17.5.2008

Burt´s Bees

Whole Foodsin pyhiinvaellusreissulla mukaani tarttui paljon kosmetiikkaa, josta erityisesti Burt´s Bees ansaitsee blogitilaa. Brändin tuotteet ovat paitsi kemiallisesti turvallisia (INCI alempana), myös suurelta osin kierrätysmuovista valmistetuissa tuotepakkauksissa. Kuvassa näkyvä huulivoide on brändin huipputuote, se on ollut markkinoilla vuodesta 1991, jollon Burt´s Beesin kosmetiikkatuotanto alkoi. Ennen sitä BB valmisti mehiläisvahakynttilöitä.













Mielestäni brändin visuaalinen ilme on hieman lapsekkaalla tavalla söötti ja onnistunut. Ostin pitkän pähkinnän jälkeen mukaani huulirasvan lisäksi porkkanaihorasvan, jonka loppumista odotan jo kauhulla. En tiedä mikä sen voisi korvata. Perus Logona tuntuu Carrot Nutritive Body Lotionin jälkeen niiiiin tylsältä. No, onneksi rasvaa on vielä reilusti jäljellä.

Burt´s Beesin rasvapurtilot ja huulirasvahylsyt eivät siis tuota lisää täytettä kaatopaikoille, vaan ne tehdään suureksi osaksi jo kertaalleen käytetystä muovista. Esimerkiksi porkkanarasvapurtilosta 90% on uusiomuovia. Kun tarkastellaan lähemmin tuotteiden INCI-listaa, on sekin aika vakuuttava. Porkkanarasvan INCI kuuluu näin:
water, sunflower oil, vegetable glycerin, coconut oil, stearic acid(vegetable fat), beeswax, carrot seed oil, balsam peru, glucose(sugar),xanthan gum(natural thickener), tocophenol(vitamin E), orange wax, aloe barbadensis leaf extract, sucrose stearate(sugar emulsifier), sodium borate(natural borax), beta carotene & vegetable extract, rosemary leaf extract, fragrance, glucose oxidase&lactoperoxidase(natural preservative).

Ainoastaan lihavoimani kohta on miinuksena, eli tuotteessa on hajusteita, mutta onneksi litanian loppuosassa. Ehkä Iskuryhmän Anne osaa sanoa, mitä tuosta pitäisi ajatella?

Tässä vielä lainaus BB:n sivulta:
"We never use any ingredient that isn't proven safe and effective such as petroleum-synthesized fillers like mineral oil and propylene glycol. We don't use artificial preservatives such as methyl paraben or diazolidinyl urea. You can learn about all the ingredients we use — and those we never will — as well as how we're Setting The Natural Standard to ensure The Greater Good, right here on our site in Our Values."

Brändin nettisivut ovat mainiot ja selkeät. Jokaisen tuotteen ainesosaluettelo on esillä ja samaten info pakkauksen uusiomateriaaliprosentista on mainittu. Tuotteiden tilaaminen Suomeen ei ymmärtääkseni ole mahdollista, ainakaan vielä. Pitänee vaan kaukoihastella ja odottaa seuraavaa ulkomaanmatkaa...

6 kommenttia:

Aoife kirjoitti...

Kiitoksia mielenkiintoisesta blogista!
Oletko tutustunut Dermosilin tuotteisiin? Itse olen jo pidemmän aikaa niitä käyttänyt ja olen ollut tyytyväinen hinta-laatu -suhteeseen. Mineraaliöljyjä niissä ei käytetä, mutta parabeenejä näytti lähes jokaisessa tuotteessa valitettavasti olevan.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen kuullut noista tuotteista aika paljon hyvää. Mutta Burt's Bees on nykyään Cloroxin (kaikkea muuta kuin vihreä pesuainefirma) omistama: http://www.newsobserver.com/business/story/756473.html

Anne kirjoitti...

Totta, 2007 Clorox osti enemmistön BB:stä, eivätkä BB:n aikaisemmat kaupatkaan ihan viattomia omasta mielestäni ole.
Kävin katsomassa burtsin sivuja, ja löysinkin selityksen tuohon fragrance-juttuun, linkki:
http://www.burtsbees.com/webapp/wcs/stores/servlet/UtilityView?storeId=10001&catalogId=10051&langId=-1&contentPageId=78

Sillä, että fragrance on listan loppuosassa, ei juuri ole merkitystä, koska hajusteet ovat niin vahvaa tavaraa että niitä tarvitaan vain vähän.
Itse hunaja käsittääkseni tuodaan niinkin kaukaa kuin Etiopiasta, ja koska mehiläiset ovat altiita kaikenlaisille taudeille tarvitaan tuholaistorjunta-aineita. Muutenkin tuon enemmistö omistuksen takia
clorox haluaa varmasti tehokkaimman tuottajan hunajalle, eikä tuskin välitä siitä mistä se tulee tai mitä sen tuottamiseen tarvitaan. Koko juttu hieman haisee.
Mutta siis hqhair.comista saa Burtseja tilattua myös suomeen =)

Heidi kirjoitti...

Moi!

Sivuilta www.makenmehilaistila.fi löytyvästä verkkokaupasta löytyy ihania mehiläisvaha tuotteita. Suoraan Pohjois-Savosta :). Oma suosikkini on ruusuntuoksuinen mehiläisvoide, mutta sitä löytyy myös hajustamattomana.

Noora kirjoitti...

Aoife:Eipä kestä! Itseasiassa kosmetologi, jolla kävin muutama vuosi sitten käytti ihollani Dermosilia. Muistaakseni tuotesarja oli mielestäni ihan ok. Olisiko hinta ollut silloin syy siihen, etten investoinut..ehkä? Saakelin parabeenit on kaikkialla!

Anonyymi:Ääh. Miksi kaiken takaa löytyy aina joku isojätti?

Anne:Kitos linkkivinkistä - ja infosta :) taidankin ottaa potentiaaliseksi vaihtoehdoksi...

...Heidin vinkin! Kiitos Heidi, tsekkaan mainitsemasi tuotteet. Tietenkin on fiksumpaa tilata tuotteita Suomesta, hienoa, että vinkkasit :)

Loes kirjoitti...

Hei,
Tuleepa nyt kommentoitua ikivanhaan blogaukseen. Kerronpa kuitenkin omasta pettymyksestäni kys. tuotteisiin.

Tilasin vastikään netistä setin tuotteita ja kun sitten rauhassa kävin läpi purkkien INCI-listoja Rita Stiensin kirjan kanssa, löysin epämiellyttäviä asioita:
Burt's Bees Radiance Day Creme sekä Eye Creme sisältävät ikävän cocktailin epämääräisiä kemiallisia hajusteita, chlorophenesiniä (halogeeniyhdiste) sekä phenoxyethanolia (säilöntäaine).

INCI-listat olisivat kyllä löytyneet firman nettisivuilta, mutta lankesin luonnollisuussuitsutukseen enkä tsekannut listoja etukäteen. Nyt harmittaa. Härskiä markkinointia mainostaa parabeenittomuutta kun ne on korvattu kenties haitallisemmalla halogeeniyhdisteellä.

Suositut tekstit