26.3.2009

Muista Earth Hour lauantaina!

Lauantaina järjestetään maailman suurin ilmastonmuutokseen herättelevä kampanja Earh Hour 2009. Katso video - se on hyvä!



Käytännössä siis ihmiset ympäri maailman sammuttavat samalla kellonlyömällä valot tunnin ajaksi. Suomessa tapahtuman kellonaika on 20.30-21.30. Itse aion kökkiä kynttilänvalossa, jos olen sisätiloissa. Olisi hienoa päästä johonkin korkealle näkemään, kuinka moni sammuttaa. Pariisissa sammuu jopa Eiffel-torni!

Suomessa valot sammuvat esimerkiksi Eduskuntatalossa, Kansallisoopperassa, monissa kauppakeskuksissa (jotka by the way voisivat olla tuohon aikaan lauantai-iltana pimeinä muutenkin!), Kiasmassa, Tasavallan presidentin kansliassa ja YLEssä: YLE PIMENTÄÄ JOPA LINKKITORNINSA!! Siis lentoestevaloja lukuunottamatta, niitä ei saa sammuttaa vaikka olisi maailmanloppu tulossa...

Tässä alla kaikki Suomessa mukaan ilmoittautuneet yritykset. Sori, mutta halusin näyttää teille, että lista on pitkä. Osallistutha sinäkin, SAMMUTA VALOT ENSI LAUANTAINA KLO 20.30 - 21.30!

