu! Rämpiessäni sunnuntaina lumipyryssä Hakaniemen torin poikki, osui kohdalleni huopikaskauppias. Ja minähän ostin mustat Lahtiset, tiet...
-
Isoisäni aloitti jokaisen päivänsä jumpalla, puurolla ja valkosipulilla/inkiväärillä. Jokatoisena aamuna hän nautti lusikallisen valkosipuli...
27 kommenttia:
Just meinasin tulla asiasta huutelemaan!
Laitoin tallentumaan, kiitoksia vinkistä. :)
Täytyy katsoa, tämä yhtenä vahvana hommana teki minusta kasvissyöjän.
Tuo uusinta näyttää tulevan huomenna klo 12.35, ei siis 13.35.
-Lissu
Hei kiitti Lissu!!!
Onko jollakulla parempaa tietoa näistä luomukinkkutuottajista, että onko hommat hoidettu ok? Semmoiseen olin ajatellut rahani pistää tänäkin jouluna, mutta jos tilanne on siellä sama, niin...
Hyvä Noora, kiitos kun tuot tärkeää asiaa esille. Ei Suomi ole mikään lintukoto vaan monenlaista muutosta eläintuotantoon ja tehomaatalouteen tarvitaan. Järkyttävää! Seuraavissa vaaleissa meidän on valittava viisaammat ministerit ja sitä ennen vaikutettava kuluttajina. Antakaa palautetta kaupoille, päättäjille ja äänestäkää rahapussilla. Sitä tukee, mitä ostaa.
Osa parin vuoden takaisin tehotuotanto -kampanjan videoista oli kuvattu luomutiloilla ja aika karmaisevaa kamaa nekin oli. Luomutilat ei siis ole mikään oikotie onneen. Ja kalkkuna vasta kannattaakin jättää sinne kaupan hyllylle - jos sikoja kohdellaan Suomessa tällä tavalla, niin siipikarjalle ei kyllä anneta minkäänlaista arvoa.
Kinkku ja kalkkuna kannattaa jättää ihan suosiolla ostamatta ja syödä jouluna herkullista kasvisruokaa :) Seitankinkku ei ole ollenkaan pöllömpi vaihtoehto.
Ainiin, ja kannattaa tsekata myös tämä linkki: http://sikatehtaat.fi/
Eikö Anttilan oman tyttären tilalla ollut myös rikkeitä mikä kävi ilmi edellisestä ohjelmasta?
Jos näin oli niin millainen maa-ja metsätalous ministeri meillä oikein ?!
Nämä oli myös mulle suuri syy kasvissyöjäksi alkamiseen. Enää en edes katsele noita kun tulee aina niin paha mieli.
Mitenkäs sitä kasvissyöjät pääsisivät näin heti ohjelman jälkeen osoittamaan mieltään julkisesti tai itse Anttilalle? Kinkku kun jää jo muutenkin ostamatta.
Harmi että varmaan vähän liian monelta jäi A-studion pätkä näkemättä. Itse en edes uskaltanut katsoa sitä.
Nyt olisi kerrankin iltalehdille tarjolla ihan oikeaa kohuotsikkoa!! Ihmisten silmät pitäisi saada aukenemaan.
Sirkka-Liisa Anttilan suhtautuminen asiaan oli ylimielistä ja asiaa vähättelelevää.Että tuollaisia ihmisiä meillä on päättäjinä!Ihmekös:on samaa porukkaa=puoluetta kuin yksinhuoltajan kiusaaja ,pökkelö- Vanhanen.
Tänään radiossa Eviran edustaja kertoi, että tiloille tehtävistä eläinlääkärin "yllätystarkastuksista" usein kerrotaan tilan omistajalle päivää ennen... Eikai ne eläinlääkärit mitään vikaa löydä suomalaisista tiloista, jos he kerta kertovat että "tulen tarkastamaan huomenna"
Lisäksi kerrotaan että ongelmia on löydetty vain 15% tiloista... "Vain 15%" ??! Kyllä se 15% on aika helvetin paljon, jos sen verran tiloista on ongelmaisia...
