18.3.2009

Terveyden syvin olemus

Olen muutamaan otteeseen todennut, että olen työpaikkalääkärin mukaan olen "harvinaisen terve". Kaikki mahdolliset arvot ovat niin kohdallaan kuin olla voi. Niin kohdalaan siis, että viimeksi hoitaja alkoi haastatella meikäläistä ja pyysi ravintovinkkejä. Huvittavaa. En harrasta mitään pimpattuja elintarvikkeita ja syön yksinkertaista, monipuolista ja terveellistä ruokaa. Lisäksi liikun 2-3 kertaa viikossa. Tällä reseptillä elämä hymyilee ja Noora samaten!


Ainoat "lisät", joita käytän, ovat Molkosan ja Aloe Vera-mehu. Lisäksi syön talvisin D-vitamiinitabletteja. Aloitin tammikuussa Hiusakatemian suosituksesta myös Juice Plus-kapselit, jotka kuitenkin aion lopettaa kunhan purkki tyhjenee. Minä en niitä koe tarvitsevani, mutta henkilölle, joka ei syö tarpeeksi vihanneksia ja hedelmiä, saattavat kapselit olla hyvä lisä.

Löysin vastikään kiinnostavan blogin nimeltä Keittiövaaka. Blogia kirjoittaa terveys- ja liikunta-alan ammattilainen, joka ei esiinny omalla nimellään, mutta on siitä huolimatta erittäin vakavastiotettava bloggaaja. Yleensä suhtaudun skeptisesti asia-aiheiden kirjoittajiin, jotka eivät ole esillä omalla nimellään, mutta Keittiövaakaan voitte kyllä luottaa.

Keittiövaa´an uusimmassa postauksessa on avattu meikäläisen ruokapäiväkirja esimerkiksi siitä, kuinka voi syödä monipuolisesti ja tuntea olonsa energiseksi, ilman energiajuomia, ravintolisiä, proteiinipatukoita, low fat - tuotteita jne. Lukaiskaapa ja ottakaa vinkit talteen!

30 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Hei Noora!
Oliko tuo linkittämäsi esimerkki menu jotenkin vailinnainen tai "diettipäivän menu"? Riippuu tietysti annoskoosta, mutta näin äkkiseltään näyttäisi, että tuossa menussa on kovin kovin vähän energiaa..? Ei varmaan pidemmän päälle kovin terveellistä?

Vaikka itseäni välillä hiukan häiritseekin tällaiset (mielestäni) ylikevyeen ruokavalioon liittyvät postaukset, niin muuten sulla on kaiken kaikkiaan tosi hauska blogi, kiitos kirjoittelusta!

Elina kirjoitti...

Juu, mulla pisti kans silmään päivän ruokalistan keveys. Pelkkää puuroa, salaattia, munakasta ja sushia? Mikäpä siinä, jos tulet sillä toimeen, mutta itse kaipaan lämpimän aterian myös illalla. Munakas on ihan ok, mutta mielestäni enemmän lounas- kuin päivällismateriaalia. Avocadoruisleipä taas on välipala.

No mutta jokainen tavallaan!

päivi kirjoitti...

Olisi tosi kiinnostavaa saada tietää paljonko tuossa päivän setissä on proteiinia?

Heh, juuri kaverin kanssa keuhkottiin siitä miten ärsyttävää on syödä terveellisesti töissä kun saa jatkuvasti selitellä, samaan tapaan kuin jos ei juo alkoholia missä vaan missä sitä tarjoillaan. Vähintään kuulee syyllistävää huokailua ja "tulee niin huono omatunto kun syöt noin terveellisesti"-kommentteja, varsinkin silloin kun kehtaan työpaikan keittiössä pilkkoa tuoreeltaan salaatin luomuaineksista. Jotenkin kiusallista aina joutua moisen huomion kohteeksi ja selittelemään. Olisikin tosi mielenkiintoista kuulla enemmän myös tänne kirjoittelevan Ritun kommentteja, mitä kaikkea ihanaa ne einekset sisällään pitää..

.Lita kirjoitti...

Tämä on taas kommenttien toistoa, mutta omassa, urheilevan hoikan naisen ruokavaliossani täytyy olla paljon enemmän proteiinia ja kaloreita kuin esimerkkilistassa. Itse olen löytänyt jaksamisen avaimen nimenomaan siitä, että syön tarpeeksi kaloreita ja hurjan paljon enemmän proteiineja kuin joskus luulin tarvitsevani.