1. Akava ry
2. Accenture Oy
3. Advertising Man of Veklahti Oy
4. ALBICA
5. A-lehdet Oy
6. Alnilam Oy
7. Annexus Oy
8. As Oy Kivensyrjä 2 Espoo
9. Artikkelituotanto
10. Ateneum
11. Aurinkoinen tulevaisuus ry
12. Bassomedia
13. Berny’s Restaurant
14. Brunswick Marine in Finland Oy
15. BTJ Finland Oy
16. Café Engel, Helsinki
17. Café Java, Lasipalatsi, Helsinki
18. Call Waves Solutions Finland Oy
19. Canon
20. Carlacom Oy
21. Choice Hotels Scandinavia
22. Citycon Oyj (yht. 33 kauppakeskusta Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa)
23. CO2.fi Oy
24. Coor Service Management
25. CSC – Tieteen tietotekniikan keskus Oy
26. CUBA!
27. Datanor
28. Deloitte
29. Digium Oy
30. Diskteknik Finland Oy
31. Dodo ry.
32. Edupoli
33. Eduskuntatalo
34. Ekenäs församling / Tammisaaren seurakunta
35. Elinkeinoelämän keskusliitto EK
36. Elisa Oyj
37. Elopak Oy
38. Encorium Oy
39. ENC Management Oy
40. Energiansäästöpalvelu Enespa Oy
41. Espoon esittävän taiteen koulu
42. Ethnic World Trading Company
43. Ever Done Design
44. Fazer Kluuvi –kahvila
45. Finetworks
46. Finlandia-talo
47. Finnair Oyj
48. Finnish Association for Nature Conservation
49. Fokusvalmennus tmi
50. Fortum Oyj
51. Forumin kauppakeskus
52. F-Secure
53. Gebwell Oy
54. Haaga-Helian ammattikorkeakoulu, Haagan toimipiste
55. Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
56. Haapajärven seurakunta
57. Habbo – Sulake Corporation Oy
58. Hangon Kotipizza
59. Hartolan seurakunta
60. HBC Service Oy
61. Heinolan kaupunginkirjasto
62. Heinolan kaupungin liikuntapalvelut
63. Heinolan seurakunta
64. Helsingin Energia
65. Helsingin Luonnontieteellinen museo
66. Helsingin Lääkärikeskus Oy
67. Helsingin Mylly Oy
68. Helsingin ranskalais-suomalainen koulu
69. Helsingin Sanomat
70. Helsingin Satama
71. Helsingin Yliopisto
72. Helsinki Business College
73. Hertz
74. Hewlett-Packard Oy
75. Hollola Upper Secondary School
76. Huhtamäki Oyj
77. HYY Kiinteistöt (Kaivopiha Oy:n mainosvalot)
78. HYY Yhtymä
79. IdealCom Oy
80. If Vakuutusyhtiö Oy
81. Iidan Kulta oy -lomahuoneistot
82. IKEA
83. Ilmatieteen laitos
84. Improvisaatioteatteri Pore
85. Innolink Research Oy
86. Into-Digital Oy
87. ISS Palvelut Oy
88. Ixonos Oyj
89. Jaalan Jaloiset oy
90. Janakkalan Jana Yleisurheilu
91. Jenny Woo (Helsinki)
92. Jyväskylän seurakunta
93. Kalajoen meriluontokeskus
94. Kaleva Travel Ltd
95. Kannonkoski Public Library
96. Kauppakeskus Itäkeskus
97. Kauppakeskus Plaza
98. Kauppakeskus Sello
99. Karmashop.fi –verkkokauppa
100. Kemin seurakunta
101. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen (Helsingissä kiinteistöt Postitalo,
Graniittitalo, Pohjois-Esplanadi 25-33, Eteläranta 8, Ruoholahden ”Lepakkotalo”,
Hakaniemen Ympyrätalo)
102. Kesko Oyj (Ruokakeskon, Rautakeskon, Maatalouskeskon, Anttilan ja VV-auton
kauppoja pk-seudulla)
103. Kiasma
104. Kiertokulku (verkkokauppa)
105. Kiinteistöantenni
106. Kinnarps Oy
107. Kiteen Seudun Osuuspankki
108. KJ-Kiinteistöjohto
109. Kone Oyj
110. KONE Global Spares Supply, GSS
111. KONE Hissit Oy
112. Kontiolahden seurakunta
113. Kontulan Sosialidemokraatit ry
114. Konut Tählet ry
115. Kouvolan seudun kestävän kehityksen verkosto
116. KPMG Oy Ab
117. Kulttuuritalo Valve, oulu
118. Kyläjoen koulu
119. Kårkulla Samkommun Pargas
120. Kätkä Viisi Oy - Hotelli K5Levi
121. Käyrämön Bensa, Rovaniemi
122. Käyrämön Keidas
123. Lahden seurakuntayhtymä
124. Lahden Sibeliustalo
125. Lahti Energia Oy
126. Lappeenrannan kylpylä
127. Lasipalatsi, Helsinki
128. Lepolan Puutarha Oy
129. Logonet Oy
130. Lokalahden Osuuspankki
131. Loviisan seurakuntayhtymä
132. Lunatek productions
133. Luonnollisen arjen keskus IlonHippu
134. Luonnontieteellinen keskusmuseo
135. Lännen Omavoima Oy
136. Maanväki
137. Mahnalan Ympäristökoulu
138. Mainostoimisto Arvo
139. Mainostoimisto Tasku Oy, Viestintätoimisto Povitasku Oy
140. MAL Oy Tietokonevälitys
141. McDonald’s Oy Finland
142. Mebis
143. Mediapex Oy
144. Mediaunioni MDU ry
145. Merikadun koulu
146. Metso Corporation
147. Metsäliitto Osuuskunta, Puutuoteteollisuus, Suolahden vaneritehtaat
148. Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme
149. Microsoft Oy
150. Mikkelin I Apteekki
151. Mikolan Luomutila
152. Miljö- och biståndsutskottet (KAV Kåravdelningen i Vasa)
153. MPS Globe
154. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
155. Napa Ltd
156. Nelonen Media
157. Neste Oil
158. Nissan Nordic Europe Oy
159. Nokia Oyj
160. Nokia Siemens Networks
