20.4.2009

Kiinnostava aamiainen ja kiinnostava pakaste

Hei kaverit. Olen taas ollut materiaalinkeruukeikoilla ja parin päivän tietokonelakossa. Onneksi olette itse pitäneet yllä keskustelua edellisen blogauksen perässä!

Osallistuin tänään erittäin kiinnostavalle Kosmetiikka, kemikaalit ja terveys - aamiaiselle. Olen vieläkin aivan täpinöissäni. Sain ihanan luomuaamiaisen lisäksi tuhdin infopaketin ajankohtaista kemikaaliasiaa ja muistutuksen siitä, miksi välillä koen olevani Kemikaalicocktailin aiheiden kanssa yksin: aamiaiselle osallistujat oli laskettavissa yhden käden sormilla.

No me muutamat saimme eksklusiivisen aamiaishetken Suomen kemikaaligurujen, Satu Hassin ja Anna-Liisa Sundquistin tykittiäessä asiaa, jota on luvassa tänne lähipäivien aikana.

Jotta saatte juttunne, alan kirjoittaa sitä nyt! Sillä välin teaserina alla oleva kuva. Tuttu tuote?


Selvitän parhaillaan Kitchen of Joyn Panang Curry Chicken with Jasmine Rice - pakasteen mahdollista E621-pitoisuutta. Natriumglutamaatin käytöstä ei mainita pakkauksessa mitään, mutta maahantuoja myönsi, ettei kaikkia aineita ole mainittu tuoteselosteessa. "Kaikkia salaisia ainesosia ei voi paljastaa", mutta maahantuoja Lejoksen edustaja lupasi palata asiaan. Odotan!

Tiedän tämän tuotteen olevan monen suosikkipikalounas juuri siksi, ettei se sisällä "mitään pahoja aineita". Tuoteselosteessa lukee näin:

Ainekset:

Thai-jasmiiniriisi 50%, Panang currykastike 29,15 % (kookosmaito, vesi, Panang currykastike, sokeri, kalakastike, ruskea ruokosokeri, modifioitu tärkkelys), broilerinliha 20 %, marinaadi (vesi, suola, sokeri, dekstroosi, soijakastike), kasvikset 0,85 % (punainen chili, kiffir lime-lehti).


Miksi sitten olen niin varma, että tuotteessa on glutamaattia? Koska tuote on erittäin halpa ja makukin viestii glutamaatista. Veikkaan myös, että nykypäivänä tällaisten tuotteiden valmistajat painattaisivat kissan kokoisin kirjaimin pakkaukseen "Glutamate free" jos näin todella olisi. Palaan tähän heti kun maahantuoja avaa sanaisen arkkunsa. Ja mikä se E621 olikaan? Lue täältä!

18 kommenttia:

paula kirjoitti...

No jos ei sitä natriumglutamaattia olisikaan, samat oireet tulee ruokosokerissa olevasta glysiinistä ja glutamiinihaposta. Eikös ole ovelasti piilotettu, periaatteessa samaa ainetta... glutamaatteja kuitenkin nekin! Selviää oireiden perustella herkimmillä.

Miksi ihmisen herkkyys muuten olis jotenki huono asia?

Elsa kirjoitti...

:D joskus tää alatisairaus kaikista maailman aineista ei voi muuta ku naurattaa. Anteeksi!

Heini kirjoitti...

Minä saan punaiset huulenrajaukset ilmaiseksi natriumglutamaatista. Ja jos sitä on todella paljon ruuassa, rupeaa se kutittamaan ihan kunnolla ja huulet ovat kuin tulessa. Ei yhtään kivaa. Ruokosokerista en saa niin pahaa reaktiota.

Noora kirjoitti...

Paula:En ole sanonut, että herkkyys olisi huono asia.Mitä tarkoitat?

Elsa:Saa nauraa :) Sanoisin, että jos kaikista ruoassa olevista aineista välittäisi yhdestä ainoasta, olisi E621 hyvä vaihtoehto. Mä en todellakaan koe olevani alatisairas vaan erittäin terve ja onnellinen siitä, että on monia ei-eineselintarvikkeita!

Heini:Joo, aine voi tosiaan vaikuttaa noinkin. Eipä tarvii rajata huulia, jos sävy vaan kelpaa :)

Zepa kirjoitti...