Naiset usein saavat tarpeisiinsa nähden liian vähän proteiinia, varsinkin kun muistaa vielä sen, että jo päälle kaksikymppisenä meiltä alkaa "itsestään" hävitä lihaskudosta. Jos esimerkiksi sairauden tai kevennyskuurin aikana ei saa tarpeeksi proteiinia, menetetty lihasmassa on valitettavasti hankala saada takaisin jopa ahkeralla salilla käymisellä.

.Lita kirjoitti...

Ja lisäystä, miksei kahviloissa ole proteiinipitoisia herkutteluvaihtoehtoja? Söisin mielelläni vaikkapa pähkinäistä rahkaa. Nyt sitten joutuu arpomaan cafe au laitin ja kanasämpylöiden välillä (josta sen valkoisen sämpylän voisi heivata hukkaan enkä broileriteollisuuttakaan haluaisi tukea). En voi olla ainoa, jota pelkät hiilarit eivät kerta kaikkiaan pidä kylläisenä?

anu kirjoitti...

Jep, samaa mieltä kuin Päivi (terveisiä vaan). Proteiininsaanti mietityttää, samoin ehkä kalsium? Ja yleinen energiapitoisuus.

Itse en tuolla esimerkkipäivän sapuskamäärällä selviäisi kuin ehkä iltapäivän välipalaan saakka. Herkullista kyllä kaikki tyynni, etenkin näin nälkäisenä luettuna :D.

Kiitos blogivinkistä myös.

Marianne kirjoitti...

Suoranaisia määriähän tossa ei taida olla saneltuna? Avokadot&pähkinäthän sisältävät paljon rasvaa,eli niistä voi tulla paljonkin energiaa.Merenelävistähän tulee kohtuullisesti prodea,pavuista,juustoista ja maitorahkasta myöskin.Ja jossei hirveästi liiku, niin ei prodea tarvitse niin paljoa.

Milla kirjoitti...

Kuten moni on jo kommentoinutkin, tuntuu Nooran menyy vähän keveältä. Siis minusta. Terveyden syvimpään olemukseen kun nimittäin kuuluu se, että kun ruoantarve on aika yksilöllistä, niin pitää syödä siten mikä itsestä tuntuu parhaalta.

Jos siis on reipas himourheilija, tai tekee työkseen jotain fyysisempää kuin istuu toimistossa, niin totta kai silloin pitää syödä sen mukaan. Ideana taisikin olla lähinnä syödä monipuolisesti, kasvispitoisesti ja terveellisesti ja välttää haitallisia hirvityksiä, eikä rueta Nooraksi Nooran pöytään.

Anonyymi kirjoitti...

Musta tuo Nooran päivän menu kuulostaa tosi runsaalta. Ja kun syö siemeniä ja pähkinöitä se täyttää kovasti. Mikähän muuten ko. päivän kalorimäärä on?

Kokeilkaapas olla syömättä lainkaan sokeria, mulla ei ole ollut aikoihin nälkä. (en kyllä syö enää leipääkään) Ennen mulla oli aina lounasaikaan kiljuva nälkä vaikka söin tukevan aamiaisen, samoin illalla kun tulin töistä. jos kaapissa oli keksipaketti, puolet siitä meni ruokaa laittaessa :)
Noorakaan ei näytä käyttävän kovasti sokeria, ainakaan tuosta listauksesta ei löydy muuta makeeta kuin hunaja ja ehkä seesampatukka.
hei ja niukka energiansaantihan se on yksi pitkän iän salaisuus :)
-Basilika

Appari kirjoitti...

Suomalaista tutkimus tietoa tulossa lähiaikoina! Eli parinkymmennen tyypin porukka on kolmen vuoden ajan testannut mitä vaikutuksia on sillä jos syö pelkästään eines ruokaa ja pelkästään luomu. Tulokset olivat todella järkkyttäviä, esim. miten pajon veri arvot huononivat vain kuukauden eines kuurin jälkeen.. Eli näin paljastuksena voin todeta ja suositelle luomu ruokaa!
näin tutkijan pikkusiskona en tiedä vielä ihan kaikkea mutta taitaapi tutkimus käsitellä vegaani ravintoa ym. Eli kommentoin n. 1kk päästä ja kerron tutkimuksen www-osoitteen. :)

Lottis kirjoitti...