161. Nordea (valot sammuvat Pohjoismaiden ja Puolan pääkonttoreista sekä kaikista
mahdollisista pienemmistä konttoreista)
162. Novamass Ltd
163. Novo Nordisk Farma Oy
164. Nunatak Oy
165. Orimattilan Osuuspankki
166. Olutkulttuuriklubi
167. OlutTiedotus Suomi
168. Olympiastadion, Helsinki (Stadionintorni pimenee)
169. Opus Business Park Oy
170. Orbital3d Studios
171. Orimattilan seurakunta
172. Oulu 10-virastotalo
173. Oulun lääninhallitus
174. Oulun pääkirjasto
175. Oulun yliopisto
176. OP-Pohjola
177. Orient Import Oy
178. Parasta Perheille ry
179. Pielaveden seurakunta
180. Pirkanmaan Sosialidemokraattiset Nuoret ry
181. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus (Oulu)
182. Pohjois-Suomen verovirasto (Oulu)
183. Polar Electro Oy
184. Pro Human Resources oy
185. Puijon Pakertajat ry
186. Puotinkamari
187. Radisson SAS Hotels & Resorts, Finland
188. Rantasalmen osuuspankki
189. Rapal Oy
190. Ratiopharm Oy
191. Rauman Energia Oy
192. Ravintola Bistro Venla, Tampere
193. Ravintola Esperanza, Tampere
194. Ravintola Groove
195. Ravintola Kappeli / HOK-Elanto Liiketoiminta Oy (Helsinki)
196. Ravintola Karhunkeidas Oy
197. Ravintola Käyrämön Tehdas, Rovaniemi
198. Ravintola Tabu
199. Riihimäen koulu
200. Riihimäen seurakunta
201. Rintekno / Neste Jacobs oy
202. ROCE Partners Oy
203. Ruotsin suurlähetystö, Helsinki
204. Salon seudun OP
205. Sammonlahden koulu (Lappeenranta)
206. Sanguin Oy
207. sanofi-aventis Oy
208. Santa China Center, Rovaniemi
209. SAP Finland Oy
210. Save the Children Youth, Oulu, Finland
211. SaveThePlanet.ax
212. Senaatti-kiinteistöt
213. Sinebrychoffin museo (Helsinki)
214. Sinun Savo -kaupunkilehti
215. Snellmanin koulu
216. Sonkajärven OP
217. Sony Music Entertainment Finland Oy
218. Sponda Oyj (Makkaratalo/City-Center)
219. Squidoo iPhone Users
220. Starcut Ltd.
221. Stiftelsen för Åbo Akademi
222. Stockmann Oy (Helsingin, Turun ja Tampereen tavaratalot)
223. Stora Enso Oy
224. Sulake Corporation
225. Suomen Ammattiliittojen Keskusliitto SAK
226. Suomen evankelis-luterilainen kirkko (useita kirkkoja ja seurakuntia ympäri
Suomen; Hgissä mm. Tuomiokirkko, Mikael Agricolan kirkko, Johanneksenkirkko,
Suomenlinnankirkko, Tampereella Wanha kirkko, Turussa Tuomiokirkko ja
Mikaelinkirkko)
227. Suomen kansalliskirjasto
228. Suomen kansallisooppera
229. Suomen Liikunta ja Urheilu (SLU) ry
230. Suomen Liikunta ja Urheilu SLU
231. Suomen Luonnonsuojeluliitto SLL
232. Suomen lähetysseura
233. Suomen Nestlé Oy
234. Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry
235. Suomen Nuorkauppakamarit ry
236. Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter Oy
237. Suomen UNIFEM
238. Suomen Ympäristökeskus SYKE
239. Suomen Yrittäjät
240. Suominen Joustopakkaukset Oy
241. Sykli ry
242. Sähkö- ja Rakennuspalvelu J. Nieminen
243. Talent Partners Group
244. Tallink Silja Oy
245. Tammerkoski
246. Tampereen demarinuoret
247. Tampereen energiantuotanto Oy
248. Tampereen seudun Osuuspankki
249. Tampereen Ursa ry
250. Tarkmet Oy
251. Tasavallan presidentin kanslia
252. Teamware Group
253. Tekniikka elämää palvelemaan – Tekniken i livets tjänst ry
254. Teleperformance Finland Oy
255. Teollisuuden Voima Oyj
256. The Earth Collection
257. The Switch Electrical Machines Oy
258. Tiedekeskus Heureka
259. Tieto Oyj
260. Tietoalan Toimihenkilöt ry
261. TKK Dipoli
262. TNS Gallup
263. Toimihenkilökeskusliitto STTK
264. Tori-lehti (Tampere)
265. Tre Små Rum
266. Turku Energia
267. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä
268. Turun kaupunkilähetys ry
269. UPM-Kymmene
270. Ursa ry
271. Vaasan seurakuntayhtymä
272. Vahanen Oy
273. Valonia - Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden
palvelukeskus (Turku)
274. Valtioneuvoston kanslia
275. Vantaankosken seurakunta
276. Vapo Oy
277. Vasa övningsskola
278. Vasemmisto-opiskelijat ry
279. Veikkaus Oy
280. VEM Motors Finland Oy
281. Verb-IT
282. Verohallinto
283. Vetelin keskuskoulu
284. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto VINO ry
285. VR – Valtion rautatiet (sammuttaa Helsingin rautatieaseman ”Kivimiehet”)
286. VVO Yhtymä Oy
287. Wärtsilä Corporation
288. Wärtsilä Finland Oy
289. YLE ja YleX
290. Ylöjärven Nuorkauppakamari ry
291. Ympäristöministeriö – Ministry of the Environment
292. Ympäristötekniikka Minna Hakala
293. Yrkeshögsskolan Novia, enheten i Raseborg
294. YTV Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta (Ämmäsuon kaatopaikka ja
Pasilan pääkonttori)
295. Zimmer Finland Oy
296. Ähtärin Paperimarkkinat Oy