Tämä ei mitenkään liity, mutta katsokaa ... siis liittyy Kemppariblogin aihepiiriin toki KYL:
http://i.gizmodo.com/5219598/how-long-will-our-world-last-yes-we-are-screwed

Musta on niin hienoo että kuolen viimeistään 30 vuoden päästä ja ilman jälkeläisiä: tää maapallon ryöstön finaali on aika turhauttavaa katottavaa.

paula taas kirjoitti...

Tarkoitin tietysti ihan vaan yleisesti kaikille esittää kysymyksen, miksi meidän tosiaan täytyis sietää kaikkia elimistölle vieraita aineita... en vaan osannut ilmaista sitä oikein, sori. Tuli vaan mieleen se eka kerta, kun kysyin kerran sairaiden palstalla yhdeltä aluevastaavalta, mihin ihminen tarvitsee makuaistia. No, sen jälkeen koko ketjuun ei pystynyt vastaamaan, kun siihen ilmestyi LUKKO! En ollut mokomista ikinä ennen kuullutkaan, kun en tajunnut sitä asetelmaa, et noi vertaistukiryhmät on lääketehtaiden perustamia markkinointikanavia eikä silloin kukaan sanonut, että reseptilääkkeiden mainostaminen on laitonta. No, selvishän sen jälkeen monta muutakin asiaa, mutta sitä en hyväksy, että terveistäkin ihmisistä saadaan noissa tutkimuksissa (käypä hoito) sairaita. Pelkistä rautatableteista voi saada rakkuloita suolistoon, kun niissä joissakin on natriumlauryylisulfaattia. Siihen aftaiseen kun jotain hiivauutetta laittaa, repeää haavat ja alkaa anemia ja sisäinen verenvuoto, Mutta Käypä hoito tuntee ne tauteina, joista ei muka koskaan parannuta ja niinpä siinä loppuu vaihtoehdot... Kaikki lääkkeet on kokeiltava, kun hätä on suuri, vaikka ne ei useinkaan edes auta, kun syytä ei kukaan selvitä, Jos itse sen tietä, ei sitä lääkärin tarvitse uskoa. Itse haluan säilyttää herkkyyteni, myös maksan ja munuaiset ym. Mun mielestä se herkkyys on ihan luonnollinen asia myös odotusaikana, vaikka se koetaankin pahoinvaointina.

Monissa tutkimuksissa vaaditut "nesteet" aiheuttaa myrkytysoireita, mutta nekin peitetään pahoinvointipillerillä, vaikka koko vaiva alunperin johtuu siitä, että elimistö ei siedä myrkkyjä, siis sietokynnys on jo aikoja ylitetty. Ja tuota ei lääketehtaan esitteet selitä edes lääkärille?

Muhku kirjoitti...

Siis mitä. Saako ainesosia jättää pois tuoteselosteesta? :O

tiina kirjoitti...

heippa! Ihanaa kun selvität kitchen joyn sisältöjä. Itsekin tutkin niitä juurikin viikonloppuna, kun aloin epäillä vaikka pikamättösuosikkeihini kuuluukin. Tuote on jäänyt viime aikoina kauppaan koska en voi uskoa että olisi glutamate free.
Odotan innolla raporttiasi!
T.tiina

IreneH kirjoitti...

Siis glutamaatistako ne huulioireet johtuu.. oon vuosikausia kärsinyt "punaisista rajauksista" ja huulien kutinasta usein juuri ruokailun jälkeen. Alkaa jo kyllästyttää ihmisten kommentit kun iso osa ei tajua että huulipuna ei tosiaan jääny laittamatta vaan rajaukset tuli ihan itsestään ja samalla omat huulet näyttää vaaleammilta kuin normaalisti..

Anonyymi kirjoitti...

Muakin kiinnostaa että saako tosiaan ainesosia jättää ilmoittamatta? Mitä aineksia ja millä perusteella? Tämä vaatisi selvitystä.

Toi kana on hyvän makuista mutta olen lopettanut sen ostamisen jo jokin aika sitten. Kotimainen broilerikin on epäeettistä ja aasialainen vastaava on varmaan jo aika törkeällä tavalla tuotettua.

Miina kirjoitti...

