Viimeaikoina on julkaistu monta tutkimusta, joissa kaikissa on sama viesti: elintarvikkeissa on paljon kemikaaleja, jotka mahdollisesti ovat terveyshaitta.
Kerroin eilen viinien torjunta-ainejäämistä. Nyt Ruotsin elintarvikevirasto rauhoittelee ihmisiä. Heidän mukaansa kyse on niin pienistä kemikaalimääristä, ettei mitään riskiä ole. Ruotsin luonnonsuojeluliiton selvitys on silti tärkeä keskustelunherättäjä. Se, että viinissä on edes pieniä pitoisuuksia aineita, jotka vaikuttavat lisääntymiskykyyn ta ovat syöpäriski on olennainen tieto. On tärkeää, että asioita tutkitaan, mitataan, selvitetään ja vertaillaan, sillä jossain pilee syy jatkuvasti kasvaviin syöpälukuihin ja muihin sairauksiin, joiden syntyä ei osata ennustaa. Eivät ne tyhjästä ilmesty.
On ihan absurdia, että nykyään vitsaillaan: "jostainhan se syöpä aina tulee". Ei syöpä ole sama kuin flunssa, johon jokainen itsestäänselvästi sairastuu. Ei meidän kuulu saada sairautta siitä ruoasta, juomasta, kosmetiikasta tai pesuaineista, joita käytämme. Niillä kuitenkin valitettavasti on vaikutusta. Kukaan vaan ei vielä tiedä mitä tulisi varoa ja mitä niistä pitäisi kieltää. Mutta viitteitä vaikutuksista on jo olemassa, niin kuin nyt tässä ruotsalaisten viinitutkimuksessakin. Fakta on, että sisuksiimme päätyy enenevissä määrin erilaisia sinne ei-kuuluvia kemikaaleja ja vierasaineita (muovi esimerkiksi). Joko kuulit, että melamiinia on nyt löydetty kiinalaisista kananamunista? Melamiini on päätynyt ravintoketjussa siis kanan sisuksiin!
Kaikessa kemikaalikeskustelussa olennaista on määrä. "För mycket och för lite skämmer allt" oli yksi isoäitini lempihokemia. Lause tarkoittaa suomeksi, että mikä tahansa voi olla pahaksi jos sitä on liikaa - tai liian vähän.
Tiistainen Is It Safe to Eat? käsitteli nimenomaan määriä. Asiaa havainnollistettiin esimerkein: lasillinen vettä ei tapa ketään, mutta jos juo viisi litraa kerralla, kuolee. Suola on myös harmitonta pinenä määränä, mutta kolme ruokalisikallista tappaisi vauvan jne. Kaikessa on siis muistettava kohtuus, ja tiettyjen aineiden kohdalla se onkin helppoa, kun esimerkiksi yliannostus vettä vaikuttaa ihmiseen lähes välittömästi. Mutta kemikaalicocktailien kohtuus on vaikea asia, koska mahdolliset haittavaikutukset ilmenevät viiveellä. Lisäksi kaikki ADI-arvot määritellään rottakokeiden perusteella ja vaikutuksia ihmisiin voidaan vaan arvioida.
Jokaisella yksittäisellä kemikaalilla on siis ADI-arvo (Acceptable Daily Intake), joka turvallisuussyistä määritellään 100 tai 1000 kertaa alemmaksi kuin "tarvitsisi". Mutta on tärkeää ymmärtää, että kyse on aina yhdestä kemikaalista ja määrästä, joka tätä nimenomaista kemikaalia tarvitaan aiheuttamaan reaktioita elimistössä. Mutta entäpä meidän jokaisen oma kemikaalicocktail?
Jos henkilö sattuukin saamaan yhtä ja samaa kemikaalia 10 tai 30 eri lähteestä säännöllisesti? Entäpä mistä tietyn kemikaalin ADI-arvojen laskijat tietävät ne muut kemikaalit, joita kroppasi ottaa päivittäin vastaan? Ei tiedäkään. Kukaan ei voi tietää yhteisvaikutuksia, koska ei luonnollisestikaan ole mahdollista laskea ziljoonien eri kemikaalien yhteisvaikutuksia tai ylipäänsä tietää, mitä tuotteita kukakin meistä käyttää, paljonko ja kuinka usein.