- lähde: WWF

Psst... Haastan kaikki muut bloggerit ottamaan osaa tapahtumaan ja mainitseman siitä omille lukijoilleen!

39 kommenttia:

Nana Q. kirjoitti...

Haaste vastaanotettu! Kaikki syyt istua kynttilänvalossa ovat aina tervetulleita.

Anonyymi kirjoitti...

Lähden katselemaan kaupunkia, joten helppo olla mukana. :)

Listan mukaan Helsingin keskusta näyttäisi pimenevän melkoisesti. \o/

Noora kirjoitti...

Nana Q:Juuri niin!

Anonyymi:Joo, taidan itsekin olla keskustassa puoli yhdeksältä :)

Lucia kirjoitti...

Tää on muuten sellainen jutuu mihin pitäisi oikeasti puuttua, miksi helvetissä pitää olla valota päällä ympäri vuorokauden just jossain kauppakeskuksissa? Tai että tuolla lintsillä palaa valot aina vuoden ympäri.
Mun mielestä oli tosi hauskaa intiassa kun kävin, kun siellä ( sillä alueella missä olin ) meni sähköt poikki tunniksi, JOKA ILTA!!!!

Tiia kirjoitti...

Voi että, itse olisin kovasti halunnut osallistua tuohon mutta en valitettavasti oel kotona. Kaverin synttäribileet ovat juuri samaan aikaan ja jotenkin en oikein usko että karaoke ja valot sammoo keskellä juhlivaa nuorisoa. :D Taidan olla porukan ainoa hippeilijä.

Maurelita kirjoitti...

Hieno homma, minä pimennän talomme illallisvieraitten ihmetykseksi - meillä on hieno kynttiläkruunu joka valaisee upeasti !

Harmittaa kun konttorillakin palaa valot ; on kai (ei niin) kivaa kun näkyy paljon valaistuja ikkunoita Pariisin yössä. Ja pöh.

Lottis kirjoitti...

Koska valvon la-su-välisen yön taitoluistelun parissa, nukun tuon pimeän tunnin aikana päiväunet.

Toivottavasti mahdollisimman moni kauppa ja toimisto osallistuisi myös pimennykseen ja jatkossa myös jättäisivät valot aina iltaisin pois päältä. Selitys, että valot ehkäisevät rikollisuutta ei mene läpi. Rikokset eivät ole vähentyneet sen vuoksi, että valoja pidetään päällä. Kaupoissa ja toimistoissa näkee jatkuvasti päällä turhia valoja kuluttamassa energiaa. Sama juttu kyllä ihmisten kodeissa. Koko asunto pitää olla valaistu, vaikka porukka istuisi yhdessä huoneessa.

