27.4.2009

Luomukeidas Kurvissa

Vaikka tavallisissakin marketeissa alkaa jo löytyä luomuelintarvikkeita, ovat luomukaupat asia erikseen. Kurvissa avattu Galleria Keidas on Helsingin uusin luomutulokas, josta saa ruokatavaran lisäksi esimerkiksi tekstiilejä,taidetta ja koruja.


Itse ostan Keitaasta etenkin luomulampaan jauhelihaa, josta olemme pari kertaa tehneet ihan överihyviä lihapullia. Seuraavan kerran kun kokkailemme niitä, laitan teillekin reseptin. Luomulampaan jauheliha maksaa Keitaassa 15,90 kilolta (luomupossu maksaa 13,80 kg) ja se tuodaan liikkeeseen Tammisaaresta, Bovikin tilalta. Viimeksi kun ostin jauhelihaa, oli eläin teurastettu aamulla, eli tuoreudesta ei ainakaan tarvitse tinkiä.

Keitaasta saa luomulihan lisäksi myös ihanaa omppuhilloa, hapankaalia, mehuja, tuoretta leipää (spelttileipää myös!), hunajaa, säilykkeitä, pastaa, karkkeja, teetä - kaikkea luomuna. Valikoima on kivan monipuolinen, saatavana on myös luomuperunaa ja vihanneksia.

Alimman kuvan voiveitset ovat hellyyttäviä! Kaupan valikoimissa on myös muita puisia keittiötarvikkeita kuten lastoja. Puuvälineitä kannattaa suosia keittiössä muovin sijaan aina kun mahdollista, sillä puusta ei irtoa kemikaaleja ruoan sekaan (muovilasta saattaa unohtua liian kauaksi kuumalle pannulle) ja onhan se myös tietty muovia ekologisempi materiaali.

Palatakseni vielä mainitsemaani jauheliha-asiaan: syön lihaa kerran, pari kuussa ja silloin se on lähes aina luomua, riistaa tai lammasta. Lampaiden elinolosuhteet kiinnostavat allekirjoittanutta paljonkin ja toivon pääseväni tutustumaan luomutilojen eläinten elinoloihin piakkoin. Jos luomutilalliset lukevat postaukseni, kutsukaa minut ihmeessä tutustumaan tilaanne! Hmm... Ehkä voisin vierailla luomutiloilla myös Berliinissä?

Selvitin muuten juuri, että Malmöstä menee suora yöjuna Berliiniin! Ehkei ekomatkustaminen olekaan niin vaikeaa? Palaan tähän aiheeseen pian!

31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Myös Tukholmasta menee suoraan yöjuna Berliiniin. http://www.berlin-night-express.com/

Itse en ole vielä testannut mutta kolmen viikon päästä ajattelin tuota koittaa Suomeen palatessani. Slowtravel ei ole ollenkaan vaikeaa ja siinä matkalla näkee niin paljon enemmän kuin lentäessä!

-Anni

Anonyymi kirjoitti...

Paitsi, kun aloin katsella tarkemmin, niin ei se taidakaan olla suora tosiaan kuin vain Malmösta asti. Sorry tästä.

dippa kirjoitti...

Saisko kysyä että minkä ikäinen (tai mitä ikäluokkaa) olet? Tunnut hyvin asiantuntevalta mutta et kovinkaan vanhalta niin kiinnostaapi. :)

peppilotta kirjoitti...

ekomatkustaminen on tosiaan euroopassa tosi helppoa, ainakin näin yksin tai kaksin matkustavalle joustavalle tyypille :)

käväisin olosuhteiden pakosta tässä vähän aikaa sitten pariisissa lentäen, ja takaisin tullessa aloin miettiä kuinka paljon aikaa meni siihen, että pääsi hotellista rautatieasemalle, josta junalla lentokentälle, jossa monen tunnin odottelu ja taas suomessa sama juttu... melkein 12 tuntia! samassa ajassa ehtisi junalla tosi pitkälle, "harmi" että tuossa välissä on itämeri, joka hankaloittaa kyllä tuota ekoaspektia ja lisää matka-aikaa ainakin.

