Fanitusta ja p---aa

Me taidamme kaikki fanittaa jotakin tai joitakin. Minulla ja ehkä sinullakin on esikuva, joka edustaa jonkinlaista tavoitetta siitä, mitä itse haluaisi "isona" olla. Minä fanitan monia bändejä, taiteilijoita, stylistejä ja muotisuunnittelijoita, mutta myös tutkijoita, toimittajia, poliitikkoja, luomuyrittäjiä ja keksijöitä.

Olen fifty-fifty valokuvausta harrastaneen, maalla kasvaneen insisnöörin ja työläisaktiivivanhempien, musikaalisen, intohimoisen ja itsepäisen suomenruotsalaisen kaupunkilaisen risteymä ja lopputulos.

On itsestään selvää, että oma taustamme vaikuttaa paljon siihen, minkälaisia ihmisiä meistä tulee ja mitä arvoja omaksumme. Esimerkiksi omassa lapsuudenkodissani ei juuri puhuttu politiikasta, koska äitini ja isäni (etenkin heidän vanhempiensa) poliittiset taustat ovat kovin erilaiset. Keskusta-maalaiset versus kommari-suomenruotslaiset. Kahvipöytäkeskusteluissa ei käsitelty politiikkaa ja niin kaikki tulivatkin hyvin toimeen keskenään.

Kotonani ei siis juuri politiikasta puhuttu, eikä aihe koulussa tai sen ulkopuolellakaan meikäläistä kiinnostanut. Toki olen aina äänestänyt, mutta ennemminkin velvollisuuden tunteesta kuin aidosta kiinnostuksesta. Olen ollut aina sitä mieltä, että poliitikot ovat liian kaukana tavallisista ihmisistä ja tavallisesta arjesta ja ettei yksikään poliitikko oikein puhuttele juuri minua. Satu Hassi oli itseasiassa ensimmäinen poliitikko, jonka agendasta kiinnostuin. Ne kemikaaliasiat katsokaas.

Miksi avaudun teille poliittisista taustoistani? Olen tänä keväänä saanut yhteydenottoja muutaman eri puolueen eurovaaliehdokkaalta ja joutunut konkreettisesti miettimään, mitä itse ajattelen eri puolueiden ohjelmista ja arvomaailmasta. Olen aina ajatellut, etten koskaan tule ottamaan osaa politiikkaan millään tavoin, mutta Kemikaalicocktailin myötä asenteeni on hiukan muuttunut. Olen tajunnut, että politiikan parissa työskentelee - tai sinne on hakeutumassa - tyyppejä, joiden kanssa olen monesta asiasta erittäin samaa mieltä. Olen tavannut näitä ihmisiä ja keskustellut ilmasonmuutoksesta, vanhuksista, luomuruoasta ja vaikuttamisesta ja innostunut aika paljon. Ehkä jonain päivänä hakeudun politiikkaan itsekin. Mutta en vielä. Siitä ei ole pelkoa!

Kemikaalicocktaililla on viikottain enemmän lukijoita kuin yhdelläkään suomalaisella poliittisella blogilla, näin minulle kerrottin. Veikkaan syyn olevan siinä, että kirjoitan helposti tajuttavaa tekstiä. Ymmärrätte mitä yritän sanoa! En viljele sivistyssanoja, koska en osaa niitä! Eikä se minua nolota. En kirjoita juuri politiikasta, koska se ei ole kiinnostanut minua, koska se on aina tuntunut liian etäiseltä, vaikealta ja tylsältä. Ja hitaalta! En varmasti ole asian kanssa yksin, kukapa ei haluaisi konkretiaa? Poliitikkojen puheista konkretia on usein hyvin, hyvin kaukana. 

Otetaan nyt vaikka esimerkiksi vaalityö. Vaalikampanjat ovat niitä konkreettisia hetkiä poliitikon uralla, jolloin nimenomaan pitäisi puhutella meitä perusjamppoja. Liian usein ehdokkaiden flyereiden lauseet ovat kuitenkin  tyhjän kuuloista shittiä, vaikka taustalla olisikin hieno ajatus. Sitä ei vaan ehkä ole osattu pukea sanoiksi. Toisaalta: kuka kykenee määrittelemään poliittiset tavoitteensa yhteen iskulauseeseen? Mutta en silti tajua, miksi vaalikampanjoita tehdään niin helvetin tylsällä tavalla ja aina saman kaavan mukaan?

Miksi ehdokkaiden flyereissä on aina lähikuvassa naama, tylsä tausta ja numero? Ja joku ankea vaalilause. "Ihmisten Eurooppa". Öö... Eli siis...? Poliittisia viestejä ei tunnuta osaavan markkinoida alkuunkaan.

