17.12.2009

Alhaisempi kolesteroli hevi-osastolta

Kerroin teille, että sitrushedelmien valkoinen aine (se joka on kuoren ja hedelmälihan välissä) on terveellistä ja kandee syödä - etenkin jos syö luomuhedelmiä! Älä siis ronki valkoista kamaa pois ja dumppaa tätä arvokasta ravintoa biojätteisiin, vaan heitä se vaikka blenderiin, smoothien sekaan ja alenna helposti omaa kolesteroliasi.-kuva täältä

Lääkäri Steven Pratt kertoo kirjassaan Super ruokaa - 14 ruokaa terveelliseen elämään näin:

"Pektiiniä, joka on ravinnosta saatava kuitu ja joka on hyvin tehokas kolesterolin alentamisessa, on runsaasti sitrushedelmien valkoisessa kuoriosassa. Pektiinin saantia on siis helppo lisätä syömällä valkoinen sisäkuori. Minä syön aina valkoisen osan appelsiinin ja tangeriinin kuoren sisältä. Koverran mukaan myös hieman oranssia väriä lisätäkseni limoneenin saantiani".

MUTTA Steven Pratt ei ota kantaa siihen, mikä ero luomun ja tavanomaisten, torjunta-ainekyllästettyjen sitrushedelmien valkoisen aineen kemikaalikuormituksen välillä on, enkä minäkään sitä ole vielä selvittänyt, joten suosittelen syömään valkoisen osan vain luomusitrushedelmistä. Esimerkiksi omasta lähikaupastani saa nykyään luomusitruunaa, ja sen kun pesee hyvin, voi valkoisen kaman lisäksi vaikka itse ulkokuorenkin raastaa smoothien sekaan. Nami! En siis nyt väitä, että tavanomaisten, esimerkiksi appelsiinien, valkoinen aine sisältäisi kemikaalijäämiä, mutta koska en tiedä miten asian laita on, en viitsi rohkaista popsimaan valkoista kamaa muusta kuin luomusta. Jos joku teistä tietää tähän vastauksen, let me know!

Knoppina vielä, että sitrushedelmien hedelmälihassa on 10 kertaa enemmän C-vitamiinia kuin mehussa, joten jos vetelee appelsiinimehua C-vitamiinivarastojen täydentäminen mielessään, kandee mielummin syödä hedelmä lihoineen, kuin juoda vaan mehua! Ja jos ostat mehua, osta sellaista, missä on paljon hedelmälihaa. Näin suomalaisena kannattaa tietenkin hankkia C-vitskut vaikka mustaherukoista mielummin kuin appelsiineista. Mutta kyllä vaihtelu virkistää itseänikin, ja vaikka vetelen monta rasiaa marjaa viikossa, on aina välillä kiva herkutella sitrushedelmilläkin.

13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista...Mitkä ovat nuo tohtori Prattin mainitsemat 14 superruokaa?

Anonyymi kirjoitti...

Unohtui sanoa, että kiitos kovasti tästä blogauksesta :)

Noora kirjoitti...

Eipä kestä! Ne 14 ruoka-ainetta on aika kiinnostavia, kuulepas tätä:
pavut, mustikat, parsakaali, täysjyväkaura, appelsiini, kurpitsa, merilohi, soija, pinaatti, tee, tomaatti, kalkkuna (nahaton rintafilee), saksanpähkinät, jogurtti.

Etenkin kalkkuna ja jogurtti kuulostavat kummallisilta, mutta kirjassa on ihan kiinnostavia pointteja. Pratt lähestyy asioita siltä kannalta, kuinka normaali lihansyöjä voi helposti parantaa ruokavaliotaan isoin harppauksin. On myös tärkeää tiedostaa, että näillä kaikilla ruoka-aineilla on kirjassa verrokkinsa, eli muutkin sitrushedelmät kuin appelsiini ja muutkin pähkinät kuin vain saksanpähkinät ovat hyvä vaihtoehto. Kandee lukea koko kirja!

