16.3.2009

Kumisaapasostoksille

Kempparissa on viimeaikoina keskusteltu ilmastonmuutoksesta ja onpa foorumilleni löytänyt tiensä pari ilmastoänkyrääkin, tervetuloa vaan. Voisittekin yrittää nyt kieltää seuraavan uutisen.

Viime torstaina yli 2000 ilmastotutkijaa kokoontui Kööpenhaminassa päivittämässä uusinta ilmastotietoutta. Lopputulemana todettiin ilmastonmuutoksen toteutuvan nopeammin kuin tiedeyhteisö on kyennyt ennustamaan. Kahden vuoden takaiset ennusteet ovat toteutumassa oletettua voimakkaampina. Jos satut asumaan rannikolla, kandee hommata korkeavartiset kumisaappaat ja lukea postaukseni loppuun - etenkin jos kaavailet asunnon ostamista.

Lapsikin hoksaa, että ilmastonmuutos etenee koko ajan paljon nopeammin, kuin yksikään diagrammi tai nouseva käyrä on ennustanut. Me rikomme ilmastoennätyksiä jatkuvasti. Olisi korkea aika aloittaa radikaalit toimet teollisuuden ja autoilun päästöjen hillitsemiseksi. Esimerkiksi hiilidioksidivero olisi hyvä tapa saada päästöjä kuriin ja onpas taas ihme, että ruotsalaiset ovat jälleen kerran meitä edellä, tässä(kin) asiassa. Matti hoi: voisitko kehittää tätä aihetta ehkä seuraavalla hiihtoreissullasi? Suuntaapa suksinesi rannikon suuntaan ja ota mittanauha mukaan. Kerron kohta mihin tarvitset mittaa.

Olin eilen remppaamassa ystävieni juuri hankkimaa puutaloa ja vilkuilen kämppiä netissä välillä huvikseni itsekin. Selvää on, että kalleimmat kämpät sijaitsevat meren tuntumassa: Kruununhaka, Katajanokka, Ullanlinna, Kaivopuisto, Eira... Merinäköalasta saa pulittaa hunajaa ja maksajiakin löytyy. On kuitenkin vain ajan kysymys, koska näiden alueiden asuntojen - tai ainakin suuren osan niistä - hinnat romahtavat.

Kööpenhaminan
ilmastokokouksessa meren pinnan ennustettiin nousevan jopa metrillä vielä tämän vuosisadan aikana (Matti, se mittanauha!). Ja ei, se ei tapahtu yhtäkkiä joskus 90 vuoden päästä, vaan vähitellen, jo seuraavien kymmenien vuosien aikana meidän ja omien lastemme ja edelleen, omien lastenlastemme aikana. Neuvoni asunnon ostoa harkitseville onkin seuraava: suosittelen tsekkaamaan unelmakämpän sijainnin merenpinnasta ennen kuin sitoudutte 30 vuoden lainanmaksuun. Asunnon edelleenmyyminen saattaa nimittäin muodostua vaikeaksi tehtäväksi. Tai kait se myyminen onnistuu, mutta murto-osalla siitä hinnasta, jonka itse on asunnostaan maksanut.

Osa teistä varmaan ihemettelee, että "mitä se nainen nyt yhdestä metristä vauhkoaa?" Eikö metri kuulosta paljolta vai? Ei ehkä horisontaalisesti, mutta vertikaalisesti se on ihan saatanasti!! Menkääpä Helsingin Kauppatorille tsekkaamaan, mitä metri veden pinnasta tarkoittaa. Ei paljon naurata ei. Löysin itseasiassa kuvan vuodelta 2005, jolloin merenpinta nousi myrskyn myötä 1,5 metriä. Ehkä muistattekin, kuinka Kauppatorille silloin rakennettiin tulvavalleja. Kuvassa oikealla puolella, vallin merenpuolella on siis osittain meriveden alle jäänyt parkkipaikka.

Kuva: Ympäristökeskus

Miettikääpä: kun merenpinta ilmastonmuutoksen seurauksena nousee metrin korkeammaksi, on lähtötaso ennen syysmyrskyjen nostattamaa merenpintaa jo lähes se, mitä kuvassa. Mitä talvi- tai syysmyrskyt sen jälkeen saavatkaan aikaan? Kastuu meinaan porukalla Pressanlinnassa varpaat. Ja kolmosen ratikka saa etsiä iselleen uuden reitin. Ja turistit saavat tutustua nähtävyyksiin kumiveneissä soutaen. Kauppatorin myyjät joutuvat ottamaan mallia Bangkokin kelluvista markkinoista ja antimet myydään suoraan veneestä.

