1.4.2008

Väriä päähän

Kukapa meistä olisi hiusväriltään enää täysin luonnollinen? Jokainen on varmasti värjännyt hiuksensa edes joskus, mutta suurin osa tekee sitä säännöllisesti. Naiset miehiä enemmän, mutta miehetkin enenevissä määrin.











Kävin eilen kampaajalla ja sain päähäni Organic Colour Systems-sarjan tummanruskeaa. Kyseessä ei ole luomuhiusväri, mutta väri on paljon luonnollisempi kuin aikaisemmat hiusvärit. O.C.S. ei sisällä ammoniakkia, parabeeneja, sulfaatteja eikä muoveja (joita siis on tavallisissa hiusväreissä). Tuotteita ei myöskään ole testattu eläimillä ja värit ovat vegaanisia. Luonnollisuuden huomaa jo pelkästä pehmeästä hajusta, joka tulee banaanista. Perinteiset värit haisevat ärhäkän pistäviltä. Mainittakoon, että kampaajalla läpiselaamassani INCI-listassa luki methylparaben, mutta tuoteselostevihkonen oli muutaman vuoden vanha ja nyt nettisivuilla ainakin mainostetaan isosti, ettei parabeeneja ole, joten oletan kyseessä olevan positiivisen tuotekehityksen. Hienoa!

Hiusvärit ovat yksi keskustelluimpia kemikaalipommeja, sillä ne hierotaan päänahkaan ja niiden annetaan vaikuttaa pitkään ennen poishuuhtelua. Ammoniakkihydroksidi on hiusvärien syövyttävä ainesosa ja sen tilalla tässä tuotesarjassa on kookospähkinästä eroteltu vaikuttava aine, joka toimii ph:n säätelijänä. Olen itse lukenut huolestuneita tekstejä kampaamoalan ihmisten altistumisesta, onneksi heillä on nykyään kädessään aina muovihanskat. Totuus on etteivät hiusvärit kaikille sovi ja allergiset reaktiot ovat tavallisia. Organic Colour Sysytems sopii onneksi myös nimenomaan hiusväreistä allergisoituneille.

Kampaajani Sanna oli vielä vuodenvaihteessa tuotteet tilatessaan skeptinen värin pidon suhteen, mutta kertoi yllättyneensä positiivisesti, väri nimittäin pysyy hiuksessa odotettua pidempään. Katsotaan nyt kauanko omani pysyy. Ehdin selata värin vaikuttaessa Tukka Loungessa juorulehden jos toisenkin, sillä O.C.S:n täytyy antaa vaikuttaa hieman kauemmin kuin tavallisen hiusvärin. Lisäksi sen tehokkuus täytyy käynnistää lämmöllä, joten sain siis istuksia myös sellaisessa eksoottisessa lämmitinlaitoksessa, jonka ammattinimestä minulla ei ole hajuakaan, mutta olo oli todella pro!

Organic Colour Systemsin väriskaalassa on niin tummia, vaaleita kuin punaisiakin sävyjä (punaisten tulisi pysyä erityisen hyvin), mutta väriskaala on luonnollisesti suppeampi kuin perinteisten kampaamosarjojen. Kyseinen sarja on käytössä joissakin muissakin kampaamoissa, mutta ainakin Helsingin Tukka Loungesta siis löytyy. Hinta on sama kuin muillakin hiusväreillä. Jos haluat päästä halvemmalla, myydään Ruohonjuuressa (ja joissain Sokoksissa) myös kotikäyttöön tarkoitettuja luonnollisempia hiusvärejä.

P.s. Jos haluat tarkempaa tietoa ammoniakin haitoista, klikkaa itsesi tänne. Suosittelen!

EDIT 28.11.2011 En tiedä sisältääkö blogauksen hiusväri vaarallista PPDtä, joten selvitä se ennen käyttöä!!

8 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Oh, kumarran edessäsi Noora Vanhanen :) Tässä muutamien viikkojen aikana olen aika pahasti koukuttunut tähän sinun blogiin. Tukka - huom. ei värjätty kahteen vuoteen - täristen luen aina uusia postauksia (joita tulee hirmu tahdilla).

Miten sitä saisi oikein kansanliikkeen aikaiseksi, että kaikkiin näihin asioihin tulisi muutosta! Että kauppojen hyllyiltä löytyisi pelkästään turvallisia tuoteitta. Tapahtuuko se vasta joskus sadan vuoden päästä?!

