21.9.2009

Jätä kevytmargariini kauppaan

Kirjoitin joskus, että margariinit muistuttavat kemialliselta koostumukseltaan enemmän muovia kuin ruokaa, ja että kannattaa mielummin suosia aitoa voita (ei tosin päivittäin) tai vaikka rypsiöljyä, kuin moderneja mukarasvalevitteitä.

En siis yllättynyt laisinkaan Kuluttaja-lehden margariinivertailun tuloksista: kevytmargariinit ovat epäterveellisempiä kuin rasvaisemmat.

Kuluttaja-lehdessä julkaistun vertailun mukaan kannattaisi valita aina yli 60 prosenttia rasvaa sisältävä margariini.

"Kevytmargariinien rasvakoostumus on usein huonompi kuin rasvaisempien margariinien. Huonoa eli kovetettua rasvaa on liikaa suhteessa hyvän eli tyydyttymättömän rasvan määrään. Olennaisinta ei siis ole rasvan määrä, vaan minkä laatuista rasva on.

- Kevytmargariineissa on suhteellisen paljon vettä ja niiden rasva pitää saada levitettävään muotoon. Siinä on pitänyt niitä rasvoja jonkin verran kovettaa. Se heikentää kevytlevitteiden rasvan laatua.

Ihmisen saamasta rasvamäärästä kaksi kolmasosaa pitäisi olla pehmeitä, eli tyydyttymättömiä rasvoja. Kevyttä 30 prosenttia rasvaa sisältävää margariinia täytyy syödä lähes kolminkertainen määrä 70 prosenttiseen margariiniin verrattuna, jotta ihminen saa tarpeeksi terveydelle välttämättömiä rasvahappoja. Tuhdimpaa rasvaa pitää syödä vähemmän, jolloin kalorimääräkin pysyy pienempänä".

-lähde: YLE Terveysuutiset / Anne Pirskanen

Juuri näin. Syön itse leipää suhteellisen harvoin, ehkä kerran viikossa, ja silloin levitän leivälle avocadon, oliivitahnaa tai ehtaa voita. Voita ei siis tietenkään voi popsia päivittäin, mutta rypsiöljyä tai oliiviöljyä sen sijaan voi hyvinkin levittää leivälle voita useammin.

Levitteitä voi myös tehdä itse, voisinkin laittaa teille reseptejä lähipäivinä!

42 kommenttia:

Maria V. kirjoitti...

Älä nyt hulluja puhu! Miksei voita päivittäin?

Kirsi L kirjoitti...

Komppaan Maria V:tä. Kenen idea on ollut, että voita ei muka voisi käyttää? Katso sata vuotta taaksepäin, voita käytettiin runsain mitoin eikä sydän- ja verisuonitauteja ollut nykymitassa. Toki se yhdistyi suurempaan energiankulutukseen.

Itse syön leipää joka päivä ja aina voilla. Ylipäänsä pyrin käyttämään rasvaa ruoanlaitossa, oli se sitten kermaa, voita tai luomurypsiöljyä. Vähemmälle voi jättää sitten turhat pupat kuten pullat. Veriarvoistani lääkäri juuri totesi, että "vuosittain ehkä viisi tapausta tulee joilla on näin huippuarvot."

i'm lacking kirjoitti...

Mua ainakin kiinnostais noi levitereseptit joten laita vaan :D. Joskus on tullut jotain tehtyä itse mutta siitä nyt on aikaa enkä enää kyllä muista miten niitä tein :D.

Tiikerinlilja kirjoitti...

Täälläkin yksi voin puolestapuhuja. Voissa ei ole e-koodeja toisin kuin muissa rasvaseoksissa. Olen kyllä sitäkin mieltä, että ihminen tarvitsee myös niitä pehmeitä rasvoja öljyn muodossa.

Maria V. kirjoitti...