Entä asuntokauppa? Kun sijoittajat alkavat tajuta, että matalien rannikkoalueiden asunnoissa kastuu kohta lahkeet, romahtaa kiinteistöjen arvo väistämättä. Vaikka merinäköala on hyvä myyntivaltti, saa se ihan uuden merkityksen, jos merinäköala tarkoittaa omaa olohuonetta. Ja kaverit, tämä ei ole nyt mikään vitsi tai meikäläisen keksintöä. Kyse on matematiikasta ja asian takana on 2000 ilmastotutkijaa. Matti ja kaverit, nyt sukset narikkaan ja homma haltuun, herätys!!

Todettakoon nyt vielä (kun joku kuitenkin alkaa saivarrella), että metri, puolitoista vaikuttaa tietty nimenomaan mataliin alueisiin, eli Eirassa ja Krunassa asuvilla on hyvät oltavat, kun korkeutta merenpinnasta on ihan reilulti. Mutta nimenomaan Katajanokka on suureksi osaksi litteä pannukakku, ihan niin kuin Kauppatorikin. Hmm... Koskakohan - siis tarkasti minä vuonna - Katajanokan überkalliit asunnot alkavat tulla arvossa alas? Suomen hallituksen politiikkaa esimerkkinä käyttäen, varmaan siinä vaiheessa kun vesiraja on jonkun Katajanokalla asuvan poliitikon oman oven kynnyksellä. "Oho, mitäs tämä nyt on...".

Vitsit sikseen. Lainaus YLEn uutisesta:

"Stern muistutti myös, että ilmastonmuutos näyttää jatkuvan ehtymättömällä voimalla myös ensi vuosisadalla. Tuolloin on realistista olettaa maapallon lämpenevän viisi astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Kun maapallo oli viimeksi yhtä lämmin 30 miljoonaa vuotta sitten, krokotiilien kaltaiset eläimet uiskentelivat napa-alueilla kasvavissa suometsissä.

Tämänlaajuisen lämpenemisen vaikutukset olisivat siis valtaisat ja pakottaisivat jopa miljardit rannikoilla elävät ihmiset muuttamaan kodeistaan, Stern ennusti".

En halua pelotella tai maalailla piruja seinille, vaan haluan teidän seuraavan uutisia ja olevan ajan tasalla. Oletan, että aika harva teistä asuu alle metrin korkeudella merenpinnasta. Kyse ei kuitenkaan ole vaan siitä, että rikkailla kastuu kohta varpaat. Kyse on älyttömän vakavasta ilmiöstä sa siitä, että ilmastonmuutos muuttaa pian arkeamme enemmän, kuin osaamme kuvitellakaan. Kandee siis pitää kaapissa niitä korkeavartisia kumppareita, jos mielii retkelle rannikon suuntaan. Onneksi täällä Alppilassa voidaan kekkuloida jalat kuivina, ainakin parisataa vuotta.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Innolla odotan sitä, että joku skeptinen idiootti tulee tänne nillittämään siitä, että ilmastonmuutos ei ole totta vaan joku salaliitto ja netissäkin on (erittäin luotettavia..) foorumeita, joilla sanotaan ettei se oo totta...
Itse toteaisin silloin että hohhoijaa.

Tästä maailmasta katoaa seuraavien vuosikymmenien aikana mahdollisesti kokonaisia valtioita kun merenpinta nousee. Puhumattakaan siitä, mitä käy ikiroudan valtaamille alueille. Huonosti, veikkaan ma.

Me ollaan aiheuttamassa nykymenolla ns. super-interglasiaalikautta. Aika mahtavaa, että kyetään vaikuttamaan tällä tavoin maailmankausiin.. not. Odotan innolla suurta, kansallista heräämistä myös täällä meidän pikku takapajulassa. Kohta ei paljon hiihdellä Rukan lumillakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Geologian professori Juha Pekka Lunkan kirja Maapallon ilmastohistoria kasvihuoneista jääkausiin voisi olla mielenkiintoista luettavaa.

