
"Ekologinen jännitysromaani, joka päättyy suureen vedenpaisumukseen ja ihmisen itsensä aiheuttamaan ympäristökatastrofiin. Tämä visionäärinen teos jättitsunamien merkityksestä ihmiskunnan historiassa oli jo kustantajalla, kun hyökyaalto iski Aasian rannoille".
-lähde
Kari Hirvasnoro kirjoitti kirjan julkaisuvuonna 2005 "Sarasvatin hiekkaa voi olla vuoden tärkein romaani koko maailmassa..". Olen samaa mieltä. Romaani on erittäin tärkeä kirja ja mielestäni jokaisen ilmastonmuutoksesta, historiasta, ympäristöstä tai vaan hyvästä jännitysromaanista kiinnostuneen tulisi ehdottomasti lukea se.
Kirjaan on koottu uskomaton määrä kiinnostavaa ekologista, geologista ja historiallista faktaa, joka on ripoteltu jännärin juonen sekaan siten, että tiedon omaksuu kuin vahingossa. Imin kirjan kahdessa päivässä: luin sitä yöllä otsalampun valossa moskiittoverkon suojissa malttamatta nukkua. Sen jälkeen olikin aika kiinnostavaa nukkua bungalowissa muutaman metrin päässä vesirajasta...
Tässä ote kirjan takakannesta:
"Sarasvatin hiekkaa on ekologinen jännitysromaani, jonka lähtökohta on tosi: Intian länsirannikon merialueen pohjalta löydettiin vuonna 2001 meren pinnan nousun hukuttamien suurten kaupunkien raunioita".
Muutaman kuukauden kuluttua raunioiden löydyttyä lentokoneet törmäsivät kaksoistorneihin ja maailman huomio kiinnittyi muualle. Rauniot löytäneet tutkijat uskoivat kuitenkin löytäneensä muinaisen Atlantiksen: jo ensimmäisenä päivänä raunioista nostettiin pinnalle yli 2000 ihmisen tekemää esinettä. Merestä nostettiin koruja, kivestä tehtyjä työkaluja, ruukkuja, ihmisiä ja eläimiä ja jumalia kuvaavia patsaita, ihmisen hampaita jne. Ensimmäisenä päivänä kaikki tämä!
Kirjassa on tavallaan monta leveliä: yksi on Atlantis. Toinen on jäätikköjen sulaminen ja megatsunamin vaara ja kolmas itse jännäri, jossa nämä seikat punoutuvat yhteen.
Kiinnostavin - ja ahdistavin - seikka on, että Isomäki esittää teorian megatsunamista, joka itseasiassa löytyy lähes identtisenä tarinana eri uskontojen luomiskertomuksista. Se on itseasiassa ainoa selkeästi samanlainen kertomus, joka toistuu lähes identtisenä uskonnosta riippumatta eri luonnoskertomuksissa. Aika kiinnostavaa, eikö?
Miten kirja muutti omaa käsitystäni historiastamme? En koskaan ole ajatellut, että maailma ehkä joskus on ollut sivistyneempi tai pidemmälle kehittynyt kuin nyt. Tarkoitan, että olen uskonut kaiken tiedon periytyneen, jääneen kirjoihin ja kansiin. Olen ajatellut, että kaikki tieto, mikä koskaan on saavutettu, on yhä olemassa ja että sivistys pohjaa kaiken historiamme päälle, että tarinat, opit ja taidot aina siirtyvät sukupolvelta seuraavalle. En ole varsinaisesti ajatellut myöskään sitä faktaa, että vedenpaisumukset ovat pyyhkineet ylitsemme useaan otteeseen.