Kuten niin moni muukin on jo todennut, tuo Nooran esimerkkimenu vaikuttaa todella kevyeltä. Toisaalta yhdessä vaiheessa elämääni elin suunnilleen pelkillä manteleilla (oli ihan oikeasti niin kiire, että ekan kunnon aterian ehdin syödä yleensä vasta klo 20 jälkeen illalla) ja tiedän, että erinäköiset pähkinät ovat kyllä todella täyttäviä.

Ja ymmärsinkö mä Noora oikein, että syöt samoja ruokalajeja suunnilleen viikosta toiseen? Eli siis esim. todellakin joka viikko sushia? Itse näkisin tuolla tavalla ruokailen kohta painajaisia sushista :D Mun pitää syödä kalani mitä moninaisemmissa muodoissa, etten kyllästy siihen totaalisesti :)

Anonyymi kirjoitti...

Tarkemmat ruokamäärät kiinnostavat, sillä noin lueteltuna päivän ateriat tuntuvat köykäisiltä määrällisesti. En tosin kannatakaan niin hoikkaa vartaloa kuin arvelen Nooran suosivan.

Olen Lottiksen kanssa samalla linjalla, että kyllästyisin totaalisesti, jos ateriavaihtoehdot olisivat suppeat -siitä huolimatta, että Nooran salaatissa on monia eri ainesosia tai sushia saa eri versioina. Silloin tällöin listanmukainen ruokapäivä kyllä maistuisi tosi herkulliselta.

Anonyymi kirjoitti...

Ei mun mielestä tuo ole mitenkään riittämätön ruokamäärä, jos tekee kevyttä toimistotyötä.

Monet ihmiset syövät liikaa, mikä on paljon epäterveellisempää.

Noora kirjoitti...

YHTEISESTI KAIKILLE: Saan proteiineja helposti: salaatissani on aina joku "liha" eli kalaa tai soijarouhetta maustettuna. Syön myös luomulihaa noin kahdesti kuussa.

Elina:On TODELLA terveellistä. Syön paljon kauraa, ruista, siemeniä, papuja, linssejä, kalaa, vihannekai ja hedelmiä sekä hyviä rasvoja. Syön paljon pähkinöitä (manteleita esim.) ja ehtaa ruisleipää (en vehnähuttua). Voit uskoa, että ENERGIASTA EI OLE PUUTETTA!!!

Kivaa, että tykkäät blogista :)

Elina:Salaatti ei ole tosiaankaan pelkästään salaatinlehteä vaan myös siemeniä, tofua, kalaa jne.

Päivi:En osaa sanoa määriä, mutta ihan tarpeeksi, kunhan protskua on lisukkeena esim. salaatin yhteydessä. Olen tosin lisännyt aavistuksen proteiinia hiljattain ruokavaliooni.

.Lita:Mulla riippuu ihan siitä, urheileeko ko päivänä vai ei. Oon alkanu syödä esim. maitorahkaa just protskun takia, mutta syönhän mä kalaa 3 kertaa viikossa!

Anu:Mutta mä syön PLAJON! En siis mitään miniannoksia, joissa on yksi salaatinlehti.

Marianne.Just niin.

Milla:Tietty jokainen oman fiiliksen ja tarpeen mukaan!

Basilika:Pitkä ikä tavoitteena ;)

Appari:Jihuu!! Odotellaan siis!! Jännää...

Lottis:No kyllä mä joo joka viikko syön sushiannoksen ja salaatteja. En joka viikko keittoja tai lihaa, mutta munakkaita kyllä, ja kaikkia muitakin esimerkin ruoka-aineita.

Anonyymi:Syön paljon ja monipuolisesti!

Anonyymi:Aamen.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla pisti tosta sellanen silmiin,että tuo ruokavalio ei ainakaa musta oo kovin ekologinen. Papaijaa, avokadoa, sushia jossa on ilmeisesti riisiä? Eihän ekologisuudessa tietty ole tarkotus pyrkiä absolutismiin (onko se edes mahdollista), mutta onko sinulla viikossa päiviä, jolloin syöt esim. vain lähellä tuotettuja ruokia?

Anonyymi kirjoitti...

moi noora! tää ei nyt kuuluisi tämän postauksen yhetyteen, mutta muistanko oikein vanhoista kirjoituksistasi että kävit antioksidanttiklinikalla mittaamassa vitamiini ja kivennäisainetasapainosi? Mua kiinnostaa, onko se vaan rahastusta vai onko siinä oikeasti perää? paljonko maksoi ja kauan tulosten saaminen kestää? eniten epäilyttää tulosten paikkansa pitävyys sillä esim hiusanalyyseistä tehdyt ravintoarviot eivät ole aina lähellekään paikkansa pitäviä.