Noora kirjoitti...

Anonyymi.Aamen.

Anonyymi:Selvä pyy.

Anonyymi kirjoitti...

Nojoo, jotain hyötyä on tästä pöndellä asumisestakin :D
Talo nousee keskelle mettää pienen mäen päälle kauas merenrannasta, ja taatusti on varaa veden nousta ainakin meillä :D
Sinänsä oikeesti huolestuttava ilmiö, mitä mietittiin kyllä siinä kun tonttia valittiin.

Elina kirjoitti...

En ole aiheeseen tätä postausta enempää perehtynyt, mutta oletan kyseessä olevan jonkinlainen keskimääräinen luku? Kannattaa muistaa näissä merenpinnan nousuun liittyvissä jutuissa, että Suomi on yksi viimeisiä paikkoja maailmassa, missä maanpintakin nousee joka vuosi hurjaa tahtia. Jään painama maa nousee usean millimetrin vuosivauhtia, ja ennen ilmastonmuutosvimman nousua puhuttiin kovasti siitä, että Merenkurkku kapenee ja katoaa lähitulevaisuudessa. Oletan, että Suomessa merenpinta nousee kuitenkin keskimääräistä vähemmän. Jää nähtäväksi, kumpi ehtii nousemaan nopeammin, vesi vai maa.

Emma kirjoitti...

Vautsi, kunnon postaus ja kunnolla asiaa. Postauksen takana on tieto ja ootpa sitten yksinkertaisemmille jäpiköille kertonu esimerkkiä mitä se metrin nousu meressä tarkoittaa! Hienoa, näitä vähän lisää ja mieluiten niin, että kaikki sen kuulis! :)

Anonyymi kirjoitti...

Merenpinnan nousun (1 metri) ennustus perustuu siihen, että hiilidioksipitoisuudet ovat nousseet ennustetta nopeammin ja että CO2 on "pääsyyllinen" viime vuosisadan globaalien lämpötilojen nousuun (tällä vuosikymmenellä lämpötilat eivät ole juurikaan nousseet).

On kuitenkin (vertaisarvioituja) tutkimuksia, joiden mukaan aurinko on ollut suuremmassa roolissa kuin IPCC arvioi. Lisäksi aivan uusi tutkimus osoittaa, että auringon säteilyteho nousi viime vuosisadan lopulla aikaisempian mittauksia enemmän:

http://wattsupwiththat.com/

Postaus 13.03.2009 (Scafetta-Wilson Paper).

Niinpä auringon lisääntynyt irradianssi (siis säteilyteho) on saattanut vaikuttaa lämpenemiseen paljon enemmän kuin aiemmin on uskottu. Tällöin tietenkin hiilidioksidin pitoisuuden nousulla ei ole ollut niin suurta vaikutusta kuin IPCC on arvioinut. Ja kuten alussa totesin, kaikki Köpiksessä tehdyt "avain löydökset" (key findings)ovat juuri CO2:n nousun vaikutuksen merkityksestä ilmaston lämpenemiseen tehtyjä.

Joten on ennenaikaista, ja kenties, harhaanjohtavaakin kuvitella, että merenpinnan nousu välttämättä olisi tuo 1 metri.

johku kirjoitti...

Elina on oikeilla jäljillä : "IPCC-ilmastoarvion mukaan valtamerten pinnannousu vuoteen 2100 mennessä tulee olemaan 0.1 - 0.9 metriä."
"Vaikka valtamerten pinnanousu ei ulotu sellaisenaan Itämerelle, tulee merenpinnan kokonaisnousu olemaan Itämerellä samaa suuruusluokkaa kuin valtamerillä. Tämä merkitsisi sitä, että pinnanousu Suomenlahdella kumoaisi nykyisin maankohoamisesta aiheutuvan keskimääräisen merenpinnan alentumisen. Pohjanlahdella ja Perämerellä merenpinnan pakeneminen hidastuisi hiljalleen."
lähde: merentutkimuslaitos: http://www.fimr.fi/fi/tietoa/ilmastonmuutos/fi_FI/ilmastonmuutos_vaikuttaa/

ilmastonmuutoksen aiheuttamat suurimmat ongelmat itmerelle tulee liittymään rehevöitymiseen ja jääpeiteajan vähyyten, kuten noilta samoilta sivuilta ilmenee

Aada kirjoitti...