Ainakin meidän luomukinkkumme tuottaja Kiven Säästöpossu pitää paikat kunnossa.
Olen sillä tavalla ruokavammainen, että kotimaisesta bulkkilihasta saan aina vatsani kipeäksi mutta luomulihan tai etelä-amerikkalaisen pihvilihan kanssa ei ole mitään ongelmia. Syytä tähän on pohdiskeltu monta vuotta, päivän teoria on se, että liha on stressaantunut pilalle... Mulla on kaveri MTT:ssa, olen häneltä kysellyt josko joku siellä haluaisi tehdä asiasta tutkimusta. Suostuisin oitis koekaniiniksi...
Siinä ei paljoa ehditä sikalaa/navettaa pistämään kuntoon yhdessä päivässä, jos asiat on muuten persiillään. Sitäpaitsi eläinlääkärit käy tarkastuskäynneillä muutenkin, että kyllä se näkyy jo onko asiat huonoon suuntaan menossa. Isoveli valvoo ja koko ajan lisääntyy...
Uh huh... ei mitään yllätystä kyllä tässä, mutta pahaa tekee eläinparkojen puolesta.
Meillä syödään tänä jouluna Luomupiirin kautta hankittua luomulammasta, lähiruokaa vieläpä.
Aiempina jouluina on syöty riistaa, eli hirveä, jota myös suosittelen vaihtoehdoksi tehotuotetulle lihalle.
Arkiruuassa liha korvataan meillä (luomu)soijalla, jossa on kyllä omat ongelmansa, mutta henk. koht. tällä hetkellä ostan mielummin kaukaa raahattua soijaa, kuin kidutettujen eläinten lihaa läheltä.
Anna: ainakin Tampereella on sunnuntaina klo 13 mielenosoitus keskustorilla eläinten oikeuksien puolesta.
Lisäksi ihan pakko kommentoida sen verran mm. Mary J:n kommenttia, että on aika epätodennäköistä, että ministereitä tai muita edustajia vaihtamalla asiat muuttuvat ainakaan parempaan suuntaan. Kyllä niin eläinten kuin ihmisten ja muun luonnon oikeuksien turvaamiseksi tarvitaan tässä maailmassa paljon radikaalimpia tekoja kuin vain johtajien vaihtaminen, tai kulutusvalinnat. Jälkimmäistä voi pitää jonkinlaisena aloituksena kestävälle elämäntavalle, mutta niin kauan kuin vaikkapa sianlihan tuotannon pohjalla on talousvetoinen ja äärimmäisen hierarkkinen yhteiskunta, voimme tuskin olettaa muutoksia tapahtuvan muuten kuin talouden ehdoilla. Valitettavasti...
Toki päättäjät ansaitsevat osansa haukuista ja välinpitämättömyydestä, samoin tuottajat, mutta lopullinen vastuu kuuluu meille eli kansalle.
Taloudellisesti tuottajat ajetaan ahtaalle, eläinten eettisestä tuotannosta ei olla valmiita maksamaan tai edes kiinnostumaan, halutaan vaan mässätä mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla..
Meillä Suomessa edelleen sekoitetaan romanttiset mielikuvat pellolla hymy huulilla hyppelevistä pikku porsaista ja pienistä tiloista lintukotoina, suurista ja "kliinisistä" tiloista taas tehotuotantotehtaina ja jonain suurempana pahana. Nykyään lihantuotannossa asiat ovat niin, että suuremmilla ja pitkälle koneistetuilla tiloilla sioilla on yleensä puhtaammat ja paremmat olot, eläinrääkkäykseksi toiminta menee helpommin vanhoilla, pienillä tiloilla. Kiersin kesällä (luvan kanssa pääsin siis lukkojen taakse päiväsaikaan) parilla isolla sikatilalla, eikä niissä todella näyttänyt tuolta kuin nyt kohutuilla tiloilla.