Jos viinissä on "ihan vähän perimään vaikuttavia kemikaaleja" ja viinirypäleissä myös "ihan vähän torjunta-ainejäämiä" ja aamiaismurojen viljassa "pikkuisia jäämiä" ja salaattiannoksessa "ihan hiukan nitraatteja" ja sen päälle päivittäiskosmetiikassa "ihan minivähän elimistöön kertyviä, syöpää aiheuttavia aineita" - mikä on se lopullisen cocktailin kombo? Haluan tietää!
Minä en kirjoita näitä asioita pelotellakseni lukijoita, enkä halua, että kukaan alkaa nyt murehtia elämää sen suuremmin. Olennaista on tiedostaa riskit ja minimoida ne jotka voi minimoida. Salaatin, tomaatit, omenat, munat, maidon ja kaurahiutaleet saa luomuna melkein jokaisesta kaupasta. Lihatiskiltä voi kysellä luomulihaa ja Alkosta saa luomuviiniä, -olutta ja siideriä. Jos ei tarjolla ole luomua, voi toisinaan tietenkin syödä ei-luomua! Minäkin syön ihan tavallista kurkkua, kun ei lähikaupasta saa luomua. Ja kun ruoasta puhutaan, on olennaista tietenkin ruoan maku ja se, että ruokailu on nautinto! Bonuksena saa sitten kevyemmän kemikaalikuorman, jos suosii luomua. Kaikki sama pätee tietty kosmetiikkaan, tekstiileihin ja pesuaineisiin.
Asioilla on aina monta puolta. Esimerkiksi punaviinin rypäleet vahvistavat verisuonia ja veikkaan pari lasia punaviiniä viikossa sisältävän enemmän plussia kuin miinuksia terveyden kannalta, vaikka viinissä onkin kemikaalijäämiä. Toisaalta, jos juo viiniä vaikka pullon tai pari viikossa ja voi valita tavallisen ja luomupunaviinin väliltä, miksi ei ottaisi luomua? Siinä ei menetä yhtään mitään. Miksi riskeerata oma terveytensä kun ei ole pakko?
Istuin vuosi sitten näihin aikoihin kaksi kertaa viikossa sairaan isoisäni luona espoolaisessa sairaalassa ja voin sanoa, että teen melkein mitä tahansa välttääkseni sairaaloita niin kauan kuin mahdollista. Vanhuksilla on sairaaloissa kamalaa - ellei satu olemaan helvetin rikas ja vietä viimeisiä aikojaan luksushoitolassa. Oma terveys on meille nuorille itsestäänselvyys ja asia, jota ei osata arvostaa ennen kuin sen menettää. Terveys on ihmisen tärkein asia, ilman sitä elämä ei tunnu elämisen arvoiselta. Tahdon tehdä kaikkeni, että minulla ja läheisilläni olisi mahdollisimman terve elämä. Isoisäni joutui sairaalan onneksi vasta 90-vuotiaana - toivottavasti minäkin saan yhtä terveen elämän.
Isoisän sairastaminen alkoi pahentua vasta viimeisinä elinkuukausina, mutta nuorellekin ihmiselle voi osua kohdalle vaikka nimenomaan syöpää. Ja tiesitkö, että pohjoismaiden naisten luut ovat todella heikossa kunnossa? Osteoporoosi uhkaa meitä ihan eri todennäköisyydellä kuin mummojamme ja äitejämme. Victoria Beckhamin ja koko yhteiskunnan laihuuden ihannointisaa naiset vähentämään syömistä ja liikuntaa. Luusto kärsii rasituksen puutteesta ihan hirveän paljon.
Muistan ikuisesti ystäväni kasvot, kun hän sai puhelun nuorehkolta äidiltään, jolla oli todettu rintäsyöpä. En unohda sitä kauhua hänen silmissään varmaan koskaan. Tällaiset asiat voivat osua omalle kohdalle ihan yhtäkkiä, etenkin syöpään sairastuminen tuntuu olevan ihan sattuman kauppaa. Minä haluan minimoida sen riskin siksi, että elämä on niin siistiä! Ei tulisi mieleenkään kusta tätä hommaa, kun on niin mahtavaa herätä joka aamu ja kyetä tekemään mitä tahansa: siis ihan arkijuttuja.