Kaikille pimennykseen osallistuville vielä muistutus, että älkää kaikki räiskäiskö valoja päälle heti klo 21.30. Turha aiheuttaa älytöntä sähköpiikkiä hyvää tarkoittavan tempauksen jälkeen :)

Mollamari kirjoitti...

Hienoa, että nyt tässä ollaan näyttävästi mukana, siis että siitä puhutaan ja tiedotetaan ja yritykset ovat lähteneet joukolla mukaan! Osallistuin tähän jo viime vuonna, mutta eipä silloin vielä Suomessa tästä kuullut eikä tiedotettu missään.

Anonyymi kirjoitti...

Hmm, varmaan aika rentoa kuljeskella pimeässä Siljan laivassa. :D Tai Mäkkärin työntekijöiden kokkailla pimeässä.

Anonyymi kirjoitti...

Periaatteessa on hyvä että ihmisten tietoisuutta sähkönkulutuksesta herätellään, mutta tunnin ylimainostettu tauko auttaa lähinnä yritysten viherpesussa eikä missään muussa mielessä.

Olisin vaikuttunut niinkin radikaalista teosta, että listan yritykset järkeistäisivät sähkökulutustaan vaikkapa kuukauden tai vuoden (!) ajan!

Anonyymi kirjoitti...

Olisi ihan kiva, että katuvalot pimennettäisiin ensin vaikka aurinkoisena maaliskuun päivänä. Olen manaillut jo monena päivänä keskellä päivää palavia katulamppuja! Paljon olisi valoissa vähennettävää erityisesti päiväaikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Petyin vähän koska kuvittelin, ettei tämä "pimeä tunti" olisi vapaaehtoinen. Kuvittelin siis, että valot ja sähköt menevät automaattisesti off joka paikassa. Näin myös kaikki itsekeskeiset russuttajat olisivat vain JOUTUNEET olemaan ilman telkkujaan ja tietokoneitaan tunnin, tekisi ihan hyvää niin monille.
On miljardeja jotka eivät välitä tästä tuon taivaallista, tai ylipäänsä mistään.
-M

suffer well kirjoitti...

Toivoitko siis maailmanlaajuista rikosaaltoa?

Anonyymi kirjoitti...

Heh, en?

Maija kirjoitti...

Otin haasteen innolla vastaan ja myös kirjoitin postauksen aiheesta.

Muutamille täällä kommentoineille lainaus tapahtuman nettisivuilta:
"Earth Hour on ennen kaikkea viestintä-, ei energiansäästökampanja. Valojen sammuttaminen symboloi yhteistä huolta ilmastonmuutoksen kiihtymisestä."

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi @ 20.04,
Olen ihmetellyt itsekin tuota katuvalojen päällä oloa valoisaan aikaan muutaman kerran vuodessa. Löysin kuitenkin Espoon sivuilta selityksen: Valot pidetään päällä kun huoltomiehet tekevät tarkistus/huoltokierrokset lamppuverkossa. Olisiko tuo ollut pari-kolme kertaa vuodessa. Ja sen jälkeen alkoi taas tuo yksi katulamppu toimia. :)

Että ihan looginen syy sillekin löytyy.

suffer well kirjoitti...

Tulitko, M, ajatelleeksi, mihin kaikkeen sähköä tarvitaan?

Roope Ankka kirjoitti...

Jos ekohipit olisivat saaneet aina päättää, niin eläisimme vielä luolissa ilman vaatteita, keräten marjoja ja käpyjä. Sekä keskimääräinen (kituuttava) elinikä olisi 25 vuotta ! OH JOY OH JOY

Ilmasto ei ole mitenkään merkittävästi lämpenemässä, vaan jälleen kerran se on ollut kylmenemässä vuosituhannen alusta. Kuten se kylmeni mm 1940-1970 välisenä aikana.(jolloin ilmastohysteerikot meuhkasivat tulevasta jääkaudesta)