Isomäki kuitenkin spekuloi, että vedenpaisumus pyyhkinyt ison osan sivistyksestä mennessään - useammin kuin kerran ja monessa kohdassa kirjaa Isomäki lainakin Platonia menestyksekkäästi:
"Ja minä kerron teille syyn tähän: ihmiskunta on tuhoutunut ja joutuu tulevaisuudessakin tuhoon moneen kertaan monista syistä... Kun jumalat puhdistavat maan vedenpaisumuksella, teidän keskuudessanne säilyvät hengissä vuorten karjankasvattajat ja lammaspaimenet, kun taas ne teistä, jotka asuvat kaupungeissa, huuhtoutuvat mereen... ja sitten kun vedenpaisumuksen tietyin väliajoin toistuva vitsaus jälleen laskeutuu maan päälle ja jättää teistä jäljelle vain ne, jotka eivät tunne kirjaimia eivätkä ole saaneet minkäänlaista opetusta, teidän on jälleen aloitettava uudestaan aivan alusta kuin olisitte lapsia, täydellisen tietämättömiä siitä mitä on tapahtunut aikaisemmin meidän keskuudessamme, tai tiedän omassa keskuudessanne.
-Platon:Timaios
En halua paljastaa enempää, mutta Platonia lainataan Atlantikseen liittyen usein ja joka kerta lainaus sopii naulan kantaan Isomäen spekulaatioon ja olemassaoleviin geologisiin faktoihin nähden. Tiesitkö esimerkiksi, että Atlantiksella kuvaillaan olleen norsuja, joita keskellä Atlanttia (johon Atlantis perinteisesti on sijoitettu) ei olisi voinut olla? Mutta Intian edustalta löytyneen kaupungin maantieteellinen sijainti sen sijaan sopii kuvaukseen norsuista erinomaisesti... Kiinnostavaa.
Kaikista kiinnostavinta kirjassa on kuitenkin se, mitä jäätiköiden sulaminen aiiheuttaa ja juuri sen vuoksi kirja kannattaa lukea. Sarasvatin hiekkaa on käännetty jo saksaksi, viroksi, liettuaksi ja latviaksi. Englanninkielinen käännös julkaistaan tänä vuonna. Kirja oli Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2005.
Laaja arvio kirjasta täällä.
Kirjan pohjalta tehdyn sarjakuvan löydät täältä!
Psst... YLEn Olotilassa blogaukseni toisesta, eri tavalla kiinnostavasta opuksesta...
14 kommenttia:
Moi Noora!
Voisitko kommentoida sivustolle http://keskustelu.plaza.fi/ellit/muoti-ja-kauneus/keskustelu/t1610181,1200 (Kokonaan ilman shampoota?) allaolevaa viestiä? Kun mun mielestä tuossa hänen käyttämässä aineessa on paljonkin epäterveellisiä aineita?
17.1.09 23:56
Toast (vierailija)
^ Käytin palashampoo teepuuta, jota tilasin sitronellasta. Aiheutti ihan massiivisen kutinan ja hilseilyn. Outoa kyllä se loppui kun pesin (jynssäsin) hiukset shampoolla kertaalleen. Tulin siihen tulokseen, että oli liian kuivattavat ainesosat minulle ja seuraavaksi ajattelin koittaa afrikkalaista mustaa saippuaa. Parisen kuukautta olen nyt pessyt ACO mild tvål saippualla, jolla voi pestä myöskin kasvot ja muun kropan. Hiuksista tulee ihanan puhtaat ja pehmeät. Pesuväli on kolmepäivää joskus neljäkin ja ainoa paikka mikä rasvoittuu on takaraivo. Ihotautilääkäri muuten vinkkasi tämän aineen (ACOn) ja vaikka sarjassa on ilmestynyt oma shampoonsakin, sanoi tämän saippuan ajavan asiansa siinä missä shampookin. Tämä aine ei vaahtoudu vaan on sellaista todella kermaista hiukan kuin doven ihorasvaa. Laitan sitä ainostaan takaraivolle ja hiukan pyöräytän ja siinä se. Huuhtelu ja avot. EI kyllä kaipaa koko pään jynssäystä. Aivan ihana tuote kerrassaan ja tässä INCI:
