18.2.2009

Matka kohti paksumpia hiuksia - not

Huh huh. Hiusakatemia-projekti ei etene kehuttavasti. Harkitsen luovuttamista. Lettini on kuiva ja luulen, että se on jopa leikattava. Ennen kokeilua siinä ei ollut mitään vikaa!

Tänään minulle todettiin, että "vaikka hiukset näyttävät ja tuntuvat kuivalta, ne eivät ole sitä"... Okei? Minulle on ihan sama, mikä niiden kunto on mikroskoopissa, jos ne tuntuvat ja näyttävät hampulta!

En kuitenkaan luovuttanut vielä tänään: päähäni tehtiin joku ultrakosteuttava hoito ja nyt on taas inhimillinen olo. Mietin seuraavat pari päivää jatkanko vai en, ei kyllä hyvältä vaikuta.

Outoa oli myös maanantainen sattumus Akatemiassa: vieressäni istunut nainen alkoi yhtäkkiä tentata minulta, että onko akatemia mielestäni humpuukia? Siis näillä sanoilla. Hän osoitti harvapiikkistä kampaa ja jotenkin epätavallisen alleviivaavasti totesi: "täällä on niin epäsiistiä, ja näin kallis paikka vielä, onkohan tämä humpuukia?". Totesin, että ei voi tietää ennen kuin on kokeillut ja että selvitän asiaa parhaillaan itsekin. Pyysin naista odottamaan minua akatemian ulkopuolella, voidaksemme vaihtaa mielilipiteitä, mutta eipä ollut naista missään. Veikkaanpa, että tilanne ei ollut ihan aito. Ärsyttävää. Todella kuumottavaa ja ärsyttävää.

Outo suurpiirteisyys vaivaa Akatemian osalta minua muutenkin: kun minulle maanantaina tehtiin talipunkinhäätöhoito, joka siis kesti pari tuntia, oli akatemian osalta unohdettu kertoa, ettei hoidon jälkeen saisi hikoilla kolmeen päivään! Tämä todettiin vasta kun olin lähdössä jumppakasseineni bollywoodtunnille, jota en tietenkään halunnut jättää väliin. Jos olisin tiennyt kolmen päivän hikoilemattomuus-vaatimuksesta, en olisi mennyt Akatemiaan ennen treenejä, tietenkään.

Minua myös kehoitettiin pakastamaan pipot, kammat ja pesemään tyynyliina, mutta siltikään Hiusakatemia ei osaa vastata kysymykseen: mistä talipunkit tulevat. Tai miten ne "tarttuvat". Akatemian Annikki Hagros-Kosken Hiusten hyvinvointi-nimisessä opuksessa todetaan, ettei voi tietää, kuinka nopeasti talipunkit ilmaantuvat takaisin päänahkaan, josta ne on häädetty. Eikä siis osata sanoa, mistä ne tulevat. Mutta silti tehdään tuhansien eurojen hoitoja, jotta niistä päästään eroon...

Ja vielä: miksi ei tarvitse vaihtaa kaikkia lakanoita? Miksi vaan tyynyliina? Miksi tarvitsee pakastaa pipot, mutta ei kaulahuiveja? Entä oman partnerin pää? Pitääkö se pakastaa? Taidan pakastaa kohta omani.

Ärsyttävintä on se, että Hiusakatemiassa oma hoitajani on superkiva, enkä haluaisi millään olla hänelle ilkeä, mutta tämä homma taitaa loppua kyllä siihen, että joudun pahoittamaan hänen mielensä.

16 kommenttia:

Neiti Murunen kirjoitti...

Kävin kampaamokoulu aikanani koulun kanssa muutamaan otteeseen tutustumassa ko. paikkaan ja silloin jo jäi olo että mitäs ihmettä täällä puuhataan?!

Paikka oli hieman nuhruinen ja sotkuinen, kammat yms. vähän rikkinäisiä ja likaisia.

Jotenkin sitä tuollaiselta paikalta odottaisi vähän enemmän. Tosin omasta käynnistäni on jo muutama vuosi aikaa.

Lisäksi mulle on jäänyt sellainen olo että tietyissä piireissä Annikki Hagros-Koski on hyvinkin arvostettu ”hiustutkija” ja muistan että koulussa usein kerrottiin hänen tutkimuksistaan.

Kuitenkin kun kävimme vierailulla, ei hän oikein osannut kunnolla kuitenkaan vastata mihinkään kysymyksiin tai perustella tutkimustuloksiaan.

Mukavaa olisi kuulla onnistuneita käyntikokemuksia tuolta Akatemiasta.

Disturbance kirjoitti...

Tämä oli aivan mielettömän hellyttävän hauska kirjoitus. Ehket tarkoittanut tyyliäsi humoristiseksi, mutta suloisesti kiukkusi ilmaisit. :)

Anonyymi kirjoitti...

nauroin tolle "pitääkö partnerin pää pakastaa" :D

Anonyymi kirjoitti...

