11.5.2009

Helsinki-Berliini, laivalla ja junaillen

Kuten tiedätte, kesällä 2009 Kemikaalicocktail goes Berlin! Päätin heti matkan varmistuttua, että lentämiselle on pakko alkaa etsiä vaihtoehtoja ja Euroopan sisällä se onneksi on ihan mahdollista. Sitäpaitsi, kun mukana reissaa monia soittimia, olisi ne ollut hankala ottaa lentokoneen matkustamoon. Koskettimille, kitaroille, rytmikamoille ja viululle olisi pitänyt varata oma penkkirivistö. Laivan hyttiin ne sen sijaan mahtuvat helposti.


kuva: Freightbyferry.com

Innostuin kun kuulin, että Malmöstä menee yöjuna Berliiniin. Mutta asiat voi tietty tehdä paljon helpomminkin! Perinteinen laivalla saksaan - kaava on huokein tapa päästä Berliiniin, ainakin jos sitä verrataan Ruotsin halki junailuun (joka myös vaatisi yhden yön viettämisen ruotsinlaivalla). VRltä kerrottiin nimittäin, että aikuisen junalippu pelkästään Malmöseen saakka maksaa 140 euroa per henkilö! Malmö-Berliinin hintaa en edes selvittänyt, koska Rostockin kautta meno paljastui tosi huokeaksi Ruotsin kautta menoon verrattuna.

Kahden hengen B-luokan hytti Tallink-Siljan Superfastillä, välillä Hki-Rostock, maksoi 209 euroa ja juna Rostockista Berliiniin 40,50 euroa (kahden aikuisen liput, reilun kahden tunnin junamatka), eli ihan kohtuuhintaista matkustamista. Jos viettää yön Rostockissa, maksaa hotelli tietty ekstraa.

Rostockista pääsee yöjunalla Berliiniin, mutta koska laiva saapuu satamaan juuri kun yöjuna jo alkaa puksuttaa, on ainakin meidän reittipäivämme aikatauluvaihtoehtojen puitteissa yövyttävä Rostockissa. Otin halvimman hotellin jota Siljan reittiohjelma tarjosi, halvempiakin varmasti löytyy. Itse pidin 88 euron yöhintaa (sis. aamupala) ihan kohtuullisena, sillä kun laskee kahden hengen hankkiutumisen Helsingistä Berliiniin (yö laivalla ja yö hotellissa), tulee menomatka maksamaan 168,75 euroa per nuppi. Ruotsin kautta mennessä olisimme joutuneet maksamaan enemmän jo ennnen kuin olisimme olleet edes Malmössä asti!

Olen hinnasta iloisesti yllättynyt, sillä kuvittelin hinnan olevan vähintään parisataa tai päälle sen. Tietenkin Berliiniin pääsisi halvemmalla ja nopeimmin lentäen, mutta nyt ei mennä halvimman ja nopeimman kautta, vaan dissaten lentoliikenteen aiheuttamia CO2-päästöjä parhaamme mukaan. Jänskää.

Odotan sitäpaitsi laivamatkaa ihan innoissani, lentäminen on jo niin nähty. Ja VRlle tiedoksi: voisitte ottaa mallia saksan junalippujen hinnoista! Aika nihkeää, että Suomessa ekologinen junamatkustaminen on kallis tapa liikkua.

Psst... Kyselijöille tiedoksi: Lentäminen versus laiva CO2-päästöinfoa tulossa!

22 kommenttia:

Maria V. kirjoitti...

Junailu on tosiaan aika kallista, mutta Interrail-lipun hankkimalla saattaa säästää paljonkin. Sillä saa reiluja alennuksia vaikka varaisikin paikkaliput etukäteen. Nyt kun älyttömästä vyöhykejaosta on luovuttu, se on aivan varteenotettava vaihtoehto. Lipun hinta määräytyy iästä sekä matkustuspäivien määrästä.

Helsinki-Berliini-välin taittamiseen laiva Rostockiin on varmaankin paras vaihtoehto.

Noora kirjoitti...

