22.12.2008

22.12. Lahjaksi luomusuklaata

Jouluaatto on ylihuomenna ja jos lahjat yhä ovat hankkimatta, kannattaa ehkä turvautua suhteellisen helppoihin lahjaideoihin, kuten suklaaseen. Suklaa kuuluu monen jouluun yhtä kiinteästi kuin joulukuusi, -kinkku, laatikot ja joululaulut. Halpojen konvehtirasioiden sijaan - tai rinnalla - kannattaa muistaa tumma suklaa, sillä se on erinomaisen makunsa lisäksi myös terveellistä.

Jos on tottunut maitosuklaaseen, saattaa oikein tumma, 80% suklaa maistua aika stydiltä, mutta suosittelen aloittamaan vähemmillä prosenteilla ja siirtymään tummempaan vähitellen. Esimerkiksi Green & Blackislla on aivan ihanan makuisia ja eri kaakaoprosentin omaavia luomusuklaita valikoimissaan.



Muistaakseni avauduin blogini alkumetreillä etten ymmärrä ihmisiä, jotka kykenevät maistelemaan suklaata muutaman palan kerralla. Jos itselläni on kaapissa suklaalevy, vetäisen sen yhdeltä istumalta, oli se minkäkokoinen tahansa. Mahani ei kestä maitosuklaata ja levyllinen Fazerin sinistä upotettuna meikäläisen elimistöön on lähestulkoon pahin ympäristöhaitta minkä keksin... Itseasiassa jopa pari riviä riittää. Uuh.

Mutta tummat suklaat, ne ovat toinen juttu. Ihan superia! Niistä ei vatsa sekoa ja kun pari palaa tummaa suklaata saa seurakseen glögiä, punaviinia tai teetä, on makunautinto taattu!

Yllätyin iloisesti Sokoksella kun huomasin, että Green & Black´s - suklaat ovat esillä erittäin edukseen. Kyseessä on suklaabrändin iso joulukampanja ja on ilahduttavaa, että S-ketju on näin isosti markkinoimassa luomuherkkuja. Olen maininnut nämä ihanat luomusuklaat aikaisemminkin ja rakkauteni niihin vain kasvaa. Lempparikseni on muodostunut sarjan Cherry-maku. Kirsikka suklaassa on lähes parasta mitä olla saattaa. Kannattaa maistaa...


Ihan huippuhyvä lahjaidea on myös Green & Black´s´n konvehtirasia, HALUAN! Hintaa on tosin 15 euroa... Mainitsemani cherry ja muut 100 gramman levyt ovat onneksi tarjouksessa 2,85€ kappale, joka itseasiassa on jopa halvempaa kuin Ruohonjuuressa. Konvehtirasian hinnalla saa siis 5 kappaletta 100 gramman levyjä - ehkä tässä kohtaa hintavertailu kannattaa. Riippuu tietty budjetista.

Laita omat lempparisuklaalaatusi postaukseni perään, niin voin seuraavalla kauppakäynnillä napata jonkun niistä mukaani ja laajentaa omaa makumaailmaani!

11 kommenttia:

Milja kirjoitti...

Flamingon Caffissa myydään kuulemma maailman parasta suklaalaatua Criolloa. Levyt maksavat n. 7 euroa...Siellä on jopa 100 %:sta suklaata. Itse syön vielä maitoisia, mutta ehkä vähitellen voisi koittaa tummentaa, koska tummaa voi tosiaan kuulemma syödä helposti vain pari palaa. Caffin konvehdit ovat tajuttoman hyviä.

Hunajasuklaata luomusti kirjoitti...

Onko missään hunajasuklaata, luomuna ja tummana, ilman karrageenia?

Suklaapuodin puolukkavalkosuklaa on mahdottoman hyvää, vaikka ei aina siltä näytä, Niitä nättejä purkkeja voi täyttää suklaan palasilla ja vaikka itse tehdä suklaata...Mut en ole nähnyt sitäkään luomuna. Luomuosokerista mun maha ei tykkää, kun siinä on glutamiinihappoa, josta tuleemigreeni, jos liikaa syö:-(

seeds kirjoitti...

Se kirsikkasuklaa on aivan jumalaista! Kyseisen suklaan takia olen hurahtanut myös pelkältää kuivattuihin kirsikoihin (sellaisiin joihin ei ole lisätty sokeria). Erityisen herkkua tuo on kyllä juurikin punaviinin kanssa.

Vieläköhän sitä (suklaata) kerkeäisi jouluksi hakea...:)

Minusta sokakri on nyt uudistettuaan ylipäätäänkin parantanut huimasti luomutuotevalikoimiaan, esim. Turussa Hauschkan meikit ovat ehti oven vieressä isoissa hyllyillä paraatipaikalla, samoin löytyy myös Urtekramia, Green&Blacksejä jne. Ilahduin huomatessani, että esim. Urtekramin fluorittomat hammastahnat oli laitettu hyllyyn normaalien fluoritöhnien sekaan, mistä joku ei niin luomu-tietoinenkin saattaa sellaisia ostaa, kun niitä ei ole eristetty mihinkään "hippi-hörhö" -osastolle.

.Lita kirjoitti...

Divine -appelsiinisuklaa on minun herkkuni. Lisäksi sitä saa onneksi patukkana, joten ei ole himoissaan pakko syödä koko levyä :)

Anonyymi kirjoitti...

Minä taas tykkään syödä suklaasta vain muutama palan kerrallaan... näin uuden suklaa-aistimuksen voi toistaa vaikka kerran päivässä ja nauttia parista palasta luksussuklaata aina silloin tällöin. Jos syön koko levyn kerralla niin suklaanautintoon turtuu eikä sitä maistele yhtä herkästi kuin muutamaa yksittäistä palaa :)

Mirka kirjoitti...

Aah, suklaata! Hyvä, että luomusuklaitakin on markkinoilla, pitäisi varmaan siirtyä ainakin osiksi herkuttelemaan niillä.

Anni kirjoitti...

Mun G&B lemppari on butterscot, e tiedä saako sitä Suomesta, ja onko nimi käännetty jotenkin. Suklaassa on kuitenkin sellaisia kovia vähän toffeen makuisia paloja seassa, aivan huippua! Paljon parempaa kuin lapsuuden suosikkini Daim.

Kiki kirjoitti...

Mun ostoskassiin eksyy suklaanhimossa aina Fazerin Exclusive Thin Maya 70% Cocoa suklaata. Tumma suklaa, aah, chili, ooh, ja yhdessä aivan vastustamattomia.

S kirjoitti...

Minunkin suosikkini on tuo Annin mainitsema Green & Black organic Butterscotch (saa siis Suomesta). Aivan taivaallisen hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Omat suosikkini: Lyme Regis Foods Organic Marzipan-patukka, Bonvita Riisimaito-valkosuklaa sekä Hanf & Natur Hampputummasuklaa.

En olisi ilman vegaanimiestäni tutustunut näihin nameihin. Tummasuklaa vei hirmuisen makeanhimoni unholaan.

aleksi kirjoitti...

green&blacks on muuten nykyään vaan cadburyn tuotemerkki.. siksi sitä saa niin joka paikasta

caffissa tosiaan myydään hienoja suklaita mutta ei se criollo niistä maailman parasta tee.. criollosta tehtyjä suklaita myydään joka kaupassa missä on jotain vähän parempaa.

siellä siis myydään Praluksen levyjä joka ovat muuten luomua ja sitä 100% löytyy

Suositut tekstit