Kotimaisuuden suosimisesta luopuminen tekee vain hallaa kaikille, johtaa myös suurelta osalta hintojen polkemiseen ja entistä vaikeampaan tilanteeseen. Paras tapa vaikuttaa onkin alkaa kasvissyöjäksi, toiseksi paras ostaa tutulta tuottajalta/tarkistamaltaan tilalta (luomu sinänsä ei lihassa ole mikään vastaus kaikkeen, mutta lupaa toki parempia oloja).
Juu nyt meni halut ostaa sikaa enää kissoillekaan :( Ja luulen että nuo luontaiset lihansyöjät (kissat) on jatkossa meillä ainoat, joille mitään lihaa tarjotaan...
http://www.adressit.com/eroaanttila
Miljoonavelat niskassa ei kannata hoitaa tilaansa huonosti, että kyllä näillä eläinrääkkäystiloilla on jotain pielessä ihmisillä. Eivät jaksa enää välittää..mielenterveysongelmia, ongelmat kasaantuneet pahasti jne.
Miksi tähän tehomaatalouteen on ajauduttu? Siitä ei voi kyllä syyttää tilallisia. Totta kai eläinten olot pitää olla kunnossa, mutta mikä on huonojen olojen takana? Ovatko viljelijät tehotuotteistettuja hekin ja väsyvät siihen?
Tällä hetkellä liha, ainakin kana ja kalkkuna, on todella kallista. Mihin se raha menee, kun se ei tuottajalle mene, vaan hänen täytyy tehostaa ja tehostaa?
Mielenkiintoista nähdä syödäänkö 10v-20v päästä länsimaissa lihaa enää ollenkaan? Onkohan lihansyönnille kunnon perusteluja? Sopiiko kaikille elimistötyypeille pelkkä kasvisruoka? Pähkinä-, papu- ja siemenallergisena joudun tällä hetkellä syömään lihaa, mutta tavoitteena vähentää sen määrä minimiin.
lUomuhan on todellinen uhkja lääketehtaille ja ainoa, joilla on pakolliset tarkastukset, joista he (tuottajat) vielä joutuvat erikseen maksamaan! Muita kuin luomua ei todennäköisimmin kukaan koskaan tarkastakaan?
No, vuosikausiin en ole muuta kuin luomukinkkua ostanut, ja aion edelleenkin, mutta voinhan pitää yhteyttä possujen kasvattajaan - vaikkapa puhelimella:-)
Mun mielestä korneinta tässä koko vyyhdissä oli pikkuinen sanomalehti Kalevassa julkaistu juttu. Siinä kysyttiin muuan sianlihantuottajalta, että uskaltaako sitä sianlihaa enää yödä. Yllättäen heppu ilmoitti että kyllä, miedän possut ovat äärimmäisen onnellisia ja eläinlääkärit ravaa alvariinsa täällä tarkastamassa. Ja että aktivistien paljastamat jutut on yksittäistapauksia ja oikeastaan niitä ei kannata uskoa, sillä aktivistit vaan yrittävät mustamaalata koko alan ja estää ihmsiä syömästä terveellistä sianlihaa. Että jippii.
edelliseen lisäten. Kuvat jotka oli otettu kuolleista eläimistä oli otettu osaksi raatokonteista, ja niitähän löytyy joka tilalta (pakko siis olla astia johon kerätään), sillä missä on elämää siellä on myös kuolemaa. Sille ei voi mitään, eläimiä kuolee milloin mistäkin syystä, emakko makaa tai astoo porsaansa kuoliaaksi tai sialla on jokin sairaus. Ja niitä kuolee myös yön aikana muiden sekaan, ihan niinkuin sairaalassa vanhuksia. Että ei aivan kaikkea todellakaan pidä uskoa mitä aktivistit kuvaa, osaa jätetään kuvista pois ja yhdistellään asioita....
-eri anonyynmi kuin ed.
Ne kalathan onneksi ihan iloisena sielä kasvatusaltaissaan elelevät ja kuolevat nopeasti ja kivuttomasti, eiks niin...?
Kalojen teurastus on mielestäni kauheinta väkivaltaa.
Lähetä kommentti