Tiedän hyvin, miltä vakavasti sairaan tai vammaisen ihmisen kanssa elävä perhe joutuu käymään läpi. Omalla kohdallani terve elämä on ollut hiuskarvan varassa, ja arpapelissä minä sain kaiken ja kasoissiskoni ei juuri mitään. Olenkin ajatellut aina, että taidan elää tässä koko ajan kahden puolesta. On tärkeää tajuta, että elämä on ihan mahtavaa ja terve elämä on superimpaa kuin mikään!
Siskoni vammautuminen saattoi johtua lääkityksestä, jota äidilleni tuputettiin ennen syntymäämme. Mutta se ei ole varmaa, eikä siihen tietenkään koskaan saada vastauksia. Teollisuuden mokista ei kukaan ota vastuuta. Kukaan ei korvaa, koska kukaan ei ole vastuussa, koska näyttöä ei ole olemassa. Uskon, että puhun näistä asioista vielä vanhainkodissakin ja toivon, että sinuakin jaksaa kiinnostaa se, minkä hintainen terveytesi on. Kun meillä kerran on mahdollisuuksia valita a) ehkä-mahdollisesti-vähän-haitallisesta tai b) 100%-varmasta, kuka ottaisi vaihtoehdon a? Sitäpaitsi luomumpi elämä on yleensä hyväksi myös ympäristölle. Kaikki voittaa!
Nyt lisää teetä ja Echinaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Talvikengistä on ollut paljon puhetta Kemikaalicocktailissa, joten jatketaan hyväksi havaitulla aiheella. Viime viikolla esittelin teille si...
-
Yksi lempiherkuistani on mysli, jonka tekeminen on niin helppoa, että surkeinkin kotikokki siihen kykenee . Opin ohjeen ystävältäni Mallalt...
-
Hiustenvärjäyksen riskit tuntuvat olevan ainoa asia, josta eri tutkijat, kemistit ja asiantuntijat ovat samoilla linjoilla. Hiusvärit ovat s...
-
Kävin viime viikolla jokakeväisessä ihonpuhdistuksessa ja sain kosmetologilta mukaani esitteen mineraalimeikkisarjasta nimeltä Jane Iredale ...
-
Edellinen postaukseni sai teidät keskustelemaan selittämättömistä vatsaongelmista ja päätin nyt omistaa tälle rakkaimmalle aiheelleni oman ...
-
E621 tarkoittaa glutamaattia . Se on hajuton, valkoinen, kidemäinen suola, jossa on lihaliemen kaltainen maku. E621 tehostaa kei...
-
Tästä blogauksesta lähtien Kemikaalicocktailissa on uusi kategoria: Musta lista . Mustalle listalle joutuvat tuotteet, jotka ovat turhaa hu...
-
Ihmiset ovat eri mieltä siitä, onko omaa kotia fiksua esitellä lehdessä vai ei. Äitini kokee, että koti on niin intiimi paikka ettei sitä ha...
-
Mullistavaa! Tein eilen jäätelöä itse. Tai oikeastaan se on ehkä sorbettia. Mutta siinä ei ole sokeria — eikä maitoakaan! ... joten se on jo...
-
Jihuu! Rämpiessäni sunnuntaina lumipyryssä Hakaniemen torin poikki, osui kohdalleni huopikaskauppias. Ja minähän ostin mustat Lahtiset, tiet...
28 kommenttia:
Niin elämä on aivan liian arvokasta ja sitä ei nykyään enään arvosteta tai suojella, ja media vielä pahentaa.. Tosiaan Noora tai muut, olisiko jollain vinkkejä mitä tehdä "vanhoille" purnukoille ja parfyymeille? Kuulostaa varmaan hysteeriseltä, mutta en tosissaan uskalla enään sivellä niitä iholle!
Helena:Hyvä kysymys! Hmm.. Hajuvesipullot on lasiroskaa, mutta jos niissä on vielä jotain sisällä niin enpäs ole varma. Katsotaan jos joku tietäväisempi vastaisi meille! Tosin, jos sulla on jäljellä vähän jotain rasvoja jne. niin ekologisempaa on käyttää vanhat pois, ettei jää turhaa jätettä. Mutta ymmärrän jos ei huvita. Tätä se tiedostavuus sitten saa aikaan ;)
Hmm. Rasvoja ei ole enään, mutta meikkejä ja hajuvesiä... Mulla on pari sellaista siedettäviä hajuvettä ja voin käyttääkin joskus.. Mutta vaivaa että onkohan niissäkin jotain ftalaatteja yms?