Noora kirjoitti...

Anni:heh :) Ehdinkin jo innostua, hih..

Dippa:28 vee, eli vuosikertaa -81.

Peppilotta:Joo, Itämeri on kyllä tolta kannalta nihkeä juttu :) Muuten ihan kiva tosin.

Elena kirjoitti...

Näyttääpä ihanalta! Tuonnekkin pitäisi päästä käymään kesällä :)

Liisa kirjoitti...

Ilmeisesti Berliinin lähistöllä on vaikka kuinka paljon luomutiloja, eli ehkä joku lammastilakin löytyy! :)

Tässä muuten pari hyvää linkkiä Berliinin ja Brandenburgin alueen luomukauppoihin.

Bio-einkafsführer on luomutilojen ja -kauppojen yhteinen opas, josta löytyy tietoa luomuleipomoista -ravintoloihin ja kosmetiikkakauppohin. Noita maatilojakin on listattu useampia.
Paperiversiota saa Biomarkteista, mutta identtinen pdf löytyy kätsästi netistä: http://www.bio-berlin-brandenburg.de/fileadmin/Bilder/Rubriken/Einkaufsfuehrer/ekf-2008.pdf

Osoitteessa www.bio-berlin-brandenburg.de on sitten muuten vaan kasoittain luomutietoa.

Wilkommen vaan tänne Euroopan luomupääkaupunkiin! :)

Liisa kirjoitti...

Ilmeisesti toi linkki oli liian pitkä, joten klikkaapa alla oleva sivu auki:

http://www.bio-berlin-brandenburg.de/aktuelle-projekte/bio-einkaufsfuehrer/

..ja siitä sitten oikeasta reunasta Der Bio-Einkaufsführer zum herunterladen. Ach so! :)

Anonyymi kirjoitti...

Pakko laittaa tämä linkki:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/200904289486644_uu.shtml

Onkohan itse Jungnerin ansiota vai jonkun muun? :)

Ja sano siellä talossa (kun sinulla sanomiset tunnutaan ottavan tosissaan ;)), ettei Yle-veroa!! Minulla ei ole tv:tä eikä sitä kautta kauheasti motivaatiota maksaa Teidän susheja tai aamupuuroja, vaikka aivan loistavaa tuo toiminta onkin. Ei kyllä huvittaisi maksaa siltikään vaikka kuvaputkiradio nurkassa seisoisikin.

iisi kirjoitti...

Loistavaa - ja vielä kotimatkan varrella!

Paula A. kirjoitti...

Puutuotteissa kantsii todellakin katsoa millä ne pesee... Ilmeisesti puulastat aika tehokkaasti imee sisäänsä pesuaineet, joten varsinkin konepesu kannattaa unohtaa...

Kyllä nyt ylpeillään, että yleläiset saavat sushia... Hieman särähtää ulkopuolisen korviin, vaikka tuskin sushin tekeminen kallista on, mutta silti. Ehkäpä se on miten tuo esitettiin iltalehden uutisissa.
Sen sijaan sen kasvisruokapainoitteisen työpaikkaruokailun järjestäminen olisi oikeasti ylpeilyn aihe.

Maria V. kirjoitti...

Käsittääkseni se Malmö-Berliini juna menee laivalla itämeren yli. Ekologisempaa olisi varmaan mennä laivalla suoraan helsingistä Saksaan, eli Rostockiin? Eiköhän sieltä pääse junalla sitten eteenpäin. Itse menisin melkein mieluummin lentäen kuin itämerenlaivalla, mutta onneksi täältä pohjoisesta pääsee ruotsin puolta kätevästi junalla, ei tarvi miettiä merenylityksiä.

Jos kuitenkin junailu Ruotsin kautta houkuttaa, pääsee Malmöstä puolessa tunnissa Kööpenhaminaan, josta pääsee Hampuriin, josta pääsee Berliiniin. Kuulostaa monimutkaiselta kun on monta vaihtoa, mutta ei se niin hankalaa ole. Ja voi viettää vaikka päivän Tukholmassa, päivän Köpenhaminassa ja päivän Hampurissa jos huvittaa!

