25.6.2009

Sushi ja E621

Joku laittoi postaukseni perään kommentin ihmetellen, kuinka voin hehkuttaa sushia ja manata natriumglutamaattia, kun sushissa ja misokeitossa on tätä ainetta. Asia ei ole niin yksinkertainen, avaan aihetta hieman.


Surimipuikoissa on natriumglutamaattia. Myös jättiravuissa saattaa olla, koska esimerkiksi kaupan raputuoteissa usein on. Tämä ei kuitenkaan ole varmaa, enkä siis väitä, että jättiravuissa on E621tä ennen kuin olen selvittänyt asiaa paremmin. Tärkeää: sushiriisissä on aina riisiviinietikkaa ja joissain riisiviinietikkalaaduissa tosiaan on natriumglutamaattia, mutta ei kaikissa! Olen itse ostanut esimerkiksi K-kaupasta E621-vapaata riisiviinietikkaa, joten ei siinä ravintolankaan riisissä ihan välttämättä ole natriumglutamaattia, vaikka se toki mahdollista onkin. Veikkaan, että kommentoija tarkoitti juuri tätä asiaa. Sushia voi kuitenkin aivan mainiosti syödä E621-vapaasti, jos esimerkiksi valmistaa sushia kotona. Ohjeet kotisushin tekemiseen löydät aikaisemmasta postauksestani.

Muistutan vielä, että merileväarkeissa ei ole natriumglutamaattia, riisissä ei ole eikä liioin tuoreessa kalassakaan. Vihanneksissa ei myöskään ole tätä aromivahvennetta, eikä soijassa tai wasabissa. Soija tosin on itsessään toinen juttuaihe, kannattaa aina suosia luomusoijaa. Soijaa lukuunottamatta kaikki edellämainitut raaka-aineet ovat erittäin terveellisiä ja suositeltavia, ellet omaa allergioita tai ole raskaana.

Eli sushissa ei ole itsestäänselvästi E621tä. Kirjoittaja väitti, että misokeitossakin olisi glutamaattia, mutta ainakaan minun suosimassani luomumisokeitossa ei luonnollisestikaan voi olla natriumglutamaattia ja aion seuraavalla sushi-keikalla Helsingissä udella, mitä misokeittoa kukin ravintola käyttää. Kerron sitten!

Mutta totta on, että ravintolasushissa saattaa olla natriumglutamaattia ja ainoastaan kotisushi on 100% E621-vapaata, ellei ravintola pysty sitä sinulle takaamaan. Hyvä kun tämä tuli puheeksi. Todettakoon vielä, että jos kysyt ravintolassa riisiviinietikan ainesosaluettelon perään ja saat varmuuden natriumglutamaattivapaudesta ja tämän lisäksi vältät surimipuikkoja ja jättirapuja, olet melko varmasti E621 - vapaalla polulla. Ja tosiaan, japanilaista ruokaa voi syödä riisittäkin, sashimia!

Psst... Ja sushia voi nauttia mainiosti myös vegeversiona, ilman kalaa, vaikka se hassulta kuulostaakin! Lue kotisushi-postaukseni, voit kokkailla vegesushia vaikka kotona!

27 kommenttia:

Aliisa kirjoitti...

Pakko muistuttaa, että E621 on vaarallista vasta kuumennettaessa. Jos se on lisätty esim. riisien keittämisen jälkeen ikään kuin mausteeksi, voi sitä suht huolettomasti syödä.

Noora kirjoitti...

Aliisa: Enpäs muuten tiennyt tuota kuumentamis-asiaa. Kiinnostavaa. Riisiviinietikka laitetaan sushiriisiin aina vasta keittämisen jälkeen, eli vähemmän paha kuin luulisi? Kiinnostava tieto. Pitääkin selvittää tätä tarkemmin.

Aliisa kirjoitti...

Jep, siis tuotahan on käytetty aasiassa mausteena satoja vuosia, ja ei sen kovin vaarallista voi olla jos sitä on luonnostaan äidinmaidossa. Kuumennettaessa kyseisen aineen kemiallinen rakenne muuttuu ihmiselle myrkylliseksi. Länsimainen tehdastuotanto on vaan pilannut kyseisen aineen maineen kun sitä ei osata käyttää oikeaoppisesti.