Ilmastohysteerikot väittävät että ilmasto lämpenee hiilidioksidin lisääntyessä -tämähän ei pidä paikkaansa ! Vaan hiilidioksidi lisääntyy ilmakehässä aina viiveellä ilmaston lämpiämisen jälkeen, eikä toistepäin ! Merkittävin syy-seuraus-suhde ilmaston lämpiämiseen/kylmenemiseen on havaittu auringon aktiivisuuden vaihtelulla ! Ikävä kyllä auringon aktiivisuuteen ympäristöhipit eivät voi vaikuttaa suuntaan taikka toiseen :)

Minä laitan kyseisenä päivänä KAIKKI VALOT PÄÄLLE, ja haastan muutkin järkevät ihmiset niin tekemään. Olkoot se valonjuhla vaikka muistutus kaikesta hienosta, jota teknologian kehitys on meille tuonut luolista lähdettyämme...

Iines kirjoitti...

Mistäs sinä Roope Ankka tiedät, miltä tuntui elämä ennen tekniikan kehittymistä? Nytkin monesti köyhillä seuduilla alkeellisissa oloissa elävät ihmiset kertovat olevansa onnellisia, kun taas täällä masennutaan urakalla.

usch kirjoitti...

Apua, kaverin 18.v bileet on tolloi. Aion yrittää suostuttelua tähän juttuun ja kännkässä on ollut tästä muistutus jo 2 viikkoa, mutta epäilen jutun onnistumista ;<

usch kirjoitti...

Roope Ankka, valitettavasti ilmastonmuutos on fakta faktojen seassa. Olisi mukava nähdä kun sinä yrität selvitä rannikkoalueen kaupunkien hukkumisesta hengissä antiekokavereinesi.

Osa maailmaa varmasti ilmastonmuutoksen myötä kylmenisikin; sellaisilla alueilla missä elämä ei kestä kylmenemistä ja kuolee sukupuuttoon.

Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin elämään maapallolla ja valitettavasti pääosin tuhoavalla tavalla.

suffer well kirjoitti...

Joo, tuskallista kuolemaa vain kaikille, jotka kehtaavat kyseenalaistaa ihmisen aikaansaaman apokalypsin ja muut vastaavat itsestäänselvyydet.

Anonyymi kirjoitti...

Uskon ilmaston kylmenemiseen (vai miksi nytkin on tavanomaista kylmempää?). Silti aion laittaa safkan valmiiksi tohon mennessä, sitten laitamme valot pois ja syömme kynttilänvalossa punaviinin kera miehen kanssa :)
Oli sillä vaikutusta suuremmassa määrin tai ei, niin säästyypä ainakin omassa sähkölaskussa, ja jos se auttaa ehkäisemään taas yhtä ydinvoimalan rakentamista niin yes!
Monet kaupungit on muuten kanssa lähteneet mukaan tohon tempaukseen!

Anonyymi kirjoitti...

vähän säälittävää ehkä mutta mulla tuli kyyneleet silmiin kun katoin tuon videon :O
minusta on loistavaa, että niin monet kuitenki osallistuu! ja tottakai itsekin aion.
toivottavasti sähköä säästyy oikein urakalla...
ois mahtavaa nähdä jostaki eiffelin tornista, tai korkeammalta, tämä episodi!

Pertsa kirjoitti...

Tosi ekoteko taas!
Katotaan miten valtakunnallinen sähköverkko kestää?

Yht'äkkinen virranpudotus ja samanlainen nousupiikki. Tää on hei jätkät fysiikkaa! Ei se kulutuksen tunniksi lopettaminen vaikuta sähkön tuotantoon mitenkään, sähköä ei voi säilöä. Kuormittaa vaan kamalasti verkkoa ja aiheuttaa mielettömät kustannukset ja korjaustyöt! Tyhmät hipit!

Tiinakaisa kirjoitti...

Kyllä, valot sammuu meilläkin ja huomasin listasta, että onneksi työpaikallakin. Hyvä homma!

Anonyymi kirjoitti...

