Kasvis tai vegaanisafkaa haluava löytää Berliinissä helposti ruokapaikan. Tässä foto kasvisravintola Mannan antimista. Etualan gazpacho ja taka-alan tofuannos olivat täydellisiä! Suurin osa paikan raaka-aineista on luomua ja palvelu on herttaista. Saimme tosin odottaa ruokiamme aika kauan, mutta toisaalta, ei meillä ollut mihinkään kiirekään. Manna sijaitsee osoitteessa Marienburger Strassse 38.
Löysin ihan sattumalta kreisin näköisen, mutta sisällöltään erinomaisen nettisaitin, jolle on koottu Berliinin kasvis- ja vegaaniravintoloita sekä ruokakauppoja. Kannattaa tsekata Happy Cow.net - sivuston ravintolaehdokkaita, kun haluaa herkutella hyvällä kasvisruoalla. Lista on aika vakuuttava!Morgenrotista ja Eve & Adamsista olenkin jo postannut, mutta vegaaniravintola Hans Wurstista en ole tainnut vielä mainita.

Hans Wurstin ruoka-annokset ovat näyttäviä (kuvassa) ja paikka on ihan hauska, mutta seurueemme onnistui valitettavasti saada hieman keskinkertaista safkaa ja väljähtyneen oloista skumppaa. Tarjoilija oli ihan hassu (hän tarjosi meille esimerkiksi töitä ravintolasta) ja hieman pihalla (tiputteli aterimia maahan), mutta tyttö oli niin herttainen, että eihän sitä nyt voinut kuin niellä ruokansa ja kehua, vaikka safka ei oikeasti ollut niin kummoista. Annoksen kastike tosin oli hyvää... Mutta eipä se pahvin makuista tofua pelasta.
Hans Wurstiin kannattaa kuulemma mennä etenkin sunnuntaina aamiaiselle, ehkä se on parempaa kuin perus listakama.
Mainitsemallani Happy Cown listalla on myös ravtinola Cookies Cream, joka on kasvissyöjien must-paikka Berliinissä. En tajua miten on mahdollista, etten tällä kahden kuukauden pituisella reissullakaan saanut hilattua äässiäni CCn herkkujen ääreen? Kaikki kehuvat paikkaa kovasti, seuraavalla Berliini-visiitillä tsekkaan kyllä paikan. Lupaan!
10 kommenttia:
Noo, ei kannata lupailla mitään - itseähänsiinä vaan syyllistää, jos ei ehdi tai muistakaan:-D
Söitkö minkäänlaista jäätelöä siellä? Monissa ravintoloissa kokki tekee jäätelön itse siinä samalla, kun herrasväki nauttii pääateriaa. Poikkesimme Tampereellakin sellaiseen - tosin pelkästään jäätelölle - mut miten tuolla? Todella hyvää oli ja kokki ihmetteli kauheasti, mitäse karrageeni on, kun tivasin sitä, et ei saa olla yhtään, eikä käsittänyt miksi sellaista pitäs jäätelössä olla. Eikä pidäkään, mutta niin vaan on ja siitä tulee maha kipeeksi, turpoaa mahdottomasti ja saattaa saada poskiontelotulehduksenkin, kun yskä ja kurkkukipu siitä tulee (ei siis johdu KYLMÄSTÄ, vaikka moni niin kuvittelee..)
Niin, onko sun ruokavalio ihan ehdoton maidon suhteen? Luomumaidosta tulee oikein hyvää jäätelöä, kun itse tekee ja sen voi makeuttaa hunajalla. Luomusokerista kun tulee vaivoja... Mut eilen sattui olemaan aikaa syynätä Valion pakkauksia ja satuinpa löytämään muutaman jäätelömerkin, missä sitä karrageenia ei ole, Suklaajäätelö ja suklaanougat ainakin, mut koostumus voi olla eri sit siellä kioskilla... Eikö ole melkoista salapoliisin hommaa? Melkoinen soppa syntyy siellä kioskilla, kun satun jonoon myyjää tenttaamaan:-D
Hei! En syö Suomessa lehmänmaitotuotteita juurikaan, tosin Ehrmannin maitorahka on poikkeus, mutta sehän ei olekaan suomalainen tuote. Siitä ei mene maha kipeäksi, kuten vaikkapa Valion maitotuotteista.
Saksassa söin pari kertaa jäätelöä ja kotimme lähistöllä oli jopa luomujäätelötehdas! Ulkomailla maidon kanssa ei ole ongelmia, Suomessa kyllä.
Suomessa en voi käyttää edes luomumaitotuotteita, valitettavasti.
Mun pitäisi pian tutustua tuohon karrageeni-asiaan, hitsi kun ehtisi tehdä kaiken!!
Karrageeni on merilevaa, enka ihan ymmarra, miten se voisi olla kovin vaarallista. Sita siis kaytetaan hyyteloimisaineena. Toki joku sille voi olla allerginen, mutta se on sitten ihan eri asia.
Ilman muuta aina ulkomailla hyödynnetään happy cowta.
Hans Wurstin ruoka ei tosiaan ollut kummoista. Eve & Adam oli tosi hyvää (mustikat salaatissa!). Voin suositella myös länsipuolen intialaista Satyamia.
