

Olen viimeiset viisi vuotta lampsinut YLEn käytäviä Anttilan vaaleanpunaisissa, muovisissa (!) puukengissä ja odottanut niiden lahoamista, jotta olisi perusteltua hankkia jotain järkevämpää jalkaan laitettavaksi. Onneksi muovipuukkarit sanoivat sopimuksensa vihdoinkin irti ja sain hankkia Nene Tsuboin Mitsumarut.
Tsuboin päivittämien puukkareiden juju on kantapalassa. Kantapalan ansiosta kengät pysyvät helpommin jalassa esimerkiksi pyöräillessä tai rappusia harppoessa. Puinen pohja on ortopedien suunnittelema ja reilun kuukauden kengissä kävelleenä olen todennut, että ne ovat todella ergonomiset. Kauniit, kestävät ja ergonomiset. Kenkiä on myynnissä mustina ja valkoisina hintaan 89 euroa. Hinnasta ei ole oikeutta ruikuttaa, koska puukkarit ovat kähes ikuiset.


Muistatko muuten Swedish Hasbeensit, joista blogasin elokuussa? Nyt niitä saa Suomestakin. Helsinki10 myy ainakin tätä korollista mallia. Veikkaanpa, että puukengät ovat seuraava Hai-saapas. Ja jos olet kahden vaiheilla: suosi mielummin kotimaisia Mitsumaruja kuin ruotsalaisia Hasbeensejä. Made in Finland Rocks!
13 kommenttia:
Kyllon komiat! En yhtään ihmettele ensi silmäyksen rakkautta. Pitäisi päästä itsekin sovittamaan. Suomalaisuus tuotteissa alkaa olla jo sukupuuttoon häviävää aatelia.
Sääli, että värejä on noin vähän. En myöskään haluaisi nahkaisi kenkiä, mutta se on jo tosi hankalaa.
Hei, me <3 Toffel! Aivan mainiot! Maget on myös Mitsumarut.
Hasbeensia myy muuten myös Minus osoitteessa Freda 22, siellä oli useitakin malleja viime viikolla kun poikkesin!
Korolliset puukkarit, no nyt minä innostuin! Sellaiset saisivat hyvän kodin täältä..
Mikset hakenut kirppikseltä vanhoja kenkiä? Ei pidä ostaa uutta vaan kierrättää sitä tavaraa mitä on jo kierrossa!
Tirlitta:Totta. Yritän pelastaa Made in Finlandin sukupuuton yhden naisen tahtotilalla!
Iines:Tsekkaa uusin postaukseni!
Hanna-Maija:Toffelit jalkaan siis ;)
Honey Junkie:Hyvä tietää, en olekaan poikennut siellä vähään aikaan!
Piparminttu:Joo aika mageet mustakin...
Anonyymi:Olen oikeasti etsinyt puukkareita kirppareilta, mutta en ole löytänyt yksiäkään oman kokoisiani! Kaikki ovat olleet pieniä. Nämä ovat lisäksi hyvät, koska niilä voi pyöräillä. Tavallisilla se ei oikein tahdo onnistua ja mä fillaroin paljon (silloin kun ei ole lunta ja jäätä...).
Anonyymille tiedoksi, kenkiä ei voi vaan noin ostaa siksi että oisivat kierrätystä. Minusta muita vaatteita voi ostaa käytettynä, (jos ovat laadukkaita, en tee impulssiostoksia edes kirppereilla,) mutta kengän pitää istua täydellisesti jalassa, eli "väärät kengät" ei vaan voi / kannata ostaa.
Mä en henkohtaisesti ikimaailmassa oistaisi jotkut hikiset käytety puukengät kirpparilta, jos kerran noin kauniita ja laadukkaita saa uusina.
Muutenkaan en kestä sitä että ihmiset aukovat kokoajan päätään mitä Noora tekee väärin.
Tämä ympäristöholhoaminen menee joskus vähän yli.
Hei! Kun vaikutat olevan kengistä kiinostunut, voisitko jossain vaiheessa bloggailla paljasjalkakengistä ja niiden terveysvaikutuksista? Tämä asia kiinostaisi minua ainakin paljon.
Musta on niin ihanaa, että noita Swedish Hasbeensejä on niin monta eri mallia ja värejä. Suosittelen, tosi mukavat jalkaan! Ostan varmasti vielä itselleni toisen parin.
Ai,unohdin mainita Swedish Hasbeensit on tehty kasviparkitusta nahasta. Se oli mulle myös tarkeää, kun ostin ne.
Tosi kiva nähdä,että Swedish Hasbeenseistä tykätään :)
Tässä muutamia liikkeitä,jotka myyvät niitä jo,tai tulevat myymään maaliskuun lopulla:
Helsinki- Helsinki10,Minus,Beam,Limbo
Tampere- Gallant Clothes
Turku- Televisio Lifestyle Store
Verkossa- unkai.fi
Noora, on aina kiva lukea sun blogia.
T.Katja
Mistral:Kengissä joo pitää olla tosi tarkkana jos ostaa käytetyt. Pahimmassa tapauksessa saa itselleen aikaiseksi kipeät jalat, koska harvojen jalat nyt vaan ovat identtiset. Olen kokenut tämän itse ostettuani kirppiskengät, jotka olivat oiken kokoiset, mutta aivan liian linttaan astutut. Olen viisastunut tästä yhdestä kerrasta paljon, sillä jalkani särkivät monta päivää.
Anonyymi:Voisin!!
Generation Nature:Joo mä haluan punaiset!Ja kasviparkittu rokkaa!
Katja:Kiitti linkeistä ja kehuista :) Mahtavaa, että täällä viihtyvät muutkin kuin mä, heh..
Lähetä kommentti