3.7.2008

LUOMUMEIKKEJÄ Suomessa!

Olen taivaassa, siis aivan sekaisin onnesta (tähän huutomerkkejä ja hihkumista)! Piipahdin eilen ensi kertaa Uudenmaankatu 33:n Edenin puutarha-nimisessä ekokaupassa. Se on ollut sijoillaan ainakin vuoden ja anoppini on sitä kovasti kehunut, mutta se on ollut aina kiinni kun minä olen ehtinyt työpäivän päätteeksi Pasilasta Punavuoreen. Mutta nyt se oli auki ja minä olen yhä aivan kikseissä!














Kaupassa myydään meikkisarjaa, joka on 100% luomu ja tämän lisäksi väriskaala on vakuuttava! Pelkästään luomivärejä on 70 eri sävyä! Kyseessä on ranskalainen Couleur Caramel-niminen sarja, jonka ovat kehittäneet kaksi Lórealilta loikannutta kosmetiikan ammattilaista. Sarjaa käyttävät lähinnä maskeeraajat ja koko Euroopassa sitä myydään rivikuluttajille ainoastaan kolmessa liikkeessä, yksi näistä sijaitsee Uudenmaankadulla!

Bongasin ensin ale-korin, josta nappasin mukaani ihanan teepuu-huulivoiteen kolmella eurolla. Lisäksi jäljellä oli muutama herkullinen huulipuna vitosella! Ostin myös turkoosin värikynän, joka korostaa ruskeita silmiä tehokkaasti, tosin hinta oli ei niin ale, 11,90€. Kämmensyrjäni kuitenkin todistaa, että värit ovat intensiivisiä ja erityisesti huulipuna tuntuu huulilla erilaiselta kuin mikään puna aikaisemmin:kostealta ja kestävältä - ja se maksoi viisi euroa!

Ostin myös ihanan huulikiillon, joka niinikään tuntuu huulilla aivan uskomattomalta. Tämä hehkutus lähentelee jo äärirajojaan, mutta olen aidosti niin innoissani etteivät sanat riitä. Dr. Hauschkan värimaailma jää kauas taakse samoin tuotepakkaukset: Couleur Caramelin pakkaukset on tehty kierrätysmateriaalista ja ne ovat uudelleentäytettäviä. Suhteellisen vakuuttavaa sanoisin. Ihastuin etenkin sarjan peitepuikkooihin ja puutereihin sekä ripsiväriin: nämä kaikki tulevat kokeiluun heti kun omat varantoni ehtyvät ja tarvitsen uudet. Ihan mahtavaa, että sarjan kaikki tuotteet ovat pahvihylsyissä!

Sarjaan kuuluu myös maailman ainoa luomusertifikaatin saanut kynsilakanpoistoaine, joka pitkän tuotekehityksen jälkeeen on nähnyt päivänvalon ihan vastikään. Couleur Caramel on kattava sarja, jonka intensiiviset ja kestävät värit vakuuttivat minut kertaheitolla. Olen saanut työni puolesta sen verran pakkelia naamaani viimeisen kolmen vuoden aikana, että väitän tunnistavani laadukkaat kosmetiikkatuotteet kerrasta. Etsintä on vihdoin päättynyt.

19 kommenttia:

Anuma kirjoitti...

Hyvältä vaikuttava sarja, ja on vielä eläinkokeetonkin. Caramellillä on muuten suomenkielisetkin nettisivut näemmä: http://www.couleur-caramel.fi/

nei kirjoitti...

Kuulostaapa hyvältä! Millaiset ne aukioloajat ovat, jos kerran ovat jotenkin tiukat? Että me muut kiinnostuneet välttyisimme siltä pettymykseltä, että kauppa onkin kiinni, kun sinne saakka on raahautunut. :)

Noora kirjoitti...

Anuma:AA, hyvä tieto, kiitos :)

Nei:Vissiinkin ihan viiteen, ei sen ihmeellisempi!

Daami D. kirjoitti...

Huoh.. Monia huonoja puolia en maalla asumisesta keksi mutta tämä on nyt yksi niistä. Jyväskylä olisi nyt sitten lähin jälleenmyyntipaikka kun Kuopiostakaan ei moista löydy.

HUOH!

seireeni kirjoitti...

Vautsi vau. Pitää vielä käydä katsomassa INCI-listoja tuolla nettisivuilla.

Johanna kirjoitti...