"Niitä pehmeitä rasvoja" on myös voissa (klik)! Toki vähän vähemmän kuin öljyissä. Omega 3:a (joka on se hyvä pehmeä rasva jota ei tahdota saada riittävästi) näyttää olevan voissa 360mg/100g ja oliiviöljyssä 544mg/100g.

seeds kirjoitti...

Minäkin käytän kyllä voita päivittäin, ja jos saisin luomuvoita käyttäisin sitä kahta kovemmin:) Tosin kyllä pyrin sen lisäksi käyttämään kaikessa muussa paljon hyviä kasvisljyjä, mieluiten kypsentämättöminä, kuten oliviiöljyä, sesamöljyä, kookosöljyä ja kaakaovoita. Mutta margariiniin en koske.

Anonyymi kirjoitti...

Kolmen viime vuosikymmenen aikana työikäisten sydän- ja verisuonitautikuolemat ovat vähentyneet alle puoleen. Syitä on varmasti monia, mutta kukaan ei ole vielä onnistunut vakuuttamaan minua siitä, etteikö voin käytön vähentymisellä olisi osaansa asiassa.

Toisekseen, en nyt yleensäkään ymmärrä tätä margariinikohua. 30% rasvaa sisältävässä margariinissa on n. 300 kcal/100 g. 60% rasvaa sisältävässä margariinissa on rasvaa 531 kcal/100 g. Normaalipainoisen kannattaa varmasti valita se margariini, jonka rasvakoostumus on parempi. Ylipainoiselle taas saattaisin suositella sitä kevytmargariinia, ottaen tietysti huomioon että niitä hyviä rasvoja pitää sitten saada jostain muualta kuten salaatinkastikkeessa.

Joo, oliiviöljy on terveellistä, mutta siinä on 884 kcal/100 g. Varmasti hyvä vaihtoehto leivän päälle niille, joilla ei ole paino-ongelmia.

juneglooms kirjoitti...

Aamianen Ruohikolla blogin mukaan kovetetutkin rasvahapot margariineissa on parempi kuin voi, koska "hyvänlaatuisissa margariineissa rasvahappokoostumus on voita parempi." Aika kummallista.
Lähde: http://ruohikolla.blogspot.com/2009/09/kuluttaja-lehti-rasvainen-margariini-on.html

KatiA kirjoitti...

Voita sen olla pitää.

Siemenöljyihin ja niiden kemiallisiin johdannaisiin en koske jos välttää voin eikä koske vatsaanikaan silloin.

seeds,
luomuvoita olen tainnut nähdä Eat & Joyn Maatilatorilla...

anonyymi joka mainitsi sydänkuolleisuuden,
sydänkuolleisuuden vähentyminen ei kerro muusta kuin siitä, että ensi- ja tehohoito on tehokkaampaa. Sydänsairastuvuus (huom!) on yhä ennallaan. Jos nykyinen "pyhä" virallisterveellinen ruokavaliosuositus rypsiöljyineen ja margariineineen olisi oikeilla jäljillä, juuri sairastuvuuden pitäisi laskea, ei pelkän kuolleisuuden.

Aloitammeko siis "ranskalaisen paradoksin" puimisen, joka on ollut sinivalaan kokoinen aukko kolesterolihypoteesissa koko sen olemassa olon ajan?

Riina kirjoitti...

Täytyy sanoa, että testattu on. Meillä on kahdenlaista pirkka margariinia tällä hetkellä jääkaapissa: 60% ja 25% ja täytyy sanoa, että 25% kasvisrasvalevitteestä on otettu vain yhden ainoan kerran leivänpäälle. Maku oli aivan hirveä! Joskus käytin vain öliiviljyä leivänpäällä. Tomaattia, mustapippuria ja oliiviöljyä, niin ai että! Kyllä on herkkua :). Kerro ihmeessä levitereseptejä, odotan innolla :)

Anonyymi kirjoitti...

Levitereseptejä - kyllä kiitos! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hupsista! Nyt taisi pompata sammakko. Vai että voita ei tietenkään voi popsia päivittäin? Ihan lihavoituna. Peukkua avokadolle ja oliiveille. Mutta ei mutu-terveysväitteille.

