
Juures-kookoskeitto sopii teille, jotka fiksuilette kanssani kuukauden. Keitossa ei ole maitoa, sokeria, lisäaineita tai lihaa, joten resepti sopii myös vegaanille. S teki keiton 5 litran kattilaan, joka tulikin aivan ääriään myöden täyteen. Tarvitset:

- 2 osaa porkkanaa
- 2 osaa perunaa
- 2 osaa bataattia
- 3 osaa punajuurta
- 1 osa palsternakkaa
Teet siis minkä kokoisen satsin vaan, käytä porkkanaa, perunaa ja bataattia kaikkia yhtä paljon, punajuurta vähän reilummin kuin edellämainittuja ja palsternakkaa hiukan vähemmän.
Keitä juurekset ja lisää keittämisen loppuvaiheessa joukkoon:
- luomukasvisliemikuutio
- parin peukalon verran tuoretta inkivääriä
Soseuta ja lisää vielä seuraavat:
- 4 valkosipulin kynttä
- 1/2 tölkkiä kookosmaitoa
- merisuolaa tai Herbamarea maun mukaan
- pippuria maun mukaan
- tuoretta korianteria reilusti!
Anna keiton hautua ja maun kehittyä hiljaisella lämmöllä.
Saat tällä soppareseptillä sellaiset emäntäpointsit ettei mitään järkeä ja joudut melko varmasti jakamaan reseptin muille ruokailijoille. Keitto on parasta kun sen malttaa antaa hiukan jäähtyä ja selkaan voi laittaa pari siivua vuohenjuustoa. Niin hyvää, että järki (melkein) lähtee!
22 kommenttia:
Kuulostaa hyvältä. Paljonko vettä keittämiseen?
Nyt vasta selailin tarkemmin - sullahan on täällä mahtavia reseptejä! Kookosmaitoa olen pähkäillyt viime aikoina paljon.Se kun kuuluu ymmärtääkseni yllättäen kovien rasvojen piiriin. Hyvää se on, siitä ei pääse mihinkään. Ja puoli tölkkiä isossa kattilassa ei liene kenenkään turmioksi. Jos ei muuten syksy tunnu hyvältä, niin johan mieli muuttuu punajuurisopan värejä katsellessa!
Aiemman postauksen kommenteissa oli kirjoitettu asiantuntevan kuuloisesti, että kookosrasva olisikin terveellistä, kovuudestaan huolimatta. Toivottavasti näin on, ilahtuisin kovasti.
Mistä muuten luomukasviliemikuutioita voi ostaa? Kotikaupungistani ei salesti löydy mistään, mutta jos tekisin ruokaostokseni vaihteeksi taas Hgissä.
"Kovien rasvojen" haitallisuus on pelkästään olettamus, jonka takana ei ole edelleenkään monen vuosikymmenen jälkeen vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Kyllä kaikki luonnonrasvat ovat turvallisia, kunhan niitä ei käytetä yksipuolisesti.
Vogelin (herbamare)luomukasvisliemikuutioita saa mun mielestä suuremmista ruokakaupoista ja Ruohonjuuresta. Ne eivät sisällä lisättyä suolaa, eli ovat todella liemikuutioiden terveellisemmästä päästä.
Ihana resepti, pakko kokeilla jo tällä viikolla. Se sisältää kaikki ihanimmat raaka-aineet ja niiden pyhät liitot, porkkana+koookosmaito ja punajuuri+vuohenjuusto. :D
Olli posti: Mä olen tehnyt raaka-keittoja, ne on mitä loistavinta pikaruokaa! Kamat vaan blenderiin ja sekasin.
Tulee erinomaisia. Mä harvoin jaksan kuumentaa ruokaani ja koska syön kasvisvoittoisesti, on just tommoset pikakeittohässäkät aivan mainioita.
Jos ei halua tuhota kuumentamalla arvokkaita ravintoarvoja, mutta haluaa lämmintä keittoa, niin sitten raakana soseutetun keiton voi varovasti vaik vesihauteessa lämmittää semmoseks nelkyt asteiseks.
Anonyymi:Vettä sen verran että juurekset just peittyy!
Pix:Jep, kookosrasva ei ole ollenkaan niin huono juttu kuin yleensä luullaan!
Luomukasvisliemikuutioita saa luontaistuotekaupoista, Ruohonjuuresta, Sokokselta, Punnitse & Säästästä...monesta paikasta!
Jari:Näin juuri.
Jenna:Testaa ja kerro sitten mielipiteesi!
Olli:Juuri luomukasvisliemikuutio on E621-vapaa!
Äf:Kiitti vinkistä!
Tehtiin tätä tänään, ja oli mainion makuista! Kiitos ohjeesta!
Olli:Prkl.Lukee: yeast extract!! Mutta tää on eri luomukuutioo mitä mulla on yleensä. Väittäisin, ettei VOGELin kuutiossa ole, koska sitä suositellaan käytettäväksi paastollakin. Mutta siis pitää tarkistaa. Miten luomukuutiossa voi olla hiivauutetta? En ymmärrä!!
Mä en ole tähän päivään mennessä löytänyt "liemivalmistetta" missä ei olisi vähintään hiivauutetta. Mutta eipä tuon niin väliä, musta ne saa hyvin korvattua suolalla ja yrteillä jolloin ruuan omat maut tulevat huomattavasti paremmin esille.