Noora kirjoitti...

Aliisa:No ilmankos. Länsimaissahan sitä on juuri kuumennetuissa ruoissa, joten siitä johtunee, etten ole kuullut aineesta tästä aspektista puhuttuna mitään

Anonyymi kirjoitti...

Vegesushi on hyvää, mun herkkua! Tosin kasvissyöjänä en muuta ole edes maistanu mutta suosittelen kuitenkin :)

Anonyymi kirjoitti...

söin juuri kasvispyöryköitä. ostin kaupasta kun en jaksanut/kerinnyt tehdä itse. Pakkauskessa luki vain mausteet ja aromi... ajattelin että ei voi mitään pahaa sisältää kun edes E-koodeja ei ollut esillä..

ja nyt mahani on kuin jalkapallo. Möyrii, turpoo ja sattuu.. Enpäs taidakkaan mennä takaisin ulos aurinkoa palvomaan.

=(

paula kirjoitti...

Kiitos taas, Noora!

Pitäiskö mun lähteä sulle kaveriksi kiertämään ruokapaikkoja? Mulle kun tulee jo pienestä määrästä migreeni, jos saan tuota öllöä jossain muodossa:-)

No, älä säikähdä, en riskeeraa enää hyvää oloa, mutta jos joku sai migreenin, kannattaa palata siitä toivuttua keittiölle ja valittaa asiasta, onko juuri pakko pilata ruoka sillä??? En ole ikinä palannut ja siksi kai ne ei tiedä, kuinka helpolla saa mahdolliset asiakkaat karkoitettua - ja jopa sillä viheliäisellä pansuolalla, aromisuolasta puhumattakaan!

Keni kirjoitti...

Voisitko kirjoitella tarkempaa postausta tuosta soijasta, että miksi kyseinen raaka-aine ei ole terveellistä? Ja mikä pan-suolassa on vikana...? :|

nimim. Tahtoo tietää, mitä kantsii suuhun laittaa

glutamaatteja ei lapsillekaan kirjoitti...

Soijasta voi suuri osa olla muuntogeenistä, siksi.

Pan-suolaan lisätty lysiinihydrokloridi on aine, josta monelle tulee migreeni. Sitä ainetta saa laittaa vain suolaan siksi, ettei vaan tuu yliannostusta. Kai silloin voi sanoa, että on päässä vikaa, kun ei kestä sitä YHTÄÄN - tarkoittaa kai hydroklorideja?

syanidi on myrkkyä! kirjoitti...

Pansuolassa on muistaakseni myös paakkuuntumisenestoainetta, jossa on syanidia - se yskittää ja turvottaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos soijan syömistä tarkastelee ilmastonmuutoksen kannalta on se järkevämpää kuin luomulihan syöminen, koska sen valmistukseen ei kulu niin paljon kasvihuonepäästöjä. Lihan kasvatus, myös luomun sellaisen, on ympäristön kannalta yhä melko kestämättömällä pohjalla. eikä ne luomulihatilatkaan aina eläimille mitään pelastuksia ole. Toki jos soijaa arvioi ainoastaan geenimuuntelun avulla, on se taas toinen vertailu.
Itse kasvissyöjänä soijarouhe ja pavut kuuluvat ruokavaliooni useita kertoja viikossa.

Voisit Noora joskus tehdä postauksen luomun ja ei-luomuruoan hintavertailusta. Ja voisit ottaa mukaan vaikka ne Berliinin hinnat. Minusta luomun suurin ongelma Suomessa on yhä siinä, ettei se ole tavallisen kuluttajan ostettavissa. Minä en vaan missään nimessä suostu siihen, että maksaisin esimerkiksi luomuavokaadosta 70% enemmän hintaa kuin tavallisesta, se on ihan posketonta! Tietenkin siinä vaiheessa on hyvä kysyä itseltään mikä on tuotteen oikea (moraalinen) hinta, luomu vai ei-luomu hinta. Suomessa ei-luomu ruoka on vaan todella kallista jo nyt.