Voin valmistusmenetelmä on luonnollinen. Kasvisrasvamargariinit käyvät läpi kunnollisen kemikaali- ja käsittelyrumban ennenkuin kasviöljy on paketissa ja kiinteää. Eikä se rypsiöljykään tee autuaaksi, vaikka kotimaista olisikin. Omega-3 ja omega-6 ovat vinksahtaneessa suhteessa. Ei täällä ennenvanhaan mitään rypsiöljyä laitettu ruokaan. Vaan ihan voita ja luomulaardia.

Muutenkin blogin linja on muuttunut liian muotibloggari matkailee ja poseeraa -linjalle. Sääli - tässä on mennyt hyvä blogi ihan metsään. Luen sitten erikseen ne oikeat muotiblogit jos tarvitsee.

Minna kirjoitti...

Komppaan edellistä kommentoijaa.
Liikkaa blogin suunta mennyt muotilinjalle jossa olet itse päätähtenä ja annat mututuntumalla muka terveitä neuvoja.

Ehkä se johtaakin ortoreksiaan..

Jatkossa etsin tietoni muualta. Aikoinaan blogisi oli hyvä-ei enään.

Anonyymi kirjoitti...

Perus levitereseptihän on 1/3 kutakin, voita, kasviöljyä ja vettä. Sauvasekoittimella sileäksi, voi sitten vaikuttaa makuun öljyjen valinnalla, yrteillä ym.

Mia kirjoitti...

Moikka Noora! Ois mahtavaa, jos pitäisit joskus vaikka viikon ajalta ruokapäiväkirjaa tänne blogiisi, niin sais oikein kunnon käsityksen sun ruokavaliosta. Vinkit ravintoa koskien on nimittäin aina tervetulleita!

Anonyymi kirjoitti...

Olen ihan samaa mieltä edellisten kanssa. En ole jaksanut enää lukea blogia yhtä innolla. Olli Postin guruus alkaa näkyä läpi. Entiselle ortorektikolle tekee pahaa lukea ääimmäisyyksiin vietyjä juttuja.

Kyllä voita voi syödä päivittäin, mutta tottakai asiaan vaikuttaa se, mitä muuta syö! Jos ruokavalio koostuu pääosin kasviksista, kalasta, kohtalaiesta määrästä täysjyväviljaa (tästä kiistellään kovasti mikä on kohtuullista), hedelmistä, marjoista ja omega3-pitoisesta rasvasta, niin ei se yksi ruisleipäviipale voilla tai voissa paistetut sienet kenenkään normalin ihmisen arvoja muuta suuntaan eikä toiseen. (en puhu tässä nyt perimään sidotusta korkeasta kolesterolista)

Mieheni käytti ennen päivittäin oivariinia (voin makuinen margariini-ei ehkä kuitenkaan huonommasta päästä). Kolesteroli oli hiukan koholla. Ohjeistin häntä vähän, ja nyt meillä käytetään oliiviöljyä täysjyväruisleivällä. Vaalean leivän syönti on hyvin satunnaista ja lähes päivittäin syömme kotimaisia marjoja omasta pakastimesta sekä hedelmiä ja kasviksia. Sipsin ja pizzanpuputukset on harvinaista herkkua mutta mitään ehdotonta eiei-ruokaa ei ole (paitsi broileria ei osteta!). Miehen kolesteroliarvot ovat nyt hyväksytyllä tasolla ja minun 3,8 (eli mahtava!) vaikka en aiemmin olekaan mittauttanut. En koe syöväni himoterveellisesti sillä makeaakin tulee mussutettua aika useasti, ja syön todella ihan normaalia kotiruokaa kaurapuuroieen, makaronilaatikoineen jne (tosin luulen että ruokavalioni on monipuolisempi kuin normikansalaisen). Tiedä sitten onko noilla arvoilla mitään väliä. Ainakin lääkäri on tyytyväinen!

