29.8.2009

GreenPan

Kerroin tuhannennessa blogauksessani juttuaiheista, jotka ovat jääneet tekemättä. GreenPan on yksi sellainen.

Saan suhteellisen harvoin "korruptiolahjoja", mutta tästä olen ollut kyllä iloinen. Kemikaalicocktailissa ei ole itsestäänselvää, että ilmaiseksi saatua tavaraa tai palvelua kehutaan (luepa Hiusakatemia-postaukseni), joten sikäli ei tarvitse olla huolissaan, että hehkuttaisin tuotteita, vaatteita tai kosmetiikkaa vaan siksi, että hyödyn siitä itse. Mutta jos kyseessä sattuu olemaan tuote, joka toimii, ja josta uskon olevan hyötyä ja iloa muillekin, kerron siitä tietenkin!


Sain GreenPanin viime keväänä, Miltton Showroomin I Am Green-viikoilla ja olen käyttänyt paistinpannuani viikottain siitä lähtien (Berliinissä vietettyä kahta kuukautta lukuunottamatta).

Takana on siis melkein puolen vuoden testijakso, ja pannu on yhä aivan kuin uusi ja aivan yhtä hyvä, kuin uutenakin. Paistopinta ei vaadi juurikaan rasvaa/öljyä, eli GreenPanilla kokkaillessa tulee kuin vahingossa tehneeksi terveellisempää ruokaa (tosin ruoan saa luonnollisesti epäterveelliseksi paistamalla sitä liian korkeassa lämpötilassa tai liian kauan). Parasta on, ettei pannun pintaan jämähdä mikään! Lisäksi GreenPanin saa tiskiharjalla helposti puhtaaksi, ainakin jos sen puhdistaa heti käytön jälkeen (tosin pannun on hyvä ensin jäähtyä hetki), teen itse aina niin. En muuten yleensä käytä pannun puhdistamisessa pesuainetta.

Aloitin GreenPanin kemikaali-infon kääntämisen suomeksi, kun tajusin, että ehkäpä nyt helpotan vähän omaa osuuttani tässä, ja ohjaan teidät lukemaan tekstin GreenPanin sivuilta, klikatkaa kohtaa "about". Pinnoitteesta silti lyhyesti: pannun tarttumaton pinta on saatu aikaiseksi Thermolon-mineraalipinnoitteella, eli mineraalilla, jota käytetään myös keraamisten tuotteiden(esimerkiksi lasituotteiden) valmistuksessa. Pinta kestää siis kuumentamista paremmin, kuin perinteiset nonstick-pannut, joka puolestaan tekee ruoan valmistuksesta terveellisempää ja turvallisempaa.

Tuore ja käsittelemätön ruoka on tietenkin terveellisempää kuin paistettu, mutta silloin kun haluaa pyöräyttää itselleen vaikkapa munakkaan, on GreenPan oiva kaveri.

En tiedä, saako pannua kadunvarsikaupoista, mutta ainakin Konebox.fi näyttää myyvän tuotetta. Pieni pannu maksaa 86 euroa ja iso reilun satasen.

Kuten joku teistä kommentoikin, pötkii myös vanhalla kunnon valurautapannulla pitkälle: se on lähes ikuinen. Mutta se täytyy todeta GreenPanin eduksi, että pannu kuumenee todella nopeasti. Kotipuolessa äidin valurautapannua käyttäessäni tuntuu aina, että pannun kuumentamisessa menee paljon kauemmin, kuin omalla GreenPanilla kokkaillessa. Minusta siis vaikuttaa siltä, että GreenPanin käytössä kuluu vähemmän sähköä, kuin valurautaisen pannun käytössä, mutta tämä nyt on tietenkin vain tuntuma.

Joka tapauksessa, olen itse kokenut pannun hyväksi, ja erityisen hauska yksityiskohta on, että GreenPan on tehty osittain jopa kierrätetyistä raaka-aineista!

18 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

mitä myrkkyjä tavalliseen teflon-pannuun käytetään ja miten vaarallista sillä on ruokaa tehdä?

kte kirjoitti...

Hyvää tietoa! Jos olis vinkata hyvistä kattiloistakin, niin anna tulla vaan :D

Anonyymi kirjoitti...

Vähän ohi aiheen, mutta oletkos Noora kuullut, että Tamperekin pyrkii vähitellen eroon glutamaatista :)

http://www.torilehti.fi/uutiset.php?id=451

Anonyymi kirjoitti...

Teflonpannuista on täällä hyvä esittely, sattui sivusto kohdalle, kun etsin teflonpannutietoa:

http://kemikaalikimara.blogspot.com/2009/06/paistinpannuprobleemi.html

Anonyymi kirjoitti...

Mulle kelpaa valurautapannu ihan hyvin ja kylmäpuristettu luomukasviöljy on terveellistä. Ja kuumeneekin aika nopeasti.
Äsken pyöräytin kikherne"munakkaan". Hyvää!

-AT

Maria V. kirjoitti...

Jos pannu kuumenee nopeasti, se myös jäähtyy nopeasti, toisin sanoen kun siihen laittaa huoneenlämpöistä tai jääkaappikylmää ruokaa. Ei se tietysti aina ruoanlaittoa haittaa.

Öljyjä ei kannata käyttää kovin kuumalla pannulla paistamiseen, koska ne hapettuvat ja muuttuvat ties miksi. Korkeampiin lämpötiloihin ovat parempia stabiilimmat tyydyttyneet rasvat, kuten kookosöljy ja voi.

