12.11.2008

Charming

Huh kaverit, kiirettä ja surua. Viikko ei alkanut hyvin ja työyhteisöni on parhaillaan erittäin murtunut: työkaverimme kuoli maanantaina kesken työpäivän. Tällaista asiaa ei osaa odottaa kukaan ja se tulikin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tuntuu jotenkin hirveän väärältä kirjoittaa tänne ja ylipäänsä tehdä töitä, kun tapahtuu näin isoja asioita. Elämästä ei koskaan tiedä, siksi onkin tärkeää elää hetkessä kaverit, muistakaa se.

Jatkan maallisten aiheiden parissa, vaikka se tuntuukin jotenkin väärältä. Muutamaan otteeseen mainitsemani Kempparin pikkuveli on viittä vaille julkaisussa ja kerron heti kun se on valmis. Olen kirjoittanut teille sinne jo juttuja valmiiksi ja sen verran voin paljastaa, että luvassa on esimerkiksi juttu luonnonkosmetiikkaa käyttävistä kosmetologeista ympäri Suomen. Linkitän teille sivun heti kunhan saamme sen auki...


Yläpuolen taivaalliset korut ovat korusuunnittelija Annina Vogelin käsialaa. Vogel muokkaa antiikkikoruja - ja antiikkisälää ylipäänsä - uuteen uskoon, esimerkiksi yhdistämällä niitä toisiinsa kuten yllä. Kate Moss, Lily Cole ja Daisy Lowe ovat jo Vogelinsa hankkineet, hmm... saisinkohan minä omani joulupukilta? Kuumintan httia ovat Vogelin charmit eli amuletit, joita hän tekee kaikesta mahdollisesta antiikkisesta no, sälästä. Ihan supereita, ei voi muuta sanoa.

Jos et ole lukenut juttuani koruteollisuuden kääntöpuolesta, tsekkaapa blogaukseni ja ymmärrät, miksi koruostoksilla(kin) kandee olla kriittinen ja suosia mielellään käytettyä. Onneksi antiikki- ja vintagekorut ovat ihan mahtavia!

Sanottakoon myös nyt "ääneen" - koruasiat ovat olleet ihan erityisestä syystä sydäntä lähellä - että meikäläisestä tulee piakkoin rouva S. Ja voitte olla varmoja kaverit, että sormuksemme eivät ole veritimantteja tai orjatyövoimalla tuotettuja riistorinkuloita. On ihan pakko vinkata teille paikasta josta ne hommasimme, koska tämä pieni korukauppa on ehdoton lempparini. Paikka on nimeltään Dessein ja sijaitsee Pikku Roballa. Parasta on, ettei Desseinistä löydy kahta identtistä asiaa, kaikki on uniikkia. I like. Käykääpä kurkkaamassa ohimennessänne.

23 kommenttia:

riikka kirjoitti...

ooooh, huhut oli siis totta!

Miljoonittain onnea Noora ja S! :)

<3

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut rouvaksi tulemisesta!

Nana Q. kirjoitti...

Hei, suuret onnittelut täältäkin! Symppaan tuota koruliikettä ihan jo nettisivujen perusteella, ne ovat niin herttaisen kömpelöt <3 Täytyy kurkkia ikkunoita joskus ohi mennessä.

Anonyymi kirjoitti...

Ikävä uutinen koskien työkaveriasi :-( Lähetän rutkasti voimia hänen läheisilleen.

Ja onnittelut sinulle ja S:lle iloinen tapahtuman johdosta! Itse muutuin rouvaksi reilut 5 vuotta sitten 24-vuotiaana. Oi niitä aikoja ;-)

-Satu

Anonyymi kirjoitti...

Minun vihkisormukseni on itseasiassa edesmenneen isoisäni vihkisormus, joka vain pienennettiin minulle sopivaksi ja tietysti uudet kaiverrukset tulivat sormuksen sisälle. Kierrätystä parhaimmillaan :-)

-Satu

Anonyymi kirjoitti...

http://www.ozjewel.com/index.htmlde

Paulatäti kirjoitti...

No jopas! Onnea ja jaksamista, molempia tasapuolisesti. Siis molemmista syistä.

Susanne kirjoitti...

Onnea hurjasti ja jaksamista myös. Hassua miten elämässä usein on käynnissä samaan aikaan jotain surullista ja jotain uutta, ihanaa.

Helena kirjoitti...

Voi kuinka yksilöllisiä ja satumaisia koruja! Tuollaisia näkee yleensä melkein vain elokuvissa.. "Veritimanteista" olen nähnyt joskus kamalan dokumentin, jossa ihmiset raatoivat kuin eläimet ja osa menehtyi kaivaessaan timantteja :'-(. Se oli niin julmaa ihmisarvon loukkaamista. Kamalaa oli kun ne orjat joutuivat jo ennestään kodittomina vielä makaamaan mutakuopissa :-(. Timantit ovat sitä paitsi monesti melko tylsiä. Olen miettinyt että jos menen joskus naimisiin, tahdon jonkun muun kiven kuin timantin. Kiven joka olisi hiottu pyöreäksi ja joka olisi "helmimäinen". Ei mitään molkero timanttia. Myös täysin kivetön kultainen ja paksu rengas olisi kaunis ja kiiltävä. Voimia ja onnea!

tuutulaulu? kirjoitti...