Tuohon edelliseen kommenttiin kommenttina: kotimainen broileri syö nykyään gmo-rehua, kuten kaikki kotimainen lihakarja paitsi luomut. Kaiken huipentuma muun epäeettisyyden jälkeen.

Noora, tutkimustuloksiasi odotellen :)

Daily Eko kirjoitti...

Ainakin tietyt säilöntäaineet saa jättää mainitsematta, mikäli niitä tuotteessa on vähemmän kuin 10ppm (parts per million), eli kutakuinkin 10ml/l (ellen ihan väärin muista).

Heini kirjoitti...

Argh.. nyt pitää uudestaan avautua tuosta huulten rajauksesta natriumglutamaatilla. Tein ruokaa Pirkan valkosipuli-tomaattimurskasta, soijarouheesta ja Pirkan herne-maissi-paprika sekoituksesta. Yhdenkään pakkauksen tuoteselosteessa ei ole aromivahventeita, mutta silti sain taas kauniisti rajatut ja kirvelevät huulet.. Jos sitä jossain noista on niin luultavasti tomaattimurskassa. Miksi sitä ei sitten ole tuoteselosteessa?

Ihan vielä huomautuksena etten ole tomaatille tai millekään muillekaan ruoka-aineelle allerginen, joten en usko että oireet johtuisivat siitä.

paula kysyy kirjoitti...

Heini hei, lisäsitkö suolaksi Pansuolaa? Sama vaikutus, kun siinä on sitä lysiinihydrokloridia, joka kans on arominvahvennetta ja se laitetaan mineraalisuolaan siksi, ettei sillä tavalla tuu liikaa. Mun pää ei kestä YHTÄÄN pansuolattuja tuotteita ja olenpa kerran huomannut luomuleivänkin, jossa sitä oli, ei voinut ostaa ollenkaan. Monesti näkee vain sen sinipunaisen logon, eikä muuta mainintaa kuin mineraalisuola, se riittääkin pilaamaan muuten hyvän tuotteen.

Reetta kirjoitti...

Heippa! Vaikka natriumglutamaattia ei olisikaan, eikö tuote ole kuitenkin tosi tosi epäekologinen pitkän kuljetusmatkan, pakastamisen ja sisältämänsä riisin takia? Sopiihan herkutteluun joskus harvoin (jos joku haluaa pakastelounaalla herkutella), mutta ei kai missään tapauksessa säännöllisesti?! Minusta tuo ei muuten ole edes hyvänmakuista. Lihaa ei tunnista kanaksi :o

Anonyymi kirjoitti...

Veikkaanpa, että Elsa tarkoitti alatisairaalla Paula-tätiä, joka toisinaan tuntuu kirjoittelevan myös joku tekstipätkä nimimerkkinään. Kirjoitustyylistä silti aina tunnistaa =D

anonyymille kirjoitti...

Kyllä Elsaakin naurattaa sitten, kun menee lääkäriin ja lääkäri sanoo, et kaikilla ihmisillä on divetikkeleitä, jotka joskus tulehtuu. Kokeileppa, menet oikeen väsyneenä crp-mittaukseen ja jos seon koholla, kähettävät liukuhihnalla kirurgille jonoon ja osastolle. Niin kävi mulle, tyhmä tosin kun itse pyysin sitä crp-mittausta. Lääketehtaat kai kirjoittelee niille ohjelistoja, joiden perusteella sitten voidaan määrätä jotaki lääkettä? Mulle määrättiin suoraan parikin antibioottikuuria ilman, että edes bakteeria kukaan määritti ja kun se tulos piti olla 6 vuorokauden kuluttua selvä, ei mitään pöpöä ollutkaa - ei sitä ainakaan mulle kerrottu!

terveistä sairaita !!!!!! kirjoitti...

Sori, en tahallani tiputtele kirjaimia pois: tietysti lääkäri etsii niitä divertikkeleitä kaikilta, mutta kuinka vaarallisia tutkimukset ovat, ei moni arvaa. On ihan älytöntä, että niihin täytyy suostua, vaikka ihan selvästi itse tietää saaneensa vaivan ruoasta. Siis ei ruoasta voi valittaa minnekään ja se on huolestuttavaa.

Tulikohan nyt kaikki kirjaimet mukaan? Sananvapautta ei muuten ole olemassa - jos sellaista joku kuvittelee...

Suositut tekstit