Helena:Joo hajuvedet ei ole hirveän hyvä juttu. Mulla itsellä on käytössä Stella McCartneyn Stella-haju, jota käytän pari kertaa viikossa. Tiedostan kyllä, ettei se ole kovin fiksua. Odotetaan, että joku kertoo mihin voi dumpata vanhat hajuvedet..
Herranenaika sentään! En tiennytkään että sulla on tota elämänkokemusta jo noin paljon....nuoresta iästäsi huolimatta! Ja viisautta omaat myös rutkasti ja sitä haluat meille lukijoillekin jakaa! KIITOS NOORA!!
Justiinsa, et pelottele ketään ja nuorena noi asiat täytyisi huomioida kaikissa valinnoissa, nimittäin kaikki kaupan oleva noudattaa kysynnän ja tarjonnan lakeja ja ruoan kohdalla aina ensin on oltava kysyntää, jotta olisi tarjontaa... Siksi minäkin ostan kaikki luomut, vaikka voisin harrastusmielessä ne itsekin kasvattaa:-)
Niin, osteoporoosi johtuu (liiasta) fosfaateista. Laitan linkkiin sen mistä jokainen voi nähdä - ja kertoa muillekin.
Kiitos Noora!
Todella hyviä juttuja kirjoitat. Itsekin pyrin olemaan ekologinen ja "valistunut", mutta hirveä maailman ja olemisen tuska tästä vain tulee, kun ei voi tehdä kaikkea ja kaikissa elintarvikkeissa on myrkkyjä. Luomu on Suomessa järkyttävän kallista, rahani eivät ikinä riittäisi jos ostaisin aina luomutuotteita. Se tässä mättää. Jos hintoja laskettaisiin, tavallisella ihmiselläkin/opiskelijallakin olisi varaa terveelliseen ja ekologiseen ruokaan. Tosi nurinkurista että luonnollisuus ja terveys maksaa maltaita, kun taas kaikki myrkky ja paska on helposti ja halvalla joka puolella.
Mulla kiinnostais tietää siitä lääkkeestä, mitä äitisi sai odotusaikana...
Itse kun en siedä missään muodossa teollista d-vitamiinia jota on nykyään lisättynä maitotuotteissa (paitsi luomumaito) Parhaiten se oire näkyy ihossa, jos saa... näppyjä ja mahan turpoamisena... lieviä kipuja). Moniko menee samasta syystä lääkäriin, mut ihan turhia tutkimuksia varmaan tehdään paljonkin...?
Vau, kiitos upeasta postauksesta ja muutenkin parhaasta blogista ikinä! Tätä pitäisi kaikkien lukea, ainakin omaan elämääni tää on vaikuttanut paljon!
Ja mitä anonyymi sanoi luomun kalleudesta, olen ihan samaa mieltä. Suomi on tässä asiassa vielä lapsenkengissä, esim. Saksassa saa luomua tavallisista kaupoista suunnilleen samalla hinnalla kuin normituotteita ja valikoima on paljon suurempi kuin täällä. Myös luonnonkosmetiikkaa on helpompi hankkia sieltä. Suomessa vaan "ei ole kysyntää" kun ihmisiä ei kiinnosta tarpeeksi.
Olisikohan Noora, tämän naurettavan vaahtoamisesi sijaan syytä miettiä ensin kulutustottumuksia ja rajoittaa kulutustavaroiden, meikkien, alkoholin jne. käyttöä. Omista tottumuksistasi päätellen voit kyllä melkoisestikin vaikuttaa kemikaalikuornaasi.
Sillä tavoin kemikaalikuorma pienenee. "Kukaan ei tiedä kemikaalicocktailiasi" - osaksi totta - mutta miten tätä tutkittaisiin? Käymällä läpi kaikki meidät 6 miljardia?
Kemikaalikuormaa vähennetään kulutusverotuksen kautta, luomua suosimalla ja valistuksella kulutuksen vähentämisestä. Noin ensi alkuun.
Yritäpä nyt kerrankin lukea koko teksti ajatuksella, ennen kuin taas aloitat hysteerisen savuamisen jonkin kulutustavaran jäämäkemikaaleista ja väität niiden tappavan pikkulapsia.
