20.2.2008

Made in Finland

Rakkauteni second handiin ja kaikkeen mahdolliseen ajan patinoimaan syntyi 14 vuotta sitten eikä loppua näy. Silloin oli tärkeää löytää alaspäin leveneviä lahkeita ja kirkkaita värejä, nykyään mukaan tarttuu eniten kenkiä, ehkä laukku silloin tällöin, huiveja, hattuja sekä sisustusesineitä ja -asioita. Käväisin kotiseudullani viikonloppuna ja Salo tarjosi taas aivan mahtavia löytöjä:
  • Nokia -korolliset, harmaat kumisaappaat 7€
  • Janita -mustat, ylipolven-saappaat 2€ (yllä!)
  • Three Bags -olkalaukku 1€
  • Kaunotar -pepitaruudullinen bleiseri 4€
Huomasin vasta kotona, mikä kaikkia tuotteita yhdistää: Made in Finland. Jokaisesta ostamastani tuotteesta löytyvät kaikki hyvän vaatteen/asusteen tunnusmerkit: vahvat saumat, hyvät vetoketjut, laadukkaat materiaalit, kauniit ja kestävät vuorikankaat - siis laatu.














Joka kerta, kun uutisoidaan , kuinka jälleen yksi yritys siirtää toimintansa ulkomaille ja tuotantonsa halvempiin maihin, alan kiukutella. Suutun siitä ihan hirveästi! Olemme jo menettäneet suurimman osan kotimaisesta tekstiilituotannosta, maatalous kannattaa enää juuri ja juuri, sokeritehtaita on enää yksi ja kun Nokia häippäsee niin mitäs sitten?

Ratkaisu kaikkeen olisi tietenkin se, että me olisimme valmiita maksamaan ostamistamme tuotteista sen, mitä ne oikeasti maksavat. Sen, mitä nahkakenkien valmistamiseen menee, kun suomalainen, kunnon palkkaa saava henkilö ne valmistaa. Mutta miksi niin tekisimme, kun naapuri tekee/myy halvemmalla. Miksi maksaa 100 euroa, kun neljälläkympillä saa "saman" tuotteen? Minun tapauksessani sain 150 euron nahkasaappaat 2€:lla, kiitos kirpputorin... Siskot: pyhittäkää seuraavasta maakuntiin suuntautuvasta sukulointireissustanne päivä kirpputoreille ja pelastakaa ne arvokkaat pikku palaset Made in Finalndia, jotka teitä odottavat! Ne eivät ihan vielä ole kuolleet sukupuuttoon, tehdään parhaamme pitääksemme ne hengissä...

P.s. Jos kohdallesi osuu vaatekaupassa teksti Made in Finland, vinkkaa ihmeessä meille muille mikä brändi on kyseessä!

0 kommenttia:

Suositut tekstit