Earth Hourhan on lauantaina kello 20:30, PAIKALLISTA aikaa. Siis ei koko maailmassa yhtä aikaa, vaan yksi aikavyöhyke kerrallaan. Ei sillä, ettei tämäkin jo aikamoisia piikkejä saisi aikaan, mutta. Tavallaan musta on tyhmää, että se ei ole yhtä aikaa kaikkialla - olisi aika hienoa, jos oikeasti enemmistö ihmisistä osallistuisi tähän ja voitaisiin kuvata maapalloa ilman suunnattomia valomeriä.

Pertsa kirjoitti...

Niin siis tottahan se on paikallisten sähköverkkojen ongelma! Olisi joka tapauksessa vaikka tää ei olisikaan kullakin aikavyöhykkeellä vaan kaikki samaan aikaan.

Roope Ankka kirjoitti...

-"usch kirjoitti...

Roope Ankka, valitettavasti ilmastonmuutos on fakta faktojen seassa. Olisi mukava nähdä kun sinä yrität selvitä rannikkoalueen kaupunkien hukkumisesta hengissä antiekokavereinesi."

-Kovin tieteellisesti huteria asioita hyväksyt omiin "faktojen faktoihisi", olisi mielenkiintoista tietää mitä muuta lasket kyseisiin "faktojen faktoihin" Rannikkoalueiden kaupungit eivät tule hukkumaan ainakaan meidän elinaikana

-"Osa maailmaa varmasti ilmastonmuutoksen myötä kylmenisikin; sellaisilla alueilla missä elämä ei kestä kylmenemistä ja kuolee sukupuuttoon."

-tuon keksit omasta päästäsi. ympäristöhörhöt uskovat vain globaaliin lämpenemiseen.

-"Ilmastonmuutos vaikuttaa monin tavoin elämään maapallolla ja valitettavasti pääosin tuhoavalla tavalla."

-tuo on jälleen kerran halusi nähdä katastrofeja, mutta ikävä kyllä väärin. Ihmiskunta/maapallo vain hyötyy muutaman asteen lämpenemisestä. Muunmuassa keskiajalla oli tätä nykyistä ajanjaksoa lämpimämpi ajanjakso, jolloin kasvillisuus/eläimistö/ihmiskunta kukoisti paremmin.

ps: annan anteeksi näkemyksiesi kypsymättömyyden, koska olet vain 17 xD

Anonyymi kirjoitti...

hei noora, onko ideoita, että mitä tuona aikana voi tehdä, jos on kotona? tuskin telkkarinkatselu kuuluu oikein säästömeininkiin ;D onko siis ihan vain lepohetki tiedossa meille, jotka aiomme olla tuona aikana kotosalla?

anniina kirjoitti...

Itse aion myös osallistua, kiitos työpaikkani esimerkillisen kannustuksen :)

Jos olette tuolloin Tampereella, niin suosittelen matkaamaan kohti keskustoria. Siellä on lauantai-iltana musisointia ja muuta mukavaa tapahtumaa Earth Hour:n kunniaksi. Mm. Ville Leinonen ja Pauli Hanhiniemi esiintyvät livenä.

Pertsa kirjoitti...

Nyt kyllä vähän jurppii, kun täysin asiallinen kommenttini on poistettu täältä :(

Tää on just niin tyypillistä blogosfäärissä. Kommentointi on tarkoitettu fanitukseen, mut ei varsinasesti keskusteluun.

Olen tosi pettynyt, kun oon aatellut et täs on kyseessä ihan asiapitoinen ja hyvä blogi, mut tää onkin vaan yhden tason pissismiä ja egorunkkausta.. Sanoisinko jopa EKOrunkkausta :D

Noora kirjoitti...

Roope Ankka:Voisitko mennä vaakkumaan jonnekin muualle? En vaan jaksa lukea sun avautumisia, sori.


Anonyymi:Vaikka nyt onkin kylmempi talvi kuin pariin vuoteen, niin ei siitä voi päätellä, että ilmasto ei lämpene. Tällaiset parin vuoden syklit on liian pieniä mittareita, ilmaston lämpenemistä pitää tarkastalle isommalla aikavälillä, jotta saa oikean käsityksen suunnasta, lämpimämpään päin mennään koko ajan, vaikka meillä Suomessa onkin lunta.

