Eilen odottaessani raitiovaunua, totesi eräs pysäkillä seisseistä naisista toiselle:
- Ihanaa eiks ookki, lunta!
Tämä toinen nainen totesi hieman hämmentyneenä ja epävarmana - häntä sentään puhutteli aivan ventovieras ihminen:
- Onhan se ihan hienoa juu...
Nainen selvästi hämmentyi siitä, että häntä puhutteli joku tuntematon, mutta jatkoi silti hetken kuluttua jutustelua mielellään. Minäkin sitten otin osaa keskusteluun, jonka jälkeen eräs mieshenkilö totesi:
- Viimeksi ihmiset puhuivat toisilleen pysäkillä kun Virén voitti.
-kuva täältä
Tämän jälkeen naureskelimme autoilijoille, joiden menopelit olivat epätoivoisen syvällä lumessa. "Meidän porukka" sai sentään etuoikeuden matkustaa raitiovaunulla. Keskustelu käytiin siis Suomessa, toisilleen vieraiden ihmisten kesken, marraskuussa ja ruuhka-aikaan! Hämmentävää.
Olin ihan muikeana astuessani ratikkaan: ihan kuin meillä sporan odottajilla olisi ollut oma salakerho. Kyllä sitä ihminen saa kiksejä pienistä asioista.
11 kommenttia:
Samoja tunnelmia eilen taloyhtiömme parkkipaikalla. Kävin harjaamassa lumet auton katolta, vaikka meillä ei autoa tällä viikolla edes tarvita (sainpahan sykkeen nousemaan:)). Vuorotellen työnnettiin toistemme autoja ja päiviteltiin huoltoyhtiön urakkaa putsata kaikkien parkkipaikat lumesta...
Hmmm... siis Virenin voitosta on ihan hirvittävän kauan aikaa - onko lumen sataminen niin harvinaista siellä? Tai saataahan sitä aina joskus, mut et sitä ihmiset huomais, kuinka kauniisti se suojelee luonnon olioita. Ja sitä ei moni huomaa, että jäätymisessä vapautuu LÄMPÖÄ. Lumisateella ei yleensä ole kovin kylmä.
Ne lumet vois joku porukka tehdä tuulensuojiksi: jos valitsee kylmät varjopaikat, saattaa rakennelma säilyä pitkäänkin, varsinkin jos jotain kanaverkkoa laittaa tueksi?
Mulla on ollut tapana tehdä omaksi huviksi lumesta jotakin joka talvi. Viime talvena hoksasin pukata lumet vierittämällä palloksi (alkuun ihan pieni pallo vaan...) loivassa rinteessä olevan kivipolun auki: pallosta tuli lopulla niin iso, että ukollakin meni voimat työntää se pois polun loppupäästä. Polku oli leveä ja pohjia myöten hyvin puhdas lumesta... Kyllä "meillä" naurattiki vähän se touhu;-)
Heh, Turussakin ihmiset olivat viime viikolla ihan kikseissä ja kaikki vaan hymyili autuaina vastaantulijoille:D Yleensä kaikki painaa menemään pää painuksissa... Täytyy nauttia vielä kun pystyy.
-Tierra
Tosi hauskasti ja mieltä lämmittävästi kerroit! :-) Tässä asiassa voitaisiin kyllä ottaa amerikkalaisista mallia(;enemmän spontaania keskustelua!)
Ihana kirjoitus, itselläni on samanlaiset fiilikset. Alkoi jo tosissaan masentamaan pimeys ja ankeus ja nyt on niin kaunista!
"meillä" kuvassa...:lle
onhan se lumen sataminenkin harvinaista, mutta käsittääkseni tässä hetkessä harvinaista oli se, että toisilleen tuntemattomat juttelivat keskenään.
joo, kyllä mie sen tajusin, ja et se johtui siitä lumesta. Meilläpäin kyllä jutellaan varsinkin tuntemattomien kans päivänpolttavista asioista aina, kun jotain olennaista löytyy, esim. se ettei pullaa enää kannata syödä - tai ainakaan tämän syksyn vehnää (laitan uutisen linkkiin). Täytys varmaan huutaa bussissa isoon ääneen;-)
Samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa, kyllä meilläkin päin jutellaan spontaanisti ihmisten kanssa joskus vaikka bussipysäkillä. Minä ainakin!
Täällä idässä ja pohjoisessa ainakin välillä jutellaan mukavia, vaikkei välttämättä tunnettaisikaan. En tiedä sitten kuin paljon johtuu ympäristöstä vai minusta :) Tervetuloa tänne siis te "amerikkalaista mallia" Suomeen toivovat ;)
Ritu:Joo se on niin ihanaa kun ihmiset auttaa toisiaan! helsingissäkin porukka lykki autoja ja sporia liikkeelle :)
Meillä..:Juuri noin! Lumi on mahtava asia!
Tierra:Niinpä..
Anonyymi:Olen samaa mieltä.Ehdottomasti.
Anonyymi:Niin on, ja jotenkin, rauhallista..Mieltä rauhoittavaa.
Anonyymi:Juuri niin :)
Evira..:Joo, tee se täällä helsingissä HKLn bussissa :D Jengi ois ihan öönä: "Joku puhuu täällä?? Muille?? Joita se ei edes tunne?!
Anonyymi:Se on musta totta, että muualla Suomessa puhutaan toiselle herkemmin, siis juuri vaikka pysäkillä. Me täällä pääkaupunkiseudulla ollaan jotenkin liian "kiireisiä" ja pökkelöitä.
Noora, mun on pakko myöntää ja olla rehellinen, et me käännytään takaisin aina siellä Espoonlahdella: ihmetellään päivä niitä purjeveneitä ja sitten takaisin. Kerran tosin eksyttiin Eiraan, mut äkkiä takaisin suorinta tietä - mentiin Mikkeliin asti:-D
Se on kummallista, miten virkistävää voi ollakaan jutustella tuolla tavoin jonkun tuntemattoman kanssa.
Eräänä päivänä valokuvausreissulla ollessani vanha mummo pysähtyi kohdalleni hakkuumetsän läpi kulkevalla pyörätiellä, ja kommentoi sitä, kuinka kurjaa on, kun kyseinen metsä on laitettu niin rumaan kuntoon. Siinä sitä sitten ihmeteltiin ja hieman synkisteltiin yhdessä minuuttitolkulla metsän kohtaloa; toisen mieleen tuli sota-ajan jälkeiset tuhotut metsät, ja toiselle taas Kaukometsän pakolaiset -lastenohjelma 90-luvulta... Sukupolvien välissä ei tarvitse olla kuilua. :]
Lähetä kommentti