Anonyymi kirjoitti...

Asia ei liity tähän postaukseen, mutta oletko tutustunut ruotsalaiseen Camino-lehteen? Loistava! http://www.caminomagasin.se/
Akateemisessa sitä myytiin jonkin aikaa vuosi sitten, mutta myynti lopetettiin kun ei ollut ostajia...

Zepa kirjoitti...

Uudessa Voimassa oli juttu tuosta kaupasta, sehän on siis Rostislav Aallon putiikki. Kävin siellä kerran ja totesin saman mikä Voiman jutussakin tulee ilmi (ihan lämmöllä vaan, juu), että asiakaspalvelulta ei kannata odottaa liikoja, jos Rostislavilla sattuu olemaan jotain mielenkiintoisempaa tekemistä kuten vaikka puhelimeen puhumista ja filmin leikkaamista. No, itepä ottaa tappionsa.

Laura kirjoitti...

Mahtavaa kuulla, että Keitaasta saa luomulihaa, jonka löytäminen on usein hankalaa!

Esim. Hakaniemen hallista ei viimeisimmällä visiitilläni luomulihaa löytynyt. Täytyy antaa pisteet lähi-K-supermarketilleni, joka myy jatkuvasti luomunaudan jauhelihaa ja on tänä keväänä ottanut valikoimiinsa myös luomupossua.

jenna kirjoitti...

Ihan mahtava toi Camino -linkki! Se lehtihän on kuin kemppari :) ruotsalaiset sen osaavat...<3 harmi vaan, että lehdestä taitaa hyötyä parhaiten, jos todellakin asuu Ruotsissa. Ainakin nettisivun jutut olivat enimmäkseen vinkkejä ravintoloista, kaupoista ja muista tapahtumista Ruotsissa.

Anonyymi kirjoitti...

Vielä pakko vähän kommentoida.

Itse olen matkaillut nyt useamman kerran Eurooppaan Ruotsin läpi. Joku vuosi sitten menin myös laivalla Rostockiin, vieläkin poden siitä omantunnontuskia :D Nuo isot ja nopeat alukset saastuttavat reippaasti enemmän kuin vaikka lentokone. Ja kävi muuten aika pitkäksi, kun oli suljettuna 24 tuntia laivaan.

Mutta siis Ruotsin läpi pääsee helposti. Junalla pohjoiseen, bussilla lähimmälle Ruotsin juna-asemalle (itse menen aina Luulajaan) ja siitä esim. tunnelmallisella yöjunalla kohti Tukholmaa tai Göteborgia. Ruotsista pääsee helposti Köpikseen ja sieltä sitten Hampuriin. Itse olen onnistunut tasan yhdesti Köpis-Hampuri-välillä ottamaan junan, jota ei lastata laivaan Rodbyssä ja ajella laivalla Putgardeniin. Matka on tosin todella lyhyt (kestää reilun 30 min), jos vaikka vertaa Helsinki-Rostock väliin. Ja sit kun on Rostockissa koko ihana Eurooppa onkin ulottuvilla! Voisikohan tuo yöjuna mennä samaa reittiä?

Itse, kun olen vielä alle 26 vuotias, olen aina ostanut interrail-lipun. Esimerkiksi Saksan (loistavat) rautatiet eivät ole mitään halpoja.

Tulipas sekava sepustus!
-Anni

luomulihapullia muillekin kirjoitti...

Hei, valmiita luomulihapullia saa ihan mihin vaan K-kauppaan, minne kauppias niitä tilaa. Ne on mahdottoman käteviä! Ostankin aina hyvissä ajoin - siis pari päivää ennen sitä parasta ennen-päivää - kaikki mitä jääljellä on, laitan pakkaseen ja herkuttelen sitten eväänä niitä; ehtivät matkalla sulaa hyvin ja voi syödä vaikka kylmänäkin:-)

Kauppias tilaa sitä jaktossakin, jos eivät jää myymättä. Toimii! Tarjouksessa niitä ei koskaan ole, sillä monessa paikassa ne kerätään jo edellisenä päivänä ROSKIIN (talon omia käytäntöjä) ettei vaan unohdu hyllyyn. Siis tuollaista tuhlausta, vieläpä järjestelmällistä:-(

Anonyymi kirjoitti...