Kivaa, että pimennätte valot :)

Pertsa - jonka oletan olevan samainen Roope Ankka: EARTH HOUR ON ENNEN KAIKKEA HERÄTTELYÄ eikä sähkönsäästöä. Ei sillä maailmaa pelasteta, vaan halutaan toedottaa vakavasta asiasta. Herää pahvi.

Anonyymi:Kynttilät päälle ja lautaselle herkullista iltapalaa :)

Anniina:Kiva kuulla, go Tampere!

Pertsa:No oli jo aikakin, että heräsit tajuamaan, että Kemppari on ihan liian hyvää seksiä sulle.

irja kirjoitti...

Eihän tämän tempauksen tarkoitus ole säästää sähkö vaan saada ihmiset AJATTELEMAAN!

ja tarkoitus ei ole luopua kokonaan sähköstä, vaan sammuttaa turhat valot..

Anonyymi kirjoitti...

Kävikö kukaan muu Hesan keskustassa katsomassa Earth Houria? Itse kävin ja vähän petyin. Ainoastaan kirkot ja Senaatintorin rakennukset oli oikeasti pimeinä, jotkut yritykset olivat sammuttaneet vain kylttinsä mutta näyteikkunat loistivat valaistuina. Taitaa olla iso kynnys kaupallisille tahoille näkyvyyden vähentäminen edes tunniksi vuodessa! Pohjois-Esplanadin kortteleiden piti olla mukana mutta ei sitä huomannut lainkaan. Kävin kahvilassa, jossa piti olla tapahtuman juhlistamiseksi WWFn sivujen mukaan musiikkia - eipä ollut eikä tarjoilijakaan tiennyt asiasta mitään, ja valoja oli vain vähän hämärretty...

Yritys hyvä mutta ensi vuonna enemmän kamppanjointia, oheistapahtumia yms.! Tästähän saisi aikaan vaikka mitä!

ritu kirjoitti...

Itse juhlin pyöreitä vuosiani lauantaina ja päätin jo aamulla ettei meillä sytytetä valoja koko päivänä. Aamukymmenen jälkeen käytettin sähköä ainoastaan ruuanlaittoon. No toki kylmälaitteet oli käynnissä normaalisti. Piti oikeesti teipata katkaisimet, koska valojesytytysrefleksi on niin tiukassa. Ilta kului ruokaa laittaen ja nauttien luomukuoharia. pelailtiin kynttilänvalossa ja tutkittiin kartalta tulevien retkien reittejä. Mukava ilta ilman viihdelaitteita kyntilänvalossa. Harmitti vain tuo ikkunoista sisään tulviva valosaaste. Ei täällä kaupungissa ole koskaan oikeesti pimeää..

Ulpukka kirjoitti...

Juu...Minäkin kävin ihmettelemässä Helsingin keskustan "pimenemistä"!! Eipä juuri ollut huomattavissa. Eduskuntatalo sattui silmään ja Forumin mainosvalot..Stockmannin logiikkakaan ei oikein pitänyt: Aleksanterinkadun ja Manskun puoli pimeänä, mutta Espan puolella ihan normisti kylteissä valot.

Kotona oli ihanan hiljaista ja kynttilän valo toi fiilistä!!:D

Ja olkoon millainen sähköpiikki tahansa... Ajatus oli mielestäni herättävä!!!

usch kirjoitti...

Roope Ankka, sinähän se tiedät kaiken niin kauhean paljon paremmin. Hienoa että on noin viisaita ihmisiä maailmassa! Ja kyllä, 17 vuoden ikä on niin kamalan vähän etten voi oikeastaan avata suutani ollenkaan niin että mut voisi ottaa vakavasti yhtään missään asiassa. :) Sinä vaikutat hyvin paljon lapsellisemmalta, oli ikäsi sitten vaikka 45.

Noora kirjoitti...

Usch:HYVÄ, mä oon sun tiimissä :)

Suositut tekstit