Suomessa eli vuonna 2007 650 000 tuhatta ihmistä köyhyysrajan alapuolella eli alle 750 euron nettostuloilla kuukaudessa. Pelottavaa ajatella mitä luku on nyt taantuman jälkeen.

Suomessa luomu saadaan ostokykyiseksi jos varakkaat alkavat suosia sitä yhä enemmän.Heidän joilla on kulutuskykyä tulisi ottaa myös vastuu siitä mihin he rahansa laittavat.

pinea kirjoitti...

"...mitä misokeittoa kukin ravintola käyttää." Toivottavasti tekevät kuitenkin misokeiton itse? Sitähän voisi udella samalla, tekevätkö ravintolat todella itse misokeittonsa ja mitä misoa he käyttävät.

Minuakin kiinnostaa Aliisan kommentti, jään odottamaan lisäpostauksia! :)

Iines kirjoitti...

Harmi vaan että monet varakkaammatkin suosii Lidliä.

Ja soijasta, että googlaamalla löytää kritiikkiä länsimaisten teollisten soijatuotteiden sisältämistä fytaateita tms. jotka väitteiden mukaan ryöstävät mineraaleja kehosta tms. Syön itse soijaa enkä ole huomannut ongelmaa, mutta huolestuttaa silti. Soijaa pitää käsitellä paljon jotta sitä voi syödä, joten ei ole epäuskottavaa teoriassa, että se ei olisi parasta mahdollista ravintoa. Mutta en lopeta syömistä niin kauan kuin löytyy vain pelotesivustoja verkosta.

Hantta kirjoitti...

Mäkin olisin kiinnostunut kuulemaan lisää tuosta Aliisan "väitteestä". Tutkihan Noora asiaa :)

Ja ehkä tuolla soijan epäterveellisyydellä viitattiin myös soijakastikkeen suolaisuuteen. Sehän ei siksi ole mitään terveysherkkua!

ihonvaalennuslääkkeet... kirjoitti...

Niin, herkkyysasioitahan nämä onkin;-)

M.J.taisi sietokyky loppua niihin elohopeavalmisteisiin? Tietääkseni käyttänyt hydrokinonia jo vuosikausia?

Tiesittekö, että amerikkaan on täytynyt tuoda jo vuosikausia kuningattaria Australiasta? Mehiläispesiin tietysti!!!!

No, kukin tavallaan, mutta ihan avoimesti ihmisiä saa höynäyttää nykyään:-(

Sumu kirjoitti...

Eli luomua saat helposti ja halvalla kasvattamalla itse! Eli parvekeella(hanki/tee mini kasvihuone), pihalla(asun kerrostalossa enkä omista parveketta, joten kysyin isännöitsijältä lupaa istuttaa pihalle kasveja, ja suostui, tosin muutkin saavat nappailla esim. herneitä mukaansa mutta nyt ovat innostuneet itsekkin ja tuoneet omat purnukkansa pihalle, eli meidän talonyhtiön pihalla kasvaa mansikoita(amppeleissa), herneitä(paljon), tomaattia(myös kirsikka), erilaisia yrttejä, perunaa, salaatteja, sipulia ym.) Kaikki kasvit kasvaa isoissa ruukuissa/astioissa. Suosittelen kaikkia kokeilemaan perunan kasvattamista ämpärissä! No nyt pitää mennä nukkumaan terv. 24h valvonut

Eli mielikuvitus on rajana kasvien kasvattamisessa! Ja rohkeasti kokeilemaan!

Leena kirjoitti...

"Soijaa pitää käsitellä paljon jotta sitä voi syödä,..." Entä tuoreet soijapavut, niitähän saa myös japskiravintoloista höyrytettynä ja suolattuna, ne on ihania... Pitääkö tästäkin tuoreherkusta nyt kieltäytyä??? Missä muodossa soija on vahingollista? Tässä alkaa olla pää ulalla...

Leenalle kirjoitti...

En tiedä minäkään.

Aika näyttää, jos ollaan näkemässä.

Anonyymi kirjoitti...

Onko paakkuuntumisenestoaineessa aina syanidia? Kuulostaa aika hurjalta...
Noista valmiista misokeittopakkauksista. Ainoa mitä Turun stokkalta löytyi sisälsi kyllä hiivauutetta. Mutta semmoista mietin, että onko misokeitossa aina kalaa? Koska ainakin tuo valmiskeittojauhe sitä sisälsi ja sushikirjankin reseptissä on jotain ihmeellistä kalahommelia.

