
Olisi tietty pitänyt ottaa superlähiksiä rotsin ihanista yksityiskohdista, ehkä palaan niihin myöhemmin. Vaikka smokin yksityiskohdat unohtuivat kuvata, kengät kuitenkin kuvasin, tietty. Valkoinen paita on muuten alakerran tädin antiikkikaupasta, maksoin siitä kaksi euroa.

Korkkarit eivät ole vintagea tai kotimaista tekoa, kuten smokki ja paita, popot ovat "jotkut vaan". Hmph, koska me alamme saada ajankohtaista, ekologista ja eettistä kenkädesignia?!! Onneksi on olemassa edes ihana Minna Parikka. Minna on kyllä nero.
Releistä oheissälään: kynsissä on Santen kemikaalishittivapaata kynsilakkaa (shiny red05), josta on tullut suokkarini. Kynnet taitavat olla se ainoa asia naisen kehossa, jota "värjätään" hiuksia useammin. Kemikaaliasiat kandee ottaa niin lakoissa kuin hiusväreissäkin tosissaan! Ystäväni äiti sai todella pahan ihottuman kynsilakan yliherkkyyttä aiheuttavasta kemikaalista ja kärsi vaivasta pitkään (palaan tähän myöhemmin, koska en muista kemikaalin nimeä ulkoa). Hiusvärien kemikaaliriskit eivät enää liene teille uusi juttu. Varo etenkin mustia värejä! Niin hullulta kuin se kuulostaakin, mustaksi värjääminen on kemikaalialtistuksen kannalta vaarallisempaa kuin blondaaminen. Blondaamisessa on tietty omat miinuksensa, se tekee hiuksista esimerkiksi helposti hamppumaiset.
Omassa päässäni on oma väri, hiusten värjääminen on ainakin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää. Hiuksista puheenollen: eipä ole muuten Hiusakatemiasta kuulunut mitään, esimerkiksi kutsua siihen kesäiseen tarkastukseen, josta mainitsin... Kiinnostavaa omassa hiusvärissä muuten on, että se tosiaan muuttuu ihanasti, jopa päivittäin. Kesällä se muuttuu kullanruskeaksi, vähän vaaleammaksi kuin talvella, onneksi kesä tulee tänne taas viikonloppuna!
23 kommenttia:
Kyllä allergisen reaktion jälkeen tukan väri ei hetkauta enää ollenkaan, Kamalaa, jos joutuu uudelleen jonku niinkin mitättömän asian takia ensiapuun. En ole saanut sitä hiusväristä, vaan titaanidioksidista... Mut sillee ne asiat menettää merkitystään ja tulee uusia asioita tilalle;-)
Jos mullakin olisi noin ihanan väriset hiukset, niin en minä niitä värjäisi :(
Hännystakki on frakki,
James Bondilla on smokki.
Eipä toimivaa myrkytöntä kynsilakkaa taida oikein olla olemassakaan. http://www.purebodysolutions.com/nailpolishreview.htm
Anonyymi:Itseasiassa aika monella meistä ON kivan värinen tukka, mutta se vaan näyttää juurikasvuvaiheessa hiirenharmaalta! Jos malttaa kasvattaa oman värin esiin saattaa huomata, että se on aika jees! Mutta onhan se totta, että tummien vanhempien lapsena olen onnekseni saanut tummat hiukset ja ripset.
Viilaaja: HÄPÄSY!!! Anteeksi. Totaalista sanasekoilua, hävettää. Onneksi teitä viilaajia on, huh. Olen niin nolona :/
Ihanat vaatteet ja kengät! I like. Mulla on kanssa Santen lakkaa, ja myös hiukseni saakoon nyt rauhan värjäämiseltä. Ovat sen verran elämän aikana kärsineet, kun teininä piti jatkuvasti vaihdella blondin, punapään ja mustatukan välillä ja vielä viime vuosina värjäsin säännöllisesti tummemmaksi Lorealin perusväreillä. Onneksi hiukset voi leikata pois, tosin päänahan kautta ihmeytyvät kemikaalit sitten poistuvat hitaammin.