INCI: Aqua, Disodium Laureth Sulfosuccinate, Sodium Chloride, Cocoamide DEA, PEG-3 Distearate, PEG-9 Stearate, Lactic Acid, Petrolatum, Glycerin, Methylparaben, Propylparaben
Cocamide DEA:
Ei-ioninen tensidi - kohottaa viskositeettia ja lisää vaahdon muodostumista
Sodium Chloride:
Ruokasuola
Disodium Laureth Sulfosuccinate
Anioninen aputensidi, puhdistava
Lactic Acid
Palauttaa ihon kosteutta, sätelee pH-arvoa
Glycerin
Säilyttää ihon kosteuden
Methylparaben, Propylparaben,
Säilöntäaine
Petrolatum
Vaseliini
PEG-3 Distearate
PEG-9 Stearate
(joitain säilöntäaineita varmaan...luulisin)
En kyllä tiedä, onko tuo mitenkään "terve" pesuaine teidänlaisille totaalikieltäytyjille ;) mutta jos joku haluaa hiukan miedompaa hiustenpesua, mutta ei ihan täysin jättäytyä palashamppoiden ja veden varaan niin tässä voisi olla kiva vaihtoehto. Kuivalle iholle soveltuu päivittäiseksi kropan pesuaineeksikin. Ei tietoakaan ihon kuivumisesta. Mitään hoitoaineita ei ole tarvinnut tuon kanssa käyttää. Hiukset ovat pysyneet takuttomina ja kiiltävinä. Ei mitään hamppuefektiä havaittavissa niin kuin shampoo pesun jälkeen. :-)
Lainaa
Rita Steniuksen kirjassa on hyvä luettelo noista aineista, pahikset ja hyvikset kontekstissaan erottuu. Esim ulkomuistista kaikki nuo PEG-jutut on pahiksia.
Sarasvatin hiekkaa ehdottomasti lukulistalle nyt! Myös Platon on luja äijä sanomaan, luin takavuosina ne Kootut (osa pakko lukea koulun tähden mutta loput meni ihan mielenkiinnosta).
Noora, haluaisin aiheeseen liittyen kuulla kommenttisi allaolevaan, ja muidenkin. Miten tuo pitäisi tulkita...
http://www.nykypaiva.fi/default.asp?sc=3968&sc2=23797&sa=98279
Sarasvatin hiekastahan on tehty viime vuonna myös sarjakuva. Ihan hyvän näköinen ilmestys, maisemat ja värit kohdallaan. Juonellisesti tosin sarjakuva-albumi ei kyllä yllä varmasti useankaan lukijan mielestä itse romaanin tasolle, kuten voi olettaa, jos sivumäärä kutistuu kolmasosaan alkuperäisestä. Sarjakuvassa on kuitenkin varsin nopeasti nautittavassa muodossa kirjan perusajatukset, jos vaikka sattuu kammoamaan tiiliskiviä. :P
http://www.sarasvatinhiekkaa.fi/
Sivustolta löytyy paitsi tietoa sarjakuvasta, myös Ekstrat-kohdasta Isomäen sarjakuvan oheen kirjoittamat tietoiskut käsitellyistä aiheista.
Varasin kirjastosta, kiitos vinkistä :)
Mitäs sanot Alan Weismanin The World Without Us -teoksesta? Sain joululahjaksi ja meni parissa päivässä kuten sinullakin tuo Sarasvatin hiekat.
The World Without Us pysäytti minut ja sai katsomaan ympäröivää maailmaani aivan uudella tavalla. Suosittelen sitäkin kaikille jotka eivät vielä ole lukeneet.
Suosittelen lukemaan muitakin Risto Isomäen kirjoja, ne pistävät miettimään asioita. Ilmastonmuutosta, ja muutenkin. Hienoa, että joku muukin on löytänyt Risto Isomäen kirjat :) Ihan mun lempparikirjailija.
Maapallosta ja maailmankaikkeudesta löytyy mielenkiintoista (ja vähän pelottavaakin) tietoa huumorilla höystettynä Bill Brysonin kirjasta Lyhyt historia lähes kaikesta /A Short History of Nearly Everything.
Lainus WSOY:n sivulta: "Eikö olisi sääli viettää ainutkertainen elämä maapallolla saamatta koskaan selville, mistä tässä kaikessa oikeastaan on kysymys? Kuinka ihmisestä tuli ihminen? Miksi kotiplaneetallamme ylipäätään on elämää? Ja miten maailmankaikkeus sai alkunsa?"