Katariina kirjoitti...

Miksi ihmeessä voita ei kannattaisi syödä päivittäin? Perustelisitko ystävällisesti kantasi? Oletin, että sinä tiedät asiasta enemmän kuin pehmä-kova-rasva-höpötys.

Maria V. kirjoitti...

"ei se yksi ruisleipäviipale voilla tai voissa paistetut sienet kenenkään normalin ihmisen arvoja muuta suuntaan eikä toiseen"

Ei, vaikka söisi puoli pakettia voita päivässä. Saattavat jopa parantua, jos syö leivän sijaan voita. Omat käsitykset kolesterolia/sydäntautiriskiä lisäävistä tekijöistä ovat heittäneet häränpyllyä kun olen lukenut tutkimuksia aiheesta. Sydäntautiriskiä aiheuttavat hiilihydraatit ja transrasvat, ei luonnollinen tyydyttynyt rasva. Katsokaapa vaikka tätä laajaa kirjallisuustutkimusta. Luonnollisen tyydyttyneen rasvan terveyshaitoittoja todistamaan en ole löytänyt yhtään pätevää tutkimusta. Ilmeisesti aikoinaan ne niputettiin samaan kasaan transrasvojen kanssa, mistä huono maine sitten syntyi.

Anonyymi kirjoitti...

Aika armotonta kritiikkiä! Itse ymmärsin, että Noora puhuu omista ruokailutottumuksistaan, kun viittaa avokadoon ja tahnaan.

Ja mitä tulee muuhun kritiikkiin, niin koittakaa nyt hyvät ihmiset muistaa että kyseessä on blogi, jota kirjoittaa yksityinen ihminen ilman korvausta, ja niistä aiheista jotka häntä itseään kiinnostavat. Itse ainakin skippailen jutut, jotka ei kiinnosta ja perehdyn niihin, jotka kiinnostaa. Ihan niinkuin muidenkin blogien kohdalla. Vähän suhteellisuudentajua, pliis.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ei kritiikkiä kestä niin voi kirjoitella omaan pöytälaatikkoon tai sitten poistaa kommentointioikeudet kokonaan. Tai valikoida lukijoiksi vain ne jotka hehkuttavat bloginpitäjää.

Anonyymi kirjoitti...

Mistähän löytyisi tuo postaus, jossa puhutaan margariinien muovimaisuudesta, en löytänyt..?

minna kirjoitti...

Eiköhän jokainen saa jättää haluamansa kommentin, kerran sellainen mahdollisuus on olemassa.

Olkoon se sitten jotain hyvää tai pahaa, blogin ylläpitäjä on tietoinen mielipahaa tuottavista kommenteista, kuten hymyn korviin saamista hehkutuksista.

Sekä blogia seuraavat saattavat olla erimieltä kanssalukijoiden kassa, joten turha heitä on alkaa "dissaamaan" koska he eivät juuri samaa juttua hehkuta ylläpitäjälle.

seeds kirjoitti...

KatiA: Tuo maatilatori taitaa olla vaan noita pääkaupunkiseudun juttuja? Turusta en ole vielä keksinyt luomu-voita myyvää paikkaa, eikä se voin tuominen Helsingistä junalla kylmälaukun tms. kanssa vikuta kovin kätevältä sekään.

Anonyymi joka puhuit Olli Postin guruuedn näkymisestä: Olli on tainnut kyllä nimenomaan ja hyvin selkeästi suositella oikeaa voita ja ollut erittäin margariinivastainen. Nyt taidat siis kyllä syyttää Nooraa erheellisesti tässä kohtaa.

Anonyymi kirjoitti...

seeds, turussa myydän luomuvoita ainakin Kupittaan Citymarketissa :)

Elina kirjoitti...