Se mitä itse tein aikoinani kaikille voiteilleni, hiusgeeleille, deodoranteille, parfyymeille, partavesilleni, jne, oli ilkeän yksinkertaista. Annoin ne ihmiselle josta en juurikaan välittänyt :D
No, joo myönnän, olin ilkeä. Ei sellaisia myrkkyjä pitäisi antaa edes pahimmalle vihamiehelle. Mutta hän koko saavansa niistä lisäarvoa, ja itselleni ne oli haitake, joka vei hyllyiltäni tilaa.
Itse asiaan:
Ihan hyvä teksti, tosin asian ytimen olisi voinut ilmaista lyhemminkin.
Olen selvästi erimieltä tästä:
"Ei syöpä ole sama kuin flunssa, johon jokainen itsestäänselvästi sairastuu"
Omaan vastustuskykyyn voi vaikuttaa. Flunssaan ei sairastu itsestäänselvästi. En väitä tätä tieteelliseksi perusteeksi, mutta omakohtainen kokemus on minut vakuuttanut: Syön raakaruokaa, liikun, ja vältän kemikaaleja (esim. en käytä niiden lisäksi joista luovuin saippuoita, hammastahnoja, shampoota, pyykinpesuaineita. Toki pesupähkinöitä) ja en ole vuoteen ollut kipeä.
Sitä ennen poltin tupakkaa, käytin alkoholia turhan reilusti, sairastin kroonista yskää ja flunssaa. Ja kaikki loppui kun senään kun lopetin tupakan, kemikaalit ja prosessoidut ruoat.
suomessa ollaan hieman hakoteillä osteoporoosikeskustelun kanssa - miten ollakaan, että osteoporoosia ilmenee vain länsimaissa, muttei esimerkiksi afrikassa muuta kuin masai -heimon keskuudessa? masai -heimo on tunnettu siitä, että käyttää ravinnoksi kaiken lehmästä ja juo maitoa. juo maitoa, kuten myös länsimaissa suositellaan. ja esimerkiksi japanissa osteoporoosia ei ilmene samoissa määrin kuin meillä. japanissa ei ruokavalio pohjakaan maidolle ja lihalle.
totuus on se, että eläinproteiini heikentää kalsiumin imeytymistä (mitä sisältääkään maito) ja kalsiumin imeytymisessä keskeisessä osassa on d-vitamiini, jota suomessa saadaan kovin vähän. nykyäänhän suositellaan d-vitamiinilisä lähes kaikille pimeimpien kuukausien ajaksi.
ja toisin kuin annetaan ymmärtää esim. kansallisissa ravitsemussuosituksissa, niin kalsiumia saa myös kasvikunnan tuotteista - pähkinöistä, siemenistä, parsakaalista, kaalista yms.
ja kalsium on siitä jännä hivenaine, että mitä vähemmän sitä saa, niin sitä paremmin se imeytyy.
toki luuston kuntoon vaikuttaa esimeriksi liikunta ja tupakoimattomuus, sekä esimerkiksi kahvi hidastaa kalsiumin imeytymistä. ja joidenkin teorioiden mukaan esimerkiksi light-limsat osaltaan estävät kalsiumin imeytymistä.
m
Itse olen pyrkinyt poistamaan haitalliset ja turhat kemikaalit esim. käyttämästäni kosmetiikasta ja pesuaineista ja suosimalla ruoassa luomua, mutta koska sairastan muutamaa kroonista ja vaikeaa sairautta ja minut on myös useaan otteeseen leikattu niin käytän ja tulen aina käyttämään tiettyjä lääkkeitä, joilla on potentiaalisesti vaarallisia sivuvaikutuksia, mutta totuus on kuitenkin se että ilman kyseisiä lääkkeitä en olisi enää hengissä, joten joskus pitää valita se pienempi paha. Toivon että muut valintani hieman kompensoivat sitä että joudun syömään paljon kemikaalicocktaileja lääkkeiden muodossa...
-Satu
Kemikaaleja tai ei, niin kaikki me kuitenkin väistämättä kuolemme johonkin. Se voi olla huomenna tai sitten vasta 60 vuoden päästä. Voimme jäädä auton alle tai sitten kuolla juuri joidenkin kemikaalien aiheuttamiin haittavaikutuksiin, kukaan ei tiedä mihin kuolee ja milloin kuolee. Tärkeintä on että osaa elää hetkessä ja myös arvostaa jokaista hetkeä, sillä se voi olla samalla viimeinen hetkemme. On ikävää että moni tajuaa elämän ainutkertaisuuden vasta silloin kun se on jo liian myöhäistä...