Uuu luin tuon saman itsekin joululomalla, oli todella pysäyttävä! Ei malttanut käsistään laskea.
Suosittelen myös Maailmaa ilman meitä (the world without us)
Nuo pari kirjaa kun lukisi mahdollisimman moni..
Siltä varalta että ette vaivaudu avaamaan mainitsemaani linkkiä, niin lainaus kokoomuslehden jutusta:
"Viime vuosina on ilmestynyt lukuisia laajan suosion saaneita kirjoja ja elokuvia, joissa ihminen tuhoaa maapallon. Kuuluisimpia näistä lienee Hollywood-spektaakkeli The Day After Tomorrow vuodelta 2004 ja Al Goren dokumentti-elokuva Epämiellyttävä totuus vuodelta 2006
Aiemmista maanjäristys-, tulivuorenpurkaus- ja muista katastrofielokuvista poiketen, nyt ihminen on tuhon seppänä, ja maaäidin tehtäväksi jää tilien tasaaminen. Näin elokuvat matkivat lajityypeistä vanhinta: Vanhan testamentin Jumalan kostoa.
Tätä synkkää maailmankuvaa ruokkii mm. suurta suosioita saanut Maailma ihmisten jälkeen -sarja. Toimittaja Alan Weismanin kirjassa ja sen pohjalta BBC:n tuottamassa tv-ohjelmasarjassa ihmisviha on avointa. Ihminen on sairastuttanut planeetan, mutta ihmiskunnan kadottua ”toipuminen” voi alkaa. Suomessakin esitetty tv-sarja käyttää tietokoneanimaatiota osoittamaan, kuinka maa alkaa nopeasti parantua, kun sitä riuduttanut ihmiskunta poistuu kuvioista.
Sen lisäksi, että teema on epälooginen (miksi meitä kiinnostaisi tietää miltä näyttää asia, jota kukaan ei ole todistamassa?), se on arvoiltaan nihilistinen. Ihmiskuntaa syöpäläisenä kuvaavien aatteiden yhdenmukaisuus natsiaatteen juutalaiskuvausten kanssa on varmaankin tahatonta, mutta se on silmiinpistävää.
Olisi liioiteltua väittää, että ympäristöliike on osasyyllinen koulusurmiin. Ampujien misantropian kasvualustana eivät kuitenkaan olleet vain internet ja You Tube-videot, vaan se henkinen ilmasto, jossa elämme. Nykyilmapiirissä ihminen kuvataan ongelmana, ei ratkaisuna. "
Eli näin vältetään vastuu oikeistoarvoilla. Ihan kuin ekoilu olisi vain tekosyy hävittää ihminen! Mutta juttu jäi silti vaivaamaan, vähintään sen arvomaailman vuoksi. Rajoittamaton kehitys on eräille luonnollista.
Jep, tuo on hieno kirja. Itse luin jo pari vuotta sitten ja myös Risto Isomäen uusin Litium-6 (tjsp) kolahti. Käsittelee siis ydinvoimaa.
Sarasvatin hiekkaa pitäisi oikeasti olla pakollista lukemista kaikille (etenkin oikeisto-) poliitikoille.
The World Without Us menee mun lukulistalle!
Kiitos Noora! Sait tosiaan innostumaan kirjasta, luen sen heti!!
Ps. Kookosöljy oli taas loppu Ruohonjuuresta ;) (testasin dödönä, aluksi toimi, mutta parin pvän jälkeen ei enää..voin ehkä käyttää toisinaan. Muuten loistotuote <3 )
Isomäestä oli juttu Hesarin kuukausiliitteessä joskus viime vuonna. Siinä kertoili noista jäätiköiden lohkeiluista yms. Artikkelin innoittamana meille ostettiin silloin Sarasvatin hiekka. Jännärinä se ei ole kaksinen, mutta sisältää paljon mielenkiintoista tietoa.
Ps. Raamatun mukaan maailmaa ei enää hukuteta.
Katsokaapa dokumentit osoitteessa www.zeitgeistmovie.com
Lähetä kommentti