"Ensimmäinen Suomessa järjestetty käänteisboikotti tuotti Juttutupa-ravintolalle 6 594 euroa lisätuottoa, josta ravintola on luvannut käyttää 51 prosenttia energiatehokkuuden parantamiseen".
Tämä tarkoittaa siis, että Juttis käyttää 3300 euroa paikan energiatehokkuuden parantamiseen. Aika hyvä summa sanoisin - ja iskuhan oli vasta ensimmäinen! Odotan innolla seuraavia iskuja - mitä mafialaiset voisivatkaan tehdä kauppojen luomutuotevalikoimien parantamiseksi?
Ystävä, jonka kanssa istuin iltaa Juttutuvassa ehdotti, että toimintaa voisi laajentaa kauppaketjuihin - kilpailutettaisiin kauppaketjut samalla tavalla kuin nyt ekassa iskussa ravintolatkin. Sitten voittajakauppaan, sanotaan vaikka Valintataloon, keskitettäisiin ostoksia jonain tiettynä päivänä ympäri Suomen. Näin isku ei tapahtuisi vaan yhdessä paikassa, vaan kaikki suomalaiset voisivat osallistua omiin lähi-Valintataloihin ostokset keskittämällä. Ja sitten sen kyseisen vaikkapa teholauantain iskujen tuottamalla voitoilla Valintatatalojen ekotehokkuutta parannettaisiin. Voi olla hankala toteuttaa, mutta itseäni idea kiehtoo kovasti!


Porkkanamafia elää ja voi hyvin ja siksi uskaltauduimmekin häippäsemään jo puoliysiltä Kaapelitehtaalle Daniel Palillon muotinäytökseen. En löytänyt vielä netistä videokuvaa näytöksestä ja omani on niin epäselvää, että kuvafiilistely jää nyt toteuttamatta, mutta todettakoon lyhyesti, että pidän kyllä Palillon oivalluksista. Hänen vaatteissaan on paljon sellaista, jota voi Liisa Jokisen saumurirallin henkeen hieman, no kopioida ja tehdä itse. Paljon ideoita tuunaamiseen ja pimppaamiseen. Itse vaatteiden lisäksi oli tietenkin hauskaa nähdää Helsingin muotikermaa, joka aina saa minut hilpeälle tuulelle. Pukeutuminen on niin suuri ilo elämässä! Ja onneksi sitä voi tehdä ekologisesti - jonka myötä toteankin, että häippäsenpä tästä kirpparille...
Psst... Sivu on hieman levällään, sillä en osaa päättää, mikä blogimalli olisi paras. Tämä siis muuttuu illalla .. ehkä. Tai sitten ei.
6 kommenttia:
Kiva oli nähdä porkkanoinnissa!
Tuosta kauppaketjuideasta: tätä pohdittiin jossain Porkkanamafialaisten tapaamisessa ja ajateltiin, että se todellakin voisi olla tulevaisuudessa mahdollista. Nyt saatiin näytetyksi, että homma toimii ja ajan kanssa (kauppaketjujen kanssa neuvotteluihin menisi varmasti viikkoja, jos ei kuukausia...) voitaisiin tehdä valtakunnallinen tempaus. Katsotaan, kuinka käy, mutta kuten kirjoitit, niin idea olisi tosi hyvä! Muutoihan noita kauppoja on vaikea kilpailuttaa, kun yksittäiset liikkeet eivät oikein voi tehdä mitään.
Porkkanassa oli kyllä hyvä meininki, eikä jänis-lauluja voita mikään! Bongasin sinutkin sieltä, luulisin. :-)
Seuraavaa eventtiä odotellessa.
E-pillerijuttu on muuten mielenkiintoinen, kiitos sen esiin nostamisesta. Hesarissakin oli ihan hetki sitten artikkeli ja sai minutkin (vihdoin!) tajuamaan, etteivät holtittomat mielialanmuutokset ja muut kivat ole ihan vain minua itseäni. Se on sitten eri asia, kuinka asia ratkeaa, minut kun on tuomittu syömään hormoneja loppuikäni juuri sen hiljaiselon ylläpitämiseksi. Huokaus.
Valintatalohan on käsittääkseni muutenkin sitoutunut strategiassaan remppaamaan kaikki liikkeensä ympäristöystävällisempään kuosiin. Tampereen Epilässä avattiin viime vuonna ensimmäinen "uudenlainen" kauppa, jossa suositaan luomua ja lähituottajia, koneet ovat energiatehokkaita, ja jätteet lajitellaan tarkemmin (esim. myymättömästä leipäpussista otetaan leivät ulos ja heitetään bioon, ja pussi otetaan erilleen).
Saattaisivat siis jopa olla kiinnostuneita Porkkanamafian avusta. Eri asia onkin sitten, onko Porkkanamafialla kiinnostusta auttaa firmaa, joka on periaatteessa jo voitettu oikealle puolelle ;)
Hieno kuulla että isku oli onnistunut! Harmi vaan etten itse päässyt paikalle.
Tuo kauppaketjujen kilpailuttaminen on kyllä ihan loistava idea! Nimittäin ainakin täällä Joensuussa erityisesti pienten lähikauppojen luomuvalikoimat ovat surkeat. Miksi esim luomukurkkua ei tunnu saavan mistään?? Onneksi sentään luomutomaattia ja luomusalaattia saa kohtuuhintaan melkein joka kaupasta. Myöskään luomujauhelihaa ei tietääkseni myydä Joensuussa missään muualla kuin Prismassa.
Mari koo: Niin oli! Ja kiitos porkkanasta :)
Pitää kypsytellä tota kauppaketju ideaa, jos vaikka pääsisin ihan paikallekin seuraavaan kokoukseen...
Ylimuuli:Aa, tuu ensi kerralla moikkaamaan! E-pillereistä: mielialajutut on kyllä keljuja. Pahinta on se jos ei hoksaa huonon fiiliksensä johtuvan hormoneista vaan luulee, että itsessä on jotain vikaa.
Elina:Oi, kiva kuulla että tuollaisiakin kauppoja on. Tampere on kyllä hedelmällistä maaperää kaikelle "hippeilylle"...Kaipaan Tampereelle ihan hirveästi. Pitäisi tulla käymään.
Jussi:Joo luomukurkku on kyllä harvinaisuus. Harmillista!
Lähetä kommentti