Nyt kun päästiin jälleen tähän kosmetiikka- ja vartalonhoito asiaan kiinni niin voisin kysäistä, että mitenkäs mineraalideodorantit? Itse olen jonkun aikaa käyttänyt ja hyväksi havainnut. En ole kovin syvällisesti ostopäätöstäni tehdessä perehtynyt tuotteen eettisyyteen, mutta luulisi se muutamat propsit ansaitsevan.
Itselläni on käytössä Vividaa, mutta deodoranttikivi.net valaissee asiaa siitä tietämättömille.

Elina kirjoitti...

Mun mielestä kivideosta oli juttua jonkun aiemman postauksen kommenttiosiossa. En vain kuollaksenikaan muista missä.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ostanut Couleur Caramelin meikkejä Helsingissä myös Annankadulla sijaitsevasta Pacifique -kampaamosta sekä Tehtaankadulla sijaitsevasta Liisa's Naturella -luomukaupasta. Olen ollut meikkeihin (irtopuuteri, luomivärit ja peitevoide) tyytyväinen, mutta sarjan puhdistusmaito ei vakuuttanut, se oli koostumukseltaan liian juoksevaa eikä puhdistanut riittävän hyvin. Sarjan pakkaukset ovat kierrätettävyyden lisäksi tosi kivan näköisiä. Pitääkin testata kynsilakanpoistoainetta, kun nykyinen hupenee.

-sanna-

Noora kirjoitti...

daami d:Niin, jotkut asiat on ärsyttävän Helsinkikeskeisiä...mutta näin lomakaudella kaikki kaupunkilaiset haluavat maalle, joten itseasiassa voit ainakin juuri nyt olla onnellinen sijainnistasi :)

Seireeni:Jep, tee se ja kerro oma mielipiteesi tänne!

Johanna:Joo Elinan tavoin muistelen, että jonkin postaukseni vastausosiossa oli tuosta puhetta. Ymmärtääkseni kivideo on todella ok ja hienoa jos se toimii sinulla! Käytä pois vaan :)

Sanna:Kiitos infosta. Miksiköhän Uudenmaankadun kauppias sanoi olevansa yksi KOLMESTA kuluttajajälleenmyyjästä Euroopassa? Ehkä ymmärsin väärin. Jospa kyseessä olikin kolme myyjää Suomessa, kuulostaisi fiksummalta. Tarkistan! Hienoa, että peitevoide ja puuteri ovat vakuuttaneet sinut, ne vaikuttivat tosi hyviltä.

ireneh kirjoitti...

Hmm.. tota kotisivua kun tarkkailin niin olin käsittävinäni että se ECO-merkki tarkoittais että vaan 50% raaka-aineista tarvii olla luomua.. ja sit lisäksi siellä oli kumminkin se synteettisten aineiden luettelo. Ja aika monessa tuotteessa oli ekana talkkia jos oikein ymmärsin.. ja eiks talkkia kannattanutkin välttää? (tukkii ihohuokosia?)

Noora kirjoitti...

Ireneh:Niin se on, ymmärtääkseni mikään luomutuote ei ole 100% luomua varsinaisesti, vaan osa saa aina olla ei-luomua. Tuo 50% on tietty aika iso ei-luomuosuus...Mielenkiintoista. Tsekkaan tarkemmin tuota talkkijuttua, palaan tähän!

Anonyymi kirjoitti...

Itselläni on tuo Couleur Caramelin ripsiväri lyhyille ripsille. Ostin Kapteeninkadun ratikkapysäkin takana sijaitsevasta luomukaupasta hieman yli 18 eurolla.

Itse en ole tosin tuotteeseen ollut tyytyväinen - huomasin sen käytössä yllättävän ongelman. Se valuu ripsiäni pitkin silmiini. Kalastelen sitten illan mittaan ja seuraavana aamuna mustia säikeitä ripsiväriä silmistä.

Kävin kysymässä liikkeessä onko ongelmaa esiintynyt muilla, mutta ei kuulemma ole.

t. Pauliina

Noora kirjoitti...

Pauliina:Onpa hyvä tietää! Olen kuullut kehuja Dr. Hauschkan ripsarista,testaa ihmeessä sitä, jos eettinen muoti kiinnostaa tai ehkä olet jopa testannut jo? Itse olen kahden vaiheille, kumman sarjan ripsarin ostan, ehkä kommenttisi myötä kokeilen Hauschkaa ensin.

Edith kirjoitti...

Hei, minulla on dr hauschkan ripsari, se tuuhentava muistaakseni ja se on tosi tosi hyvä. En muita suostu käyttämään enää. Minusta tuli hauschka-uskovainen kertaheitolla!

ireneh kirjoitti...

