17.7.2009

L´oréalin eko-dödö

Luonnonkosmetiikkakoekaniiniksi itseni altistanut kun olen, on testissä taas muutamia uusia tuotteita. Esimerkiksi Biothermin EkoCert-sertifioitu(!) Deo Pure Natural Protect - dödö, joka luonnollisesti on alumiiniton.

On hienoa, että L´oréalin (joka siis on Biotherm-tuotemerkin takana) käsistä lähtee markkinoille jotain luonnonkosmetiikkasertifioitua. Se kertoo ehdottomasti paineesta, jota kuluttajat kosmetiikkamarkkinoille asettavat, hyvä te kaikki! Yhä useampi välittää siitä, mitä kemikaaleja itseensä lääppii ja myös, mitä kemikaaleja pesuvesien mukana ympäristöönsä syytää.


Maksoin dödöstä täällä 20 euroa, joka tuntui Berliinin hintatasoon nähden aika paljolta. Kertokaapa kaverit, mitä Biothermin dödö maksaa Suomessa?

Olen käyttänyt dödöä vasta pari viikkoa, mutta tuntuu ihan hyvältä ja tarpeeksi tehokkaaltakin, jopa eilisen helteessä tarpomisen jäljiltä. Luomukookosöljystä ei ole dödöksi näillä helteillä, mutta alkumatkasta käytin sitäkin ihan hyvällä menestyksellä. Se sopii alle 20 asteeseen hyvin, mutta kuumassa sen teho on hieman.. No epävarma.

Tosin, käytin kookosta kyllä Thaimaan-reissulla dödönä, vaikka hellettä oli käytännössä koko ajan. Askeettinen asuminen ja luonnon helmassa hengailu ehkä asettivat kainaloihin kohdistuneet vaatimukset normaalia alemmiksi. Näin kaupunkioloissa kookos kainalossa ei tunnu tarpeeksi tehokkaalta, mutta makunsa - ja kainalonsa - kullakin. Ehkä joku teistä pärjää kookosöljyllä helteessäkin?

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ostin tuon dödön tarjouksesta 17,90 e. Normaalihinta taisi olla noin 22 e.

Anonyymi kirjoitti...

Olen käyttänyt tuota Biothermin dödöä jo noin pari kuukautta ja mielestäni se on tehokkuudessaan paras ekodödöistä. Hinta taisi olla juurikin 22 euroa kun omani ostin.

-Satu

mervi kirjoitti...

Kiitos tiedosta, Satu! Täytyy kokeilla josko toimisi minullakin...

Anonyymi kirjoitti...

Erisanilla on tullut alumiiniton deodorantti(en tiedä onko siinä sitten mitä muita myrkkyjä). Ja hinta suunnilleen 3e!!

Anonyymi kirjoitti...

Sokoksella tarjouksessa eli hintaa on nyt n. 17€ norm. 22€. Itse ostin dödön viikko sitten ja olen ollut todella tyytyväinen siihen! Suosittelen!

Anonyymi kirjoitti...

Erisanilla tosiaan on uusi alumiiniton dödö, mutta se ei ole ekosertifioitu ja siten sisältääkin mömmöjä:

Aqua, cyclopentasiloxane, steareth-21, glycerin, ppg-14 butyl ether, peg-8 distearate, zinc ricinoleate, steareth-2, ceteth-2, caprylyl glycol, phenoxyethanol, ethylhexylglycerin, sodium benzoate, potassium sorbate, sorbic acid

-Satu

Anonyymi kirjoitti...

Lisäys edelliseen...Silti Erisanin dödö on paljon parempi valinta kuin Dovet tms. dödöt, sillä Erisanin dödöstä puuttuu alumiinin lisäksi myös parabeenit, hajusteet ja väriaineet.

-Satu

Anonyymi kirjoitti...

Aika helkkarin suolainen hinta dödöstä toi pari kymppiä! Vaikka mieluusti sitä kyllä ostaisin. Itsellä käytössä Dermosilin eko-dödö, muistaakseni 2.70e.

Katja kirjoitti...

Miksi dödössä ei saa olla aluminia? Itse olen elänyt siinä uskossa että tosihippi :) käyttää dödönä kristallia, joka kai on alunaa, eli sitä samaa kamaa jolla verenvuoto tyrehdytetään kun partaveitsi leikkaa liian läheltä. Siinä ei sitten ainakaan ole hajusteita ja muita möömmöjä.

Anonyymi kirjoitti...

Katja,

"Mineraalisuolakivissä on noin viisi prosenttia alumiinia, eli huomattavasti vähemmän kuin antiperspiranttipuikoissa tai roll-oneissa."

http://matwww.ee.tut.fi/ymparistoverkko/mediakeskus/uutispalvelu/uutiset/73.html

-Satu

Meeri kirjoitti...

Mäkin olen nyt pari kuukautta käyttänyt tuota Biothermin dödöä. Ostin laivalta noin 17 eurolla. Ainoa miinus on "hyttysmyrkkymäinen" sitrustuoksu, johon kyllä ajan myötä tottuu. Vaihdoin tuohon antiperspirantista, joten aluksi oli outoa, kun kainalot välillä kostuvat mutta eivät kuitenkaan haise. Ennen "normidödöllä" kainaloni olivat kutisevat ja kuivat, mutta vaihdettuani tähän mitään iho-ongelmia ei enää ole ollut. Eli suosittelen kyllä kokeilemaan!

Anonyymi kirjoitti...

Ostin myös n.17€ tax freestä ja tyytyväinen käyttäjä olen myös. Luin jostain ennakkoon tuosta `hyttysmyrkyn´ tuoksusta, mutta täytyy sanoa, ettei se minun nenääni moiselta tuoksu!:D Tai sitten oon niiin metsäläinen...