Ekokaupoissa on yleensä aivan liiankin suolaiset hinnat. Kaupoissa myydään jo suht koht normaaliin hintaan luomua.

jotenkin tuntuu että tuollaiset erikoisliikkeet lisäävät niihin hintoihin helsinki + erikoisuus lisät. Toisinaan näkee samoja käsitöitä muualla halvemmalla.

harmi =/

Anonyymi kirjoitti...

Usein ainoa asia mikä ekoilussa tökkii on juuri hinta ja se tuntuu erittäin ikävältä kun haluaisi olla mahdollisimman eko. Komppaan edellistä kirjoittajaa.
Myös matkustelussa on hinnalla hitosti väliä. Esim. itse vierailen syystä ja toisestakin kohtuullisen usein esim Berliinissä. Lentokoneella menee puolitoista tuntia ja parhaimmillaan menopaluun saa satasella. Paljonkohan maksaa junailla ensin Suomesta Ruotsiin ja Ruotsin halki Tanskaan ja Saksaan puhumattakaan siitä, miten helvetisti aikaa siihen menisi?
En keksi miten voisin viettää ekolomaa esim yhden viikonlopun ajan, jos haluan esim Itä-Eurooppaan kaupunkilomalle??

Maria V. kirjoitti...

Viikonlopun kaupunkilomalle oiva junamatkakohde on tietysti Pietari. Aika lailla kaikki muut suurkaupungit taitavat valitettavasti olla liian kaukana. Jos haluaa ekomatkailla, joutuukin muuttamaan koko suhtautumistaan matkoihin: ei käväistä pikaisesti Pariisissa, Roomassa tai Berliinissä, vaan lähdetään matkalle! Parin viikon junamatkalla ehtii unohtaa täysin arjen, ja niiden muistojen avulla jaksaa hyvin odottaa vuoden tai kaksi seuraavaa matkaa.

Junamatkalla ei voi erottaa toisistaan matkustusaikaa ja "varsinaista lomaa", kun ne kietoutuvat yhteen. Junassa istuessakin näkee maailmaa ja junan ulkopuolella voi pistäytyä useammissa paikoissa kuin lentokoneella koskaan.

Junamatka on vain aivan eri loma kuin kuin lentokoneella tehty!

Anonyymi kirjoitti...

Minkä valmistajan ovat nuo yhden kommentoijan mainitsemat luomulihapullat?

Anonyymi kirjoitti...

rahtilaivalla taitaapi päästä parhaiten saksaan siis jos ajattelee ympäristön kannalta :)

Anonyymi kirjoitti...

Miten ne tuhannet kilometrit junalla on sitten ekosysteemin kannalta parempia kuin esim laivalla tahi lentokoneella?
Saastuttavat junatkin vaikka tottatoki pienemmässä määrin kuin esim laivat mutta mikä ero tulee siitä jos lähtee etelä-Suomesta pohjoisen kautta kiertäen junalla Ruotsin läpi kohti Saksaa???
Kilometrejä kertyy ja matkustusaikaa.
Kuitenki joutuu käyttämään jonnin sortin laivaa/lauttaa ja linja-autoa siinä sivussa.
Onko tässä nyt mitään eroa muuta kuin siinä että on parempi mieli kun en saastuttanut vaikka niin teit kuitenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Luomulihapullia valmistaa ainakin Jukan Kotiliha, http://www.jukankotiliha.fi .

Ostattepa mitä tahansa niin aina pienessä kaupassa on kalliimpaa kuin isossa mikä on ihan ymmärrettävää kun on pienemmät volyymit. Yrittäkääpä itse maksaa pienellä ekokaupalla vuokrat, palkat, erilaiset sivukulut, luvat, verot jne. Katteiden täytyy olla ihan toista luokkaa kuin Citymarketilla.