Itse olen kammoksunut voita pitkän aikaa ja syynä on ollut se, että koko perheelläni on kolesteroliongelmia. Välillä en käyttänyt mitään leivällä, nyt taas jonkin verran kevytmargariinia. Öljyä lutraan nykyisin kuin natiivikreikkalainen ;)

Kommenttini pointti kohdistuu kuitenkin edellä olleeseen käsitykseen siitä, että voita on käytetty Suomessa runsain mitoin (sata vuotta sitten) eikä vastaavia sydän/verisuonitauteja ole ollut. Veikkaisinpa, että sata vuotta sitten tavallisella kansalla ei ollut varaa voihin kovinkaan usein. Suomessa toki tuotettiin voita, mutta sitä meni paljon vientiinkin. Käsittääkseni voin käyttö lisääntyi vasta sotien jälkeen, mm. elintason noustua. Voivuoret ja muut ovat sangen monerneja ilmiöitä. Nykyaikaa ja vaikkapa sadan vuoden takaista tilannetta on vaikea vertailla, asiassa kuin asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Gurun ihailu Nooran teksteissä ja margariinit vs. voi oli ihan eri asioiksi tarkoitettuja.

NOa kirjoitti...

yhdyn muutamaan edelliseen kommentoijaan, enkä ihmettele asiaa edes ensimmäistä kertaa - miten joku noinkin kokonaisvaltaisesti asioista kiinnostunut, älykäs ihminen voi olla noin kujalla ravinotietämyksen suhteen?

Anonyymi kirjoitti...

Minunkin valitettavasti täytyy yhtyä kommentteihin joissa valitellaan blogin nykyistä tilaa... Kaipaisin enemmän Asiaa muotijuttujen, musiikin ja ystävien esittelyn sijaan, sitä mitä tässä blogissa ennen oli enemmän!

Anonyymi kirjoitti...

Olen tuore tämän blogin lukija, ja pidän tätä aivan älyttömän hienona blogina. Kiitos sen kirjoittajalle! Kyllä jokainen blogi saa edetä omaa evoluutiotaan minun puolestani - välillä vaikka kevyempiäkin, välillä tiukempaa asiaa käsitteleviä aiheita sivuten. Yleensä luen mielelläni molempia.

Noora kirjoitti...

NO JOPAS SAI VOI TEIDÄT KUUMIKSI, HAUSKAA :D

Laitan tästä oman blogauksensa, niin saan vastattua helpommin kaikille, hetki vaan...

Karoliina kirjoitti...

ihmiset ei välillä tunnu muistavan, että tätä blogia pitää yksityishenkilö, jolla on oikeus kirjoittaa ihan mistä vaan mikä itseä kiinnostaa. eikä mitään vaatimusta tietää kaikkea kaikesta.
ja tottakai mielipiteensä saa kertoa, mutta ihmeellistä vaatimista silti mielestäni.

seeds kirjoitti...

Anonyymi luomuvoista: Ihan tosi?? Olen nimittäin senkin paikan joskus alkuvuodesta katsastanut, ja muut marketit kanssa. Pitääpä siis mennä sinne uudestaan. Ossatko sanoa minkä merkkisestä tuotteesta on kysymys? Ja onko se ihan normaalusti voihyllyssä tavallisten voiden kanssa?

Anonyymi kirjoitti...

seeds, se oli ihan voiden kanssa samassa hyllyssä siinä kassojen lähellä. Myydään sellaisissa pötköissä. En muista tarkkaan valmistajaa, mutta joku tila toimittaa sitä Cittariin. Toimitus alkoi muistaakseni kesällä ja kyseessä on kai kokeilu, että meneekö kaupaksi. Ainakaan vielä ei loppua kokeilulle näy :).

Kupittaan CM on minun kokemusten mukaan muutenkin Turun parhaiten luomua tarjoava kauppa. Kannattaa ehdottomasti vierailla siellä. Luomulihoillakin on oma hyllynsä ja ottavat asiakkaisen toiveet (kuten voinkin suhteen) ihan tosissaan.

seeds kirjoitti...

