11.9.2008

Sosiaalinen aamupala

Rakkauteni aamupuuroon on tullut ilmi useaan otteeseen, kokeilkaa vaikka blogin yläpalkin hakukoneeseen sanaa puuro... Ilahduin siis tänään kuullessani, että työpaikallani on aloitettu uusi aamiaiskulttuuri: ilmainen aamupuuro puolikasista puoliysiin - joka aamu! Harkitsen vakavasti aamurutiinieni muuttamista niin, että nauttisinkin aamupalan töissä, ehkä jopa ystävien seurassa. Mikä virkistävä ajatus. Jos siis kykenee polkemaan duuniin tyhjin vatsoin, en tiedä...aika villi ajatus.

Berliinissä kaveriaamiaiset ovat tapa etenkin viikonloppuisin. Toinen toistaan ihanammat aamiaismenyt houkuttelevat pariskuntia, perheitä ja kaveriporukoita viihtyisiin berliiniläiskahviloihin, joihin kaipaan!! Aamupalakulttuuri on asia, joka Suomessa on vasta kehittymässä, etunenässä kulkee ravintola Belly.


Uudenmaankadun Bellyssä saa lauantaisin klo 10-14 välillä vaivaisella 10 eurolla syödä niin paljon ihanaa aamupalaa kuin vaan napa vetää. Lisäksi aamiaisklubilla soittaa aina vieraileva Dj. S soitti pari viikkoa sitten, viime viikolla levylautasten äärellä oli Paola Suhonen. Aamiaisklubin tunnelma on ihanan leppoisa ja on kivaa törmätä tuttuihin lauantaiaamuna, kun kaikki ovat virkein mielin ja reippaina tulevaan viikonloppuun.

Kympillä saa aamiaisen, joka vetää vertoja parhaille hotelliaamiaisille: tuoreita hedelmiä, vihanneksia, puuroa, marjoja, tuoreita leipiä, karjalanpiirakoita, munavoita, munia, croisantteja, hilloa, piirakkaa (viimeksi oli raparperi), gluteenittomia keksejä, tuoremehuja, teetä, kahvia, mysliä ja jugurttia. Lisäksi voi tietenkin nauttia vaikka lasillisen skumppaa tai vaikka tasoittavan, jos on sellaiselle tarve. Ja koska aamupalaa saa kahteen saakka, ehtii silti nukkua kauneusunensa ja hipsiä paikalle vaikka vasta puolenpäivän aikaan.

9 kommenttia:

Bambi kirjoitti...

Bellyn aamiaisklubi on kiva idea - lisäpisteitä sijainnista. Oon Engelin kantis, mutta noin yleensä Helsingin aamaritarjonta ei ole hääppöinen.

Mutta hei tuo työpaikka-aamiainen kuulostaa ihanalta. Mä oon yrittäny järkätä joka perjantaille aamiaispalaveria. Ei kyllä toteudu vielä viikoittain, mutta ois mahtavaa, jos siitä tulis pysyvä tapa.

ÄF kirjoitti...

Hei tyypit, kyllä stadista aamiaista saa! Tin Tin Tango, Krulla´s, Ekberg, mainittu Engel, Töölönranta ja monet muut. (mulla on ne ylhäällä, mutta ei täällä Berliinissä messissä...)

Mä olen aamiaisfriikki ja diggaan ihan sikana käydä viikonloppusin aamiaisilla tai brunsseilla paremminkin. Toki mun "toisenlainen" ruokavalioni rajoittaa, että ihan mihin vaan en voi mennä -monessa mestassa on joku valmislautanen, jossa on tiettyjä juttuja. Ne ei mulle käy, sillä puuroa pitää olla... ;)

Oon ollut myös muutamilla hotelliaamiaisilla; Torni 12e, Tornin Ateljeebar 35e (ja ihan törkeen huono maisemista huolimatta!!!) ja Klaus K 22e.