Maria V:Joo VR suositteli meille aluksi interrail-lippuja, mutta kun olemme perillä kaksi kuukautta, ehtii lippu vanhentua ennen kotimatkaa, joten se ei oli ollut kovin kannattavaa, koska laivamatkasta on kuitenkin maksettava junalipun päälle.

Stazzy kirjoitti...

Die Bahn muuten tarjoaa päivälippuja, joilla saa matkustaa koko päivän saman osavaltion sisällä. Olisko 29 euroa, tai jotain sinnepäin. Se on ihan näpäkkä tapa turisteilla.

Anonyymi kirjoitti...

Onko laivamatkustamisen + junamatkan päästöt muka merkittävästi vähäisemmät kuin suoran lennon? Vähän epäilyttää...

Ava kirjoitti...

Miusta ois kanssa kiva nähdä vertailu tuon laivamatkan ja lentomatkustamisen päästöeroista.

Noora kirjoitti...

Stazzy:Kiitos vinkistä!

Anonyymi ja Ava: Voisin itseasiassa tehdä sellaisen Olotilan puolelle..!

Anonyymi kirjoitti...

itse matkustan berliiniin 1kk päästä rahtilaivalla, hinta 32€ plus sitten juna saksassa, joten kannattaa mennä rahtilaivalla jos on mahdollista, ainakin pääsee halvalla jos varaa ajoissa lipun. :)

an kirjoitti...

Lipaston (http://lipasto.vtt.fi/) mukaan autolautta päästää 223 g CO2 ekv./hkm, lyhyehkö lento 260, pidempi Euroopan lento 149. Sähköjuna ~20.

Olen siis käsittänyt, että lentäminen ja laivamatkustaminen on lähes yhtä saastuttavia. Juna ois paras, mutta Suomesta ei kovin helpolla pääse pois pelkkiä raiteita pitkin (edellyttäis esim. viisumia Venäjälle).

Noora kirjoitti...

Anonyymi:Olen joo kuullut, että jopa tuolla hinnalla pääsee! Meillä mukana paljon kamaa ja lähtöpäivä yksi tietty, joten niillä spekseillä mentiin.

An:Jep, kyse on matkan pituudesta. Esim. Tukholmaan on ihan yhtä saastuttavaa mennä laivalla kuin lentäen.

Anonyymi kirjoitti...

Laivamatkailun saastuttavuus riippuu myös laivasta. Ruotsinlaivoilla ravintolat yms. vievät ison osan laivasta. Sen sijaan Superfast Ferriesin laivoilla ei ole niin monia ravintoloita. Tai ainakin se millä itse olen kulkenut, oli selvästi ajateltu siistiin matkustamiseen, ei bilettämiseen tehty laiva. Itse asiassa siitä syystä myös mukavampi... Enemmänkin kyydissä on (tietääkseni) rekkoja. Hauska piirre oli pelihuone - ei mikään rahapeliluola, vaan seurapeleihin keskittynyt! Ennen lähtöä ilmestyneet lehdet olivat tarjolla, ja sitten seurapelejä, jotka sai hakea neuvonnasta ilmaiseksi iloksi.

Anttoo kirjoitti...

Lennon ja laivamatkan saastuttavuuden eroa on tosi vaikea mitata, koska tällöin pitäisi jollain tavalla pystyä erottelemaan CO2:n lisäksi muutkin saasteet. Esim. rikki- ja typpipäästöt, sekä päästöt veteen (käymälä, öljyt) ja kaatopaikalle vietävät jätteet. Vaikea paletti, joten helpointa onkin yksinkertaistaa ja katsella CO2-päästöjä.

Toisaalta, jos uskoo Risto Isomäkeä, niin pelkkä CO2 ei ole lentojen ainoa ongelma. Hän puhuu suihkukoneiden jättämien tiivistymisjuovien roolista, joka on kuulemma yllättävän iso.

Junien osalta taas isossa roolissa on käytetyn energian raaka-aine. Usein sähköjunia vertailtaessa kv tilastot perustuu johonkin sähköntuotannon keskiarvoon. Esim. Suomessa VR:n sähkökalusto käyttää 100% uusiutuvaa, en usko että se aina näkyy kv tilastoissa.