Laura kirjoitti...

Kaupassa käydessäni syynäsin uteliaisuudesta tuoteselostetta tarkemmin meetwurstipaketista, sinun E621 jutuista innostuneena. Löysin tuotteen jossa ei kyseistä ainetta ollut. Täytyy sanoa, että kun ensimmäisen siivun söin, tuli reaktio: "täähän maistuu ihan pahalta". Joten, oletan että olen onnistunut tähän asti syömään tuotteita joista e621 löytyy, ja että ilmeisesti kieli erottaa selvästi eron...

Karoliina kirjoitti...

tuo luomuruokien hintavertailu olisi siinä mielessä mielenkiintoinen, etteivät kaikki luomutuotteet ole enää mitenkään älyttömän hintaisia!
Esim. Malmin Prismasta saa irtoluomutomaatteja tosi halvalla, eikä siellä taida tavallisia ollakaan. Toisaalta sieltä saa myös niitä kuuden pakkauksia, jotka maksaa n. kolme-nelinkertaisesti verrattuna noihin toisiin... Niitäkin olen joutunut ostamaan siksi, että ne irtotomaatit on loppuneet!

Karoliina kirjoitti...

ja soijassa ongelmana sen geenimuuntelun lisäksi se, että (joidenkin lähteiden mukaan) soijaa ei pitäisi syödä ilman, että se on käsitelty oikein! Kuulemma aasiassa sitä syödään vain fermentoituna, tofuna yms. Ja muualla sitten sitä syödään miten tahansa, jolloin se voi olla jollain lailla epäterveellistä...

~heidi kirjoitti...

Olen blogannut soijasta aiemmin:
http://quinoaa.blogspot.com/2009/05/jalostettu-soija-ja-heksaani.html

Jalostetussa soijassa on heksaania, mikä on vähemmän hyvä juttu. Soijapavuista on ristiriitaista tietoa. Ainakin soija kannattaa ostaa mahd. puhtaana eli luomuna ja ei-jalostettuna.

Noora kirjoitti...

Keni:Palataan tähän!!

Anonyymi:ASIAA!!! Olen ajatellut tehdä hintavertailua Berliinin ja helsingin välillä ja keräilen täällä päässä hintatietoja talteen niin, että muistan ne vielä Suomeen palatessanikin :)

Pinea:Ravintolat voivat käyttää jotain instant-keittoja, joihin lisätään vaan vesi.

Leena:Olen itsekin soija-asioista osittain ulalla, et siis ole yksin! Sanoisin toistaiseksi näin: suosi aina luomusoijaa, jos se on mahdollista ja syö monipuolisesti, ei siis välttämättä soijaa päivittäin, itse teen noin. Enkä syö isoja määriä. Mutta kyllä luomutofua menee ehkä kerran viikossa. Edamame-papujako tarkoitat? Niiden popsimisessa en ymmärrä olevan kyllä mitään pahaa, koska ne on aitoa kamaa, ei käsiteltyjä!

Anonyymi:Misokeitossa ei ole aina kalaa.

Laura:Vaikea sanoa johtuuko se siitä... Mutta mahdollistahan se saattaa olla. En syö metwurstia, joten olen vähän huono vastaamaan...

Karoliina:AARGH!! Tätä pitää NIIN tutkia. Ahdistavaa kun en osaa sanoa juuta tai jaata...

Heidi:Kiitti!

paakkuuntumisenestoaineesta kirjoitti...

"kehittää hapon kanssa erittäin myrkyllistä..."

Huh! Eikä sitä tarvitse aina edes merkitä tuoteselosteeseen:-(

Anonyymi kirjoitti...

Olen työskennellyt helsingin suosituimmassa sushiravintolassa, ja meidän misokeittoon laitettiin natriumglutamaattia ihan suoraan purkista. Määrä on tosi pieni, teelusikallinen isoon pataan.

Noora kirjoitti...

Anonyymi:Kiitos tiedosta. Arvostan!

Suositut tekstit