Jostakin olin lukevinani (en nyt kuollaksenikaan muista mistä) että Day Spa Elegia Helsingissä tekisi meikit näillä Couleur Caramelin tuotteilla. Sehän on mainio tapa testata että tykkääkö vai ei, eikä tarvitse ostaa yhtään tuotetta kokeilematta :) tietysti meikkaus maksaa mutta ei niin paljoa kuin se että ostaisi itse kaikki tuotteet. Mä löysin tän sarjan jo vähän aikaa sitten ja ajattelin et jee onpa tosi kiva juttu mutta jokin sai mut sitten kuitenkin epäilemään asiaa, mietin tässä että olisko se ollut jo se aiemmin mainitsemani talkki :)

Kaisa kirjoitti...

Tervehdys kaikille luonnonkosmetiikan ystäville!

Noora, kiva kuulla että tykästyit Carameliin! Caramielia tosiaan myydän toki muuallakin kuin mainitsemissasi kolmessa paikassa, esimerkiksi meillä kampaamo Pacifiquessa Helsingin Annankadulla. Pacifique on ekologisia ja eettisiä valintoja tekevä liike, jossa kaikki jälleenmyyntituotteet ovat mahdollisimman luonnonmukaisia, kuitenkin niin että ammattilaistasoisten tuotteiden laatukriteerit täyttyvät. Hiustuotteissa ei valitettavasti vielä ole ammattilaistuotteita, jotka olisivat niin luonnonmukaisia, että niitä voitaisiin sertifioida (meillä myytävissä sarjoissa on siis maksimoitu luonnon raaka-aineet ja minimoitu haitalliset kemialliset raaka-aineet). Onneksemme meikipuolella on tosiaan jo päästy pidemmälle. Caramel onkin ollut todellinen suksee luonnonmukaisuutta avrvostavien asiakkaidemme keskuudessa!

Paitsi asiakkaat, myös meidän liikkeen kampaajat ovat olleet kovin ihastuneita Caramelin tuotteisiin. Olimme kesäkuussa kampaamon porukalla risteilyllä, ja siellä sain ilokseni huomata, että vaikka porukalla ihastelimme tax free -myymälän ihania meikkivalikoimia, eivät tytöt kuitenkaan halunneet sieltä mitään ostaa. Kaikki olivat alkaneet vannoa Caramelin nimeen! Ja kyseessä oli kuitenkin joukko kauneudenhoitoalan vankkoja ammattilaisia:)

Pacifiquella ei ole kiinteitä aukioloaikoja, mutta avaamme tavallisesti aamulla kahdeksan maissa ja lopettelemme kuuden maissa illalla. Aina voi soittaa etukäteen jos haluaa varmistaa että olemme paikalla: 09 676 131. Ulkopaikkakuntalaisille laitamme mielellämme tuotteita tulemaan postitse, jos vaan meikin sävykoodi on asiakkaalla valmiiksi tiedossa (puhelimitse on ehkä liian haastavaa valita oikeaa sävyä:). Meillä myös kaikki meikkaustyöt tehdään aina Caramelilla, meikkaajamme ovat paikalla tilauksesta. Järjestämme mielellämme myös meikki- ja luonnonkosmetiikkailtoja porukoille, eli ottakaapa ihmeessä yhteyttä jos sellainen kiinnostaa!

Lisää Pacifiquesta ja luonnonkosmetiikasta osoitteessa www.salonpacifique.fi.

Luonnonkosmetiikan sertifiointikriteereistä löytyy tietoa osoitteessa www.luonnonkosmetiikka.fi.

Kesäisin terkuin,
Kaisa Pacifiquesta

Noora kirjoitti...

Edith:Kiva kuulla. Kuten todettua, ostan sen hetsilleen kun nykyinen loppuu. Se nykyinen on muuten Max Factorin 2000 caloria-mascara, jota olen käyttänyt 10 vuotta! Välillä olen yrittänyt siitä pois, mutta mikään muu ei ole ollut yhtä hyvä. Dr. Hauschka toivottavasti on...

Ireneh:Ok, kiitos infosta!

Kaisa:Kiitos perusteellisesta infosta. Varsinaisesti sivuillani on vaan omia "mainoksiani", mutta koska hehkutin Caramelia itse ennen sinua, on tekstisi ok :) Allekirjoitan asiasi. Olen tosiaan vasta löytänyt sarjan, mutta veikkaan pysyväni sen parissa pitkään.

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin on nyt sitten kaksi luomiväriä ja kynsilakanpoistoaine Caramelliltä.

Kävin tänään tutustumassa myös Edenin Puutarhaan ja mukaan tarttui sieltäkin tavaraa. Mukava kauppa ja erittäin mukava myyjä :-)

-Satu

Anonyymi kirjoitti...

Tampereella Caramelia löytyy Kauneusateljeesta melkein Häneenkadun varrelta.

Suositut tekstit