Ymmärrän hyvin ettei kaikilla ole varaa valita mutta jos on niin älkää antako kahden ison kaupan (S ja Kesko) monopolisoida ruoka-alaa. Niiden osuus on jotain vajaan 80 prosentin luokkaa. Sairasta.

Maria V. kirjoitti...

Itsekkään en olisi ensimmäiseksi neuvonut eteläsuomalaisia koukkaamaan pohjoisen kautta Ruotsiin, koska siinä alkaa jo päästösäästö junalla kulkemisesta käydä pieneksi. En kyllä tiedä mitään lukuja päästöeroista eri liikennemuotojen välillä.

Ja rahtilaiva olis ehdottomasti paras tapa mennä Helsingistä saksaan. Kyllikki Villan Vanhan rouvan lokikirja avasi silmäni rahtilaivamatkustamiselle, mutta se taitaa nykyään olla vaikeampaa kuin ennen. Eikä tietenkään onnistu täältäpäin Suomea.

Rahtilaivoja lukuunottamatta vältän itse laivoja erityisesti itämerellä koska meri on niin huonossa kunnossa. Sen takia saattaisin lentää ennemmin kuin mennä risteilijällä, jos vaihtoehtoja olisi vain nämä kaksi. Siitä tulee (tuleeko?) enemmän päästöjä ilmakehään, mutta ilmakehä kestää sen paremmin kuin itämeri.

paula kirjoitti...

Mut miten saataisiin luomuruoka sairaaloihin, kun niitä ruokia ei vaan voi syödä, jos aikoo tervehtyä! Hirvirrävä yskä tulee pelkästä käytävillä leijuvasta pussikeittojen hajusta:-(

Anonyymi kirjoitti...

http://lipasto.vtt.fi/yksikkopaastot/ Tälläinen sivu on olemassa, jossa siis tietoa liikenteen päästöistä. Toimii toki periaatteessa vaan Suomen juniin.
www.bahn.de muistaakseni ilmottaa ainakin Saksan junien päästöt. Ainakin tällä laskeskeltuna junalla kannattaa vaikka kiertää (ainakin jos miettii vain hiilidioksidia).

Anonyymi kirjoitti...

Me löydettiin tää jo tammikuussa 8D Ei ollut kyllä sillon vielä niin paljoa tavaraa.

Arska kirjoitti...

Pakko kommentoida, kun tämänkin blogin innoittamana kävelin tänään lasteni kanssa "kahvilaan" Galleria Keitaaseen. Olipa pettymys... Kallio-lehdessäkin mainostetut luomukorvapuustit olivat todella kämäisen näköisiä! Kaiken kruunasi huono palvelu ja myyjän paskaiset kynnenaluset. En viitsinyt pyytää tekemään patonkia. Samaa tavaraa myynnissä, kuin esim. Alepassa... Hintoja en viitsinyt edes vertailla. Heinon tukun toimituslista olisi kyllä ollut vapaasti luettavana tiskillä.

Masentavinta koko jutussa on se, että tällaiset puodit eivät mielestäni ole tosiaankaan hyväksi luomukuluttamisen valtavirtaistumiselle. Tai siis jos joku mieltää vain tällaisen luomuksi.

Miksei luomukahvila-ajatusta voi toteuttaa tosissaan?!

Luomulihaa Kalliossa saa esim. Hakaniemen Sokoksen S-marketista.

sandra kirjoitti...

Hei!
Tervetuloa käymään uudistuneessa Galleria Keitaassa! Kaikki muu on uutta paitsi nimi, omistajakin siis vaihtunut. Tarjolla tuoretta leipää jota saa ostaa kotiin, tai sitten syödä niin paljon kun haluaa päivän keiton kanssa. Suurin osa tuotteista luomua, ja tavoitteena saada melkein kaikki luomuna. Viikonloppuisin brunssi, joka on ollut kovin suosittu. Jos ihmettelet, niin tämän vanhan postauksen löysin googlen avulla! Tervetuloa!

Galleria Keidas / GoodPie Bakery

Suositut tekstit