Minäkin olisin kommentoinut tuota frakin ja smokin eroa, mutta tais mennä jo. :) Itsellä meni useampi vuosi tajuta se ero, miestä huvitti. En kyllä tajua vieläkään, että miksi on erikseen smokki- frakki- ja tavallinen valkoinen paita!
On muuten tosi ihanaa tuo sinun kynsilakka. Pitänee mennä shoppailemaan!
Onko olemassa jotakin kemikaalivapaata hiuslakkaa? Kuulostaa mahdottomalta yhdistelmältä. Lakkani on loppu ja täytyisi ostaa uusi, näinköhän on olemassa joku vihreä vaihtoehto?
Noora: Valitettavasti mun hiukseni ovat luonnostaan todella värittöät. Sitä pahentaa se, että ne ovat erittäin huonossa kunnossa erilaisten lääkkeiden sivuvaikutusten seurauksena :( Pakko silloin tällöin aina käyttää kevytsävytteitä, jotta näyttäisi jotenkin ihmismäiseltä.
Hyviä neuvoja mahdollisimman ympäristöystävällisistä hiusväreistä yms. tuotteista otetaan siis vastaan!
Mä vietin 40-vuotisjuhlani frakissa. Kaunis oli, vaikka ite sanonkin :-)
En ole edes tiennyt, että kynsilakkojakin saa luonnonkosmena!! Tuo oli hyvä uutinen.
Eihän ne santenkaan lakat täysin kemikaali vapaita ole mutta miljoonatsiljoona kertaa parempia kun ne normi lakat.
Sulla on todella upean väriset hiukset älä koskaan ikinä värjää :)
Anonyymi jolla on elottomat hiukset, itselläni on myös myrkky lääkkeet jotka tekevät ihosta ja hiuksista hirveän näköiset mutta kun muutin ruokavalioni lähes vegaaniseksi ja luomuksi(syön silloin tällöin luomu lihaa ja kananmunia) ihoni ja hiukseni elävöityivät yllättävän nopeasti. Olen käynyt nyt myös säännöllisesti kosmetologilla ja kampaajalla joka sävyttää hiuksiani oman värisellä värillä ja nyt ystäväni ja tuttavani sanovat että näytän ihan terveeltä siltä normaalilta hannalta ennen syöpä diagnoosia. :) no itse huomaan sairauteni vielä peilistä ja kehostani mutta voin sanoa että oloni on sata kertaa parempi nyt lähes-vegaani LUOMU ruokavaliolla ja sillä että en enään käytä kemikaalisia tuotteita! jopa terve siskoni joka hehkui jo ennestään on muuttunut paljon säteilevämmäksi samoilla keinoilla kun minäkin :D
Niin ja on pakko antaa kunnia ja ISO kiitos Nooralle tästä kaikesta!! Kiitos!
Hihii, olen nähnyt sinut pari kertaa kaupugilla ja olen meinannut moikata sinua :D vaikka mä en edes tunne sua mitenkään muuten kun kempparin kautta :D
Hanna: Kiitos neuvoista. Ruokavalion vaihtaminen lähes-vegaaniseen ei onnistu, kun on niin paljon ruokarajoitteita. Luomua yritän syödä mahdollisimman paljon. Vielä ei ole näkynyt hiuksissa :(
Ja niitä pikkuisen parempia kenkiä voi katsoa osoitteesta http://www.terraplana.com/
No tämä nyt ei mitenkään liity frakkiin tai tukkaan.
Huomasin eilen Lasipalatsin terdellä että siihen cafe Lasipalatsin viereen tulee kivan kuulonen kauppa josta saa lähi-ja luomuruokaa ja sapuskaa pientuottajilta. Näin vaan sen lakaatin joka oli ikkunassa jotta en tiiä asiasta enempää. Se käsittääkseni aukiaa ens viikolla.
"No tämä nyt ei mitenkään liity frakkiin tai tukkaan.
Huomasin eilen Lasipalatsin terdellä että siihen cafe Lasipalatsin viereen tulee kivan kuulonen kauppa josta saa lähi-ja luomuruokaa ja sapuskaa pientuottajilta. Näin vaan sen lakaatin joka oli ikkunassa jotta en tiiä asiasta enempää. Se käsittääkseni aukiaa ens viikolla."
Tuo avataan kai 1.6.