Apu-va! kirjoitti...

Laskin huvikseni www.kiloklubi.fi ilmaispalvelulla kuinka paljon energiaa saisin kokoon ennen iltapalaa koostamalla ruokani Keittoövaa'assa mainittujen Nooran neuvojen mukaan:

kuvattu aamupala,
kasvissosekeitto 400g + kaksi palaa ruisleipää,
omena,
avokadoleivät

sain laskelmaksi n. 880 kcal kun naisen keskimääräinen energiantarve päivässä on n. 2000 kcal eli yli puolet enemmän! Ja painoa pudottavankaan naisen ei pitäisi mennä alle 1500 kcal!

Melkoisen panostuksen siis saisin iltapalaan tehdä, jotta saisin energiat ja proteiinit suositusten mukaisiksi ja päivän ruokavalion terveelliseksi! Siis kehottaisin kriittisyyteen ja mikäli kaipaatte neuvoja ruokavalion terveelliseen koostamiseen niin turvautukaa mieluummin vaikka edellä mainitun nettipalvelun (www.kiloklubi.fi) neuvoihin kuin tällaisiin kotikutoisiin ohjeistuksiin!

Oli pakko avautua! :D

ritu kirjoitti...

"Terveyden syvin olemus", heh. Kumma homma, itse en syö läheskään noin askeettisesti, mutta kaikki arvoni ovat ihanteelliset. Seuraan verenpainettani ja kolesteroliani sukurasitteesta johtuen, mutta peruskotiruualla elelen. Sokeriarvotkin oli kohdillaan, vaikka niitä joskus epäilin.

Tunteeko kukaan henkilöitä, joilla on esim. korkean kolesterolin aiheuttama geenivirhe? Millaisella ruokavaliolla he elävät? Onko mahdollista että tällainen henkilö ei hyötyisi edes (tarpeeksi, saadakseen arvonsa ihanteellisiksi) Nooran "kemppariruuasta"?

Muistan, kun tv:sta tuli ohjelma ihmisistä, joilla oli outoja ruokailutottumuksia. Yksi keski-ikäinen mies söi AINOASTAAN sipsejä ja pizzaa. Ravintoterapeutti varoitteli, että arvosi ovat varmaan kamalan huonot ja terveys kärsii. Mutta kas, arvot olikin ihanteelliset!

Olisi kiva tietää ihan oikeesti, että miten oikein hankalasta verenpainetaudista tai korkeasta kolesterolista kärsivät hyötyvät oikasta ruokavaliosta. Siis sellaiset, joilla lääkityskään ei muuta arvoja riskittömiksi. Missä nämä ihmiset ovat? Ja tietty toisinpäin, oilisi vertailun vuoksi kiva tietä myös henkilöistä, joiden elämntavat on kaikkea muuta kuin terveelliset, mutta silti ovat terveyden perikuvia (lähinnä vanhemmat ihmiset, ettei mene nuoruuden piikkiin).

Ejido kirjoitti...

Olipa sitten ihan pakko käydä itsekin laskemassa nuo päivän kalorimäärät ja pääsin kyllä aivan erilaiseen lopputulokseen kuin nimim. Apu-va!

Annoskoothan on tietenkin noin-määriä, koska Noora ei missään vaiheessa puhunut niistä, mutta järkevillä määrillä laskettuna päivittäinen energiansaanti hänellä olisi vastaavalla ruokavaliolla noin 2300 kcal.

Mukana on siis myös iltapala sekä kaikki pähkinät ja siemenet mitä päivän aterioihin on lisätty.

Laskemiseen käytin keho.netin ravintolaskuria. Ja täytyy kyllä myöntää että ruokavalio on huomattavasti monipuolisempi kuin omani. Pelkästään proteiinin osuus tuossa on noin 100g ja kuitua peräti 44g

=)

Apu-va! kirjoitti...