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm...tulee syötyä noita kaikkia, paitsi kurpitsaa ja soijaa. Miten Pratt on perustellut valintojaan? Saanko kysyä, miksi kalkkuna ja jogurtti kuulostivat mielestäsi kummallisilta valinnoilta? (Itse ainakin muistelen molempien esiintyneen joillain vastaavilla superruokalistoilla)

Kirja kuulostaa todella mielenkiintoiselta, täytyy tutustua

Karoliina kirjoitti...

Katselin juuri tänään tuota kirjaa kouluni kirjastossa! :) ihmeellisiä yhteensattumia. Jätin sitten kuitenkin hyllyyn kun on niin paljon muitakin kiinnostavia kirjoja lainassa, ja tätä ruoka-aihetta alkaa jo olla luettu melkoinen määrä tän syksyn aikana...

Liisa kirjoitti...

Luin äskettäin jostain, että vain luonnollinen c-vitamiini, siis ravinnosta saatu, auttaisi flunssan torjunnassa. Jutun mukaan synteettisellä c-vitamiinilla ei olisi vaikutusta flunssan torjunnassa. Onko täällä kellään tietoa asiasta, onko asia näin?

Sannu kirjoitti...

Olen kovasti odotellut, että kommentoisit/nostaisit esille jollain tavalla Hesarissa sunnuntaina olleen jutun ruokakauppojen yms ajamasta lisäydinvoimasta. Eli tästä: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Ruokabisnes%20haluaa%20Suomeen%20lis%C3%A4%C3%A4%20ydinvoimaa/1135251439209

Anonyymi kirjoitti...

"Alenna helposti kolesteroliasi" - mihin tuo perustuu, kiinnostaisi että millä tavalla vaikuttaa elimistössä? Kuinka paljon pektiiniä ( -> appelsiineja) pitää syödä että vaikutus saadaan aikaiseksi? Auttaako pektiini jo kohonneeseen kolesterolitasoon vai lähinnä pitämään "terveen" kolesterolitason kohdillaan? Kiitos vastauksista!

Anonyymi kirjoitti...

Yksi kolesterolitason alenemiseen vaikuttavista asioista on kuidun saanti. Tuo pektiini on nimenomaan ravintokuitua. Kuitua on kaikissa kasviksissa, en usko että kolesterolitason kannalta on ratkaisevaa syökö valkoista osaa vai ei. Itse hedelmähän sisältää jo muutenkin valtavasti kuitua. Kolesteroli on elimistölle välttämätöntä, mutta huonon kolesterolin eli LDL:n ja hyvän kolesterolin eli HDL:n suhde tulee olla kunnossa.

Anonyymi kirjoitti...

Mä olen lukenut (mm. Juhana Harjun kirjasta), että sitrushedelmistä greippi - erityisesti verigreippi - on hyvä täsmäase kolesterolin alentamiseen, ja itse popsikin greippiä usein. Kolesterolilääkityksen kanssa greippi ei kait käy, mutta muuten kannattaa kokeilla. Kuten myös manteleita :)

-H-

Dragofix kirjoitti...

Meh, olen melkein aina heivannut sen paitsi jos se ei lähde kunnolla irti hedelmästä. :D Noh hyvä tietää, kiitoksia. :)

Milja kirjoitti...

Testasin hiljan koko luomuappelsiinin heittämistä tehosekoittimeen... enkä tee sitä enää. Tuli niin karvas maku, että juomatta jäi.

Anonyymi kirjoitti...

Mä kokeilin appeelsiini-banaanismoothieta niin, että kuorin appelsiinista vain noin millin verran sitä oranssia ulkokuorta pois. Eli siihen jäi ainakin puolen sentin kerros tätä valkoista. Hyvät smoothiet tuli, ja appelsiinista ei mennyt niin isoa osaa roskiin.

Suositut tekstit