Hyvää yötä!

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut ja halaukset myöskin Ellikseltä!

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon tulevasta rouvautumisesta suosikkibloggarilleni!

puolukka kirjoitti...

Paljon onnea rouvaantumisesta! Odotan innolla kirjoituksiasi juhlista ja miten järjestää ne vihreästi (jos siis aiotte juhlat pitää).

Kiitos myös koruvinkistä. Olen omaa (tulevaa) vihkisormustani miettinyt ja mielikuva sormuksesta on ollut vahvana mielessä. En vain ole tiennyt, mistä sellaisia löytyisi. Nytpä tiedän, kiitos vielä.

Noora kirjoitti...

Kiitti kaikille onnitteluista ja osanotosta. Elämä on arvaamatonta.

Anonyymille: Mullakin on isovanhempien vanha kihlasormus sormessa. Se on tosin vähän löysä, mutten raski pienentää kun vihkisormus tulee pitämään sen jokatapauksessa paikallaan. Odottelen siis sormusta nro 2 :)

mervi kirjoitti...

Tositositosi paljon onnea Noora!
Onko isot pippalot ja aiotko vaihtaa/lisätä sukunimeä?

apuu kirjoitti...

Hei Noora!

Onnea sinulle ja jaksamista työyhteisöllenne. Elämässä sekä hyvät että pahat asiat tulevat ajallaan ja osoittavat, että viimekädessä elämä ei ole hallitavissa vaikka sitä usein toivoisimme. Kliseistä mutta totta yhtäkaikki. Siksi onkin tärkeää elää joka päivä (vaikka ovat harmaitakin välillä) ja tehdä niitä itselle tärkeitä asioita.

Minulle tulee K:n kanssa vietettyjä rouvavuosia täyteen 25 ensi kesänä. Hyvä parisuhde on mielestäni lahja ja olen vuosistamme hyvin kiitollinen. Parisuhde on myös kasvamista omaksi itsekseen yhdessä toisen kanssa, itsensä ja toisen hyväksymistä.

Valitkaa sellaiset ihanat sormukset, joita voitte sitten vuosien kuluttua katsoa hymyillen..sellaista hymyn täyttämää tulevaisuutta toivon teille.

Ps. Saammeko nähdä valokuvan sormusvalinnoistanne sitten aikanaan:)?

Anonyymi kirjoitti...

Oi mahtavaa, Onnea!
-Saija

Anonyymi kirjoitti...

Onnea onnea!
- Noora

Hanna kirjoitti...

Pahoittelut työkaverin puolesta.. se on kamalan järkyttävää, tuommoiseen asiaan kun ei koskaan osaa varautua :(

Ja sydämelliset onnittelut!! Mielenkiinnolla jään odottamaan juttuja hääsuunnitelmistasi.. Me ei olla vielä naimisiin asti ehditty, suunnitelmissa pienet maalaisluomut juhlat aikanaan. Jospa sulta saisi vaikka jotain pientä vinkkiä ihaniin persoonallisiin häihin.

Anonyymi kirjoitti...

Pahoittelen työkaverisi puolesta. ikävä juttu!

Onnea tulevalle rouvalle!!

Pitääpi käydä katsomassa sitä pikkuroban kauppaa, kun minusta kai tulee rva keväällä.Timateista en ole koskaan tykännyt, ja muutenkin ne sopivat ainoastaan todella vanhoille rouville joilla on ryppyiset kädet. Korun pitää olla yksilö, juuri kantajalle sopiva, eikä niitä saa olla maailma pullollaan samanlaisia.

Noora kirjoitti...

Mervi:Vaihdan sukkaria..Pitää treenata oma nimi uudestaan :)

Apuu:Ne on siis jo hankittu, hmm.. täytyy ehkä vähän miettiä että menisikö se jo liian henkilökohtaiseksi. Pitänee konsultoida hiukan tästä..

Kiitti kaikille onnittelijoille!!

Anonyymi:Käy siellä! Ja onnea tulevasta rouvuudesta myös! Ei mullakaan oo timantin timanttia, en oikein löytänyt mieleistä. Yksinkertainen on kivempi.

apuu kirjoitti...

No niinpä tietysti, tarkasti lukien tekstisi huomasin, että olihan ne sormukset jo hankittu. Eikä niitä tietysti tartte julkistaa, jos tuntuu liian intiimiltä...

muikku kirjoitti...

Onnittelut täältäkin! Törmäsin koruliikkeessä muilla asioilla ollessani terässormuksiin, tiedätkö mitään niiden ekologisuudesta tai eettisyydestä verrattuna muihin materiaaleihin?

Aloin miettiä niitä vaihtoehtona, vaikka en oikein edes tiedä haluammeko sormuksia mahdollisen naimisiinmenon yhteydessä.. Toisaalta tuntuisi hassulta ostaa 15 euron sormukset, toisaalta melkein ihanan "kapinalliselta"!

Suositut tekstit