See kirjoitti...

Miten tuon GreenPanin pohja pitää muotonsa? Teflonpannujen ongelmana on, että pohja menettää muotonsa ja kuprujen takia ei sitten kuumenekaan kunnolla. Jos saisi suorana pysyvän paistin pannun, niin voi autuutta...

Jos tuntuu, että valurautapannun kuumentamisessa menee lämpöä hukkaan, kannattaa muistaa, että pannu pitää lämpönsä pitkään, ja voi sitten vääntää levyn hyvissä ajoin pois päältä. Vaatii tietysti harjoittelua.

Anonyymi kirjoitti...

Hei Noora, ehkä tätä on jo toivottu mutta voisitko tehdä jutun itsetehdystä kosmetiikasta. Ihan kaikkea kun ei tosiaan tarvitse ostaa kaupan hyllyltä. Esim. oliiviöljy ja rypsiöljy on tosi monikäyttöisiä ja sopii muuhunkin kuin ruuanlaittoon.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinnostava postaus ja pätevän oloinen pannu, mutta vähärasvaisen ruoan kutsuminen yksioikoisesti "terveellisemmäksi" on kyllä edesvastuutonta. Tykkään lukea blogiasi juuri siksi, että olet niin monessa asiassa edelläkävijä ja hyvä esimerkki. Älä please sorru jauhamaan samaa virallisterveellistä p*kaa mitä tulee jo joka tuutista muutenkin...! Oletko muuten tutustunut Antti Heikkilän ja Annika Dahlqvistin blogeihin/kirjoihin?

deem kirjoitti...

see, pannujen kupruamiseen ainakin vaikuttaa se, että antaa pannun jäähtyä ennen pesua. Mä ennen jäähytin vedellä ja sain kuprupannut.

Tiivi kirjoitti...

Anonyymille ja muillekin vinkiksi pari juttua teflonista:

http://www.vau.fi/Teemat/Teemakategoriat/Lapsen-terveys/Myrkyllinen-teflon/

http://kemikaalikimara.blogspot.com/2009/06/paistinpannuprobleemi.html

Maria kirjoitti...

Hei! Haluisitko tehdä mikroaaltouunista juttua. Oon koittanu siitä etsiä itse tietoa mutta etsimistaitoni ovat rajalliset. Kun Minä en millään usko että ne kapistukset voi olla hyväksi ihmiselle. Kun taas umpijäärä puoliskoni on täysin toista mieltä asiasta. Ei hänen päänsä varmaan käänny mutta minä tahtoisin tietää lisää ja voisin kuvitella etten ole edes ainoa.

Kiitos mahtavasta blogista!

Maria V. kirjoitti...

Samaa mieltä anonyymin kanssa, että vähärasvaisen ruoan kutsuminen terveelliseksi on edesvastuutonta. Tosin ymmärrettävää, kun kaikki naistenlehdet ja jogurttimainokset yhtä soittoa julistavat vähärasvaisuuden ilosanomaa.

paula kirjoitti...

En ole tuota vielä käyttänyt, mutta monen monta erilaista pannua kyllä. Voisitko selvittää, mitä niille vanhoille tehdään. Mulla on tallessa monta vanhaa, kun ostin uuden Hackmannin keraamisen wokkipannun... ja se on tähänastisista ehdottomasti paras! Tiskikoneeseen ei saa laittaa mitään paistinpannua.

Minne niitä vanhoja pannuja vois palauttaa - ilman että tarvis ostaa uutta tiettyä pannua tilalle? Mun mielestä ne vois ihan hyvin sulattaa ja tehdä vaikkapa laituritikkaita niistä:-D

Oikeaa voita (luomuakin, jos on saatavana!)käytän aina paistamiseen ja silloin riittää "nelonen" meidän hellan säätönapista, ei mene pannut pilalle. Miten lienee kaikki hapot pintoihin vaikuttavat?

Kaaoksen Tsaari kirjoitti...

Itse käytän lasista paistinpannua, ja se on toiminut kuin unelma. Ikää pannulla on jo toistakymmentä vuotta, ja se on palvellut ennen minua jo ainakin viittä eri omistajaa kolmessa eri sukupolvessa. Kaupoissa en ole lasisiin paistinpannuihin törmännyt.

Pannu on kuitenkin käteen aika raskas, ja sillä on helppo käräyttää ruokansa jos ei malta säästellä levynlämmön kanssa. Itse teen yleensä sellaista ruokaa, että levyn voi kääntää kokonaan pois alkukuumennuksen jälkeen. Millään teflonpannuilla en varmaan enää osaisikaan tehdä pöperöitä.

Anonyymi kirjoitti...

Itse käytän paistamiseen vettä, pitää olla melkein koko ajan hellan ääressä kääntelemässä ruokaa mutta en valita.

See kirjoitti...

Löysin Prismasta Heirolin Cerasafe -pannun, jossa ilmeisesti vastaava pinnoite kuin GreenPanissa. Tuntuu ihan mukavalta käytössä. Pinta on kyllä pelottavankin liukas :)

Tämä varmaan pitäisi taas laittaa sähköpostiin, mutta mitenkähän on silikonin turvallisuuden laita kuumenevissa tuotteissa? (Kakkuvuoat, muffinssimuotit jne.)?

Anonyymi kirjoitti...

Valurautapannu on kyllä induktioliedellä tosi tosi nopea kuumenemaan!

Suositut tekstit