Olin monen mielestä oikealla asialla soitttaessani Atrialle Fresh-mainontaan liittyen. Eilisellä kauppareissulla Fresh-ruoat näyttivät kaupan hyllyssä tältä:

Nami. On tosiaankin kiinnostavaa kuulla, minkälainen lause sähköpostiini tipahtaa, miten Atria sanan "tuore" käsittää. Minä käsitän sen muuten jotakuinkin tällaisena:
Esittelin yhden lemppariravintolani, Silvopleen, eilen muutamalle ystävälle, jotka pitivät ruoasta kovasti. Ei ollenkaan pöllömpi homma, että uudesta työhuoneestani on vain lyhyt kävely "Silppariin" lounaalle. Vaikka ruoka-annokseni hinnaksi tuleekin about se kymmenen euroa, syön mielummin välillä tällaista ja muina päivinä sitten halvemmin (itsetehtyjä eväitä siis), kuin yläpuolen muovitettua mössöä.Veikkaan kenen tahansa teistä näkevän kuvista hyvin selkeästi, että alapuolen kuvan ruoka on yläpuolen kuvia terveellisempi vaihtoehto. Sen myös maistaa, voin sanoa.
Ihmettelen vaan, että jos Atrian safkoja kutsutaan tuoreiksi, mitä Silvopleen ruoka sitten on? Superfresh? Megafresh? Kuulostaa kodinkonemainonnalta.
12 kommenttia:
Hei Noora!
Löysin vasta nyt (!!) Kempparin, ja pari päivää onkin kulunut kahlatessa vanhoja juttujasi läpi. On ollut aivan superhyödyllistä ja kiinnostavaa. Moni näistä jutuista on pyörinyt mielessä, mutta olen ollut muka liian kiireinen (lue: laiska) selvittämään asioita. Joten suuret kiitokset sinulle, että olet jaksanut ottaa selvää meidän muidenkin puolesta! Bonuksena tietysti raikas tyyli ja sujuva kieli.
Blogisi motivoi minut vihdoinkin ottamaan selvää, missä nykyisessä asuinkaupungissani myydään luomutuotteita. Ei ihan helppo nakki kun kanjit ei oikein taivu :)
Joo toi on just tota mielikuvilla myymistä. Itseä ärsyttää kaikenmaailman jugurttimainokset, joissa pyörii ihanan raikkaannäköistä jugurttia, jonne uppoaa kauniita ja tuoreita marjoja..ja tällä saadaan jengi ostamaan sitä purkitettua harmahtavan vaaleanpunaista äklömössöä. Miksei voi ostaa tavallista maustamatonta jugurttia ja heittää päälle ne marjat, tulee oikeesti samanlaista kuin mainoksessa. Ei lisättyä sokeria!!! Tästäkin pitäs oikeesti saada vertailukuvat sun blogiin :)
Hei Noora.
Löysin itse Silvopleen vasta tässä keväällä ja siitä asti se on ollut lempiravintolani. Työntekijöiden lämminhenkisyyden puutteesta huolimatta siellä ruokailu on aina yhtä juhlaa. Itse en koskaan ota mitään niistä lämpimistä ruuista ja lautaseni maksaa yleensä sen 6-8euroa.
Vastaavanlaisen syöttölän löysin Lontoon Camden Townista http://www.inspiralled.net/
Jossa tunnelma ja superfood-jäätelöbaari, maukkaimmat raaka/vegaani kakut voittaa Silvopleen, mutta ruuan hinnan ja valikoiman puolesta taas Silvoplee on parempi.
Huh huh tuota "Fresh"-tuotesarjaa. Nauroin itseni halki kun ekan kerran mainoksen näin. Sitä toivoisi, että moinen valheellinen mainonta olisi laitonta.. Puhelusi Atrialle oli täyttä asiaa, pylly tulisilla hiilillä ja innosta pinkeänä odotan tuota sähköpostivastausta itsekin! Onhan se nyt vaikeatakin hankalampaa määritellä niinkin moniulotteinen käsite kuin "tuore".
Viimeksi kun postasit Atrian eineksistä, kirjoitin kommentissa (joka jostain syystä päätyi jonnekin avaruuteen) että povaan lyhyttä ikää Fresh-tuoteperheelle. Tuota sarjaahan ei ole suunnattu meille, jotka eivät eineksiä muutenkaan syö, vaan niille, jotka haluavat vaihtaa eineksensä "parempaan". Taitavat hekin jättää Freshit ostamatta, kun lukevat kuinka vanhaa, tai siis tuoretta, ruokaa pakkaus sisältää. Atrian markkinointiosasto teki aikamoisen virheen määritellessään uudelleen tuoreen käsitteen.
Silvoplee on minustakin loistava paikka, mutta toivoisin että aivan kaikissa ruoissa ei olisi soijaa jossakin muodossa. Se kun ei kaikille sovi.
Anonyymi: oletko montakin kertaa käynyt siellä katsomassa?
Itse olen käynyt vain muutaman kerran, mutta tähän mennessä en ole huomannut siellä soijaa ollenkaan...
Otettiin jopa viimeksi reseptejä mukaan, joten tuli tsekattua ainekset aika tarkkaan. Ja suurin osa ruoistahan on raakaruokia, joten niissä ei soijaa voikaan olla!
Oletkohan sekoittanut johonkin toisen ravintolaan?
Itse olen käynyt kerran (lomalla)Silvopleessä ja olin kyllä tyytyväinen ruoan laatuun. Harmi vaan, että sijainnin ja aukioloajan takia ei töissä käydessä ole mitään mahdollisuuksia käydä siellä.
En muista, miten monessa ruoassa soijaa oli, mutta ainakin jotain tofuhässäkkää oli. En nyt oikein ymmärtänyt Karoliinan kommenttia yllä, sisi miten niin raakaruoassa ei voi olla soijaa? Jos vaikka idätettyjä soijapapuja?
Tuoreella tarkoitetaan ruoka-aineetta, jota ei ole säilötty pakastamalla, kuivaamalla, purkittamalla tai suolaamalla.
Tuore on myös pilaantuneen vastakohta.
Yhdelle tuore tarkoittaa viisi minuuttia sitten poimittua ranskalaista rakuunaa oman maan perunan päällä, toiselle taas yllä olevan ehdot täyttävää annosta.
Turha on ruveta haukkuman einesruokia niiden nimen perusteella.
Sialla on oikeus nimeensä koska se on niin likainen.
niin joo, olet tietysti oikeassa jenni. en itse käytä soijaa ollenkaan, niin en ole miettinyt, että voihan sitä tietysti olla muussakin muodossa kuin soijarouhejuttuina tai tofuna :)
en kyllä silti muista, että silvopleessa olisi soijajuttuja ollut, raaka- tai lämpimissäkään ruoissa.
Hei tietääkös joku onko Silvopleen ihana ruoka yhtään luomua?
Minua kiinnostaa myös miten paljon Silvopleessä käytetään luomuraaka-aineita? Olisi iso plussa, jos esim. kaikki hedelmät ja vihannekset olisivat luomuna, koska niistä saa valtavan määrän torjunta-ainejäämiä..
Lähetä kommentti