Esimerkiksi sandwich säilyy tuoreena vain 10 päivää, kun tavallinen sänkkäri säilyy "tuoreena" 20 päivää. Salaatti sen sijaan on tuore "vain" 6 päivää. Onko tämä vitsi?
Voisiko joku avata minulle, miten kukaan kehtaa mainostaa kuusi päivää muovissa asunutta salaattia tuoreena elintarvikkeena?! Ei hyvää päivää.Annettakoon Atrialle propsit siitä, että tuotesarjan pakkauksissa on "tuoretta" ekoajattelua (lue Atrian sivuilta), mutta ruoka itsessään ei ole tuoretta nähnytkään. Project Mama - blogista löytyy samanlaisen pohdinnan lisäksi avattu tuoteseloste, jossa komeilee seitsemän eri E-koodia. Nice.
Kun kerran automainontaa ollaan suitsimassa, voisi ruokapuolella tehdä saman. Joku voisi esimerkiksi määritellä sanan tuore. Miten olisi vaikka saman päivän aikana valmistettu ruoka-annos? Veikkaan tosin, että aika harva teistä pitäisi esimerkiksi 8 tuntia lautasella seissyttä salaattia tuoreena. Tällä maalaisjärkeen perustuvalla loogisella päättelyllä se kuuden päivän ajan tuoreena säilyvä salaatti on lähinnä huono vitsi.
29 kommenttia:
Naurettiin just iskän kanssa ruokakaupassa tuolle salaatille. Koska rasia oli hyllyssä pystyasennossa, ei pohjalle valunut lima näyttänyt kovin fressiltä...
Se on sandwich, ei sandwitch.
Hieno Noora että kommentoit tätä! Ruokamainonnassakin pitää olla jokin tolkku. Mainonnan eettinen lautakunta pitäisi puuttua tähän, siis voiko tällaisen nimi olla edes Fresh?
Ja taas se natriumglutamaatti.
Yäk.
Karsein viimeaikainen esimerkki harhaanjohtavasta ja jopa vahingollisesta mainonnasta on ehdottomasti Activian tv-kampanja.
Mielestäni he taisivat jopa hieman päivittää alkuperäistä mainostaan - ensimmäisessä versiossa sanottiin suoraan, etten ehdi syödä kunnolla, mutta Activian ansiosta elintapoja ei tarvitse muuttaa.
En tiedä valitettiinko mainoksesta vai miksi heidän uudempi kampanjansa toteaa hieman lievemmin, että "lomalla tuli ruokailutapojen muutos, ja nyt ei ehdi syödä kunnolla". Tähän mainoshenkilö vastaa "sulla on hidas ruoansulatus". Siis mitä *&%!? Ei ole olemassakaan "hidasta ruoansulatusta", vain sopimattomia ruokia ja huonoja elintapoja.
Activian mainos pyrkii siis medikalisoimaan huonon elintavan aiheuttaman ongelman jottei jäisi kiinni suoraan näiden elintapojen mainonnasta. Miten olisi vastamainos: syö kunnolla, niin et tarvitse Activiaa?
Kirjoitin itse juuri blogiini samasta aiheesta. Mainokset nähneenä päätin tsekata kyseisen tuotteen, mutta eihän tuota voinut mitenkään ostaa. Karu totuus paljastuu viimeistään kun käy Atrian sivuilla lukemassa lisää.
Pelkään kuitenkin, että moni ostaa tuota tuotesarjaa ja kuvittelee sen oikeasti olevan tuoretta tai terveellistä.
Söin äsken Atrian "Fresh"-sarjan kana-caesar sandwichin ja huhhuh, vieläkin ihmettelen, että mitähän mä söin. Täytteen koostumus oli mössö, joka maistui... no, jollekin jolle ei ole vielä olemassa termiä. Mausteinen muussi kahden kuivan "leipäpalan" välissä. Huh. Jos en olisi ollut niin nälkäinen, olisin säästänyt makuhermojani moiselta. Ja 12 E-koodia. Jeps.
Kirsi L,
Itsekin rupesin miettimään mitä hidastuneella ruoansulatuksella oikein tarkoitetaan...
Gastropareesi toki on ihan olemassa oleva tila ja sillä tarkoitetaan kiinteän ruoan hidastunutta tyhjenemistä mahalaukusta. Ja tietenkin on mahdollista että mikäli ruoansulatuentsyymejä ei ole riittävästi, ruoka ei sula siihen tahtiin kuin pitäisi.