-Satu
Edelliselle kirjoittajalle: Totta on että pitää elää päivä kerrallaan ja iloita siitä kauneudesta mitä elämä antaa. Eikös silti meillä jokaisella ole vastuu myös muista ja tulevien sukupolvien terveydestäkin? Eikö ole oikein tuntea myötätuntoa ja toivoa hyvää myös muille? Ei ole kiva jos joku lapsi saa vaikkapa vaikean vamman tai syövän äitinsä huonojen elämäntapojen takia :-(.
Asiaa kirjoitat. Syöpien ja muiden sairauksien yleistymisen yksi syy on todennäköisesti myös heikko sisäilman laatu. Kansanterveyslaitos on tutkinut, että rakennuksista jopa 70 % on kosteus- tai homevaurioitunut. Homesienet kilpailevat keskenään elintilasta käymällä "biologista sotaa", ts. erittämällä myrkkyjä, jotta kilpailevat lajit kuolisivat. Myös ihmiset saavat osansa näistä myrkyistä. Lundin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että homevaurioituneiden talojen sisäilman myrkkypitoisuudet ovat jopa 600 kertaa suuremmat kuin aiemmin on arvioitu...
Nämä myrkyt mm. estävät mitokondrioiden jakaantumisen, tuhoavat haimasta insuliinia tuottavia soluja, aiheuttavat vakavia neurologisia oireita, ovat syöpävaarallisia, vaikuttavat ihmisten perimään, aiheuttavat lapsettomuutta jne. jne. Tutkimuksissa on löydetty syy-yhteyksiä homeiden ja lukuisten sairauksen välille: syöpä, dementia, reuma, autoimmuunisairaudet, diabetes, kuulon alenema, astma, allergia, alveoliitti, ODTS.
Homemyrkyt ovat hyvin pysyviä, ja pahimmat niistä ovat rasvaliukoisia, eli myrkyt pystyvät tunkeutumaan elimistöön keuhkojen lisäksi myös ihon läpi, ja kerran elimistöön päästyään pysyvät siellä kauan.
Huolestuttavinta tässä on se, että etenkin julkiset rakennukset ovat paikka paikoin hiuksianostattavassa kunnossa. Liian moni päiväkoti, koulu, sairaala, virastotalo on homevaurioitunut. Mm. Meilahden sairaala on pahoin vaurioitunut, ja sairaalassa kuolee vuosittain useita ihmisiä homeiden aiheuttamaan infektioon. Suomessa on kuntia, joiden _kaikki_ koulut ovat homeessa.
Näistä asioista ei keskustella julkisuudessa kovin paljoa, koska ongelma on jo käytännössä levinnyt käsiin. Vaurioituneita rakennuksia on hyvin paljon, korjauskustannukset ovat hyvin suuria, ja mittavillakaan korjauksilla tiloja ei välttämättä saada terveyshaittaa aiheuttamattomaan kuntoon. Homeista sairastuneet leimataan julkisuudessa helposti hysteerikoiksi tai mielenterveydeltään järkkyneiksi, vaikka sisäilmaongelman yleisyydestä ja sen seurauksista on saatavilla runsaasti objektiivisia tutkimuksia. Mustamaalaus tulee halvemmaksi kuin rakennusten korjaukset... Eräs alan ammattilainen on arvioinut, että mikäli Suomen kunnat haluaisivat korjata kaikki homerakennuksensa, kunnallisveroa pitäisi nostaa vähintään 10 äyrillä... Hurjan kallista.
Helena: Tottakai juuri noin pitäisi toimia kuten kirjoitit, enhän itsekään väittänyt päinvastaista. Lähinnä ajoin takaa sitä että kultainen keskitie pitäisi muistaa kaikissa asioissa ja loppupeleissä elämä on aikamoinen sattumien summa. Ja joskus kemikaalitkin, kuten minun tapauksessani minut hengissä pitävät lääkkeet ovat pakollinen paha.