Kirjoitan aina siitä, kuinka yksilö voi päättää ja kuinka meillä yksilöinä on vastuu ja velvollisuus tehdä omia päätöksiä. Tiettyyn pisteeseen asti näin onkin, mutta tarvitsemme myös poliittisia päätöksiä, joiden myötä saamme halvempaa luomuruokaa, ekologisempia liikkumistapoja, paremmat ihmisoikeudet, lyhyemmät leipäjonot ja toimivamman terveydenhuollon. Vaikka olisimme kuinka ekologisia ja eettisesti tiedostavia yksilöitä, tarvitsemme myös politiikkaa, joka mahdollistaa meille haluammae vaihtoehdot.

Istuin viikko takaperin isoäitini luona vanhainkodissa ja minulle selvisi, että vain ne vanhukset pääsevät ulos, joiden omaiset vievät heidät. Ihmettelin, mitä niille vanhuksille tapahtuu, joita kukaan ei käy katsomassa ja tajusin, että he eivät pääse ulos ollenkaan. Kelatkaa! Tämä on vain yksi esimerkki siitä, mihin tarvitaan politiikkaa ja ihmisiä, jotka ajavat esimerkiksi vanhusten asioita.

Olen päivätyöni kautta joutunut syventymään paljon enemmän ympäristöasioihin, kuin koskaan luulin tekeväni (olen YLEn Green Office-vastaava ja yhtiön ympäristökoordinaattori). Oma kiinnostukseni on aikaisemmin suuntautunut enemmän ruoan terveysvaikutuksiin ja lisäaine-kemikaali - sektorille, mutta olen blogini myötä tajunnut, että nämä kaikki asiat liittyvät myös ympäristön hyvinvointiin. Kosmetiikan ja lääketeollisuuden kemikaalit kuormittavat paitsi ihmisiä, myös -ja etenkin - luontoa ja eläimiä. Ruoka jota syömme, koostuu osaksi näistä kemikaalien kuormittamista eläimistä, mutta myös kemikaaleilla kasvatetuista vihanneksista, hedelmistä ja viljasta. Näiden aineet vaikuttavat terveyteemme, luontoon ja jälkipolviimme. Kaikki liittyy siis kaikkeen ja siksi Kemikaalicocktailista onkin tullut myös ympäristöcocktail, ekovaatecocktail, kosmetiikkacocktail ja ilmastococktail.

Mietit ehkä parhaillaan: mikä Nooran pointti on? Avautumiselleni on syy. Yritän liikkua koko ajan niin konkreettisella tasolla kuin suinkin mahdollista, jotta et lopettaisi lukemista :) Jaksa siis vielä pari kappaletta!

Palaan teksitni alkuun, jossa puhuin fanittamisesta. Itse fanitan kovasti tiedetoimittaja-tieteiskirjailija-kansalaisaktivisti-ilmastotutkija Risto Isomäkeä. Muistatko tammikuussani lukemani kirjan Sarasvatin hiekkaa? Isomäen opus tekee juuri sitä, mistä itse olen alkanut unelmoida: yhdistää tieteen, ympäristöfaktan, tarinankerronnan ja konkretian tavalla, jonka kuka tahansa tieteestä tai ilmastonmuutoksesta mitään tietämätön ymmärtää ja haluaa lukea. Isomäki muuttaa ilmastokoukerot perusjampan kielelle. Imin kirjan parissa yössä ja S teki samoin. Jos et jo ole lukenut, lue Sarasvatin hiekkaa viimeistään nyt. Kun olet tehnyt sen, käsität hyvin esimerkiksi sen, minkä takia politiikalla on tärkeä rooli tulevaisuuden ilmastonmuutoksen torjuntatyössä.

Aamun Hesarissa on sivun juttu Isomäen elämäntyöstä, kannattaa ehdottomasti lukea. Mies on iso inspiraatin lähde allekirjoittaneelle etenkin siksi, että hän on taustaltaan toimittaja. Olisinpa itse 48-vuotiaana oman alani Isomäki. Olen Isomäen lisäksi tutustunut tänä keväänä toiseenkin inspiroivaan ilmastotyyppiin, josta tulette pian kuulemaan lisää. Jos olet jo lukenut Sarasvatin hiekkaa, hankipa käsiisi kirja nimeltä Ilmastonmuutos NYT. Haastan sinut kiinnostumaan ilmastopolitiikasta tämän kirjan verran :)

Tämä tyttö tyttö lähtee kohti Kaapelin Kierrätystehdasata. Ihanaa ja aurinkoista sunnuntaita kaikille!