Unohdin sanoa että kannattaa itsekin jättää arvioita Happy Cow'hun, kirjautuminen oli nopeaa. Siellä voi arvioida myös Suomen mestat, kuten Noora kohta Vegetaarin (ei ollut saanut yhtään arviota)
Ei ole allergiaa, jos ei siedä karrageenia, kun sillä saadaan terveille (koe-eläimethän syntyvät terveenä ja ensin niille täytyy saada aikaan jkokin vaivam ennenkuin niitä kehiteltäviä lääkkeitä voidaan testata ja niitä saadaan sit karrageenilla, monenmoisia). Vielä 10 v sitten se aine löytyi Pharmacasta ja siellä olikin ainoa tuote, missä sitä E407 oli, se oli peräruiskesuspensio. Miten lienee nykyään... en tiedä.
Mut lue tästä loppusanat:
"Inflammatory bowel disease and colorectal malignancy represent major sources of morbidity and mortality in the United States. A possible factor in the etiology of these pathologies is exposure to carrageenan.
Several investigators have expressed their concerns about the use of undegraded carrageenan in food products (6-10), yet no legislative protection to restrict incorporation of low molecular weight fractions has been enacted. In fact, there has been no substantive review by the Food and Drug Administration of carrageenan since the studies undertaken more than two decades ago. However, there has been increased evidence regarding the cancer-promoting activity of undegraded carrageenan and further confirmation of the carcinogenic potential of degraded carrageenan.
Evidence for the role in carcinogenesis of carrageenan appears to support a nongenotoxic model based on direct toxic effects, for carrageenan has been nonmutagenic in Salmonella mutagenicity testing and nongenotoxic by DNA repair tests (60,102). A model of cellular destruction--from disruption of lysosomes by accumulation of carrageenan by-products or by interference with normal cellular oxidation-reduction processes from sulfate metabolites--emerges from review of the experimental studies. The impact of sulfatases, of either bacterial or human origin, on the metabolism of carrageenan requires further investigation. By interference with the normal intracellular feedback mechanisms associated with arylsulfatase activity, including steroid sulfatase, the highly sulfated carrageenan may have an impact on the availability of active, unsulfated hormones, such as dehydroepiandrosterone, derived from dehydroepiandrosterone-sulfate, and estrone-1, derived from estrone-1 sulfate.
Genetic characteristics that affect sulfatase and hydrolysis reactions as well as the individual intestinal microflora may influence how carrageenan is metabolized and how its effects are manifested. These factors may determine how carrageenan is metabolized differently by different individuals, but these characteristics may not be accessible to manipulation. A basic factor that can be controlled is the intake of carrageenan, which is amenable to dietary modification or food additive regulation.
Although carrageenan is widely used as a food additive for its texture-enhancing properties, other gums, some of which are used in combination with carrageenan, such as locust bean gum, gum arabic, alginate, guar gum, or xanthan gum, potentially can be used alone or in different combinations as substitutes for carrageenan (41,46). Alternatively, higher fat composition can lead to changes in food properties that may compensate for exclusion of carrageenan. Other hydrocolloids that are used as stabilizers and thickeners have not been associated with harmful gastrointestinal effects, and it is reasonable to expect that they could replace carrageenan in many food products. Although the dietary fibers pectin and psyllium affect intestinal motility, ulcerations or neoplasms have not been induced with either these or the other water-soluble polymers used as food additives. In contrast, other highly sulfated polysaccharides, amylopectin sulfate and dextran sulfate sodium, have induced ulcerations and neoplasia, suggesting that the degree of sulfation and polysaccharide molecular weight may be critical for induction of the observed effects (102)."
Gluteenittomissa tuotteissa on myös tavallisesti karrageenia. Onpa moni keliakiaa sairastava saanut sillä ruokavaliolla (?) perheeseensä suolistotulehduksenkin... Monellakin on sellaisia tuttuja ja sitten voidaan olettaa, et se on sukuvika, vaikka vikaa on ollut just siinä koko perheen ruoassa:-(
Sori, näyttää olevan mullakinmonessa eri paikassa noi karrageeniasiat. Pääasia, et ei enää ole mahavaivoja eikä ihokaan vaivaa. Mut kannattaa tosiaan olla tarkkana... aina ei lue carrageenan, vaan se numero vaan E407.
Tällaisen jutun löysin, jos joku haluaa sinne kommentoda, YOSA- tuotteen karrageenista. No, enhän noitakaan ole käyttänyt, mutta kipeeksi tulee siitä muutkin. Harva vaan kertoo, kun joutuu sairaalaan... Pari kertaa hirmukipeeksi oon tullut, kun ei kaikki niitä tuoteselosteita aina lue kunnolla eikä viitsi joka kerta tentata samasta asiasta...:-(
Minulla ei ole aikaa postailla noihin nyt, mut jos jollakin kiinnostaa, tässä yks toinen. Onhan mahdottoman hankalaa, kun perusraaka-aineet on noin pilalla. Mikä sen suolinukan tappoi, ei kukaan selvitä enää - eihän maksajaa sellaiselle tutkimukselle ole olemassa:-(
Lähetä kommentti