Nousee metrin tai puoli, helvetin huolestuttavaa ja pelottavaa se on silti. Mutta työntäkää ihmeessä pää perseeseen ja viilatkaa sitä pilkkua. Kyllä te viimeistään sitten nostatte katseenne niistä desimaaleistanne, kun puntit kastuu.

Noora, tätä lisää :) Ja hei, miten sen shampoottomuuskokeilun kanssa kävi?

Anonyymi kirjoitti...

Ilmastokokouksen tiedemiesten mielipiteitä Kööpenhaminasta:

http://climatecongress.ku.dk/newsroom/rising_sealevels/

"Merenpinnan nousu saattaa olla vuoteen 2100 mennessä 1 m tai enemmänkin".

"Joka tapauksessa odotetaan, että se ylittää IPCC:n ennusteen (18-59 cm)".

Jos nousu jatkuu nykyisellä nopeudella (3 mm/y), nousu jää keskelle IPCC:n ennustetta".

Hauska nähdä mikä on "lopullinen totuus" eli mitkä näistä tieteilijöiden arvioista valitaan maailman (ja Suomen) ilmatieteen laitoksilla ja median "rummutuksessa".

Iines kirjoitti...

Minkä merkkiset noi kuvan upeet kumpparit mahtaa olla? ;)
Nimim. Pessimisti

hibiskus kirjoitti...

Eikös jäätiköiden sulaminen vaikuta merivirtoihinkin. Ainakin tuon löytämäni linkin takaa löytyy tietoa (en tosin tiedä lähteen luotettavuutta), että makea vesi muuttaa meren suolapitoisuutta ja esim. Golf-virta voi tästä syystä heikentyä. Että meillä olis mahdollisesti luvassa Siperian kaltaisia oloja, kun Golf-virta ei enää lämmitä?

suffer well kirjoitti...

Aada, desimaaleja on varmasti helppo pitää merkityksettöminä silkasta tottumuksesta, mutta panitko merkille, että IPCC:n arviossa minimin ja maksimin ero on yhdeksänkertainen?

johku kirjoitti...

Mäkin vastaan Aadalle että mitä tarkotin:
Merenpinta ei tule nousemaan Itämeressä, niinkuin noora väitti, eikä IPCC ole koskaan niin myöskään väittänyt. Oikealla tiedolla ja desimaaleilla on väliä, koska ilmastohysteria vie huomiota muulta ympäristönsuojelulta, esimerkiksi Itämeren rehevöitymiseltä, joka siis esim myös lisääntyy ilmastonmuutoksen ansiosta, mikä sua ei näyttänyt ollenkaan kiinnostavan.
Lisäksi sanoin että merenpinta voi nousta jopa metrin valtamerissä, joiden rannoilla asuu aika paljon enemmän ihmisiä, eli aika suurelle joukolle ihmisistä tulee käymään aika huonosti. Ilmastonmuutoksella on siis todella erilaiset vaikutukset eripuolilla maailmaa, eikä kaikkea voi yleistää.

Aada kirjoitti...

Joo okei, meillä kastutaan siis vaan nilkkoja myöten, mutta entäs ne muut..? Tai no, viis niistä muista, ei me niitä kuitenkaan tunneta ja ne asuukin jossain tuolla.

Pointtini oli se, että nouseepa merenpinta 0,4 metriä tai 48 metriä, sillä on vaikutusta. Jos ei meillä niin sitten muualla. Jokainen ilmastonmuutoksen takia kuollut tai kärsivä ihminen, eläin, metsä, järvi, hyönteinen on liikaa. Ja vaikka joku Tyyni valtameri on kaukana, eikä osa meidän arkipäiväämme, niin senkin hyvinvoinnilla on merkitystä. Voi kai sitä kantaa huolta myös naapurin pihasta?

suffer well kirjoitti...

Aada, luet valikoivasti.

Elina kirjoitti...

