Ystäväni Sarri (joka ohjasi Köyhät ritarit tv-sarjan, jossa tätä nimenomaista jäädykettä valmistettiin) tarjosi meille vaniljahalvajäädykettä viime jouluna, ja nyt päätin testata reseptiä itsekin: maistatutin jäädykettä lauantaina parillekymmenellä ystävällä, ja jäädyke oli menesys.
Todettakoon, että reseptini versio on tehty laktoosittomaan vaniljajäätelöön, mutta aivan varmasti tofujäätelö käy yhtä hyvin! Jäädykkeen voi tehdä mainiosti ilman maitoa. En vielä uskaltanut hirveästi soveltaa, halusin ensin tehdä reseptin alkuperäisessä muodossaan, seuraavalla kerralla kokeilen tofujäätelöä ja laktoosittoman vispikerman sijaan kokeilen silloin myös kaurakermaa.
Tässä siis vaihtoehtoni sekahedelmäsopalle! Parasta on se, että jäädyke on idioottihelppo tehdä, et siis voi epäonnistua mitenkään. Ostin kaikki ainekset lähikaupasta, joten melko varmasti sinäkin löydät kaiken ihan nurkan takaa.

Vaniljahalva-piparkakku –jäädyke
• 2 dl luomuvispikermaa (voit kokeilla myös vaikka kaurapohjaista kermankorviketta)
• 1 l vaniljajäätelöä (tai tofujäätelöä)
• 150 g vaniljahalvaa
• 10 piparkakkua (itse tehdyt on tietenkin parhaita!)
1. Anna jäätelön sulaa ”pehmisjäätelön” kaltaiseksi, mutta älä anna sulaa kokonaan.
2. Vatkaa vispikerma kuohkeaksi. Sekoita sulanut pehmisjäätelö ja vispikerma keskenään ja hienonna halva sekaan. Murusta sekaan myös osa piparkakuista. Itse suosin ohuita, helposti murustettavia pipareita, näin homman saa tehtyä nopeammin! Yläpuolen paksuja pipareita käytin jäädykkeen alle, esillepanon yhteydessäs siis.
3. Sekoita kaikki ainekset hyvin keskenään ja laita seos vuokaan. Määrästä tulee noin 1,3-1,5 litraa. Minä tein kakkuja kaksi, siksi kuvassa on pari vuokaa. Laitoin lisäksi toiseen puolukoita, tosin tämä versio jäädykkeestä on vielä pakkasessa ja testaamatta, mutta veikkaan puolukoiden sopivan kakun sekaan mainiosti.

4. Laita jäädyke pakkaseen ja anna kovettua vähintään kolme tuntia. Itse tein jäädykkeen jo juhlia edeltävänä päivänä.
5. Valmiin jäädykkeen voi kumota piparkakkujen päälle ja juokseva hunaja tai siirappi kruunaa makunautinnon. Toki jäädykettä voi myös koristella jotenkin, oma versioni on ehkä vähän karun näköinen... Mutta ulkonäöllä ei oikeasti ole niin paljon väliä, kun saa maistaa jotain näin hyvää!

VINKKI: saat jäisen kakun pois vuoasta helposti, kun valutat lavuaariin kuumaa vettä, ja uitat vuokaa hetken vedessä ylösalaisin. Itse tein niin ja jätskikakku irtosi vuoasta hetkessä.
... Jos jäädyke ei kiinnosta, ja haluat kokeilla jotakin täysin uutta (ja terveellisempää) herkkua, pyöräytäpä suklaiset superpallot, reseptini löydät täältä!
12 kommenttia:
Vähän ihmetyttää miksi niin vähän käytetään kookoskermaa kerman korvikkeena. Jos siis ei halua maitotuotteita käyttää. Tuo ohje ainakin kuulostaa semmoiselta mihin kookoskerma sopisi oikein hyvin.
Laura:Kyllä sitä varmaan vois testata! Kerro sitten miten onnistui, jos siis kokeilet :)
Tuota herkkua meillä tehtiin viime jouluna ja nytkin on ainekset kaapissa odottamassa. Tämä halvaherkku voitti pari vuotta sitten Köyhätritarit-ohjelman reseptikilpailun, josta sen itse silloin bongasin. Meillä ei harrasteta kuivakaakuja eikä joulutorttuja, tämä on ruoan päälle juuri sopivan "kevyt" jälkiruoka.
Anonyymi: Joo, ystäväni Sarri ohjasi kyseisen tv-sarjan, joten sieltähän resepti onkin :)
mitäs se eineksiä ja kemikaaleja välttävä noora meni nyt piparkakkuja ja vaniljajäätelöä ostamaan? ne molemmat voisi hyvin tehdä itse ja paljon terveellisempinä versioina 8)
Anonyymi:No niin voi, mutta kun aina ei ehdi. Kokkasin yhden päivän aikana: suklaapipareita, -manteleita ja -taateleita, tein kaksi jäädykettä, perunasalaatin, suolapaloja ja suklaakonvehteja - kaiken alusta alkaen itse, ehkä joskus voi vähän joustaa.
Mitä ohuita transrasvattomia pipareita olet löytänyt ja mistä? Nuo töysäläiset on musta ainoita ei-saranarasvalla leivottuja.
nuo kuvassa esiintyvät piparit ovat myöskin - itse tehtyjen lisäksi - ainoita, joita esimerkiksi soijalle (ja soijalesitiinille) allergisena voin syödä. mikä harmi että ovat niin hirveän paksuja! ohuet piparithan ovat aivan eri luokkaa, en taida tuntea ketään joka pitäisi enemmän paksuista (posilukien mahdollisesti juuri uunista tulleet vielä pehmeät piparit) :D
Tässä vinkki paksujen pipareiden murustamiseen: laita piparit muovipussiin ja nuiji pussia lihanuijalla/kaulimella/jollain vastaavalla.
Muutenkin tuo ohje kuulostaa hyvältä, harmi ettei kyllä ehdi kokeilla tänä jouluna. Mutta ehtisihän sitä joulun jälkeenkin, ainakin jos jäisi pipareita tähteeksi.
Ihana ohje, kiitos vinkistä, jotain tämäntapaista ohjetta olen tässä viime päivät etsinytkin. Jokainen voi muokata helposti tuosta omalletunnolleen sopivan, ei tarvitse niin orjallinen annetuille ohjeille olla. ;)
Ihania ohjeita muutenkin täältä löytynyt, nyt ja aina. :) Ihan mahtavaa, että jaksat postailla aktiivisesti vaikka nähtävästi sulla(kin) on kaikenlaista touhua siellä riittänyt.
Ihanaa joulunaikaa sinulle, Noora.
Tämä taitaa tulla joulupöytään, kiitos :)
Huomasin reseptin myöskin Köyhistä Ritareista vuosi sitten ja testasin sitä viime jouluna.
Hyvää oli, mutta maku oli mielestäni niin lähellä Nougat -jäätelöä, että en taida toiste viitsiä nähdä vaivaa. Jatkossa ostan luultavasti Nougat -jäätelöä ja koristelen sen piparimuruilla :)
-suhmura-
Lähetä kommentti