-Satu
Anonyymi: Kunnioitan mielipidettäsi. Mutta minulle elämä ei ole sattumien summa. Tiesitkö että kaikella on 'syynsä', myös elämällä. Jossain on oltava jokin ikuinen 'piste', joka on 'syy' ja jonka ympärillä kaikki on. Entäs moraali? On faktaa että kaikki asiat eivät ole oikein. Vai onko vaikkapa holokausti ja viha elämää kohtaan oikein? Kun katsoo niitä kuvia, ei voi olla itkemättä ja tuntematta niiden uhrien sietämätöntä tuskaa. Jos elämä olisi sattumaa, ei millään olisi mitään väliä, eikö? Kukin uskoo mihin haluaa, mutta minä uskon elämään, koska se vaan on totta! :-)
Mervi:Elämä on tosi arvaamatonta.
Lääkäri:Kiitti kommentista!
Anonyymi:Sanopa muuta!
Lääkkeetön:En muista ulkoa.. Mutta jotain hormonihoitoa, jota ilm. 70-luvun lopulla annettiin monille ja tällaisia epätoivottuja vaikutuksia on sitten esiinynyt, kuten nyt siskoni tapauksessa.
Anonyymi:Kiva että blogi on mieleesi. Ja mitä Saksan luomuvalikoimiin tulee...yhyy!
Kemisti:Jep jep.
Amagi:Olet oikeassa ja enpä itsekään ole juuri sairastellut, paitsi nyt tällä viikolla :) Onneksi vaan 4 päivää! Mutta siis pointtisi on oikea: ei flunssaakaan kuuluisi tällä volyymilla sairastaa. Olen sama amieltä, että ravinnolla ja elämäntavoilla saataisiin paljon muutosta aikaan.
m:asiaa!
Satu:Ymmärrän.Aina pitää punnita asiat juuri omalta kohdaltaan.Ja olet oikeassa:elämästä pitää nauttia!
Helena:Niin, tärkeää olisi ottaa huomioon jälkipolvet ja ympäristö myös!
anonyymi:KIITOS! ihan superkiinnostavaa tietoa. Tuosta pitäisi vinkata kollegoille Kuningaskuluttajaan...
Helena: kunnioitan elämää varmasti ihan yhtä paljon kuin sinäkin, mutta sinä ehkä tarkastelet elämän mysteeriä kristilliseltä kannalta, tälläisen kuvan kirjoituksistasi saa. Minä taas edustan eri näkemystä ja eri uskontokuntaa.
Minulle ikuinen piste ja syy löytyy karmasta. Kaikella on syynsä ja se juontuu karman laista. Sinun näkemyksesi mukaan se juontuu jostain muualta ja se on okei. En ikinä rupea väittelemään uskonasioista. Buddhalainen sanonta elämä on kärsimystä ei siis tarkoita että millään ei ole väliä ja siksi mitä tahansa saa tehdä. Se tarkoittaa että ymmärtää kärsimyksen syyt ja pyrkii poistamaan ne ja siten vapautuu kärsimyksestä. Ei haluja, ei kärsimystä.
Olen kaikenlaista pahuutta vastaan, mutta pidän siinäkin järjen mukana. En ole ikinä tahallisesti tappanut esim. hyttystä, joka monista on naurettavaa, mutta minusta ei. Toisaalta jos vahingossa astun muurahaisen päälle en koe siitä syyllisyyttä. Samoin jos naisen henki on vaarassa raskauden aikana, en näe mitään syytä kieltäytyä abortista jos nainen niin haluaa tai jos nainen on tullut raskaaksi raiskauden seurauksena niin silloinkin abortti on hyväksyttävää jos nainen niin haluaa.
Tiedän että olet asioista kanssani eri mieltä, mutta kunnioitan sinua silti ja toivon myös sinulta samaa kohtelua. Eli en halua ruveta vääntämään kättä tietyistä moraalisista valinnoista ja niiden oikeudellisuudesta. Maailmassa on paljon ihmisiä ja heillä kullakin on omat moraaliset, uskonnolliset ja filosofiset tapansa toimia, eikä meistä kukaan voi vähätellä toisten valintoja ja laittaa omiansa niiden edelle, sillä vaikka jokainen meistä uskoo edustavansa oikeaa tapaa elää, ongelma on juuri siinä että jokainen meistä uskoo oman elämäntapansa olevansa se paras ja näinpä sitä oikeaa tapaa elää ei todellakaan voida eritellä. Fundamentalismi kun ei missään muodossa ole kaunista katseltavaa. Asioista saa olla eri mieltä, mutta niistä ei pidä ruveta vääntämään kättä ja toitottaa oman vakaumuksensa ainutkertaista täydellisyyttä.
