Aijai, ei hyvä. Juuri eilen kirjoitin siitä, kuinka ruoassa on enemmän kemikaaleja kuin koskaan aikaisemmin ja etteivät sanat kotimainen ja puhdas ole synonyymejä ja tässä sitä nyt sitten ollaan. Suomen suurimpiin maataloustukien saajiin kuuluva Mustakosken Puutarha saa syytteet kielletyn torjunta-aineen käytöstä.
"Yhtiön epäillään käyttäneen Merikarvian tomaattiviljelmillään tuhohyönteisten torjuntaan Vertimec-nimistä ainetta, johon sillä ei ollut lupaa. Satakunnan kihlakunnansyyttäjä on päättänyt nostaa yhtiön toimitusjohtajaa, puutarhuri Jorma Mustakoskea vastaan syytteet terveysrikoksesta ja kasvinsuojeluainerikkomuksesta. Juttu on marraskuussa esillä Porin käräjäoikeudessa."
-lähde: Satakunnan Kansa
Todella nihkeä juttu. Vuonna 2006 julkaistussa Puutarha-sanomien jutussa todetaan Mustakosken olevan Suomen suurin tomaattiviljelijä. En tiedä onko se yhä suurin, mutta ainakin suurinmpien joukossa. Yritin löytää netistä tietoa siitä, mitkä kauppojen tomaateista tulevat tältä tilalta, mutta Mustakoskella ei ole www-sivuja, joten kaupassa pitää vaan olla tarkkana - tosin luulisi ongelman jo poistuneen. Mutta näinhän se menee: me popsimme kiellettyjä aineita tietämättämme ja siinä vaiheessa kun homma paljastuu, on jo myöhäistä. Tällaisia mokia ei sais tapahtua! Kuinkakohan moneen kauppaan Mustakoski ehti myydä kielletyllä kemikaalilla päällystettyjä tomaatteja? Ja kuinka kauan tila on kemikaalia käyttänyt?! Saanemme vastauksia lähipäivinä.
Luomutomaatteja kaverit, nyt entistä isommasta syystä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suositut tekstit
-
Talvikengistä on ollut paljon puhetta Kemikaalicocktailissa, joten jatketaan hyväksi havaitulla aiheella. Viime viikolla esittelin teille si...
-
Yksi lempiherkuistani on mysli, jonka tekeminen on niin helppoa, että surkeinkin kotikokki siihen kykenee . Opin ohjeen ystävältäni Mallalt...
-
Hiustenvärjäyksen riskit tuntuvat olevan ainoa asia, josta eri tutkijat, kemistit ja asiantuntijat ovat samoilla linjoilla. Hiusvärit ovat s...
-
Kävin viime viikolla jokakeväisessä ihonpuhdistuksessa ja sain kosmetologilta mukaani esitteen mineraalimeikkisarjasta nimeltä Jane Iredale ...
-
Edellinen postaukseni sai teidät keskustelemaan selittämättömistä vatsaongelmista ja päätin nyt omistaa tälle rakkaimmalle aiheelleni oman ...
-
E621 tarkoittaa glutamaattia . Se on hajuton, valkoinen, kidemäinen suola, jossa on lihaliemen kaltainen maku. E621 tehostaa kei...
-
Tästä blogauksesta lähtien Kemikaalicocktailissa on uusi kategoria: Musta lista . Mustalle listalle joutuvat tuotteet, jotka ovat turhaa hu...
-
Ihmiset ovat eri mieltä siitä, onko omaa kotia fiksua esitellä lehdessä vai ei. Äitini kokee, että koti on niin intiimi paikka ettei sitä ha...
-
Mullistavaa! Tein eilen jäätelöä itse. Tai oikeastaan se on ehkä sorbettia. Mutta siinä ei ole sokeria — eikä maitoakaan! ... joten se on jo...
-
Jihuu! Rämpiessäni sunnuntaina lumipyryssä Hakaniemen torin poikki, osui kohdalleni huopikaskauppias. Ja minähän ostin mustat Lahtiset, tiet...
20 kommenttia:
Ilmankos mulle on aina tullut rakkuloita suuhun, kun olen tavallista tomaattia syönyt. Menis kai suolikin (jos tai kun limakalvot paljon turpoaa) tukkoon, jos söisin niitä jatkuvasti, mut olenkin käyttänyt vain luomutomaattia, eikä niistä ole tullut koskaan aftoja:-)
Mutta kuukausi sitten söin tavallista Prisman irtokaalta ja crp nousi vuorokaudessa 159... Itse olis pitänyt maksaa myrkkyanalyysin kustannukset, kun kyselin Evirasta, miten voisin saada selville sen myrkyn, mitä kaalissa (kypsentämätöntä oli) oli.
