Kempparissa on etsitty oikein yhteisvoimin ravintoloita, joista saa terveellistä ja huokeaa ruokaa. S on kehunut Trocadero-nimistä lounasravintolaa minulle ainakin vuoden päivät ja nyt olen vihdoin päässyt testaamaan ruokaa itsekin, kahdesti itseasiassa. Mikä paikka ja mitä ruokaa!


Tämä pieni, sympaattinen ravintola sijaitsee vilkkaalla Uudenmaankadulla, mutta se on silti lähes huomaamaton. Enää en tosin ihmettele miksei kadulla ole mainoskylttejä: paikka on erittäin suosittu ja kuulemma usein täynnä. Moni ottaakin lounaan mukaan. Tarjolla on aina upea salaattivalikoima sekä päivän pasta, keitto, falafelit, liharuoka ja erilaisia piiraita. Itse olen ottanut molemmilla kerroilla salaatin ja keiton, hinta on 7,5 euroa. Pasta ja salaatti maksaa 8,50.


Parasta Trocaderossa on, että kaikki on tehty alusta alkaen itse - myös oliivien marinadi! - ja ruokavammainen ei maitoa-vehnää-hiivaa - ihminenkin saa syödäkseen herkkuja lautasen täydeltä. Kuvan salaatti ja keitto maistuivat ihan uskomattoman herkullisilta!
Ne teistä, joilla on monia allergioita tai yliherkkyyksiä tiedoksi vielä, että omistaja - joka myös valmistaa ruoan - tietää jokikisen raaka-aineen ja mausteen ulkoa, eikä Trocaderon ruoassa todellakaan käytetä natriumglutamaattia tai muita E-höysteitä. Aitoja mausteita, tuoreita vihanneksia (ja hedelmiä) ja laadukkaita raaka-aineita. Myös kasvissyöjä saa Trocaderosta kattavan lounaan: oma lounaani kuvassa on täysin lihaton.
Trocaderossa ideana on siis syödä reilu salaatti, jonka kylkeen ottaa joko pastan, keiton tai muita vaihtoehtoja. Näin vatsa täyttyy pääosin salaatilla, joka on tietenkin hyvä asia ja huomattavasti parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi täyttää itsensä pelkällä pastalla. Tarjolla on myös tuoreita, itseleivottuja sämpylöitä, maistuvat kuulemma erittäin herkulliselle. Hinta-laatusuhde Trocaderossa on ehkä Helsingin paras. Taidan siirtää työhuoneeni Punavuoreen.
Trocadero löytyy osoitteesta Uudenmaankatu 2.
16 kommenttia:
Noora: tämä nyt ei liity Trocaderoon, mutta ruokailuun kuitenkin. Luin mainoksen Green to Grow-tuttipulloista, jotka ovat BPA-vapaista materiaaleista valmistettuja muovisia tuttipulloja. Eivät sisällä myöskään lyijyä, pvc:tä tai ftalaatteja.
Herääkin kysymys - mitä nuo sitten sisältävät? Voiko olla yhtä turvallinen tuote kuin lasinen tuttipullo? Mitä sanoo asiantuntijamme Noora :)?
Green to Grow'ta myy ainakin Bebes (http://www.bebes.fi/kauppa/product_info.php?products_id=2295&cookiecheck=1)
Anonyymi:Käyn lukemassa, kiitti vinkistä. Palaan tähän!
Green to Grow -tuttipullot on ainakin omien sivujensa mukaan tehty PES-muovista. Lyhyen googlailun perusteella se näyttäisi olevan tämän päivän 'the muovi' vauvatarvikkeissa.
Ymmärtääkseni tämä ei ole mitään biohajoavaa muovia, mutta varmaan turvallisempaa käyttää kuin nuo BPA:ta erittävät muovit.
nostan nyt uudestaan sitä loistavaa artikkelia Our Ocean's are Turning Into Plastic... Are We?. Siinä maalataan hyvin tehokkaalla tavalla se, mitä ns. "vanhojen" muovien käyttö teollisuudessa lopulta tekee maapallolle. Kyse ei ole vain muovin liukenemisesta ruokaan, vaan loppujen lopuksi siitä, että ympäristömme täyttyy näkymättömästä muovista, jota hengitämme ja syömme vaikkapa luomuruoankin mukana.
http://www.bestlifeonline.com/cms/publish/health/Our_oceans_are_turning_into_plastic_are_we_2.php
Trocadero on ihan ässä! Harmi, ettei enää tuu lounasaikaan oltua noilla kulmilla, muuten kävisin siellä yhä ahkerasti.