Viimenen saa suuren kiitoksen ja kunniasanan! Ihan mieletön, kaikki kama tyyliin luomua tai pientuottajien! Ei nää valioita tai arloja, on pieniä meijereitä ja pienviljelijöitä. Siellä löytyy itsetehdystä leivästä kuivattuihin mustikoihin ja aivan kaikkea siltä väliltä. Jahka haluaa maksaa 22 euroa ja viettää mun mielestä kivan brunssin, niin sinne vaan. Maha tulee täyteen, mitä sulosimmista herkuista ja mieltä keventää sen mestan ideologinen fiilinki. Vissiin takana on Markus Maulavirta, joka on muutenkin kuuluttanut lähituottajien ja semmoisten perään. Vissiin ihan hyvä sälli :)

Täällä Berliinissä en ole vielä aamiaisille ehtinyt, mutta menen heti, vaikka jo tänä viikonloppuna, jahka frendin saan messiin. On kiva mennä kaverin kanssa. Kerron sit heti, millasta oli.

Noora: osaatsä suositella täällä jotain tiettyä mestaa?

Noora kirjoitti...

Bambi:Joo se on hyvällä paikalla ja halpa! Hinta on erittäin kilpailukykyinen sanoisin... Perjantainen aamiaispalaverihan ois ihana idea, toivottavasti saat fiksattua :)

Äf:No saa, mutta aika kalliisti!ja ymmärtääkseni ne ei oo seisovia pöytiä , vai onko? Toi Klaus K on testattava, kiitti hei vinkistä!Yleensä annokset on vaan niin säälittäviä, että alkaa kiukuttaa. Etenkin kun on tällainen ruokavammainen kuin mä.

Berliinissä ainakin Prenzlauerbergissä on monta mahtavaa amiaismestaa, nimiä en muista...

Sari kirjoitti...

Voi olispa Turussakin tämänkaltaisia paikkoja! Ainoat, mitä muistan nähneeni mainostettavan on olleet jotain kahvi-sämpylä-tuoremehu -valmisaamiaisia, mutta se nyt ei tässä sosiaalisessa mielessä oikein aja asiaansa. Pitänee vähän googletella, jos on jotain, mistä en ole kuullutkaan...

maar kirjoitti...

turusta sai ainakin joskus aulasta (taidemuseon kahvila) brunssia.

mutta joo yleisesti ottaen on aivan mahdottoman ikävää ettei aamiais/brunssikulttuuri ole rantautunut suomeen siinä määrin että hinnatkin olisivat seuranneet.

Arawn kirjoitti...

Meikä polki koko kesän tyhjin vatsoin töihin ja työmatka on 17km suuntaansa. Hyvin onnistui! :)

Se, että aamiaista saa kahteen asti, kuulostaa hyvältä. Olen itse surkea aamiaissyöjä, heti aamusta ei vain kykene, yksi omenakin aiheuttaa ylettömän turvotuksen ja ylensyöneen olon. Sen sijaan joskus 1030-12 olisi hyvä aika syödä aamiaista!

Anonyymi kirjoitti...

Flemarin ja Aleksis Kiven kadun kulmassa on kiva kahvila, josta saa viikonloppuisin brunssia muistaakseni kympillä.

www.luft.fi

Noora kirjoitti...

Sari ja Maar: Teidän pitää perustaa Turkuun aamiaismesta!

Arawn:Joo ihmiset on tosi erilaisia siinä, pystyykö syömään aamupalaa heti heräämisen jälkeen vai ei. Tosin, kai sitä voi koittaa muuttaa rutiinejaan, etenkin jos duunissa on ilmainen aamupala :)

Anonyymi:Jep, Luft on kiva paikka (tulin sieltä juuri äsken :) ja sieltä tosiaan saa aamupalaa. En ole itse testannut, mutta varmaan pitää, jotta saan vertailukohtaa Bellyyn..

Anonyymi kirjoitti...

Rovaniemellä samainen konsepti toimii Kahvila Kauppayhtiössä brunssina lauantaisin. Hieno juttu.

Suositut tekstit