No olipa tosiaan erilaiset lukemat kun sulla ejido! Millaisia määriä sinä palveluun laitoit? Kiloklubi käyttää finelin tietopankkia koostumustiedoissa joten sen ei ainakaan pitäisi olla mitenkään epätarkka. Laitanpa tähän nyt ne tiedot millä ruuilla tulos syntyi:

AAMIAINEN

* 1.00 dl Kaurahiutale
* 1.00 dl Mustikka metsä-
* 0.50 kpl Banaani, kuorittu
* 1.00 tl Hunaja

LOUNAS

* 400.00 g Juuressosekeitto, vesi
* 1.00 viipale Jälkiuunileipä, jälkiuunipala, oululainen, fazer, ravintokuitua 15 g / 100 g

VÄLIPALA

*1.00 kpl Omena,kuorineen,keskikok.

PÄIVÄLLINEN

* 1.00 kpl Tomaatti
* 2.00 viipale Jälkiuunileipä, jälkiuunipala, oululainen, fazer, ravintokuitua 15 g / 100 g
*1.00 kpl Avokado, kuorittu,kivetön
*1.00 kpl Kevätsipuli


Proteiinia ennen iltapalaa 22.6g
ja energiaa siis vajaat 880 kcal

Nyt huomaan kyllä yhden mokan sillä syötin tohon lounaalle vahingossa vain yhden ruisleivän, mutta kuitenkin. Laitappas huviksesi millaisia lukuja sä sait niin nähdään mistä ero tuli!

Ja tästä asiasta muutoin..
Ei tietysti ole mun asia miten ihmiset haluavat syödä, mutta omaan silmääni ruokamäärä näytti vaan vähäiseltä ja siksi huvikseni laskun tein. (oon tehnyt töitä syömishäiriöisten kanssa ja minusta esim. kyseiset häiriöt ovat "terveys tietoisille" suurempi riski kuin esim. muutama liika kilo, mutta tää on tietysti mun oma mielipide.)

Rentoa päivän jatkoa! :)

Lilja kirjoitti...

Katsoin menusi ja aivan normi päivän ruokahan siinä oli. Itse urheilen joka päivä ja ko. menu todellakin sisältää tarpeellisen määrän protskuja. Päivän ruoka on todella täyttävä, enkä itse välttämättä syö noinkaan paljon, jos päivän ohjelma sisältää pelkkää koneella istumista, eikä urheilua ollenkaan.

Tuo Molkosan pisti silmään: miksi juot sitä?

Lottis kirjoitti...

Ritu, minulla on kaveri, jonka kolesteroliarvot ovat perinnöllisesti koholla, siis kaiketi geenien takia. Hänellä arvot pysyvät hyvinä oikean ruoan avulla. Eli kaveri syö paljon esim. kasviksia, hedelmiä ja kalaa, mutta välttää mm. rasvaista sianlihaa. Vaikka esim. hiljattain uutisoitu uusi tutkimustulos osoitti, ettei kananmunat olekaan vaarallinen kolesterolipommi, kaverillani arvot lähtevät kyllä kananmunista kohoamaan huolestuttavasti. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin monet sellaiset ruoka-aineet, jotka tavallisella terveellä ihmisellä ei kolesteroliarvoja heilauta saavat kyllä kaverillani juuri sen pahan kolesteroliarvon nousemaan. Tosin siis nämä ruoka-aineet tunnetaan kolesterolia haitallisesti nostattavina, mutta loppujen lopuksi tuntuu siltä, että harva niistä kohtuullisella käytöllä itselleen ongelmia saa.

Anonyymi kirjoitti...

kaikille jotka laskevat nooran kaloreita tiedoksi! teistä kukaan ei tiedä annoskokoja ja reseptejä tarkkaan eli on turha säikytellä ihmisiä arvailuihin perustuvilla laskelmilla ravintoaineista, proteiineista ja kaloreista. esim. kasvissosekeitto koostuu usein paljon muustakin kuin pelkästä vedestä ja muutamasta kasviksesta. tällöin ravintoarvo kohoaa huimasti ja pelkkä keitto voi olla täysipainoinen ateria ilman leivän murustakaan. sitäpaitsi meitä aikuisia naisia on niin monenkokoisia ja erilailla liikkuvia, ettei kaikille todellakaan ole kulutus 2000 kcal päivässä. myös proteiinin tarve on riippuvainen painosta. joten pieni nainen ei tarvitse läheskään yhtä paljon proteiini kuin isompi. sen vuoksi kukaan ei voi verrata nooran ruokavaliota omaansa vaan JOKAINEN ON YKSILÖ!!!! sen minkä vartailuna jokainen voi tehdä on puhtaiden raaka-aineiden sisällyttäminen elämäänsä! kaiketi pientä hiomista noorankin aterioihin voisi tehdä, mutta pääosin se on todella terveellinen.tärkeintä on kuitenkin , että ihminen on terve ja voi hyvin. niin ja vielä muistutuksena että ravintoaineiden tarvekin on ihmisillä erilainen riippuen miten syö. esimerkkinä mainittakoon vaikka kalsium, jota poistuu runsaasti kofeiinipitoisia ruoka-aineita ja lihaa nauttimalla. sen vuoksi esim. vegaanin kalsiumtarve on pienempi. samoin runsas D-vitamiinin saanti vähentää kalsiumin tarvetta. tämä esimerkkinä. samoin on monen muun asian alita. joten terveellisen ravitsemuksen voi muodostaa monella tavalla.