Itse tällä lätinällä ei ollut suurtakaan roolia ja antia ihmiskunnalle. Mutta pääpointti oli että eri kulkumuotojen ympäristövaikutusten vertailu voi olla hankalaa...

Anonyymi kirjoitti...

Olen yrittänyt tehdä vertailua eri matkustustapojen välillä jo vuosia. Millään kun ei voi pysyä kotona, vaikka tietää miten kamalan saastuttavaa matkustaminen on.

Vihreä Lanka teki jutun joku aika sitten Tallinnaan matkustamisesta, linkitän sen tuohon loppuun. Sitä voi ehkä hiukan soveltaa tähänkin asiaan, vaikka Tallinna onkin paljon lähempänä kuin Berliini. Pitäis jo viimein saada se kunnollinen rautatie Baltian läpi!

Jossain tuli vastaan tuon Superfastin päästöt, jotka muistaakseni olivat aika isot, koska laiva on niin nopea. Rahtilaivalla olisi siis paras mennä, mutta olen kyllä itsekin mennyt kerran juuri Rostockiin tuolla laivalla. Ihan vaan vaihtoehtona lentämiselle, vaikka taisi ainakin tietyillä mittareilla olla lentoa pahempi.

http://vihrealanka.fi/kuluttaja/ekologisesti-tallinnaan

Leena kirjoitti...

Edelliseen sushi- ja tähän matkailupostaukseen liittyen; osaisiko Noora tai muut blogin lukijat vihjata Tukholmasta hyvää sushiraflaa? Olen matkalla sinne kuukauden päästä...

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on pakko kommentoida VR:n lippuhintoja. Tuttavani kertoi, että kesällä avataan uusi lentolinja Turun ja Riian välillä. Helsinkiin pääsee lentäen Riian kautta 21e/suunta. Halvemmalla siis kuin junalla Turku-Helsinki välin! Tuskin monikaan alkaa lentäen tätä väliä kulkemaan, mutta ihan vaan vertaillakseni hintoja...
/EM

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä Saksassa on kalliimmat junaliput kuin meillä (ja on paremmat junatkin!), mutta siellä on usein erilaisia tarjouksia, esim. jos ostaa junalipun hyvissä ajoin. Ja sitten jos matkustaa paljon kannattaa hankkia BahnCard 50 (matkat puoleen hintaan). Sen saa muuten opiskelijahintaan ulkomaisellakin opiskelijakortilla, opiskelijoille tiedoksi!

Anonyymi kirjoitti...

Jos ostaa H&Mstä ja GinaTricot'sta ei oikein sovi valittaa laadusta.Sitä saa mitä tilaa. Olen noista ostanut vaan en osta enää. Mutta jos/kun tavara on hintavaa, on laadunkin oltava sen mukaista. Jos ei valita,ei laatu kohene koskaan. Muistaakseni Hanna Sarén on konkurssissa. Konkurssipesistä ei saataviaan juuri saa.

Eve Birgitta ja Kaitsu kirjoitti...

Kylla ma oon ainakin kasittany, etta junamatkustaminen on paljon ekologisempaa kuin lentaminen. Se on ainakin paljon hienompaa! :)
Lentaminen on mielestani aika sielutonta, astut sillipurkkiin ja whuuuuuuuum olet esim 6 h paasta jossain IHAN eri ilmastossa ja kulttuurissa ym. Siina ei ehdi sopeutua muutokseen.

Ollaan nyt itse Intiassa ja ollaan Suomesta saakka vedetty pelkilla junilla ja busseilla. Ja pitaa kylla sanoa, etta en kadu yhtaan! Parhaimpia kokemuksia ikina kun nakee maisemien vaihtuvan Venajan harmaudesta Mongolian alankoihin, Kiinan teollistumisen vaihtuvan Tiibetin vuorimaisemiin, siita taas Nepalin tropiikkiin...
Jos joku nyt sanois, etta olis olis ymparistoystavallisempaa lentsikalla niin HAH. Kylla sen valimatkan pitaa kasittaakseni olla sitten yli 500km (?) jotta lentaminen olis "kannattavaa".
Taa juna-bussi matkustaminen on tullut meille kylla kannattavammaksi rahallisestikin, mutta toki kun liikutaan Aasiassa niin hinnat on eri hintaluokkaa. Mut Euroopassa on hyvat ja elintasoomme nahden tosi hyvat Interrail mahdollisuudet, paljon eri vaihtoehtoja. Ehka myohemmin kesalla Eurooppaan sit :)

Eve

Anni kirjoitti...

