29.6.2009

Salaattitaivaassa

Hyperventilaatio. Hengenahdistus. Silmien hierontaa. Jippii-huudahduksia. Tuuletusta ja voitonmerkkejä. Maailmassa todella on sellainen salaattibaari, jollaisesta olen unelmoinut. Paikan nimi on Eve & Adams ja se sijaitsee Berliinin Mittessä. Tietenkin.

Miksi juuri tämä paikka on niin erityinen? Koska salaatin saa koota itse, koska raaka-ainevalikoima on valtava, koska kaikki on tuoretta ja koska kaikki on luomua!


Homma aloitetaan valitsemalla salaatille pohja (neljä erilaista, itse otin rucolan), sitten sekaan valitaan höysteitä: vihanneksia, siemeniä, pähkinöitä, ituja, tofua, kalaa, lihaa, mansikoita -you name it! Ja lopuksi pimppaus, eli balsamicoa, oliiviöljyä, pippuria, korianteria... Mutta tärkein osuus tulee tämän jälkeen: ennen kuin asiakas saa salaattiannoksen, sekoittaa myyjä kaiken kulhossa huolella, eli juuri niin kuin teen kotona. Salaatti siis maustetaan! Täy-del-lis-tä.

Havainnekuvaa annosten koosta alla. Toisessa salaatissa on iso rucolapohja ja toisessa pieni, mutta eipä kokoeroa juuri huomaa...


Näytänpä vakavalta. Mutta tällainen safka kyllä kieltämättä vetää hiljaiseksi. On ehkä pakko perustaa vastaava paikka Helsinkiin. Tai sitten muutan Berliiniin.

Salaattibaarilla on muuten söötti terassi, on ihanaa syödä ulkona-ulkona. Tykkään.


Söin annokseni joskus kolmen aikaan, eikä vieläkään ole nälkä. Todellista vastinetta rahoille! Salaatin hinnaksi tuli noin 6 euroa (Berliinin hinnoissa "tyyris" lounas).

Tässä yhteydessä on ehkä kohdallaan mainita, että täällä ravintolat tekevät voiton juomilla. Lounas voi siis hyvin olla 3 tai 4 euroa, mutta päälle pitää aina laskea parin euron pullovesi. Ilmaista hanavettä voi toki pyytää, mutta ellet ota hanaveden kanssa esimerkiksi kahvia tai teetä, katsotaan sinua ehkä hiukan nenänvartta pitkin. Ettäs tiedätte!

Psst... Lempiravintolastani saa myös mahtavia smoothieita, joiden ainekset niinikään saa päättää itse!

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Okei, nyt on viimeistään pakko päästä berliiniin! ja tollanen salaatti-baari on pakko saada suomeen! :)

Salla kirjoitti...

Pakko mainostaa Kampin k-supermarkettia, olin tänään siellä ruoka ostoksilla ja sain ostettua kaiken banaaneista suklaaseen luomuna, mahtavaa ja siis hinnat on paljon pienemmät kun ekokaupoissa(vaikka yritänkin niitä suosia on opiskelijan pakko ostaa ruuat jostain muualta)!

Iines kirjoitti...

Ahaa! Eli noita löytyy enempiki! Kysyn uudestaan että ootko törmännyt Einhorn Imbissiin? En tiedä onko sitä siellä enää/onko luomua, mutta vastaava idea oli ja juuri tuollaisen takia haluan Berliiniin! Helteellä nimenomaan halajaa salaattia. Kiitti vinkistä ja joo, Helsinkiin samanlainen asap! =)))

Anonyymi kirjoitti...

Terveysuutisia:

"Kanadalaistutkimuksen mukaan ylipainoiset elävät pidempään kuin alipainoiset, normaalipainoiset ja liikalihavat. Kaikkein huonoin tilanne on alipainoisilla sekä reilusti liikalihavilla, jotka kuolevat keskimäärin muita aikaisemmin

Tutkimusta varten seurattiin yli 11 000 kanadalaisen terveystietoja 90-luvun puolivälistä aina vuoteen 2007 asti.

Vastaavaan tulokseen ovat aiemmin päässeet muutkin tutkijat. Viime kuussa toinen tutkimusryhmä raportoi, että ylipainoiset sydänpotilaat elävät hoikkia pidempään. Tutkimusten mukaan ihmisillä, joiden painoindeksi (BMI) on välillä 25-29,9, on paras ennuste eliniän suhteen. Kyseistä tulosta onkin alettu nimittää hiukan harhaanjohtavasti obesiteettiparadoksiksi."

~heidi kirjoitti...

Tästä oon kyllä niin kade:)

Anonyymi kirjoitti...

Mittessä.Tietenkin.

Tuo tietenkin-sana hämmentää: HÄ????? Mitte?? Tietenkin??? Berliinissä? Huh huh.

Anonyymi kirjoitti...

Voi kun saataisiin samanlainen salaattipaikka tänne Suomeen!! .. ja mieluiten vielä myös Tampereen suunnalle ettei kaikki ole aina Helsingissä :)

Noora kirjoitti...

Iines:En ole törmännyt. Pitää etsiä paikka ja tyypätä :)

Anonyymi:Mutta elävätkö terveinä? Sairaaloissa "elää" vanhoja ihmisiä vuosikausia sängyn pohjalla,mutta onko se hyvää elämää?

Anonyymi:Tietenkin-sana viittaa siihen, että Mitte on omaa lemppariseutuani. Mielestäni on huvittavaa, että MYÖS maailman paras salaattibaari on samassa paikassa :)

Koittaisit relata kaveri. Chillaa kato vähän!

Jukka kirjoitti...

Vähän samaa yrittävät Cafe Ursulassa Aleksilla. Valikoima ei vaan ole yhtä laaja (mutta kohtuu hyvä kuitenkin), ei ole taatusti luomua ja hinta on 9,2 e. Niin ja kastiketta laitetaan loraus koko komeuden päälle ja 90% salaatista jää maustamatta.

Anonyymi kirjoitti...

Lukekaas tuo äskettäin julkaistu tutkimustieto liian hiilihydraatin syönnistä:
http://www.sciencedaily.com/releases/2009/06/090625133215.htm
"...stick to foods like oatmeal, fruits and vegetables, legumes and nuts.."
-Basilika

Sunshine kirjoitti...

Oih, kylläpäs näyttääkin hyvältä nuo salaatit. Tuollainen paikka Suomeenkin kiitos. Ja mieluiten Jyväskylään :)

Lotta kirjoitti...

Aleksin Cafe Ursulassa on vaan valitettavan usein todella huonolaatuisia aineksia, suuri osa valikoimasta on tölkkikamaa yms. Tilanne oli joskus vuosi sitten parempi, mutta nykyään en tykkää enää käydä kyseisessä ravintolassa salaatilla.

Essi kirjoitti...

Kade, kade, kade :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen miettinyt että tuohon lievästi ylipainoiset elävät pidempään -asiaan voisi liittyä osittain sekin, että jos/kun vanhana sairastuu, on mistä laihtua.

Oma mummoni olisi kolmen kuukauden kestäneellä sairaalareissullaan varmaankin kuihtunut hengiltä, jos hänellä ei olisi ollut "vararavintoa" kehossaan, sen verta paljon pakkomakuu ja surkea sairaalaruoka verotti. Nyt hän köpöttelee jo onnellisesti kotosalla ja sairaalassa kadotettuja kilojakin on saanut vähän takaisin.

Sitäpaitsi, ei mummojen ja pappojen kuulu olla luisevia, vaan hieman pyöreitä ja pehmoisia! :)

Suositut tekstit