-Satu
Itse tosiaan näen elämän katolisesta kulmasta. Mielestäni kaikkia ihmisiä pitää kunnioittaa ja kohdella hyvin, heidän uskostaan riippumatta. Yleensä mietin, miksi ihmiset eivät rakasta ja miksi heti ollaan tuomitsemassa? Ihailen kaikkia hyviä ihmisiä, niin Dalai Lamaa ja buddhalaisia, äiti Teresaa ja ylipäätään hyviä ihmisiä, myös sinua! Hyvää vk-loppua! :-)
Hei Noora!
Kiitos mielenkiinnostasi! Olisi tosi hienoa, jos sisäilma-asioita käsiteltäisiin Kunkussa, tämä on kuitenkin vakava ja valitettavasti alitiedostettu ongelma. Jos haluat, niin voin kaivaa sinulle joitakin taustatietolinkkejä aiheesta ja vinkata muutamasta asiantuntijasta.
Helena: Kiitos ja samoin sinulle mukavaa viikonloppua!
Ilahduttavaa että löytyy myös kaltaisiasi avarakatseisia ihmisiä, jotka omasta uskostaan huolimatta eivät automaattisesti tuomitse muita :-)
Seurustelin muuten ennen kuin tapasin nykyisen aviomieheni, katolilaisen miehen kanssa. Tavallaan katolilaisuus muutenkin on minulle hyvin tuttu koska vietin lapsena kesäni katolilaisessa maassa. Mutta en tosiaan ikinä ole sitä uskontona harjoittanut vaan olen buddhalainen.
-Satu
Satu: Dalai-lama on myös saanut Nobelin rauhanpalkinnon! :-) Itse tykkään katsella buddhalaisuudesta kertovia dokumentteja. Katolisen kirkon mukaan kaikkia uskontoja on kunnioitettava, eivät he tuputa tai pakota ketään kääntymään kirkkoonsa. Jokaisella on vapaus valita mihin uskoo. Katolisella kirkolla on myös hyvät välit buddhalaisiin :-).
Monet emäksiset pesuaineet, esimerkiksi useat konetiskijauheet, sekä kynsilakka luokitellan ongelmajätteiksi. Useissa ongelmajätteiksi luokiteltavissa tuotteissa on asiaankuuluvat merkinnät, mutta esimerkiksi kynsilakoissa merkintää ei ole.
Ongelmajätekemikaalit pitää siis viedä lähimpään ongelmajätekeräykseen. Isommat ongelmajätepakkaukset, jotka eivät sovi yleisesti paristoille tarkotettuihin keräyspaikkoihin, voi toimittaa niille tarkoitettuihin ongelmajätekaappeihin joita sijaitsee esimerkiksi tietyillä bensa-asemilla. Lisäksi ongelmajätteet voi viedä suoraan lähimmälle jäteasemalle. Vanhoja lääkkeitä vastaanotetaan apteekeissa.
Hajuvesiä ja muita tavallisia kosmetiikkatuotteita (kynsilakkoja- ja kynsilakan poistoaineita lukuunottamatta) ei ole tietääkseni missään luokiteltu ongelmajätteiksi, joten sekajätteeksi ne varmasti lasketaan. Esimerkiksi useilla jätehuoltoyhtiöillä on jäteneuvojia, joten tämäntapaisista asioista voi soittaa ja kysyä apua.
Edellisestä viestistä vielä sen verran, että kommentoin siihen kun joku tuossa aikaisemmin kysyi erilaisten kosmetiikkatuotteiden poisheittämisestä ja mihin ne jätteet kuuluvat. Sekajätteeseenhän tuollaiset kelpaavat, käytetäänhän niitä omalle ihollekin joten eivät ne varmasti esimerkiksi ongelmajätetasoa ole kun ne vain päätyvät jätteenkeräykseen.
Anonyymit:Kiitos kommenteista! Haluan vielä tarkistaa tuon hajuvesiasian, koska ihollahan hajuvesi on vain pikku aavistus, määrä on tosi vähäinen. Jos taas hävittää puolipulloa hajuvettä, on se aika paljon tujumpi annos kemikaalia. Pitää vielä ehkä varmistaa..
Hajuvedet ovat ongelmajätettä. Ne on siis vietävä keräykseen.
Lähetä kommentti