Enää en luota mihinkään, mutta miten ihmeessä ne tuon selvitti???????????
Voi kun hienoa! Kohta sitä ei uskalla syödä mitään ja luomukin pilataan tuolla pirun GMOlla!
Kauhistellen luin tuin kirjoituksen, voiko Suomessa toimia tuolla tavalla. Onneksi olen syönyt jo pidempään kotimaisia luomutomaatteja. Minulla normaalit kotimaiset tomaatit rikkovat myös suun, mutta luomutomaatteja voin syödä hyvillä mielin. Ne eivät aiheuta mitään oireita ja maistuvat todella hyviltä.
Niinpä!
Täytyy ostaa luomutuotteekin aina samalta tuottajalta ja kuulustella häntä puhelimessa. Niin olen muuten tehnytkin:-)
Milloin toi Mycostop on hyväksytty luomutuotantoon? Täytyy kai kuoria nekin... sisältää bakteeria:-(
aika jännittävää, ikävällä tavalla, on ettei esim. Hesarissa oo mitään mainintaa asiasta. minä en ainakaan ole löytänyt. yyh.
pitänee laittaa palautetta jos ei ala näkyä artikkelia.
Hei!
Ajattelin vain tähän kemikaaliasiaan liittyen tarjota erinomaista videota katsottavaksi.
Story of stuff kertoo ymmärrettävässä muodossa, mikä nykyisessä teollisuustuotannossa mättää ja sivuaa myös kemikaalien läsnäoloa elämässämme.
http://www.storyofstuff.com/
Olen odotellut postia Eviralta, mutta ei ole tullut muuta, kuin ylitarkastajalta tieto, se, että Turexia saa käyttää luomutuotannossa. Tosin myrkytysoireet tuli tavallisesta kaalista, mutta tätä en voi käsittää: että luomukin pilataan!!!!!
Kysyn vaan, millä luvalla???
Laitan linkkiin tietoa siitä Turexista.
söin ennen kotimaisia tomaatteja, mut nykyisin en niitäkään. ulkomaiset tomaatit on aina saaneet suuni ärtymään, tulee aftoja ym, vaikka tomaatit pesisi, mutta nykyään ei voi syödä edes kotimaisia tomaatteja tuoreena..
on tullut pariin kertaan mietittyä että onko jotkut uudet kemikaalit rantautuneet tännekkin, vai olenko herkistynyt jollekkin asialle lisää. :/
Aftoista kirjoittelin juuri Nokian Sanomiin:-)
Mut olis kyllä hyvä tietää, käyttääkö ne Mycostopia siellä missä ne sun aftoja aiheuttavat tomaatit on kasvatettu. Voisitko kysyä valmistajalta?
Aftojahan tulee myös monista lääkevalmisteista... siitä lisää linkissä.
Sillä tomaatinkasvattajalla ei siis ollut lupaa sen myrkyn käyttöön???? Täytyy olla koulutus... Miten tuollaisella suurtuottajalla ei ole sitä koulutusta????
Mut katsohan, samaa ainetta saa käyttää myös mansikalla... ja sivun lopussa (laitan linkkiin sen) on sen käyttöturvallisuustiedote. Mansikassahan kaikki aineet jää siihen kukan mykiöön, joka syödään... Onkohan nuo ihan välttämättömiä, sädesientä?????
Muistakaa katsoa 28.10. Yle Teemalta jakso sarjasta Onko ruoka vaarallista?
Osa 4/6: Ruoka ja tiede. Johtuuko lisääntynyt syöpäriski tuholaismyrkyistä.? Muoveissa käytettyä ksenoestrogeeniä esiintyy luontaisesti soijatuotteissa ja se näyttää vähentävän hedelmällisyyttä.
t. Ellis
Syövästä muuten tiedetään nykyään uutta eikä mitenkään yllättävää... Taitaa olla syövällä pelottelu kaikkein paras konsti saada ihminen kaikenlaisiin tutkimuksiin? Laitan linkkiin sen uusimman uutisjutun, minkä perusteella en anna ottaa enää (kuin pakon edessä) koepaloja itsestäni - terve ihminen kun olen:-D
Kyse ei ole sinänsä kielletystä torjunta-aineesta, vaan siitä, ettei käyttäjällä ole ollut lupaa käyttää juuri kyseistä ainetta. Osa torjunta-aineista on vain ns. erikoistutkinnon suorittaneiden käytössä.
Vähän kuin ajaisi mopolla ilman mopokorttia: ajopeli ei ole kielletty, mutta sillä ajaminen ilman korttia on, vaikka olisikin ajellut vuosikausia perämetsissä ja hallitsisi kulkupelin.