Hauska!! ja rehellinen kirjoitus 8-D Ja vaikka et kovin hyvää kuvaa paikasta annakkaan,voisin silti käydä siellä ottamassa parit nirvana-hieronnat! ;-)
t:Hilu

Anonyymi kirjoitti...

Heippa,
lukaiseppa tämä artikkeli talipunkista:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_teos=dlk&p_artikkeli=dlk00691

Anonyymi kirjoitti...

Myös tricologit ovat pään- ja hiustenhoidon ammattilaisia, onko kukaan koskaan kokeillut? Heidän mukaansa talipunkki on vaaraton ja heillä onkin todettu näin: "Useimmiten pelkkä alkoholipitoinen hoitoampulli riittää tuhoamaan sen päänahasta."
http://www.tricologia.fi/talipunkki.htm

Anonyymi kirjoitti...

Noora, oletko tietoinen kuinka paljon hoitosi tulivat suunnilleen maksamaan? Se "normaali" talipunkinpoisto-operaatiohan maksaa reilut 500 eur (8 x hapan + 2x poisto). Sullahan oli siinä kaikkea extraa, joten hintakin varmasti aika lailla kovempi!? Mun mielestä sellaiseen hintaan pitäisi saada huomattavia muutoksia entiseen!!! Itse jätin hoidon väliin, koska epäilin, ettei talipunkin poistosta olisi muuta tulosta kuin tyhjä kukkaro.
-P-

Noora kirjoitti...

Neiti Murunen:Lisää raporttia seuraa, trust me...

Disturbance:Kyllä se oli tarkoitettu paikoitellen ihan humoristiseksi :)

Anonyymi:Vois tehdä hyvää :)

Hilu:Joo ne hieronnat!!

Anonyymi:Luen!

Anonyymi:En ole kuullut...

-P-:Veikkaan, että jotain 700-800 euron paikkeilla. Kysyn sitten lopuksi :)

Hanna-Maija kirjoitti...

Auts, no hitto. Kommentoisin tähän väliin, että olen pessyt karvalakkiani Santen jollain herkälle, tulehtuneiselle ja ärtyneelle päänahalle sopivalla sampoolla nyt jonkun aikaa, ja oletettu psoriasis on alkaa olla heips ja häips. Että ihan väliaikakuulumisena :)

Anonyymi kirjoitti...

Söpöä angstia havaittavissa. Oot hauska :D

Mademoiselle Vosges kirjoitti...

En tiedä, onko tästä puhuttu jo sata kertaa ja onko tämä totaalisen old news, mutta itse olen käynyt päänahkahoidossa Hiusgalleriassa (http://www.hiusgalleria.fi), joka kutsuu itseään "luontokampaamoksi" ja käyttää Dr. Hauschkaa, Rene Furtereria (ei hajua, onko luomua, perustuu kuulemma eteerisiin öljyihin), Simply Organicia ja jotain muita. Itse menin hoitoon ylirasvoittuvan päänahan vuoksi - ystäväni on käynyt siellä hilseilevän ja kuivan atooppisen päänahan vuoksi ja saanut apua.

Hiusgalleriassa käytetään myös mikrokameraa, ja sillä katsotaan hiustuppien kunto ja muu päänahan tilanne. Mitään elämäntapa-analyyseja tai muita terveyskommentteja ei annettu; hoitaja vaan näytti screeniltä kuvaa ja totesi että suurin osa hiustupista on normaaleja, mutta osa on rasvan tukkimia, mistä seurauksena hiuksia hieman katkeilee. Hoitaja oli hyvin leppoisa ja järkevän oloinen, mistään talipunkeista ei edes puhuttu ja se kameraosio kesti ehkä kymmenen minuuttia - siinä lähinnä tsekattiin päänahan yleiskunto.

Kahden tunnin hoitoni aikana päänahkaani sitten laitettiin savea ja appelsiiniöljytippoja ja jotain toista öljyä. Savinaamion annettin vaikuttaa aika pitkään, ja päänahkaa hierottiin. Lopputulos oli tosi hyvä - hiukset pysyivät puhtaana ennätykselliset neljä päivää (viimeksi ne ovat pysyneet puhtaina niin pitkään ehkä 80-luvulla) ja kutina katosi. Aion käydä toistekin: hinta oli jotain 60 euron paikkeilla, mikä ei mielestäni ole kahden tunnin käsittelystä kamalasti, ja hoito todella puhdisti ja rauhoitti päänahkaa, tai ainakin siltä tuntui.

Hiuksia en Hiusgalleriassa leikkauttaisi enkä värjäyttäisi, koska paikka oli ihan hivenen rouvamainen makuuni (ei onneksi pahasti!), mutta päänahan hoitoon voisin sitä kyllä suositella.

Anonyymi kirjoitti...