Joo tosta lähiruokakaupasta mä laitoin uutislinkin vähän aika sitten tänne.
Ihanaa Noora että sulla on oma väri! Multa lähtee loput värilatvat juhannuksena kun loma alkaa! Jee. Liittykäämme kaikki yhteen ja aloittakaamme uusi omatukka-muotivillitys!
Saram:Ei ymmärtääkseni ole :( Mulla on käytössä Ctrinin Sensitive, joka on Allergia ja Astmaliiton hyväksymä, mutta ei se kemikaalivapaata ole. Silti paras vaihtoehto, jonka olen itse löytänyt.
Anonyymi:Muistetaan!
Hanna:KIITOS SULLE!! Ja tsemiä kaikkeen. Ihana viesti.
Anonyymi:Arvaa mitä, mulle on käyny sama. Olen meinannut moikata esim. YLEllä jotain uutisankkureita, joita en tunne mitenkään. Mutta kun niistä tulee "tuttuja" tvn kautta. Mua saa kyllä moikata :D
Anonyymi:Voisinkin tehdä blogauksen Terraplanasta...
Annepa:OHO, kiitos vinkistä, tsekkaan!
Iines:JOO OMATUKKAVILLITYS ALKAA NYT!!
Joo hei tuo hiusvärijuttu on tosi huippu ja mahtavaa, että tuot sen esille.
Mie oon ollu lapsesta asti atoopikko ja herkkänahka. Pari vuotta sitten jouduin taas tukeutumaan ihotautilääkäriin, koska päänahka oli totaalisen auki ja taipeet ja naama oli hehkuvanpunasen laikukkaat.
Lääkäri sanoi, että hiuksia älä värjää enää koskaan. Mainitsi eritoten tälläisestä aineessta kuin 4- phenylenediamine eli aniliini. Läkäri kertoi, että aineen aiheuttamaan yliherkkyyteen on kuollut muutama ihminen. Aniliinia käytetään myös turkisten ja nahkan värjäyksessä ns. välituotteena. Siitä saadan mustan lisäksi myös harmaata, violettia ja punaruskeaa. Blondivärissä sen pitoisuus on 0,2 % ja mustassa %. Sallittu vasta vuonna -91.
Tämän tiedon jälkeen en oo värjänny hiuksiani enää ollenkaan. Päänahan märkivä ihottuma on parantunut miltei kokonaan. Lääkäri sano niin suoraan asiasta ja ajattelin, että hiusten värjääminen ei oo niin tähdellistä tässä elämässä jos keran on vielä riskiryhmässä.
Ps. Siun blogi on aivan mieletön ja täältä on saanu paljo uutta käyttökelpoista tietoa!!
Nina
Olen itsekin atoopikko, kuten edellä olevakin.. Ja on aivan super-vaikeaa yrittää löytää sopivia tuotteita! Kun jo perusvoidettakin joutuu vaihtamaan muutaman kuukauden välein vain sen takia, että iho kyllästyy siihen eikä tehoa enää ole. Kempparista on ehdottomasti hyötyä, kun haluaa vähän reaktioita aiheuttavia tuotteita. Ja kannatan todellakin myös luomutuotteiden valintaa, vaikkakin tähän asti opiskelleena olen joutunut luomuostoksia hieman rajaamaan.. Mutta jospa nyt taas töiden alettua :)
Hyvää kesää kaikille!!
Kynsilakoissa on usein ainakin formaldehydiä, joka on melkoinen myrkky.
Täällä http://babyslime.livejournal.com/174054.html (7 / Can I use hairspray/colour my hair?) ois ohje oman hiuslakan tekoon, taatusti kemikaalitonta. En ole itse vielä kokeillut, mutta laitoin tänään hiuksiini sitruunaa toiveena saada aurinkoraitoja, ja hiukset tuntuivat ihan siltä kuin ois lakkaa suihkutellut, joten uskoisin noiden toimivan.
Itse rakastan ekologisia, kierrätysmateriaalista valmistettuja El Naturalista-kenkiä, joita voi ostaa verkkokaupasta tai ihan vaikka Aleksi 13:sta. Minulla on talvikengät sekä kesäkenkiä, aivan ihania, ja loistavat kävellä!
Lähetä kommentti