-Satu
Satu, kiitos kiinnostavasta tiedosta! Tuollainen vaiva siis todella löytyy.
Faktahan toki on että tuon mainoksen kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Jos et syö kunnolla ja siksi on maha kipeä, 99,9% todennäköisyydellä sinussa ei ole muuta vikaa kuin itsepäisyys huonojen ruokailutottumusten kanssa.
Surullista, että annetaan ymmärtää terveellä ihmisellä olevan jokin fyysinen vaiva jotta voidaan sitten myydä siihen helpotusta. Ja epäeettistä, että hämärretään terveen ja sairaan rajoja - entä ne, joilla oikeasti onkin gastropareesia mutta jotka kuvittelevat vatsavaivojensa lähtevän pelkällä activialla?
Mua jurppii eniten se et siinä puhutaan ekologisuudesta. Pakkaukset kun voi kierrättää! Hurraa!!
Hyvä ja kiva siis että pakkausmateriaalia on ajateltu jotenkin kestävässä hengessä, mut ei se yksittäispakatusta valmispullasta vielä mitään ekotekoa tee. Viherpesua siis. Hyi.
;) Onneksi suhtaudun valmisruokiin muutenkin kriittisesti. Toinen hämmentävä mihin törmäsin oli maustamaton broiler, joka oli "kevyesti suolattu". Semmoinen suolattu kanapa ei muuten enää marinoidu kotona oikein mitenkään.
Kuka nyt ei osaa suolaa ruokaansa lisätä sitten kun tarvitsee. Tietty se ei säily yhtä kauan hyllyssä ilman suolaa...
Musta on kyllä ihan siisti juttu, että ollaan ilmeisesti saatu minimoitua pakkausmateriaalin määrää tai ainakin siirryttyä pois _muovista_, mikä lienee pääasiallinen pointti. Ei sillä, kyllä niitä luonnonvaroja silti kuluu, oli pakkausmateriaali mikä hyvänsä.. mutta asteittain parempaa kohti, näin toivon.
Joka tapauksessa, tokkopa tulen noihin koskemaan, einessafkat eivät muutenkaan ole mikään ideaali ja pyrin aina tukeutumaan esimerkiksi itseväsättyihin eväsleipiin jos tarve niin vaatii.
Tuo Atrian mainonta on lähinnä pelottavaa, vähemmän kriittiset kuluttajat aattelee, että onpa kiva syödä terveellistä ja ekologista einessafkaa... Kaikkein karmeinta on mainostaa eineksiä ekologisena tuotteena pelkän pakkauksen perusteella.
Muutenkaan en ymmärrä isojen elintarvikefirmojen tuotekehityspolitiikkaa, kehitellään jatkuvasti erilaisia "ruokia" ja kymmeniä eri marinadimössöjä sen sijaan, että keskityttäisiin laatuun. Ainakin Atrian tapauksessa laatu on huonontunut viime vuosien aikana todella paljon. Tuottajan elämää läheltä seuraavana soisin, että firma, joka heidän tuotteensa ostaa ja jatkojalostaa kunnioittaisi raaka-aineita edes sen verran että panostaisi laatuun. Monella tuottajalla kun ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla naimisissa Atrian tai muun ison firman kanssa.
yep, niin samoja ajatuksia.. olin tyrmistynyt kun mainoskampanja pärähti kaduille. tuoretta? tuli napistua tästä tiliotteessa muutamalla sanalla tuossa myös.. tuoretta tuoretta.. niinkuin kaikki muukin valmisruoka, jah.
kaupassa just katsoin leipien E-listaa ja olin että jaahas. tosin onhan siinä "vain" 8:saa E:tä, muistaakseni saarioisen leivissä on 13:sta. Junassa kuitenkin myytiin kolmioleipiä joissa oli KAHTAKYMMENTÄ eri E:tä. !!!!!!
harmikseni täytyy tunnustaa että olen syönyt kyseisen lisäainepommin. olin lähinnä hyvittunut kun luin aineslistaa... voi luoja.
Hei mutta propsit mainostoimistolle siitä, että kolmioleipämainoksessa on Anna Puun ihana Kaunis päivä -biisi. <3 Jätän silti ostamatta!
