30.10.2009

Influenssainfoa 90-luvun tahtiin

Koska sikainfluenssa selvästi on monia teitä askarruttava aihe, tässäpä kiinnostuneille vielä linkki EUn terveysportaalin sikainfluenssasivuille. Suosittelen muuten kaikkia lukemaan edellisen sikaflunssa-postaukseni kommenttiosiota, kommentteja esimerkiksi taudin jo sairastaneilta.

Nyt meikäläinen menee kaivamaan vaatekaappia, illan teemabileet vaativat panostamista!

Psst... Suomi on saanut uuden bänditulokkaan: Shine2009 on juuri julkaissut kaksi ensimmäistä biisiään Myspacessa. Allekirjoittanut osaa ulkoa etenkin bändin bassokuviot, koska hyvästä äänieristyksestä huolimatta, työhuoneen toisessa päässä tapahtuva Shine2009 tunkeutuu eristeiden, ovien ja seinien läpi tajuntaani. Kuulostaa nostalgiselta.

3 kommenttia:

paulamummu *avaa uuteen ikkunaan ja odota hetkinen* kirjoitti...

Hauskaa iltaa vaan kaikille!
Muistetaan pestä kädet saippualla ennen niitä käsidesejä, et ei vahvisteta niillä niitä pöpöjä, missä ne viruksetkin asustaa! Eikä viedä niitä pöpöjä kenenkään elimistöön!

Tiesitkö, että se erite mikä nenän limakalvoille kertyy, on ihan hyödyllistä: "Flunssavirukset käyttävät nenän limakalvon soluja. Viruksen aiheuttaman flunssan eli nuhakuumeen oireet tulevat elimistön reaktiosta viruksia kohtaan sekä limakalvon solujen muuttuneesta toiminnasta. Immuunijärjestelmä saa aikaan tulehduksen poistaakseen virukset elimistöstä. Limakalvo taas tuottaa limaa, jolla yritetään estää viruksia pääsemästä solujen lähelle. Näistä syistä flunssassa nenä valuu kirkasta limaa." Tuo lukee siv 21-22 kirjassa Hyvät, pahat, näkymättömät, Pentti Huovinen kirjoittanut. No, se antibiooteille vastustuskykyinen bakteeri voi tietysti olla viruksen isäntäsolu, mut kukaan ei kerro siitä, vaikka se tekee jopa sairaanhoitajasta elinikäisen kantajan ja "työttömän":-(

Anonyymi kirjoitti...

Tässä sikainfluenssakeskustelussa mua on askarruttanut yksi juttu. Kelle meistä on luvattu riskitön elämä? Anyone?

Sitä minäkin.

Eivätkö ihmiset ymmärrä, että lääketiede ei ole absoluuttinen tiede. Ikinä. Koskaan. Milloinkaan. Kukaan ei voi antaa meille vastauksia sataprosenttisella varmuudella. Parhaimmillaankin kyse voi olla vain valistuneesta arvauksesta.

Siinä, että rokotuksiin elämässä ylipäätäänkin kielteisesti suhtautuva ihminen jatkaa valitsemallaan linjalla tässkin kohtaa, ei ole mitään outoa. Päinvastoin.

Sitä sen sijaan ihmetten, että itseensä antibioottikuurin toisensa jälkeen pumppaavat ihmiset ovat NYT kauhuissaan sikainfluenssarokotuksen mahdollisista sivuvaikutuksista. Mitä se kertoo meistä?

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymin kanssa samoilla linjoilla. Minä syön vapaaehtoisesti lääkettä, jonka yhtenä sivuvaikutuksena, joskin harvinaisena, on mainittu äkkikuolema. Mutta so what? Hoito/lääke/rokote pitää aina suhteuttaa sairauden vakavuuteen. Riskini kuolla ilman kyseistä lääkettä on paljon suurempi kuin riskini kuolla lääkkeeseen, joten valitsin pienemmän pahan.

-Satu

Suositut tekstit