Eve: oot niin oikeassa. Lentämiseen liittyy aina sellainen epätodellinen tunne, ettei kauas kuulu päästä näin nopeasti. Hitaasti matkustaessa tuntuu, siltä että on oikeasti kaukana kotoa.

Eve Birgitta ja Kaitsu kirjoitti...

Anni: Joskus jopa toivoo, että pääsis vähän ajassa taaksepäin, jolloin matkustaminen oli vielä enemmän matkustamista, jolloinka ei ollut nettiä, kännyköitä ja lentokoneita. Vois lähetellä enemmän etanapostia ja olis vielä enemmän "siellä maailmalla". Täytyy sanoa, että nyt tulee monesta asiasta päästyä tavallaan liian helpolla, lentokoneet yhtenä esimerkkinä. Kuluttavasta elämäntyylistä on tehty helppoa.

pgrt kirjoitti...

monet pitävät dieselin pienhiukkasia paljon co2:ta pahempana asiana ja sillä osa-alueella laiva häviää varmasti aika reilusti suihkuturbiineille?

Anonyymi kirjoitti...

Vieläkään ei mitään tietoa päästöistä. Asiasta tietävät kyllä tietävät, miksi. Laivamatkailu on aivan sairaan paljon pahempi ilmastotuholainen kuin lentomatkailu, moninkertaiset päästöt. Tässä on klassinen esimerkki siitä, miten hyvää tarkoittavat hölmöt tuhoavat maapallomme ja (ainakin ihmislajin) elämän monin verroin tehokkaammin kuin isot pahat pojat. Valitettavasti.

dakkus kirjoitti...

Ruotsalaisten junien lipunmyynti toimii hieman samaan tapaan kuin halpalentoyhtiöiden. Jos ostat kauan etukäteen, saat lipun huomattavasti halvemmalla, jopa ihan pariinkymppiin voi päästä Tukholmasta Malmöön.
Ongelmana vain on, että ulkomailta lipun ostaessa saa sen yleensä ostamisajankohdasta riippumatta kalliiseen hintaan, eivätkä SJ:n nettisivut tue mitään kansainvälistä maksutapaa.. Jos on ruotsalainen kaveri auttamassa, on mahdollista saada hyvinkin halvat liput.

Toimiva vaihtoehto sen sijaan on swebusexpressin bussit, joihin alle 26-vuotias pääsee Tukholma-Malmö -välille noin neljälläkympillä. Malmö-Berliini maksaa tällä hetkellä 60e, vuosi sitten oli 30e.

Ja sitten on bussireitti Tallinnasta Berliiniin ja edemmäksikin. Muuten kiva, mutta kun ekallakin lautalla missaa bussin, pitää tulla jo edellisenä keskiyönä ja juoda jossain sopuhintaisessa baarissa kaljaa aamukuuteen asti. (bussiin ei sitten välttämättä pääse kännissä)
Paluumatkalla vastaava ongelma: Bussi saapuu vikan lautan jo lähdettyä
Nämä aikatauluongelmat voi tosin kiertää ajamalla Tallinna-Vilna Eurolinesilla yhden yön yli ja seuraavan yön yli Ecolinesilla Vilna-Berliini(-mikäliekaupunki)
Paluusuunnassa vaihto Ecolinesista Eurolinesiin Riiassa, josta vaihtoyhteys lähtee 01:10 mutta on halvempi tai Vilnasta, jossa noustaan Riian läpi kulkevaan bussiin paljon aiemmin - eli kaupunkiakin näkee vähemmän.

Suositut tekstit