Atrian Fresh-mainoksia olen parhaani mukaan paheksunut minäkin. ;) Käväisin tuolla tuoteperheen sivuilla ja kammotus sen kuin kasvoi: karmii, että eineksiä mainostetaan ns. vähän parempina sillä, että "tuotteita valmistetaan jopa 7 päivänä viikossa, tilattujen määrien perusteella. Vihannekset ja muut raaka-aineet toimitetaan tuotantoon juuri ennen valmistusta." Juuri ennen valmistusta? Siis eikö sen aina pitäisi olla näin? Toisaalta sana tuotanto samassa virkkeessä ruoka-aineita kuvaavien sanojen kanssa ei koskaan lupaa hyvää.
Noiden mikroaterioiden rasiat voi laittaa kartonkikeräykseen. Siitä pisteet! Valitettavasti töissä syön jonkin verran einesruokaa ja lähes joka kerta harmittelen pakkauksista syntyvän muovijätteen määrää...
Heh, mäkin olen nauranu tuolle "kevyesti suolatulle kanalla" =)
Mä en usko minkään valmisruuan olevan terveellistä. Ihan sama, miten mainostavat. Valmisruoka on pelkkää vatsantäytettä.
Mitä enemmän jotain tuotetta täytyy mainostaa, on se sitten ruokaa, kosmetiikkaa... mitä tahansa, sen epäilyttävämpää sen täytyy olla.
Mua myös raivostuttaa suunnattomasti Orionin mainos "hyvin vointia rakentamassa" lääkkeillä???!! Haloo!
Ikävä kyllä joskus se hyvinvointi todellakin tarvitsee lääkkeitä rakennuspalikoikseen. Tuskin kukaan lääkkeitä huvikseen syö, en minä ainakaan, mutta sekin on selvä että itse olisin ilman lääkkeitä aikoja sitten jo kuollut, joten olen todellakin kiitollinen lääkkeille.
-Satu
Onneksi mulla on aikaa kokata...
Mä inhoan lääkkeitä, mutta käytin vielä keväällä e-pillereitä. Kun kova migreenikohtaus iskee, on ibuprofeeni ihan ehdoton. Jos kohtaus tulee kotona makoillessani, yleensä selviän ilman lääkettä.
-AT
No jokainen joka ei tahallaan halunnut ymmärtää väärin, tajusi varmasti etten tarkoittanut tuolla orion kommentillani niitä jotka oikeasti lääkkeitä tarvitsee. Ja on sitä itsekukin varmasti napannut lääkkeen päänsärkyyn tai syönyt antibioottia, puhumattakaan sydän tai syöpäsairaista, kroonisesti sairaista...
Mutta minusta orionin mainos on silti tökerö ja suorastaan kannustaa syömään lääkkeitä joka pikkuvaivaan.
AT,
Olet aika onnekas jos selviät migreenistä noinkin helpolla :-)
Itselläni oli aiemmin keskimäärin 20 migreenikohtausta kuussa ja jouduin siksi vuoden sairaslomalle ja mitään tulehduskipulääkkeitä oli turha ottaa koska ne eivät tehonneet millään annoksella.
Ainoa mikä minulla tehoaa on triptaanit eli migreenin täsmälääkkeet ja niistäkään en voi käyttää kaikkia.
Pahoinvointilääkkeet ovat myös ehdottoman tärkeitä, koska vuorokauden jatkunut oksentelu vie nopeasti sairaalaan tiputukseen :-(
Onneksi löytyi lopulta toimiva estolääkitys käytyäni läpi melkein kaikki epilepsialääkkeitä myöten. Nyt olen tilanteeseeni tyytyväinen :-)
-Satu
Juu, pääsen vähällä kyllä. Äitini on ollut useita kertoja sairaalassa migreenin vuoksi - toivottavasti omani ei pahene! Parilla kaverillani on estolääkitys.
Satu, tosi hyvä että löysit avun!
Hei, anonyymi, joka kirjoitti orion- jutusta. En mitenkään meinannut kirjoitustasi. On kyllä tutkimuksia, joiden mukaan lääkkeitä nappaillaan myös turhaan.
-AT
Mielestäni kyseessä on "Fresh" tuote - jos ajatellaan tuoteryhmässään lyhyemmällä säilyvyysajalla valmistettuja tuotteita. Myydän kaupassa myös kevyttä meetvurstia vaikkakaan ei rasvanmäärällä oikeasti päästä lähellekään keveyttä. Monilla tuotteilla on myös sydänmerkki, jolla ilmoitetaan tuotteen olevan vastaavanlaista tuotetta sydänystävällisempi. Näillä siis verrataan vastaaviin tuotteisiin. Eihän kukaan luule että kaupasta ostamasi valmisruoka olisi valmistettu samana päivänä? Mielestäni kuluttaja saa käyttää omaa järkeä ja tehdä omia valintoja ilman että asiaan pitäisi aina viranomaisten puuttua.