Et vastannut edellisen hoitokertasi jälkeen kirjoittamasi merkinnän kommentteihin, joten kirjoitanpa nyt tähän. Luin perustelusi hommaan ryhtymisestäsi aiemmin, mutta edelleen ihmettelen, että kuinka luomua jne arvostavana ihmisenä uskalsit ryhtyä hoitoon, joka ensinnäkin kuulostaa melko keinotekoiselta ja mahdollisesti jopa vahingolliselta terveydelle. Toiseksi ihmettelen sitä, kuinka ryhdyt hoitoon, jonka menetelmästä et oikeasti tiedä paljon mitään. Tarkoitan, että edellisessä merkinnässäsi kerrot, että päähäsi työnnettiin jotakin tököttiä, jonka sisällöstä sinulla ei ollut hajuakaan.
Ihmettelin vain..

Musta kyllä kuulostaa ihan naurettavalta häätää talipunkkeja, kun ne kuitenkin on ihan vaarattomia ja normaaleja päänahan asukkeja ja saat ne todennäköisesti takaisin parissa päivässä. Niitä epäilemättä tarttuu, kuten epäilit, muutenkin kuin pipon ja tyynyliinan kautta. Ja väite siitä, että talipunkit vaikuttaisi hiusten paksuuteen, whooot? Täytyypä kyllä sanoa, että en usko. Kallista lystiä, ja voipi olla, että ihan täyttä humpuukia.

Toivottavasti saat menetelmistä ym. selville mahdollisimman paljon ja tästä firmasta totuuden julki. Mua ainakin kiinnostaa, huijataanko ihmisiä paljonkin tällaisilla feikki-lunnonmukaisilla hoidoilla.

Ah, tulipas vuodatus, sori. :)

Anonyymi kirjoitti...

Aivan,
edellinen anonyymi!
Noora vaan kun ei vastaa näihin kommentteihin...pukkaa vaan uutta tekstiä koko ajan.

Elli Maaria kirjoitti...

Itse kärsin joskus 2001 voimakkaasta hiustenlähdöstä ja huolestuin kovin. Ennen sulkasatoa hiukseni olivat paksut ja kiiltävät. Hädissäni luin ja testasin lukuisia eri konsteja palauttaakseni hiukseni ennalleen. Voitte vaan kuvitella mille 20-vuotiaasta tytöstä tuolloin tuntui, kun tukka vaan harveni.
Silloin testasin myös Hiusakatemian palvelut. Reissasin 200km päästä tutkittavaksi. Päästäni löytyi talipunkki ja tulehtunut päänahka. Maitotuotteet kiellettiin myös täysin. Tutkija oli erityisen ankara ja saarnaava. Aivan kuin kaikki olisi minun oma vikani. 1. hoito tehtiin Helsingissä ja kokemuksena se oli aikamoinen järkytys. Kampaaja oli erittäin raju otteissaan ja jo ennestään harventuneet hiukseni harvenivat entuudestaan. Olin todella äimistynyt. Hoitoja jatkettiin Hiusakatemian kanssa yhteistyötä tekevässä kampaamossa Kotkassa, jonne matkustin joka viikko tunnin junalla. Siellä toiminta oli ystävällisempää, kuin Hiusakatemian omissa tiloissa. Talipunkkihoidot jatkettiin loppuun ja "hapanhoidot" tulehtuneeseen päänahkaan aloitettiin. Shampoot, hoitoaineet ja ruokavalio meni kaikki uusiksi. Päänahka alkoi voida paremmin ja tulehdus ja kutina helpotti. En osaa sanoa johtuiko tilanteen koheneminen hoidoista tai uusista pesuaineista vai maidottomuudesta, mutta kohti parempaa mentiin. Ilmaista lysti ei tosin ollut.
Suurin syy hiustenlähtöön oli mielestäni kuitenkin hormoneissa. Samaan aikaan hoidettiin epäsäännöllinen kk-kierto e-pillereillä ja päänahka parani ja iho muutenkin. Ihan kivutonta pillereiden kanssa pelaaminen ei ole mutta tukka ja naama ainakin pysyy kunnossa.
Muistan kuitenkin vierailuni Hiusakatemiassa erittäin ikävänä. Vaikea sanoa onko homma humpuukia vai ei mutta en pystyisi kirkkain silmin suosittelemaan heidän palvelujaan.

sini kirjoitti...

Minäkin kaipaisin anonyymin tavoin pientä selitystä miksi aloitit hiusakatemiassa epämääräiset jutut. Ekohippi-maailmanparantaja tyylisi menee todellakin ristiin tämän jutun takia.

Tarkoitukseni ei ole loukata, vain kaipaan selitystä...

Miten päähän on okei laittaa epämääräisiä mömmöjä, mutta suuhun ei sitten mistään hinnasta voida laittaa muuta kuin luomua?? En tajua..

Anonyymi kirjoitti...

mikä on mikroskoopin ja mikrokameran ero?

Suositut tekstit