Kööl! Olen heti huomenna menossa ostoksille. Itse olen tähän mennessä asioinut eniten Länsikeskuksen Cittarissa, koska se on lähempänä, ja siellä on myös hieno luomuvalikoima. Täytyneekin ehdottaa sinnekin tuota kyseistä luomuvoita:)

Anonyymi kirjoitti...

Myös turun kauppahallista saa luomuvoita, oliskohan se kaupan nimi eedami? Ihan varmaksi en muista...

Shiraz kirjoitti...

Tampereella on luomuvoita Kauppahallin Luomu-Anissa tankoina.

Anonyymi kirjoitti...

Lentävässä Lehmässä Hakaniemen hallissa saattaa olla luomuvoita. Sinne voi muuten myös tilata myös kyytönmaitoa.

seeds kirjoitti...

Vai Turun kauppahallistakin, täytyypä käydä sielläkin. Jospa myisivät vähän pienempionä paloina kuin kupittaa, tuo 700g pakkauskoko on aika reilu, mielestäni...

Dragofix kirjoitti...

Tein eilen testin. Ostettiin tavallista voita joka ei siis ollut luomua vaan lisäaineeton ja vähäsuolainen. Keitin tämän noin puolituntia kunnes valkoiset roskat tulivat pinnalle jotka poimin pois. Sen jälkeen suodatin voin lasipurkkiin joista tuli hienoa voita jäähtymisen jälkeen. Sitten katsoin kattilan pohjalle, suodatinpaperiin sekä keittämisen aikana poimitut valkoiset mönjät. Vieläkin harmittaa etten ottanut kuvaa, mutta lupaan ottaa ensi kerralla. Jokainen voi tosin kokeilla tätä ihan itse ja todeta millaista myrkkyä sisäänsä laittaa. :) Huom. Tämä oli lisäaineetonta ja vähäsuolaista tavallista voita. Olisi mukava testata tätä esim. kevyt margariinilla ja ties millä. :)

KatiA kirjoitti...

Dragofix,
voi kirnutaan rasvaisesta maidosta. Näin ollen voihin jää aina maidon proteiineja ja sokereita.

Mikäli tekisit voista gheeta/ghiitä/kirkastettua voita sulattaisit suolattoman voin (et keittäisi, se sakkauttaa proteiinit ihan kuten kananmunan valkuainen sakkautuu keitettäessä, siitä "valkoiset roskasi"). Sitten antaisit voisulan seistä ja keräisit pinnalle kohoavan kirkkaan rasvan käyttöön ja heittäisit pohjalle painuvan paksun kellertävän "sakan" pois.

Olet siis valmistanut kirkastettua voita hieman oudolla menetelmällä tajuamatta mitä se "valkoinen roska" on.

Kirkastetussa voissa on muuten se etu, että koska se on puhdasta rasvaa (maidon sokerit ja proteiinit jäävät sakkaan) se säilyy aivan uskomattomia aikoja. Suomesta sitä ei saa valmiina (ei haittaa, sitä on niin helppoa tehdä), mutta esimerkiksi Saksasta saa. Juuri kirkastettu voi on perinteinen intialaisten käyttämä rasva. Kaikki ruuanlaiton ammattilaiset ja intomieliset harrastajat tuntevat kirkastetun voin todennäköisesti kaikkialla maailmassa.

KatiA kirjoitti...

Korjaus edelliseen, tarkemmin ajateltuani; maidon sokerit jäivät todennäköisesti vielä liemeesi, joten kirkastettua voita et valmistanut.

Dragofix kirjoitti...

Hmm ekaa kertaa tuota teinkin joten aloittelija vasta olen kun en ole pahemmin voin ystävä. :) Huomasin että tapoja on näköjään useita. Veikkaan tosin että maidon sokerit jäivät tuohon suodattimeen. Noh anyway, koitan tuota ensikerralla ja vertailen, kiitos. :)

Suositut tekstit