Fresh sanana tarkoittaa myös tuoreen lisäksi raikasta tai uutta, joten siinäkin ollaan oikeassa. Voihan olla että jos trendi jatkuu, niin saadaan joku päivä oikeasti tuoretta ruokaa kerta-annoksina.
Kiva että täälläkin ollaan kriittisiä, mutta kyllä itse ainakin ostan mieluummin sen 10 päivää seisseen leivän kuin sen 20 päivää seisseen – kiitos siitä tuotekehitykselle.
Lisään vielä että maistoin tuota Fresh-tuoteperheen katkarapupastaa (kun työpaikallani ei sattunut olemaan pastakonetta, vihannestarhaa ja jäämerestä nostettuja katkarapuja), johon olin aidosti tyytyväinen. ;)
-MikA-
No, olihan se jo aikakin, että Atrialta joku lähtee kommentoimaan... ;)
Mitä voi olettaa saavansa kun ostaa einestä? Hah.
Nyt täytyy lähteä siitä, että koko viestiketjusta juuri kukaan ei valmisaterioita syö. Se tulee selväksi pelkästään jo siitä, että tuotesarjasta ei ole hyvää sanaa sanottavana juuri kenelläkään. Joudun itse työolosuhteideni vuoksi kohtuu usein mikroaaltouunissa lämmitetyn lounaan syömään ja tämän sarjan neljä mikroateriaa ovat todellakin eri maailmasta kuin tähän asti kokemani. On selvää että teollinen päiviksi kylmässä kestämään suunniteltu annos ei ole samassa kategoriassa äidin lihapullien ja pottuvoin rinnalla, mutta syökää hyvät ihmiset ruoka ennen kuin arvostelette. Aivan sama onko aikaisemmin maistamani annokset olleet viileäsäilytyksessä tai pakasteena, tämän atria-fresh sarjan mikroateria annokset ovat omaa luokkaansa minun mielestäni... Johonkin lähelle pääsevät sen jonkun julkkiskokin resepteillä tehdyt (hk:n?) Via-ateriat ja joskus kokeillemani aika hyvän makuinen mutta todella kallis pihviateria (en muista valmistajaa). Jos asian ydin on tuo sana fresh niin menkää nyt itseenne. 10 vuotta vanhaa 450tkm ajettua entistä tila-taxia (vaikkapa nyt mercedes benz vitoa) myydään autoliikkeessä vähänajatteuna siitä syystä että niillä on normaalisti ajettu jo sen 600-700tkm, ei tässä ole sen kummemmasta kyse. Atria on ottanut säilyvyydstä puolet pois ja saanut ateriat maistumaan puolet paremmalle -> se on mikroannosmaailmassa fresh.
No ompa kauheaa onko tuoretta vai 5 sekuntia vanhaa.
Hyviä ne silti on.
Joo Fresh-tuotesarja on kyllä aikamoinen. Ostin R-kioskilta Freshin Kana-Ceasar -leivän, joka haisi omituiselle mutta kun nälkäinen olin ja mikään kauppa ei ollut auki (pyhäinpäivä), söin toisen kolmioleivistä. Koko lauantai-illan voin pahoin tästä johtuen. Laitoin Atrialle palautetta asiasta ja sain sieltä sitten kuuden euron hyvityskortin. Sillähän voin ostaa vaikka toisen leivän tilalle! Sitäpaitsi kyseinen kanaleipä oli muutenkin koostumukseltaan (älyttömästi majoneesia) kuvottavampi kuin tavallinen kolmioleipä.
Ainakin kilpaileviin tuotteisiin verrattuna Atrian Fresh -salaatit (en tiedä noista leivistä, niihin en ole tutustunut) ovat mielestäni parempia. Ennen kärvistelin esim. Härmän Snack Pointin salaattien kanssa, niissä salaatti on nahistunutta, vaikka olisi samana päivänä tehty tuote! Fresh menee vielä viimeisenä käyttöpäivänäkin ja maistuu hyvälle. Eipä oikeastaan kiinnosta, mitä myrkkyjä sitten mahtaakaan sisältää. Eräs tuttu lääkärikin sanoi, että on fiksua syödä sopivassa suhteessa myrkkyjä ja oikeasti hyödyllisiä aineita ;)
Lähetä kommentti