Pitää paremmin kuin muut...esim. acon dödö...tai kivi-dödö.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa kokeilla Urtekramin kristallidödöjä. On ekosertifioituja, löytyy nykyään Prismoistakin ja hintaa muistaakseni alle kymppi.

Sunshe kirjoitti...

Hei!

Minäkin ostin tuota Biothermin ekodeoa. Olen ollut sen Biothermin roll-onin fani jo useamman vuoden ja täytyihän tämä uutukainen kokeilla. Tykkäsin ainakin sen tuoksusta ja muutoinkin taattua laatua.

Pari euroa ilmeisesti edukkaampi siellä Saksanmaalla kun täällä tuo maksaa juri tuon jonkun mainitseman 22 euroa. Minäkin löysin sen tarjouksesta niin oli edukkaampi

muikku kirjoitti...

Ostin tuota Erisanin alumiinitonta deodaranttia, mutta mulla ei ainakaan pitänyt ollenkaan, kainalot hikosi niin että oli epämiellyttävä olo (itsellä ja ympärillä olevilla...) Tavallinen Erisan ei ole pitänyt aiemminkaan, mutta annoin tälle vielä mahdollisuuden. Seuraavaksi täytyy testata jotain muuta.

Anonyymi kirjoitti...

loreal on aika pitkälle nestlen omistama lafka. ko yhtiön erittäin epäeettistä cv:tä en edes viitsi tässä alkaa listaamaan. pientä viherpesua taas...... toisaalta ihan hyvä, että isot firmatkin yrittää kunnostautua ympäristöasioissa.

Anonyymi kirjoitti...

Ostin jokusen aikaa sitten tuota Erisanin alumiinitonta dödöä ja en aluksi pitänyt siitä eikä se pitänyt kainaloita kuivana eikä hajua poissa mutta sitä ennen käytin kyllä antiperspiranttia että saattoi johtua tottumis kysymyksestä ensiksi. Nyt parin viikon päästä se alkoi toimimaan paremmin kuin hyvin, siinä ei ollut hajusteita jotka ärsyttivät ihoani eikä alumiinia mitä kartan ja nyt pysyy kainalot kuivina (ihme kyllä dödöltä) sekä hien haju poissa. En vaihtaisi, paitsi tota L´oréalin eko-dödöö vois kokeilla jos jostai sais. Mistähä sitä löytyis, ehkä pitäs kattoo jostai. Mistähä sitä Suomessa löytäisi?

Anonyymi kirjoitti...

Stockmannilta pitäisi ainakin kyseistä Biothermin dödöä löytyä.

-Satu

Anonyymi kirjoitti...

Itse olen jo kahden vuoden ajan käyttänyt vuorisuoladödöä. Kun kyseistä dödöä levittää puhtaaseen kainaloon, ei minkäänlaista hikoiluongelmia ole ollut. Tsekkaa tuolta: www.deodoranttikivi.net

ritu kirjoitti...

Ylläolevan kivi minullakin käytössä. Tosi hyvä! Pitää muistaa laittaa joka päivä, eli ei riitä silloin tällöin laittaminen kuten "myrkkydödöillä". Kainalot kyllä saattaa kostuua mutta hajua ei synny. Minusta hikoilla saa mutta haiseminen on epämiellyttävää. Kookos on pahinta oikein kuumilla keleillä, alkaa haista nopeasti ainakin minulla. Viileällä toimii kohtalaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten Noora kirjoitti, on hyvä, että "lorkku" alkaa herätä ekolle.Mutta minua etoo se, että niin tapahtuu vasta sitten kun kuluttajat alkavat herätä!Tähän asti l'Oréal on tyynesti myynyt p...aa (kallilla hinnalla) ilman mitään ekologista/eettistä intressiä.Miettikää vähän millaisen toimijan kassaan kannatte rahanne.Minä ainakin vien omat pennoseni niille yrityksille, joiden tausta on moitteeton - Dr H:lle, Weledalle ja muutamalle muulle.

Anonyymi kirjoitti...

Kookoskin toimii, ainakin Suomen vaihtelevissa keleissä. Ostin juuri kylmäpuristeettua kookosöljyä (Virilo), toimii ihmeen hyvin, jopa hikisen pump-tunnin kesti hyvin. Reilusta hikoilusta huolimattta, ei hajuhaittoja. Erisanin alimiinitonta kokeilin juuri pari viikkoa, petti pari kertaa...

Anonyymi kirjoitti...

Myös ihovoiteena, riittävän pienenä määränä iholle levitettynä kookosöljy toimii hienosti. Tuoksukaan ei häiritse, haihtuu melko nopeasti kokonaan. Tosin mehiläiset tuntuivat sen haistavan, sen verran innokkaasti pörräsivät iholla... En tiedä hyttysistä...

Anonyymi kirjoitti...

Ostin tuota Biothermia tänään. Ensimmäinen alumiiniton deodorantti joka pitää mun kainalot kuivana! Jihuu. Olen varmasti vakikäyttäjä. Hintaa on aika paljon, tosin pakkauskin on normidödöä isompi (75 ml).

usch kirjoitti...

Tämä pitää vielä paremmin kuin kookosöljy! Eikä tule öljynen inha läiskä vaatteeseenkaan.. :) Hinta on kyllä karmaiseva :S Ostin 22,50 eurolla, onneksi Sokoksessa henkilökunta-aleni on -15%...

Anne kirjoitti...

Kehujen innoittamana ostin tätä Biothermia, muttei se kyllä pidä tätä naista hajuttomana ruumiillisessa työssä.

Suositut tekstit