terv. eräs ravintoneuvoja

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Onko pakko käyttää tuota pimppaus-sanaa? Siitä ei tule mulle ainakaan mitään muuta mieleen kuin PIMPPA.

Muuten loistava blogi! Edellä mainittu sana vaan kuulostaa tosi karmealta.

Anonyymi kirjoitti...

Löysin paripäivää sitten sivuston mistä löytyy paljon kaikensortin kasvisruoka reseptejä. Salaateista lämpimiin ruokiin, eikä ole pelkoa etteikö saisi tarpeeksi kaikkia ravintoaineita.( www.gronmat.net ) Aivan ihania reseptejä, paria on jo tultu kokeiltua ja hyvää oli :)Sivusto on kyllä ruotsinkielinen mutta suht helppo noita reseptejä on lukea. Ja kiitos huippu hyvästä blogista :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei Noora!

Kiitos mielenkiintoisesta blogista?
Onko kuvassa päälläsi nahkatakki? Jos ei, niin mitä materiaalia se on? Itse ostin tuon näköisen nahkatakin ja nyt en voikaan käyttää sitä kun mietin mistä se on valmistettu. Tykkään mallista todella paljon.

päivi kirjoitti...

Heippa ravintoneuvoja: eikö ole hyvä että ihmiset pohtivat ruuan ravintosisältöä? Varsinkin kun tuo ruokapäiväkirja nyt esitettiin tavallaan esimerkillisenä ruokavaliona, jonka moni saattaa kopioida hyvinkin suoraan itselleen. Saattaisikin olla kaikkien kannalta hyvä että siihen laitettaisiin vähän tarkempia määriä, ettei kukaan itseään näännytä noilla kauhuskenaarioilla joissa on pari salaatinlehteä ja kasvisosekeitossa muutama hassu vihannes :) Itsekin kyselin proteiinin määrästä ihan silkasta mielenkiinnosta, että voisin vertailla ns. esimerkkitapausta omaan syömiseeni ja hieman arvioida sen perusteella saanko minäkin riittävästi proteiinia kun sen saaminen aina arveluttaa kasvispainotteisessa ruuassa. Ei siis ollut tarkoitus arvostella mitenkään. Kiva oli myös saada vinkkejä missä noita ravintoarvoja voi laskea, kiitoksia niistä kertoneille.

Anonyymi kirjoitti...

hei päivi!
nimenomaan on hyvä jos keskustelua syntyy. tarkoitukseni oli vain nostaa esille se tärkeä asia, että se mitä joku toinen tarvitsee ei ole välttämättä mitä sinä tarvitset. esim. juuri proteiineissa asiaan vaikuttaa ihmisen paino, aktiivisuus eli liikunta, ikä jne.. monen naisen painoero voi olla 10- 20 kg, joka on jo todella iso muutos proteiinien tarpeeseen. sen vuoksi ei kannata vetää johtopäätöksiä toisen proteiinien saannista omaansa. tottakai ne ovat suuntaa antavia, mutta ravitsemusasioissa täytyy huomioida niin monta asiaa.
muutoin on toki hyvä tarkastella omia ravitsemusasioitaan ja pidän hyvänä asiana sitä, miten tällaiset blogit voivat saada ihmiset ajattelemaan asioita. :)

ritu kirjoitti...

Ravintoneuvojalle vinkki: Kirjoita isot alkukirjaimet ja välirkit. Asiasi jää lukematta tuon sekamelskan takia. olentästäpaasannutmuuallakinmutta
onärsyttväälukeatekstiäjossaeivälite
täyhtäänlukijoista.

Anonyymi kirjoitti...

miksi juot aloe vera -mehua?
perustelet aina tuotteesi/ratkaisut niin hyvin mutta tästä ei ole mitään tietoa? :)

C

Suositut tekstit