Mustakosken tomaateissa ei ole torjunta-ainejäämiä - sitähän tässä uutisoinnissa ei ole edes väitettykään.
Kysehän Mustakosken tapauksessa ei ollut täysin kielletystä torjunta-aineesta. Mutta aine löytyy Eviran listoilta Off label tuotteena. Myyntipakkauksessa on pääkallon kuva ja siinä lukee alla MYRKYLLINEN ja lisäksi YMPÄRISTÖLLE VAARALLINEN.Mustakosken tapauksessa aineen käyttö on ollut väärää-- siis sitä on joko käytetty liian paljon tai ilman lupaa tai ei ole huolehdittu siitä että tuotteisiin ei jää jäämiä. Tapaus tuli Satakunnan kansan mukaan ilmi kun työntekijä sairastui myrkystä käytön yhteydessä. Ja jutussa mainittiin että eviran tarkastuksista ei ole löytynyt yli ohjearvojen olevia jäämiä. Milloin tuotteet on tutkittu???? Puoli vuotta ruiskutuksen jälkeen???? Siinä vaiheessa myrkyt ovat jo tukevasti kuluttajien vatsassa. VERTIMEC- torjunta-aine ei ole siis hyväksytty, vaan sille on erikseen haettava lupa. Ja talviaikaan sitä ei saa edes ruiskuttaa tomaatille kasvatuksen aikana, koska siitä jää jäämiä niihin. Katsokaa vaikka ohjeet aineen käytöstä kauppapuutarhaliiton nettisivuilta. Laita vaikka hakusanaksi off label, niin sieltä löytyy vertimec niminen myrkky. Kun luin aineen käyttö ohjeen, niin en syö jatkossa enään yhtään mitään muuta kuin luomua. Voisi edellisen viestin mopo- kuvausta käyttänyt käydä myös lukemassa ensin aineesta tietoa, ennen kuin kirjoittaa puolustelevan kommentin.
Mustakosken Puutarhan(karvia ja merikarvia) eli MP-vihannekset, Kaskisten puutarha ja Seinäjoen puutarha ovat kaikki samaa konsernia.
Samoja "herkku" tomaatteja ja kurkkuja
Vertimec aiheuttaa mm. sikiö-vaurioita.Huomasin heidän tomaatteja myydän myös PIRKKA-merkkisenä.Karmeeta.
Kasvatan itse vihannekset ilman myrkkyjä.
Kertoisiko joku heillekin (linkissä) tuosta tomaatista? Sairastuneethan eivät näitä juttuja - sieltä osastolta - pysty lukemaan kuin ehkä joskus vahingossa jälkeenpäin:-(
En ole löytänyt kyseistä kirjoitusta hesarista. Minusta aika erikoista että tällaisista asiaoista ei puhuta vaan vaietaan ja puhutaan vain miten suomalaiset ovat puhtaita ja myrkyttömiä. Googletin mustakoskea ja hänkin mainosti jossain yhteydessä puhtautta ja puhdasta vettä ym. valetta!!
Monelle tomaatit ei ole sopineet, mutta monesti se tulee yllätyksenä ja joutuu suoraan osastolle. Täytyisi tehdä tutkimuksia sairaiden parissa, eikä hyssytellä asiaa.
Pitäisi pommittaa kansanedustajia siten, että maataloustukiasten ehdoksi pitäisi laittaa se, ettei ole sortunut eläin- tai luonnonsuojelurikoksiin. Lisäksi tukia pitäisi periä takautuvasti takaisin korkojen kera mikäli näihin rikoksiin syyllistyisi. Harkitsisivat rikolliset ehkä hieman kauemmin mihin syyllistyvät, kun uhkana olisi rahan/elinkeinon menetys ja olisi reilumpaa niitä viljelijöitä kohtaan, jotka todella noudattavat säädöksiä.
Täytyy nyt kuitenkin kaikkien muistaa että kyseistä torjunta-ainetta jota väitettiin käytettävän, käytetään monissa muissa maissa täysin laillisesti. Eikä kyseessä ollut mikään äärimmäisen vaarallinen "myrkky". Täytyy kyllä itsekin myöntää, että perehtymiseni kyseiseen aineeseen on jäänyt valitettavan pieneksi.
Jokainen kuitenkin voi miettiä että millaisia määriä erilaisia myrkkyjä päästää sisäänsä mm. tupakan, hiustenvärjäys aineiden, lävistysten, energiajuomien ja alkoholin avulla. Ja sen jälkeen alkaa pohtimaan kuinka ihminen omaa tyhmyyttään päästää itseensä kaikenlaisia myrkkyjä. Jos ihmiset olisivat tästä tietoisimpia, tällaiset harvinaisemmat tapaukset eivät olisi niin kohahduttavia.
Lähetä kommentti