PS. Dr Hauschkaa on hankittu ja hyllystä löytyy myös Urtekramin shampoo & hoitoaine. Kuukautiskuppi on ollut jo jonkin aikaa. Seuraavaksi vuorossa pesupähkinät. Yritystä siis on!

Anonyymi kirjoitti...

Tätä olen paljon miettinyt, miksi ihmiset värjäävät tukkiansa IHAN koko ajan. Jos haluaa vältellä kemikaaleja, niin tämä nyt olisi ensimmäinen asia, josta tinkiä. Enkä kyllä henk.koht. laittaisi mitään luonnonmukaisempiakaan värejä päähän.Vaan hyvähän se on, että on vaihtoehtoja, jos nyt kerran välttämättä päätään haluaa myrkyttää.

Noora kirjoitti...

Elina:Kiitos:)Ihailtavaa tuon hiusten värjäämättömyys!Itse selviäisin hyvin ilman, sillä olen lähes mustaukkainen, mutta talvisin sorrun aina värjäämään. Pitäisi lopettaa koko touhu.

Anonyymi:Varmaan samasta syystä kuin käytämme meikkivoidetta ja ripsiväriä:turhamaisuudesta. Mutta onneksi on hyviä vaihtoehtoja, ettei ole pakko vetää ammoniakkia ja muovia päänahkaan!

Anonyymi kirjoitti...

Myös tuolta ekokampaamo.net
löytyy hiusvärjäystä ja muita käsittelyjä luonnonmukaisesti.

Samassa tilassa toimii myös remake.fi ekodesign-pulju.

Disturbance kirjoitti...

Huomio noihin mainitsemiisi hiusväreihin liittyen: niissä on paljon lehtivihreää. Tuloksen kanssa saa olla varuillaan, värjäys esim. vaaleasta tummaan tulee tapahtua asteittain.

Itselläni oli vielä kesällä blondatut hiukset, joihin vedin sitten jonkin aivopierun johdosta mainostamasi skaalan mustan.
Tukastani tuli anime-sininen.
Ihan totta!
Koitin korjata asiaa punertavalla sävyllä, tulos oli anime-vihreä latvoista ja kultainen juurista.
Lopulta oli pakko vetäistä kaupan normivärillä, alkoi duunipaikan menetys olla asiakaspalvelijalla lähellä.
Mutta että ei näin... Kannattaa pyytää luontaistuotekaupasta väreihin kuuluva värjäysopas, ja vielä kysyä varmuudeksi jos epäilyttää, ettei käy ihan hassuja...

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymille:
Ihme vikinää. Älä sinä värjää tukkaasi jos se niin kamalaa on tai jos sinulla on luonnostaan upean värinen, esim tumma tukka. Suurimmalla osalla suomalaisista on ruma maantieväri päässä, ei kai sitä nyt jaksa katsella.
Olen 10-vuotiaasta asti värjännyt hiuksiani, värjään edelleen, (23v) enkä aio lopettaa. Minusta on mukavaa kokeilla eri värejä enkä näe siinä mitään pahaa. Omasta mielestäni sen sijaan on aika tylsää jos joku tyyppi on ikänsä saman näköinen eikä tee ulkonäölleen mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Organic Colour Systemsin valmistajalta on myös kotikäyttöön tarkoitetut hiusvärit nimellä Tints of nature. Netistä olen lukenut positiivisia kokemuksia sarjan tummemmista sävyistä. Itseäni kiinnostaisi sarjan vaalennusaine (sarjassa on voimakkaammin vaalentavat tuotteet highlight kit ja lightener), mutta vielä en ole uskaltanut tuotetta ostaa.

Tiina kirjoitti...

Kaikille Lahtelaisille tiedoksi, väriä saa ainakin (varmaan muualtakin, mutta tämä on varmistettu) Salon RF kampaamosta. Olen kokeillut Tints of nature hiusväriä, tummanruskeaa. Toimi sekin hyvin. Löysin iHerb.com sivustolta Light Mountain nimistä hennaa, mistä löytyy 8 värisävyä. Esim tumman ruskea on todella tumma. Ja väri pysyy hyvin. Olen hennannut hiuksia 25 v ja tämä on paras henna ikinä.

Suositut tekstit