Ethän vaan tarkota tätä Vogelin tuotetta:
http://www.vogel.fi/product-finder/elintarvikkeet/Herbamare_kasvisliemitiiviste.php
Ainesosat (Herbamare 8x10g, 200g , ei lisättyä suolaa)
kasviöljyä*, hiivauutetta*, maltodekstriiniä*, kasviksia 2,5% (persiljaa*, sipulia*, porkkanaa*, selleriä*, purjoa*), luontaisia kasvisaromeja, sikuriuutetta*, yrttejä (valkosipulia*, liperiä*, muskottia*, kurkumaa*), happamuudensäätöaine (sitruunahappo).
Ainesosat (Herbamare 8x11g, 250g , 1kg)
merisuolaa, kasviöljyä*, maltodekstriiniä*, hiivauutetta, kasviksia 1,6% (persiljaa*, porkkanaa*, selleriä*, purjoa*, sipulia*), luontaisia kasvisaromeja, sikuriuutetta*, yrttejä (liperiä*, valkosipulia*, kurkumaa*, muskottia*).
Vogelilla/Herbamarella on sentään nuo ihanat yrttisuolat, joissa ei ole turhuuksia. Mutta jopa soijakastikkeessa on ensimmäisenä raaka-aineena hydrolysoitu kasviproteiini.. Ärsyttävää!
Ostin juuri reformin luomukasvisliemijauhetta. Purkissa lukee erikseen, että tuote ei sisällä natriumglutamaattia. Kuitenkin ainesosaluettelossa on merkitty hiivauute. Tämän keskustelun perusteella ne ovat sama asia? En nyt oikein ymmärrä, mikä tässä on enää mitä...
emmas: ihmettelin ja pohdiskelin samaa asiaa aikaisemman blogauksen perässä, en nyt kopsaa sitä tähän mutta tuossa linkki http://kemikaalicocktail.blogspot.com/2008/09/fiksua-lounasta.html. Tuon perusteella itse olen siinä käsityksessä että natriumglutamaatti valmistetaan hiivauutteesta, molemmat ovat aromivahventeita mutta eivät yksi ja sama asia.
Herkullisen oloinen keitto! Pitääpä kokeilla :)
Hej, keitto vaikuttaa aivan ihanalta ja varsinkin suurena punajuurifanina nousee vesi heti kielelle! Haluaisin kuitenkin julkituoda, ehkä joillekin vielä tuntemattoman asian (en tiedä onko ollut täällä ehkä jo puhettakin): punajuuria ei kannata kovin usein popsia (edes luomuja). Sisältävät nimittäin runsaasti nitriittejä, jotka eivät ole hyväksi. Itse ainakin nimittäin yllätyin kovasti tästä ravitsemusterapeutiltani saamastani infosta - olen elänyt pyhässä uskossa, että kaikki vihannekset ovat hyväksi!
Tämä siis tietty lähinnä tiedoksi niille, jotka hypettävät ruokavalionsa suhteen - parempi valintahan punajuuri tietenkin, kuin vaikka se HK:n bleu.
Päivi:Kiitti incistä! Niin se sitten on. Hiivauutetta on kaikkialla. Ärsyttää. Pitää kyllä tehdä tuostakin oma blogaus jahka ehdin vaan.Huoh.
Emmas:NiinPä! Aion sukeltaa aiheeseen ja tehdä teille postauksen siitä, onko hiivauute niin paha kuin nyt luulen. palaan siis tähän.
Anna:Testaa ihmeessä!
Sara:Nitriitit ovat myös olleet jo elokuusta saakka tulossa postauksen muodossa Kemppariin. On liian kiire! Nitriittejä on siis myös pinaatissa, ja siksi pinaattia kehoitetaankin ryöppäämään nopsasti ennen sen käyttämistä. Pitääkin selvittää, että kannattaisiko punajuurten kohdalla tehdä kuten pinaatissa:olla käyttämättä keitinvettä. Selvitän!
Tää keitto on jumalaisen hyvää (testasin) ilman liemikuutiotakin.
Tein itsekin tätä keittoa joitain kuukausia sitten, laitoin osan pakkaseen eväsrasioihin. Tajuttoman hyvää! Tulin katsomaan reseptiä uudelleen, kun tänään ajattelin tehdä lisää :)
(nyt joku varmaan tulee kertomaan, miten kaikki ravintoaineet häviävät pakastuksen myötä, mutta en vaan jaksa tehdä ruokaa usein...)
-H
感情,第三者,婚外情,一夜情,小老婆,外遇,商標,市場調查,公平交易法,抓姦,債務,債務協商,應收帳款,詐欺,離婚,監護權,法律諮詢,法律常識,離婚諮詢,錄音,找人,追蹤器,GPS,徵信,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信,徵信社,徵信公司,尋人,抓姦,外遇,徵信社,徵信,徵信社,尋人,偵探,偵探社,徵才,私家偵探,徵信,徵信社,徵信公司,抓猴,出軌,背叛,婚姻,劈腿,感情,第三者,婚外情,一夜情,小老婆,外遇,商標,市場調查,公平交易法,抓姦,債務,債務協商,應收帳款,詐欺,離婚,監護權,法律諮詢,法律常識,離婚諮詢,錄音,找人,追蹤器,GPS,徵信,徵信公司,尋人
Testaan keittoa tänään kun vaikuttaa niin hyvältä. Kiitos reseptistä!
Lähetä kommentti