Aada: Eipä tässä kukaan ole väittänytkään etteikö tilanne olisi huolestuttava jossain, mutta Suomessa maa nousee edelleen hurjaa tahtia jääkauden jäljiltä. Suomessa Itämeren rehevöityminen on mielestäni huolestuttavampaa kuin merenpinnan nousu.
Siitä olen Nooran kanssa täysin samaa mieltä, että ympäristöstä huolehtimalla kaikki voittavat.

hibiskuksen kysymykseen Golf-virran heikkenemisestä löytyy vastaus hänen itsensä viittaamalta ilmasto.org-sivustolta:
"Useimpien ilmastomallien ennusteissa Golf-virta heikkenee jonkin verran tämän vuosisadan aikana, mutta meriveden lämpötila kohoaa Pohjois-Atlantilla voimistuvan kasvihuoneilmiön takia siitä huolimatta. Samoin Euroopan ilmaston arvioidaan lämpenevän voimakkaasti, vaikka Golf-virta heikkenisikin. On hyvin epätodennäköistä, että virta pysähtyisi äkillisesti tämän vuosisadan aikana. (IPCC 2007 WGI Ch. 10)"
Lähde

ritu kirjoitti...

Minusta huolestuttavaa on myös kaikenlainen saastuttaminen, eläinten huonot olot, metsien kestämättömät hakkuut, ihmiskunnan kestämätön lisääntyminen, gmo:n hyväksyminen, lajien sukupuutto, vesistöjen rehevöityminen liian ravinnevirran takia jne. Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa mietitään miten saatais ilmastonmuutosta ehkäistyä. Byrokratian portaat on suuret ja aikaa kuluu. Silti ei ole varmaa, saadaanko jo alkanutta pyörää enää pysähtymään vai ruokkiiko muutos itse itseään.

Kaikki yritykset ovat puolestani tervetulleita, mutta tuntuu että kaiken tämän keskellä unohdetaan kaikki muut suojelutoimet, jotka vaikuttaisivat myös osaltaan ilmastonmuutokseen. Jos saammekin hidastettua ehkä taustalla olevaa luontaista muutosta vähentämällä ihmisen tuottamaa kasvihuonekasujen määrää, niin mitä teemme sillä lisäajalla jos pallomme hukkuu paskaan?

Ponttini on, että mitä kaikkea voimme tehdä luonnon hyväksi, on hyvä juttu, ja ne toimet luullakseni on myös hyvä juttu ilmastonmutoksen kannalta. Mielestäni ilmastonmuutos on vain yksi huolenaihe, joka on saanut hieman liikaa mediahuomiota viimeaikoina.

Anonyymi kirjoitti...

"Stern muistutti, että ilmastonmuutos tulee jatkumaan..."

Stern on ekonomisti, ei ilmastotutkija.

Jos kaikki "muistutukset" ja median pelottelut otetaan todesta, ei pidä sen luomaa hysteriaa ihmetellä. On paljon muitakin ympäristöongelmia (kuten ultrapienten, myrkyllisiä kemikaaleja sisältävien, hiukkasten aiheuttamat ennenaikaiset kuolemat ja sairastumiset), jotka jäävät ilmastonmuutosrummutuksen varjoon.

Anonyymi kirjoitti...

Kun lukee ajatuksella vaikkapa vihreiden ilmasto.org-sivuja, huomaa siellä monia perustavaa laatua olevia virheitä ja väittämiä. Otetaan esimerkki:

"Vuosikymmenien tähtäimellä sekä arktinen että antarktinen jäätikkö on pienentynyt"

Tämähän ei pidä paikkaansa. Satelliittimittaukset kertovat kiistatta, että niiden alkamisesta lähtien 1979 antarktisen jäätikkö on kasvanut n. 4,4%. Pohjoiset jäätiköt
ovat, jos otetaan vain kymmenen vuoden ajanjakso, pienentyneet, mutta kun huomioidaan, että parhaimillaan 2008-2009 jäätikköä oli miljoona neliökilometriä, kolmen Suomen verran, enemmän kuin 2007, lienee kysymys vain kymmenen viime vuoden anomaliasta.

Kirjasuositus kirjoitti...

Noora ja muut!

Oletteko lukeneet ekomatkailija Pirkko Lindbergin kirjoja? Uusin kirja Sos Tuvalu - hätähuuto paratiisista (2004) kertoo juuri siitä, miten merenpinnan nouseminen saattaa kadottaa kokonaisen saariryhmän maailman kartalta. Kirja ei ole täynnä lukuja ja muuta faktaa vaan se on myös viehättävä matkakertomus, suosittelen :)

Suositut tekstit