Voi kun löytyisi joku luomuisa paikka iltaruokailuunkin... Olemme siipan kanssa lähdössä kahden viikon päästä viikonlopuksi Helsinkiin, ja hyvät ruokapaikat ovat meillä väähn hakusessa..
olen vastikään löytänyt tämän upean blogin ja teen oikein muistiinpanoja tätä lukiessani :D kiitos Noora taas raflavinkistä joka täytyy testata pikimmiten! *rustailee*
aurinkoista kevättä joka vihdoin on saapunut! (ainakin Hkiin)
unak
Trocadero on kyllä loistava! Mutta lounasaikaan harmittavasti aina ihan samperin täynnä.. Voisivat siirtyä isompiin tiloihin :)
En nyt muista mut ootko testaillut myös fabianinkadun zucchinia? Myös tosi hyvä!
Taitaa olla makuaistit kadoksissa jos Trocaderosta tykkää. Salaatti on perus Amica-tasoa (vain porkkanaraaste puuttui), kasvislasagne näytti lähinnä koiranruoalta; makuja sen suolamäärän alta ei erottanut. Leivät olivat sen sijaan ihan ok. Hinta: ok, laatu: ei.
Jk, Amicallahan on loistavat salaatit :D Oikeasti, jos vertaa vaikkapa perus-Rosson tai muiden ketjuravintoloiden salaattipöytiä opiskelijaravintoloiden salaattipöytiin, voittavat jälkimmäiset kyllä kirkkaasti. Ja opiskelijaravintoloista Amicoista olen löytänyt parhaat salaattitarjoilut. Yleensä on yhtä tai kahta lajia raastetta, salaattia (jossa ehkä vaikkapa ananasta mukana), papuhöystöä ja punajuurta/etikkapohjaista salaattia. Plus päälle ripoteltavat siemenet ja pähkinät ja salaatinkastikkeet. Että en menis Amicaa käyttämään ainakaan haukkumamääritteenä :D
Jk: Mitä, oletkohan käynyt kuitenkin jossain muualla kuin Trocaderossa? Salaatti on ehkä paras lounasruoakapaikan salaattipöydästä löytyvä, johon olen törmännyt. Ja se leipä on ehkä heikoin lenkki, kun se on sellaista vitivalkoista pizzapohjaa.
En ymmärrä mitä huikeaa siinä salaatissa on. Lehtisaalaattia, purkki-borlotteja ja oliiveita. Huikeaa? Ei tarvitse mennä kun vaikka Tony's Deliin tai Ursulan yläkertaan niin saa maistuvampaa salaattia.
kiitos vinkistä!
haluan vinkkaista, että Vanhassa kauppahallissa (kauppatorilla) on Vegetaari-niminen putiikki, jossa myydään lounaita mukaan tai ne voi syödä paikan päällä viereisessä kahvilassakin. Ruoka on täyttä luomua ja miltei elävää ravintoa. Tosi hyvää! Ruoan lisäksi voi tilata porkkanamehun, venhnänorasmehun tai energiajuoman. Kannattaa kysyä tarkemmin.
Kojusta voi ostaa muitakin luomuherkkuja (hedelmiä,vihanneksia,viljoja, mehuha yms yms yms)
Rakastan ko. raflaa, omistajamiekkonen on ihana persoona! Kerran sain ystäväni kanssa pussilliset päivän leivonnaisia mukaan, sillä "ne menisivät vain pahaksi" seuraavaan päivään mennessä.. vaikka ei ollutkaan sulkemisaika niin saimme ihanat herkut kotiin. Eräs ystäväni myös käytti Trocaderoa cattering-palveluna YO-juhlilleen ja oli UPEAA. Namnam.
Jk:Yhdyn Iisiin, onkohan kyseessä sittenkään Trocadero..? Salaatit on ihania!
Kaffein:Oo, hyvä säkä :)
Täytyypä käydä seuraavan Helsingin visiitin aikana tsekkaamassa ravintola. Kiinnostusta on etenkin, kun Tokion lempiravintoloihini kuuluu yksi Trocadero niminen ranskalainen paikka :)
Lähetä kommentti